Antti Tuurin ”Paavo Talvelan elämä” viittaa siihen, että tämän hetken
kirjallisuutta ovat elämäkerrat. Yhtäkkiä ilmestyy monta hyvää ja merkittävistä
aiheista.
Tässä kirjassa huomion kiintyy harvoin mainittuun asiaan, kirjailija
ammattitaitoon. Tuurin kyky yhdistää kertomuksen syke tyylin moni-
ilmeisyyteen on todiste laajasta kokemuksesta ja osaamisesta. Se näkyy
vahvimmin kyvystä valikoida, mitä kerrotaan, mitä vihjataan, mitä jätetään
mainitsematta.
Tässä on käytössä Tshehovin ja parhaiden käsikirjoittajien vaikea ohje: älä
selitä vaan näytä. Latinaksi: in flagrantia – täydessä tiimellyksessä.
Otsikko vihjaa Talvelan aviottomaan lapseen, jonka hän siitti viivähtäessään
Ruotsissa silloin kun isänmaa ja perhe kutsuivat. Asia on ollut tuntematon
tähän asti. Epätavallinen se ei ole.
Jääkärikenraali kuvataan mielialojensa ja päähänpistojensa heittelemänä
sankarina, joka ikävystyi välillä kohtalokkaasti ja puski maanisesi muistioita
myös asian vierestä.
Hän oli saanut jostain käsityksen, että hän oli Suomen toiseksi mestarillisin
mies ja edellytti, että muut muistivat sen joka hetki. Ykkönen oli Mannerheim.
Talvela ei näy koskaan huomanneen, että Mannerheimillä oli kyky saada toiset
toimimaan oman korkean tahtonsa mukaisesti, mikä Talvelalta itseltään
puuttui.
Tuuri on saanut käyttöönsä päiväkirjat ja kirjeenvaihdon, joihin ei ole
aikaisemmin voitu tukeutua. Hän tekee lukijalle palveluksen osoittamalla aika
selvästi, missä kohdin alkuperäisdokumenteissa on merkittäviä aukkoja.
Esimerkiksi ajoittain päivittäiset raportit Mannerheimille Saksan sodanjohdon mietteistä eivät juurikaa sisältäneet kritiikkiä, koska saksalaiset lukivat ne. Itse tulkitsisin, että Talvelan Mannerheimille tähdentämä kuva Hitleristä ihmiskunnan historian suurimpana nerona ei ole ironiaa, vaan vilpitön mielipide jopa kahdenkeskeisten keskustelujen jälkeen tuon koruttoman miehen kanssa.
Voin olla väärässä. Mannerheim suhtautui alentuvasti saksalaiseen, joka ei ollut
edes paroni. Myönteinen Göring-kuva peittää näkyvistä sen, että Talvela imi
totuutta Göringin huulilta vielä kun tämä ylilihava narkomaani oli siirretty
syrjään aidoista asioista.
Tuuri ei piilota Talvelan lapsellisuutta. Hän näkyi suoraan hoitaneen ajoittaisen
hyveellisyyden tarpeensa vapaamuurariudella; hän nousi järjestön johtoon.
”Suurin rakkauteni on ollut selluloosa”, pitkään teollisuuden kakkosportaalla
toiminut Talvela tunnustaa. Mutta kenraalilla oli taito järjestää itselleen myös
taloudellisia vaikeuksia osallistumisella liiketoimintaan, kuten peräti oudolla
seikkailulla Suomi-Filmissä 30-luvulla.
Luultavasti Talvela oli silti siviilissäkin ainutlaatuinen organisoija. Alkon
organisointi kieltolain jälkeen, Petsamon liikenteen eli viennin polkaiseminen
maasta 1940 Pohjolan liikenne Oy:n johtajana. Alkuun 100 Volvon runoa
Ruotsista ja pian myös yksityiset poliisijoukot tukahduttamaan jatkuvaa
varastelua…
Arvostan sitä, ettei Tuuri yritä selvitellä kenraalin luonnetta. Jokin määrä
psykoottisuutta näyttää kuuluvan ammattiin. Huvittaa vain lukea Talvelan ja
Heinrichsin keskinäisistä vihoista. Toinen ei tullut toimeen juuri kenenkään
kanssa, toinen melkein kaikkien. – Aplodit.
Mielestäni Talvelan ensimmäinen kiusallinen vaihe oli heimosodan retket sisällissotamme jälkeen. Kyseinen tempaus oli ainutlaatuisen typerä ja vahingollinen monessa suhteessa eikä olisi hyödyttänyt mitään vaikka olisi onnistunut kuinka hyvin.
