Hiki

 

Kesä 1914 oli hurjan kuuma, kertoi isoisäni. Kesä 1939 oli epätavallisen helteinen, sanoi isäni. Päättelin, että kuuma kesä merkitsee sotaa.

 

Päätelmäni oli väärä. En ollut vanhakaan. Aloitin koulunkäynnin eli olin 6 ja vuosi oli 1951. Ilokseni löysin Ilmatieteen laitoksen sivuilta tiedon, että juuri tuo päivä 1.9. – koulut alkoivat ennen tuona päivänä – oli Länsi-Suomessa poikkeuksellisen lämmin, ja Huittisissa mitattiin 28,0.

 

Opettaja sanoi, että muistakaa lapset, että silloin kun te aloititte koulutienne, syksy oli harvinaisen lämmin. Minä päätin muistaa. Ilman eri päätöstä muistan, että opettaja salli istumisen oppitunnilla uikkareissa.

 

Saattaisin löytää muistamani konsertin perusteella polttavan helteen Jyväskylässä. Pyrimme jostain johonkin Kauppakatua pitkin ja vähän väliä pelastauduimme pankkeihin tai kauppoihin hetkeksi ilmastoitumaan. Sanoisin että se oli 70-lukua. Selvyyden vuoksi: en yleensä käynyt Jyväskylän kesässä. Se on erikoista, etten ole koskaan käynyt Kuhmossa, vaikka pidän erikoisesti kamarimusiikista. Ymmärrettävästä syystä kävin hyvin ahkerasti Savonlinnan oopperajuhlien esityksissä ja konserteissa. Sibeliuksen sinfonian sarja (Paavo Berglund ja Bournemouthin sinfoniaorkesteri) Kerimäen kirkossa on kai edelleen koko elämäni vaikuttavin konserttielämys. Tähän arvioon vaikuttaa kenties se, etten ollut tottunut kuuntelemaan isoa orkesteria erinomaisissa akustisissa oloissa. Kerimäen liian ison kirkon lehteri saattaa olla Suomen paras paikka, edellyttäen että kirkkosalissa on paljon väkeä.

 

Savosta lähdimme kerran hellettä pakoon kaupunkiin. Seisoimme koko perhe järvessä yleensä kylmässä vedessä eli Kokkoselän puolella ja totesimme, ettei muu auta. Talo, jossa silloin majailimme, oli muuttunut kiukaaksi, koska yläpohjissa oli käytetty kai maakunnalliseen tapaan hiekkaa. Sanoisin että se oli 70-luvun loppua.

 

Sään ääri-ilmiöistä: nimimerkki mukana ollut ja haavoittunut kertoi minulle, että Viipurissa satoi juhannuksena 1944 lunta. Ei paljon mutta kuitenkin. Kysyin vasiten toiselta, joka oli nimimerkki pakoon Viipurista juossut vänrikki. Hän vahvisti tiedon.

 

Muisti on peto. Se on kaikkiruokainen. Itse uskon nykyisin sellaiseen neurologiaan, että aivot kehittävät ja muuttelevat jatkuvasti kertomuksia, joiden sankarina on aivojen omistaja itse. Muistin täydelliseen epäluotettavuuteen on perinteisten filosofista syiden lisäksi siis fysiologiset syyt.

 

Johtavia käsitteellisiä ongelmia ovat esimerkiksi ne, että emme tiedä, mitä ’tietoisuus’ on, emmekä ole varsinaisesti perillä myöskään havaitsemisesta. Toisaalta kiinnostun biomekaniikasta, kun katson, miten alle kouluikäiset pikkutytöt kirmaavat lähes kelteisillään nurmikolla. Olen itse muistavinani, miltä se tuntui. Johtopäätös: keijukaisia on olemassa.

 

Sukulaiseni Inki oli asunut paitsi Tampereella ja Parisissa myös Bagdadissa. Hänen miehensä opetti ranskaa eri puolilla maailmaa. Ja Inki kertoi, että kun lämpötila menee yli 50:n varjossa, sukkahousuja täytyy säilyttää jääkaapissa, koska huoneen lämmössä ne murenevat.

 

Tekoaineitten kanssa on vaikeaa. Isäni mukaan Fiskarsin kirveen muovivarsi mureni jauhoksi yli 30 asteen pakkasessa louteella rakovalkealla.