Ukkeli

 

Otsikko viittaa Kalle Päätalon kirjojen kautta vanhan miehen kukaties turhaan mutta sitäkin sisukkaampaan toimintaan. Hakokirves oli käytössä. Lehmille navettaan kuivikkeita, ja lisäksi lampaille kerppuja eli syötäväksi kelpaavia puiden ja pensaiden oksanpätkiä.

 

Minusta tuntuu tarpeelliselta miettiä, miksi kahdeksan kymmenestä merkittävää työtä tehnyttä menee viimeisinä elinvuosinaan munaamaan itsensä esimerkiksi rupeamalla omatekoiseksi profeetaksi tai jatkamalla puhumista ja kirjoittamista, vaikka asia loppui jo.

 

Esimerkki: olen ainoa jäljellä oleva lakimies, joka oli sekä itse mukana että perehtyi niin hyvin kuin mahdollista jumalanpilkkaan rikosoikeudellisena asiana. Tuo omituinen asia nousi esiin tänään, hyvin todennäköisesti Ruokolahden leijonana.

 

Medialla on taipumusta kohista silloinkin kun ei oikein ole, mistä kohisee. Tuo leijona on jäänyt mieleeni vuosikymmenen takaa – oli muka nähty leijona tai ainakin sellaisen jäljet Saimaan rantahiekassa.

 

Se satuin olemaan minä, joka otin ainoana kustannusliikkeessä eli Otavassa puheeksi jumalanpilkan luettuani Salaman ”Juhannustanssien” palstavedokset, Luin ne junassa. Muistan sen junan. Toisen luokan vaunu, istumissa raidallinen verhoilu, vaununi ”tupakoitseville”, väliovessa raittiiden puolelle mielenkiintoinen loimukoivusta viilletty vaneri.

 

Isäni siis puolusti Salamaa oikeudessa. Hankin aineistoa ja tiesin jo silloin ettei Suomen kirkko ollut hankkeen takana, vaan muuan kokoomuksen kansanedustaja. Olin mukana kirjoittamassa sitä puolustusta, jonka mukaan Jumalan kunnia ei nouse eikä laske lakituvassa. Korkein oikeus tuomitsi äänin 4 – 1, erimielisenä jäsenenä Paavo Salervo. Olen lukenut jutun salaiset asiakirjat eli sisäiset muistiot ja siksi uskallan sanoa, että käsitelty kysymys on yksi niistä, jotka ylittävät virkatuomareiden kyvyt. Ei tässä ole mitään radikaalia. Ei tuomioistuin osaisi liioin ratkaista kysymystä, onko Eulerin vakio irrationaaliluku. Eikä sitä, miksi piika sai lapsen (isän tai elatusvelvollisen se kyllä löytää).

 

Salaman jutun tuomion mielenkiintoisin kohta on Korkeimman oikeuden presidentin, Antti Hannikaisen äänestyslausuma. Hän olisi tuominnut syytetyn tämän itse tunnustaman tahallisuuden sijasta ajattelemattomuudesta tehdystä rikoksesta. Perustelu on outo ja taustalla leijuu presidentti Kekkosen varjo. Oli lähes ainutlaatuista, että Kekkonen armahti osan tuomituista (Kari Reenpää unohtui) aivan tuoreeltaan asiassa, jonka Korkein oikeus oli ratkaissut julkaisten päätöksensä ennakkotapauksena.

 

Oma käsitykseni on, että Salama pantiin kävelemään nyrkkiin ja että Kekkosen maata muuttanut syntymäpäivähaastattelu 1970 on tätä samaa tapahtumasarjaa. Tuossa haastattelussa Kekkonen kävi varsin tuikeasti lakimieskunnan kimppuun. Kekkosen taannoinen vastaehdokas Olavi Honka muuten oli ennen oikeuskansleriaikaansa ollut virkatuomari ja jo kanneviskaalina Turun hovioikeudessa tunnettu virkatehtäviin ulottuvasta isänmaallisuudestaan ja kattavasta kommunismin vastustuksestaan.

 

Miksi sananvapautta pitää puolustaa? Siksi että yhteiskunnallinen jäittenlähtö näkyy niin usein sananvapausriitoina tai muuten avoimena ihmisoikeuksien polkemisena. Niin. Oli se Kekkonen aika ukkeli ja taitava havukirveen käyttäjä.