VastaaPoistaLuettuani jonkin verran talvisodan ja jatkosodan historioita ja päiväkirjoja, Talvelasta on jäänyt ikävä maku. Hän oli törkeän kunnianhimoinen ja uhrasi miehiä toteuttaakseen lyhytkantoiset tavoitteensa. Vasta myöhemmin hän alkoi tajuta virheensä mutta se oli jo myöhäistä. Olen varma ettei Mannerheim pitänyt tästä Talvelan piirteestä. Ei hän voinut olla sille sokea koska luki kaikki rintamaraportit ja valvoi mitä siellä tapahtui ja mitkä olivat päivittäiset miestappiot. Talvelan ajoittaiset menestykset oletettavasti pelastivat hänet siirrolta muihin tehtäviin.
Lukaisin professorin poiminnasta innostuneena viime yönä Talvelan Sotakorkean lopputyön (86 s.), jossa heimosodan kokemukset paistavat läpi melkein joka toiselta sivulta: Itä-Karjalan olojen ja topografian tuntemus, maaston ja yhteyksien tarjoamat mahdollisuudet ja niiden asettamat esteet niin omien joukkojen kuin vihollisen liikkeille. Joten kyllä kai tuollaisesta "tiedusteluretkestä" jotain hyötyäkin myöhempien sotien kannalta oli, vaikka se oli tehty parikymmentä vuotta aikaisemmin.
PoistaLopputyöstä näkyy sekin, että Talvela oli jo tuolloin toisella jalallaan bisnesmaailmassa: etenevän armeijamme huoltoa hoitamaan hän ehdotti kehäraakkien reserviläisten sijasta parhaimpien upseereiden rinnalle organisointikykyisiä liikemiehiä.
Talvelan muistelmat aikoinaan luin tuoreeltaan isäni hyllystä. Tuleehan hän koko ajan vastaan muuallakin. Pitää lukea tuo Tuurin kirja.
Kaikki nyt kirjoittavat elämäkertoja.
VastaaPoistaTänään isänpäivänä kysyin muutamalta nuorelta, mikä ISÄssä on parasta:
- Tieto, hauskuus, ruoanlaitto
- Hyvät halit, vitsit, ruoanlaittotaito
- että siltä oppii asioita
Nuoressa aviomiehessä ja pikkulapsen isässä:
- Leikkisyys, että se on mun tukipilari ja lapsen huolehtivainen isä
Aivan loistavaa!
PoistaMinä olin huono isä. Isäni oli erittäin huono isä. Isoisäni ennätyksellisen huono.
PoistaKahdelle edelliselle sodat antoivat laukauksen kaikkeen siihen väkivaltaan, välinpitämättömyyteen, kylmyyteen, ryyppäämiseen mitä lapsiinsa kohdistivat.
Itse aloitin elämäni ja isyyteni heidän esimerkkiensä mukaan.
Poikani ollessa 15v olin jatkanut samaa perintölinjaa, kunnes kerran huomasin ja päätin että ketju on katkaistava. Luojan kiitos se onnistui ja nyt voin olla ylpeä isä ja isoisä ja minusta ollaan ylpeitä.
Kaikki, mitä Eija G kirjoittaa, tuntuu niin hyvältä ja koskettavalta. Voi olla, että suhtaudun asioihin kovin tunteenomaisesti.
PoistaMutta en usko, että suhtaudun.
Aina Talvelan kyseen ollen kannattaa mainita hänen kuolematon Onelinerinsa, varmaan Kemppisenkin jo joskus mainitsema. Kuultuaan että ensimmäinen Mannerheim-risti meni panssarikomentaja Ruben Lagusille Talvela kuului reuhunneen:´Kun se ryssä-perkele antoi sen sille hurri-saatanalle!”
VastaaPoistaSiinä on tiivistettynä suomalaisten suhde rakkaisiin naapurikansoihin. Isetuntoa uhkuen, kunnon urheiluhengessä.
Samalla voi muistella vaikka 1980 Oslon 15 km lopputuloksia Wasberg -
Mieto - Aunli - Zimjatov.
Mikä siinä on, että kun katsotaan riittävän kaukaa, kaikki, sodatkin vaikuttavat aivan leikiltä. Urheiluhan sitä on jo tuoreeltaan.
Urheilusta on leikki kaukana, se on harvinaisen todista, typerää ja yksioikoista puuhaa.
