Humala

 

Kansanedustaja Räsäsen oikeusjutussa tulee esiin merkittävä kysymys. Yhdysvaltojen ja Euroopan käsitys sananvapaudesta poikkeaa toisistaan.

 

Yhdysvalloissa myös ampuma-aseen hallussapito käsitetään aika laajasti oikeudeksi. Euroopassa näin ei ole. Ampuma-asetta pidetään vaarallisena, ja luvan sellaisen käyttöön voi saada hyväksytyin perustein viranomaiselta. Linja on nykyisin tiukka. Käytännössä esimerkiksi sukulaisen sotamuistoon eli automaattipistooliin ei juurikaan saa lupaa. Jos sellaisen haluaa kotiinsa, sen on oltava korjaamattomalla tavalla käyttökelvoton, eli pehmeä tuke piipussa ei riitä.

 

Aseen voi onnistua muuttamaan ei-aseseksi poraamalla piipun liian väljäksi – mutta pätevä metallimies rakentaa kyllä aseen vaikka hiirenloukuista.

 

Suomessa ateistien uskonnonvapaus on jäänyt vähälle huomiolle. Ihmisen syrjiminen tai sortaminen siksi, ettei hänellä ole uskontoa tai hän pitää uskontoja ylimalkaan kielteisenä ilmiönä, ei ole laillista.

 

Ja samoin kuin uskonrauhan rikkomisessa Suomen laki ei anna kirkkomme tunnustamalle jumalalle erikoisasemaa. Allah tai vaikka Buddha, jota ei tietenkään pidetä jumalana, ovat samassa asemassa.

 

Eurooppalainen ja amerikkalainen oikeuskulttuuri poikkeavat siinäkin, että Yhdysvalloissa suurten kirkkojen ja herätysliikkeiden rahallinen tuki on poliitikolle välttämätön. Tietääkseni valtakunnan politiikassa ei olekaan esiintynyt henkilöä, joka olisi nimennyt itsensä uskonnottomaksi. Biden on katolilainen. Toinen katolilainen, John F. Kennedyn jälkeen.

 

Maan yliopistoissa on taistelevia aatteen miehiä. Niin pitää tietysti ollakin. Mutta päivän lehden tekstissä mainittu vastakkainasettelu vakaumus – laki kuulostaa eurooppalaisen lakimiehen korvaan hyvin oudolta. Se on laki, meillä. Niin sanottua luonnonoikeutta tai luontaisoikeutta emme oikeastaan tunnusta – siis yliaikaisia oikeudellisia normeja, jotka olisivat lakia vahvempia. Itse pidän tuollaisiin periaatteisiin nojautumista perustelemattomana mystiikkana.

 

Kun sanotaan ”laki”, tarkoitetaan välttämättä ihmisten työn tulosta, joka on siis aina puutteellinen ja epätäydellinen. Suomessa oli vielä sotien jälkeen lakiuskontoa, legalismia jollaiselle en liioin näe perustetta. Tuo suhtautumistapa voi olla lähtöisin riidoista Venäjän keisarikunnan kanssa ja ehkä myös vuoden 1918 tapahtumista, jolloin kävi ilmi, miten vähän laki painaa tunteiden riehuessa. Suomen kirkon silloin arkkipiispakin muuten antoi ymmärtää, että jumalankieltäjien teloittaminen olisi oikea menettelytapa.

 

Räsäsen tapauksessa taannehtivan lainkäytön kielto on ongelma. Vähemmistöjen halventaminen oli kyllä ihmisoikeustasolla kielletty – mutta oliko sitä kriminalisoitu?

 

Omasta puolestani menisin pidemmälle kuin HS:n kirjoittaja. Uskonnolla on aina tehty politiikkaa ja nyt sitä tehdään erikoisen hanakasti. En pidä siitä. Toivon etteivät kirkolliset tahot sotkeudun. Jumalaa palvellaan kirkossa ja lakia julistetaan tuomioistuimissa. Jos joku erehtyy ovesta, hänet voi ystävällisesti opastaa oikeaan.