Paikannimet

 

Ymmärsin tehneeni 50 vuotta sitten vakavan rikoksen. Kun ostimme poikien kanssa tämän paikan, joka oli maarekisterissä Kvis, keksin seisovilta jaloiltani paikalle nimen tukeutuen kai 1970-luvun undergroundin erään laulun kohtaan ”siis eihän jumalauta tässä maassa hypitä niin luin vasikat haassa”. Hallitsin erinomaisesti Matti Kuusen ”Runon ja raudan kirjan”, jonka huimaava lapsellisuus paljastui minulle vasta myöhemmin. Siinä ironisoidaan ”kurjuutta, hätää paljon on maassa – jotain on mätää vasikkahaassa”.

 

Nimi on siis vähättelevä, samaan tapaan kuin poliittinen haukkumasana ”kettufarmi”, jolla tahdottiin tarkoittaa eduskuntaa.

 

Marcel Proust esitti ylittämättömästi paikannimien lumon. Jakso on suomennoksen niteessä ”Swannin tie, toinen osa. Paikannimet: nimet”. Proust piti selvänä, että nimillä varustettuna Venetsia, Firenze ja Pisa ovat verrattomasti hienompia kuin noin vain nähtyinä.

 

Rikokseni, joka kuuluu herättäneen pahennusta seudulla, oli suomenkielinen paikannimi. Se taisi olla ensimmäinen laatuaan ja on nykyisin ylevöitetty kadunnimeksi. ”Katu” on tosin liioittelua. Autolla siitä ajetaan, mutta kyllä näkee, että se on vanha tilustie eli kärrypolku, jonka venäläiset Porkkalan vuokra-aikana jyräsivät perustuksiltaan savivelliksi.

 

Itse maalaisina tiesin kyllä, että kodikkaassa maalaiskylässä on sekä taloja että sukuja, joissa ei ole oltu puheväleissä sataan vuoteen. Ja lähinaapurissa asui mielenkiintoista väkeä. Esimerkiksi heinien unohtaminen seipäille yli talven oli kiinnostava piirre. Lumista ja jäätynyttä heinäpeltoa ei hevin näe. Tai olkoon – eihän heiniä näe seipäillä muualla kuin Tuomarinkylän museopellolla.

 

Paikannimiä sivutessaan jää aina toiseksi Harri Tapperille, jonka vääräsuisten sukua kuvaavassa suurenmoisessa romaanissa yksi kirjan sankareista tahtoo tietää sodassa, mihin tässä tällä kertaa marssitaan, ja tällaisella hopulla. Vastaus saa hänet hyvälle mielelle. ”Ihantala, onpa kaunis nimi!”

 

Se muuten olikin näitä maanmittaustoimituksen kiihkossa keksittyjä. Waltari vietti ennen sotia kesiään paikassa, jonka nimi oli oikeasti Sulosaari, vähän Viipurista pohjoiseen. Ja toiseen suuntaan, nyt taas ihmiset katsovat hitaasti, kun sanon, että mummoni oli Kivennavalta.

 

Itse proustina sanoisin, että Keuruu on Suomen kauneimpia paikannimiä, lempeää lupausta täynnä. Kieltämättä Ruovesi oli kaunis kirkonkylä aikoinaan ja nimi on hieno edelleen.

 

Jorvas on kirjojen mukaan Paadisten luostarin perua etunimi Giorgios.

 

Jostain kumman syystä tunnettua paikannimeä Porkkala pidetään suomenkielisenä. Sen voi siten liittää mielessään mysteerinimien huomaan joukkoon. Tutkijat sanovat, että nimen Päijänne alkuperä on täysin tuntematon. Se lienee ajalta ennen suomensukuista kieltä, mutta ei sille ole keksitty kaimaa eteläisemmästäkään nimistöstä. Tuohon jylhään salaisten nimien ryhmään kuuluvat myös Saimaa ja Inari, samoin kuin Koitere.

 

Osallistuisin tieteelliseen keskusteluun huomauttamalla, että T.S. Eliot selitti kissoilla olevan kolme nimeä, joista se kolmas on niin salainen, ettei kissa kerro sitä edes äidilleen.