Poistasota on sublimoitua urheilua
Poistasota on, elämä off
Mitätön juttu, mutta taidettiin kuitenkin hiihtää tuo kisa Lake Placidissa.
PoistaUrheilu on nykyään hyvin tuottavaa viihdebisnestä, ooppiumia kansalle, jota mm. Yle tarjoaa kanavillaan runsain määrin unohtaen kokonaa kansansivistystehtävänsä.
PoistaMelko epäreilua, elämä. Universumi on viallinen.
PoistaKansansivistystehtävä! Ilman sarkasmia, eihän? Mitä se urpheilu tuottaa? mitä sanaristikon laatiminen tuottaa? Ajanhukkaa ja nyansseja.
PoistaLeikpläsid prkl, kerran ajoin mustaan jäähän pässinsarvisella fillarilla, ääni joka pyöräukemin yrityksestä kuului on onomatopoeettisesti kuvaten lauseen ensimmäisenä. Juu ja, ei tässäkään vielä kaikki mutta epäröin kertoa klaktoveesedstenestä joka kävi liukkaalla laiturilla. Saalipaökö sentään. Satku jäi väliä ettei menny kallis dieselhitsausmuuttaja jonkkaan.
Olen kuullut myös version "Ryssä palkitsi hurrin".
Poista"... ylilihava narkomaani ..."
VastaaPoistaEi näin.
Oikea muoto on "kehopositiivnen, patriarkaatin marginaaliin ajama miesolettu".
Herman G ei ollut millään muotoa marginaaliin ajettu. Kukkeimmalla patriarkaatin vallan huipulla hän oli ihan kolmannen valtakunnan loppuun asti.
PoistaKehopositiiviseen päihdevaihtoehtoiseen esikuntailmailuelämäntapaan syrjitty poliittisoletettu vähemmistön edustaja.
Poista..ja nyt se kello karateasentoon eikä kukaan kiusaa ketään.
Göring-parka oli lihavuuden ja kipulääkekoukun uhri. Ainakin jälkimmäinen syntyi oluttupavallankaappauksessa tapahtuneen vakavan haavoittumisen hoidon seurauksena.
PoistaLihavuudestakin hän selvästi kärsi koska liittoutuneiden vankeudessa hän oli onnellinen siitä että oli taas kohtuupainoinen ja möhömaha poissa.
Möhömaha oli paha imagotappio NSDAP:lle koska sen kehoihanne oli salskea urheilullinen ihminen, eikä möhömaha nuorempia puolueeseen houkutellut (vaan naureskelivat).
Natsinaisista kertovista kirjoista luin.
jOO TOSI ASIAT- Lentäjäksi Lahjakas ja komee urakin.
PoistaI. Hallantie
ylimatr. (reservin, lyijykynällä)
Mark Twain muisteli miten hän 17 vuotiaana piti isäänsä niin tyhmänä ettei halunnut näyttäytyä hänen kanssaan missään.
VastaaPoista24 vuotiaana hän muistaa olleensa hyvin hämmästynyt miten paljon isä oli viisastunut
vain seitsemässä vuodessa.
Talvelan muistoa tahraa pysyvästi tuo heimosotaretki. Se oli häneltä hemkilökohtaisesti vastuuton hanke. Mies oli muodollisesti majuri, mutta hänellä oli käytännössä enintään saksalaisen reserviupseerin koulutus. Tällä pohjalla hän otti johtoonsa rykmentin suuruisen osaston, ja lähti valtaamaan kokonaista maakuntaa. Tehtävä olisi vaatinut kokenutta yliupseeria, ei entistä kauppakoululaista. Kaiken huipuksi mukaan höynäytettiin miehistöksi koulupoikia, kun asevelvollisuusikäisiä miehiä ei saanut värvätä. Tuollaisella retkellä ei ole onnistumismahdollisuuksia kuin poikien seikkailukirjoissa.
VastaaPoistaSen sijaan Tolvajärvi oli tärkeä sekä sisä- että ulkopoliittisesti. Se oli ensimmäinen selvä voitto. Sitä ennen armeija oli vain perääntynyt, sinänsä suunnitelmien mukaisesti. Näyttävä voitto antoi ulkovalloille uskoa Suomen taistelukykyyn. Ei tarvinnut enää olettaa, että Suomelle tokmitettavat aseet päätyisivät saman tien venäläisiin varikoihin. Se veri, mikä Tolvajärvellä vuosi, mahdollisti osaltaan talvisodan päättymisen neuvoteltuun rauhaan. Sisäpoliittisesti tärkeää oli huomata, kuka voiton sai: Tolvajärvelle heitettiin päämajan reservinä ollut JR16, joka oli tamperelaisesta työväestöstä koottu rykmentti. Se lienee ollut reservissä siksi, että kukaan ei ollut varma, taistelisiko se ja jos taistelisi, millä puolella. Tolvajärvellä se tuhosi vihollisen 139. divioonan kohtaamistaistelussa ja jatkoi pysäyttämällä Ägläjärvellä 75. Divisioonan. Melkoinen suoritus kaupunkilaismiehiltä. Tosin Tampereella tätä muistellaan Pajarin ja hänen joukkonsa, ei Talvelan, urotyönä. Pajari oli mitä ilmeisimmin taitavampi alaistensa luottamuksen hankkimisessa. Tästä todistuksena on se, että Pajari sai hautansa jo vuonna 1949 aivan Kalevankankaan sankarihaudan vierestä.
Jatkosodassa Talvela oli sen sijaan rakentamassa itsestään legendaa. Hänen armeijakuntansa tk-miehet kirjoittivat liukuhihnalta juttuja kenraalista, joka oli vapauttamassa heimoveljet orjuudesta melkein yksinään. Vaikka tarinoista olivat Talvelan alaiset maksaneet kalliisti verellään, jutut jäivät sensuurin mappeihin. Ne eivät istuneet ulkopoliittiseen linjaan, joka korosti Itä-Karjalan valtauksen puolustuksellista luonnetta, eivätkä päämajan henkilöstölinjaan, jossa vältettiin kenraalien nostamista julkisuuden henkilöiksi. Mannerheim halunnut kilpailuttaa kenraaleja perintöprinssin paikasta. Hänellä oli seuraaja jo valittuna: Heinrichs, ruotsinkielinen entinen toimittaja–runoilija ja jääkäri, sivistynyt, lojaali ja ulkopolitiikkaa ymmärtävä mies.
Erinomainen analyysi.
PoistaAsiaan löyhästi liittyen: 1960-luvulla juttelin lyhyesti etäistä sukua olevan miehen kanssa, joka kertoi osallistuneensa porukan mukana heimosotiin Aunuksen suunnalla. Ei hän kahakoista mitään kertonut, mutta valitti sitä, miten kehnot varusteet heille annettiin ja miten kurjaa reissulla oli.
PoistaMerkittävästi helpompilukuinen kakkosrivivälillä kirjoitettuna.
VastaaPoistahttps://www.dn.se/kultur/gunilla-boethius-sa-javlig-kunde-val-inte-mamma-ha-varit-sa-inpiskat-lognaktig/ Tällainen tarina oli DN:ssä taannoin.
VastaaPoista
VastaaPoistaSotahullua jos sankariakin mainostuu yhä ja aina. Lentäjä Ässää jos Rautaratsukkoakin. Ja nehän ovat melkein sama ja yhtäaikaisiakin 1914-18.
Kaksintaisteluita juoksuhaudoista katseensa ylös luoneille. Nousivathan sieltä montusta ajanmittaan sosiaalivirastopeukuttajat mutta taivaalle jäivät hurjapäät. Taivas voitti. Pekka Kuusen "nerokas" ajatusstriimi kylläisistä vatsoita, vauvaneuvoloista ja raihnashoivasta voitti BKT:ta mutta Mikko Kuusi kamppasi Woltilla ja osakemittarilla.
Nyt kun ei ole enää äänestyskelpoista asiaa (Mehiäinenkin jo Saksassa) eikä ihmisiä vaikka kuinka puleerattuina tunkisivat tv-seinille tai kämmenelle. Aluevaalit yllättäen avaavatkin silmät "eihän noilla ole Kruunua, sehän on kanissa". Älä sinäkään äänestä. Pikemmin saadaan parempi Senaatti.
Olavi Lindblom syntyi lasimestarisukuun, käsityöläisporvaristoon mutta kun elinkeinoharjoittajat tulivat yhdenvertaisiksi Lain edessä, mies meni kisällien puolelle SAKhon. Rynni 1941 alkukesästä jo syksyksi Äänislinnaan, oliko rykmenttinsä kärjessä. Eero A. Wuori haki poikansa kotiin ja pani upseerikursille tapattamasta itseään. Myöhemmin syksyllä 1941 oli jo Mikkelissä ja itseänsä Mannerheimia tapaamassa. Se oli tuo Wuorikin mukana ja Tanner. Oli vähän kiistaa mutta nauru paransi. Että joo, ovathan sotilaat teidän komennossanne, mutta työmiehet meidän. Siihen pantiin raja.
En välitä tarkistaa mutta näistä ja sen Ässärykmentin vastahangasta "että jo riittää", on sentään kapitalistinenkin tiede jyvällä. Että tarkistin sittenkin, Lahtiselta. Kiehtovat kuin elokuvassa The Last Duel ovat soturien vaiheet. Minkähän verran Linna ja Päätalo kavereerasivat Matson-Mäkelä parin kanssa suutari Aaltosen Kirjastotalossa ?
Nythän siellä olisi Metso, ei soitimella vaan nyykähtäneeltä näytää ; hiekkakylpy. Onneksi Syrjän pariskunta sai niitä poikia ja Manse soi. Kuinka lie musiikkiTretalonsa kanssa. Ja säätiöYliopistonsa: on itsesiittoisen rahoitustiede huippuosaamisen ja salaamisen säälittävä konsulttitilaus pyristelmä. Tiedän, katso rehtoreita. Jospa betonikärräri sekoittaisi moreenia ja lasimies panisi pokat. Vaan eivät, alaskirjatut. Arkkitehtuuri on perusta jolle rahakerroksia pinotaan ja jo purkaminenkin lisää kunnallishallitukselle laajempaa tasesijaa "pankeissa" ja "eläkeyhtiöissä" ja tyhjässä. Tässä sitä vapistaan.
Se noista Limpusta ja Väiskista ja Sapelista että sotasankarit voittivat sos.dem. Puolueen täsmälleen koska Simonen oli ollut siviilihommissa. Huono kortti työskeillä kun juttu aina kiersi sotaseikkailuihin.
Sekin tuli todistetuksi. Voisin lopettaa. Sen jos kertoisi kuinka Teemu Keskisarja kertoi kuinka Gustaf Serlachiuksen nettotulot olivat tehtaansa insinöörin tasoa progression ja omaisuusveron jälkeen. Liinamaa ja Jermu! Laine rakensivat Mäntän Kaupungintalon isomman päälle. Järkytyin kun ekakerran sen näin. Valaistuin näet kuin salamasta Suomen tosihistoriasta.
Mitä vielä ? Eilen näin Minkkiturkin. Aarne Tarkas oli koonnut 1960 nuorten kärkeä veijarivauhtiin. Pikkupetosta tehtiin paremman väen esimerkkiä seuraten. Leffan alkupuoli latasi lahjusta petosta ja näiden ketjustrategioita pääjohtaja/ministeri tasolta ja hummausta/sihteerisäpinää. Olipa kouraantuntuvaa kritiikkiä ja siis1960, myös shekein ja vekselein ja muin instrumentein jollaisten atomijohdannaiset nyt näkymättömissä. Osaaja yhteis(!)kunnassamme.
Yhteiskunta ja eroottismentaalinen raportti, ja lopussa perijä Esko Salminen ja köyhä yliopistotyttö Elina Salo kiedotaan minkkiin.
Olipa läjäys tätä haukottelua vuosimalli -21 vasten. Joo taisi olla se Kätilöopiston tai kansaneläkelaitoksen juttu esillä noina Särkän rahavuosina ja Tarkas löi täysosuman.Jukka Sjöstedt
Linnahan kyllä kaveerasi paljonkin Mäkelän piirissä, ihan johtavana hahmona, mutta Päätalo ei lainkaan.
PoistaSyynä ainakin ja varmaan se, että piiri hajosi jo muutamaa vuotta ennen Päätalon esikoista.
Linnakin meni Mäkelän piiriin vasta Päämäärän jälkeen. (Joka muuten on harvinaisen muodikas romaani tämän ajan henkeä ajatellen, aivan aliarvostettu.)
Näitä kahta "työläiskirjailijaa" vertaillessa harvoin huomataan, että Linna oli oikeastikin kouluja käymätön työmies, kun taas Päätalo oli noussut jo työmiehen silmin herrojen kastiin eli rakennusmestariksi.
Aikoinaanhan koettiin halveeraavaksi tuo titteli "työläiskirjailija". No, kerran (sen aikaisen) vaimoni kanssa olimme jossain virastossa, jossa virkailija - virkansa vuoksi - kysyi ammattiamme. Vaimoni oli teatteriohjaaja, se oli sillä selvä, mutta minua epäiltiin just toks "työläiskirjailijaksi". Jolloin vaimoni, kohtelias ihminen kun oli, korjasi, "eikun se on kirjailija, joka on alkanut työläiseksi".
PoistaPs. Olin paperitehtaalla töissä ja paperin tekemisestä sai paljon parempaa palkkaa kuin että sitä olisi tuhrinut. Ja kyllä mielestäni parempi on olla hyvä paperityöläinen kuin keskinkertainen kirjailija, kun ajattelee koko kansakunnan etuamme. - Vai mitä?
Heinrichistä ja Mannerheimistä puheen ollen.
PoistaHeirichsin väitetään sanoneen Mannerheimistä: ”Siinä oli mies, jolla ei ollut kotia, uskontoa eikä isänmaata.” Väitteen lähde?
Tosin Ville Jalovaara kertoo presidenttien kirkkosuhdetta käsittelevässä kirjassaan Mannerheimin osallistuneen ortodoksisiin jumalanpalveluksiin.
Tykistökenraali Nenosen taasen väitetään sanoneen Mannerheimistä: ”Ratsuväen mies ja niin ahkera.” Väitteen lähde?
Mannerheimin sotilaskoulutushan oli varsin ohut verrattuna Nenosen maksimaaliseen sotatieteelliseen opiskeluun. – JRi.
Joo, vähän hassua, että näitä asioita pitäisi jotenkin arvailla. Yrjö Varpio on tutkinut ne aika tarkkaan:
PoistaVarpio, Yrjö 1973. Lauri Viita: kirjailija ja hänen maailmansa. Helsinki: WSOY.
Varpio, Yrjö 1975. Mäkelän piiri: Tutkimus tamperelaisesta kirjailijapiiristä (1946-1954) ja sen tuotannosta. Helsinki: WSOY.
Varpio, Yrjö 2006. Väinö Linnan elämä. Helsinki: WSOY.
Unohdit tämän:
PoistaPäätalo, Kalle 1971-1998: Iijoki-sarja. Jyväskylä: Gummerus.
Olen lukenut liki kaikki Antti Tuurin kirjoittamat kirjat ja pitänyt milloin enemmän, milloin vähemmän ja joskus oikein kovastikin, joten täytynee lukea vielä tämä elämäkertakin, vaikken sotakuvauksista välitäkään, mutta henkilöhistoriana ja ajankuvana se varmaan käy meikäläisellekin, kaikkiruokaiselle.
VastaaPoistaPaljon on painomustetta kulutettu niin sanotun jatkosodan "suuriin suomalaisiin sotakenraaleihin". Mielestäni suureen valtaosaan heistä, Mannerheimista alkaen, pätevät oivallisesti sanat, joilla sotahistorian professori Martti Turtola luonnehti Mannerheimin elämäkerrassa kohdehenkilöään vuosien 1941 - 1944 sodassa: "- - osoitti ylivertaista kunnianhimoa ja piittaamattomuutta kansan kärsimyksistä. - - ei myöskään osoittanut poliittista viisautta."
VastaaPoistaYritä nyt päästä yli kommunismin romahduksesta, sillä putin jatkaa samaa menoa vanhoin valhein.
PoistaVai on professori Turtolakin jäänyt riippumaan romahtaneen kommunismin kuilun kielekkeelle. Tuotapa en tiennytkään! - Pitääpä vastedes itse ottaa opiksi ja yrittää historian tarkastelussa orientoitua sinun ja monien kaltaistesi osoittamaan suuntaan, kohti oikeaa oivallusta. Kiitos tähänastisesta opastuksesta.
PoistaKun haluaa esittää näkemyksiään niitä oikein sotahistorian professorin teoksesta napatuilla sitaateilla vahvistan, voisi vaivautua kaivamaan ne kohdat ja varmistua itsekin siitä ettei tule antaneensa väärä kuvaa esimerkiksi vähän oikaisemalla ja yhteydestään irrottamalla.
PoistaOletin, että kaikki tällä kommenttipalstalla liikuskelevat ovat itsekin lukutaitoisia. Mutta kerrataan nyt sitten:
PoistaMartti Turtola, Mannerheim. Tammi 2016 s. 299 - 300:
"Väitettä, että vain Suomen marsalkka Mannerheimin johdolla Suomi selvisi läpi toisen maailmansodan, on pidetty itsestäänselvyytenä, truismina. Olisiko syytä katsoa asiaa myös toisinpäin: Suomi selvisi sodista siitä huolimatta, että Mannerheim oli johdossa. Itä-Karjalan kohtalokas valloitus ja vetäytyminen sieltä kipin tuli Suomelle äärettömän kalliiksi. Hyokkäys sinne osoitti ylivertaista kunnianhimoa ja piittaamattomuutta kansan kärsimyksistä. Se ei myöskään osoittanut poliittista viisautta. [uusi kpl] Tilanne paheni jatkosodan viimeisinä, pitkinä ja raskaina vuosina, jolloin Suomea johti hermostunut, epävarma ja sairas vanhus." [kirja päättyy]
Kerrotko vielä, nimim. "Ei mikään anonyymi", missä kohdin "vähän oikaisin" ja "yhteydestään irrotin".(Todennäköisempää kuitenkin on, että sepittelet Turtolan tekstille omia uusia meriselityksiäsi. Niistähän teikäläisille tunnetusti ei milloinkaan tule pulaa.)
Kaikki kunnia sotahistorian professorille, mutta hänen näkemyksensä "poliittisesta viisaudesta" on mielipide, ei fakta.
PoistaJonkinlaista viisautta Murha-Kustaalla ainakin oli, koska Stalin ei vaatinut häntä tuomiolle näytösoikeudenkäyntiin. Kommunistimme eivät ole päässeet yli tästä järkytyksestä vieläkään.
Menneisyyden tapahtumien luonteen ja merkitysten arviointeja kutsutaan tulkinnoiksi (ei "faktoiksi", jota sanaa tietämättömät hokevat mainitsemassani tarkoituksessa).
PoistaTässä yhteydessä mainitsemani sotahistorian professori on esittänyt hyvin varteenotettavan, rationaalisen tulkinnan henkilöstä, jonka panos oli keskeinen ("sotilaslinja"), kun maamme vietiin hyökkäyssotaan Hitlerin liittolaisena ja päätettiin mm. vallata erittäin laaja, Suomelle koskaan kuulumaton alue Itä-Karjalassa sekä osallistua natsi-Saksan kumppanina Leningradin piiritykseen (tunkeutuminen Syvärille). Mitä kaikesta jäi: valtava määrä kaatuneita ja haavoittuneita, vähäisemmistä menetyksistä puhumatta.
Toisaalla meillä on sitten eri verkkosivustojen kommenttipalstoilla huutoäänestyksellään ja mökellyksen volyymilla aina "voittava" oikeistolaisten ja äärioikeistolaisten sakea joukko (vrt. edellä), joka vahtii ja valvoo pyhien "isänmaallisten" uskonkappaleidensa perinneliekkiä kuin antiikin Rooman vestaalit ikään.
Jää jokaisen omaan harkintaan, mihin näissä kysymyksissä uskoo.
Tulkinnassasi Turtolan tulkinnasta on se puute, ettei se ole puolueeton tulkinta. Sen takaa paistaa oman aatteen haaksirikko, aatteellisuuden paljastuminen verisen diktatuurin myötäilyksi, hirmuvallan joka ei jää missään natsien vastaavan varjoon.
PoistaEn kiellä jatkosodan hyökkäyksellistä luonnetta, en kiellä miesten turhalta tuntuvaa tapattamista mm. Kumurissa, en kiellä Mannerheimin mahdollisia virhearvioita, en kiellä Suomen tavoitteita saada vanhoja heimoalueita hallintaansa.
Mutta näitä asioita on katsottava sen aikaisen tiedon valossa, ei jälkiviisauden, eikä etenkään puoluepoliittisen aatteellisuuden. Suoraan sanoen on lapsellista uskoa Stalinin ja neuvostokommunismin hyvyyteen ja oikeudenmukaisuuteen - Suomen heittäytyminen sen armon varaan olisi ollut kansallinen itsemurha. Sen rinnalla nykymökellykset ovat yhtä tyhjän kanssa.
Tulkinnat muuttuvat, faktat pysyvät.
"Tulkinnassasi Turtolan tulkinnasta on se puute, ettei se ole puolueeton tulkinta."
Poista..
Kirjoitin viestissäni professori Turtolan lopputulkinnan Mannerheimin toiminnasta 1941 - 1944 näkyviin in extenso, mitään poistamatta tai lisäämättä.
Yrität nyt tyypilliseen tapaan vääntää sen minun tulkinnakseni, jonka "takaa" olet fantasioinnissasi näkevinäsi "oman aatteen haaksirikon"! Samaa temppua onkin näissä yhteyksissä usein yritetty hyödyntää: "Tutkijan teksti on kyllä ok, mutta sinä väännät sen oman aatteesi mukaiseksi" tms. Ei mahdollisia lukijoita tuolla keinoin kuitenkaan pysty harhauttamaan; kyllä he itsekin ymmärtävät ilman opastustasi, mitä mieltä tässä tapauksessa professori Turtola oli kirjassaan. En siis tulkinnut prof. Turtolan tulkintaa millään tavalla, minkä jokainen lukutaitoinen voi aikaisemmasta viestistäni todeta.
Väitteesi on yksinkertaisesti naurettava. Minulla ei ole kaltaisillesi minkäänlaista tilivelvollisuutta, mutta kerrottakoon nyt se, että minulla ei konsanaan ole ollut mitään "omaa aatetta" tai järjestöllisiä sidoksia mihinkään suuntaan poliittis-yhteiskunnallisessa mielessä. Olen vain pitkällä ajalla perehtynyt erityisesti Suomen historian kysymyksiin, vertaillut eri historioitsijoiden kantoja (joiden joukossa on myös todella politisoituneita, vaikka se yleensä halutaankin kiistää) ja päätynyt mielessäni omaksumaan ne tulkinnat, jotka parhaiten täyttävät esim. menneiden vuosikymmenten brittihistorioitsijan E. H. Carrin metodiset kriteerit rationaaliselle ja kattavalle tulkinnasta.
Sinun kaltaisistasi kommenttipalstojen poliittisista portinvartijoista minulle sen sijaan on syntynyt aivan toisenlainen kuva: kaikki mikä poikkeaa hartaasti vaalitusta nationalistis-oikeistolaisesta perinnekuvasta, laukaisee oitis tutun kiljahdusrefleksin: "haa, kommunismia!"
Mannerheimin toiminta tulosten valossa: 1) ainoana hävinneenä valtiona Suomea ei miehitetty, 2) siviiliväestömme ei kokenut katastrofaalisia kauhuja, 3) suomalaisia ei siirretty joukkoina muualle, 4) maamme säilyi länsimaisena demokratiana, 5) elintasomme pysyi kohtuullisena ja nousi yhdessä sukupolvessa erinomaiseksi, 6) säilytimme itsekunnioituksemme.
PoistaNo oli siellä muitakin kuin Mannerheim. Joku toinen puolustusvoimien ylipäällikkömnä olisi ehkä tehnyt eri virheet kuin hän, mutta Suomen selviäminen sodasta sotilaallisesti ei ollut yhden miehen ansio, vaan jokaisen mukana olleen. Poliittisesti, rauhanteon jälkeen, Mannerheim oli enempi keulakuva. Isoksi ansioksi luen että M. ei aiemmin ruvennut Suomen Mussoliniksi tai Francoksi vaikka olisi ilmeisesti voinut. Sillä konstilla tiemme olisi ollut Baltian maiden tie.
Poista(Keskustelu onkin siirtynyt Talvelasta Mannerheimiin.) ”ansioksi luen, että M. ei aiemmin ruvennut Suomen Mussoliniksi tai Francoksi vaikka olisi ilmeisesti voinut.”
VastaaPoistaItse asiassa hänellä oli sen suuntaisia hankkeita vuonna 1919, ainakaan ajatus ei ollut vieras. Orastava demokratia kuitenkin piti.
Ihme että piti, kun ottaa huomioon tuon ajan: meillä oli ollut 600 vuotta kuningas, 100 vuotta keisari, 2 vuotta tasavaltaa, 0 vuotta presidentti.
PoistaOlen pariin otteeseen ollut kuuntelemassa kirjailija Tuurin esitelmää. Hän on kertonut kirjailijantyöstään ja menetelmistään. Antti Tuuria on mielyttävä kuunnella. Hänen kerrontansa on elävässä elämässä samanlaista jouhevaa kuin kirjansakkin.
VastaaPoistaTuuri kertoi, että hänen kirjoissaan faktojen kuuluu olla kohdallaan eli niistä muodostuu ikäänkuin luuranko ja sen ympärille sitten voidaan lyödä lihaa sopivassa määrin kirjailijan ja taiteilijan vapaudella.
Nautittavia pikku yksityiskohtaisuuksia löytyy Paavo Talvela kirjasta. Huovismainen lounaskuvaus Göringin ja Hitlerin keskkenäisestä keskustelusta saa repeämään naurusta.
Paavo Talvelan elämäkerta on hengestyttävä kuvaus touhukkaasta, aikaansaavasta organisaattorista . Se on kuvaus isänmaallisesta miehestä. Se on kuvaus myös pienen kansakunnan herraonnesta.