3. kesäkuuta 2021

Kunta


 

Suomen sitkein yleinen epäonnistumisen kohde on ollut vuodesta 1865 kuntahallinto. Epäkohta tuntuu jatkuvasti pahenevan. Myös nyt ollaan valitsemassa toisen luokan väkeä ratkaisemaan ensimmäisen luokan kysymyksiä.

 

Järjestelmää on uudistettu hampaat verillä. Esimerkiksi vuoden 1917 kunnallislaki aiheutti sisällissodan. Helsingin ja Tampereen sotaan tarvittiin ratkaisijaksi Saksa. Venäjä yritti pitää yllä omaa aluettaan eli Viipuria, hyvin tuhoisin seurauksin.

 

Merkillinen seuraus oli maalaisliitto, myöhemmin keskustapuolue. Jos seudulla ei ollut teollisuutta ja siis ei yhteistoimintaan totuttautunutta työväenliikettä, viimeisen sanan sanoivat edelleen ”manttaalimiehet” eli vauraat ja valistuneet viljelijät. Tehtaat taas perustivat tarvittaessa oman kunnan käyttöönsä, sellaisen kuin Valkeakoski, Lahti, Mänttä tai Forssa.

 

Nyt epädigitaalisille toiminnoille eli siis sosiaali- ja terveysalalle ja kouluille ollaan saamassa uusi ja arvattavasti entistä epätehokkaampi järjestelmä, ”hyvinvointialueet”. Pahoinvointialueita ei ole vielä paalutettu, vaikka ehdokkaita riittäisi.

 

Suomen ongelma oli alkujaan likilaskuinen feodaalijärjestelmä. Tänne koetettiin tuoda 1600-luvulla aatelin johtamia kreivikuntia, ja hanke epäonnistui täysin. Sen jälkeen siltarumpupolitiikka hoidettiin seurakunnan järjestelmässä eli pitäjänkokouksissa.

 

Paikallishallinnon eli läänien johdossa oli valtion edustaja, maaherra, aikaisemmalta nimeltään kuvernööri. Hänen ympärilleen kasvoi valtion virasto, lääninhallitus.

 

Meillä kaiken pahan juuri oli Venäjä, jossa oikeastaan koko maa oli alistettu erilaisten pikkuporhojen temmellyskentäksi. Kun myös armeija ja rautatiet olivat oudolla tavalla itsevaltiaan keisarin johdossa, tuloksena oli katastrofi, ja ensimmäiset onnistuneet kumoukselliset eli bolshevikit valehtelivatkin vaativansa valtaa uudenlaiselle hallinnolle, neuvostoille eli soveeteille. Tätä kesti noin kaksi viikkoa. Ainoaksi hallintoyksiköksi nousi Puolue. Saksassa ja Ranskassa valta oli keskitetty. Englannissa valta oli siirretty pankeille ja liike-elämälle.

 

Ruotsin järjestelmä on käytännössä hyvin erilainen kuin Suomen. Nyt Ruotsin hallinto on epäonnistunut pahasti ensin energiapolitiikassa ja siihen liittyen ympäristökysymyksissä, sitten maahanmuuttoasioissa ja viimeksi tavalla, joka herätti huomiota kaikkialla maailmassa, koronapandemian aiheuttamassa kriisissä.

 

Tämän rähinän syy ei ole perinteisen poliittinen. Oikeastaan halutti sanoa ikävästi Sanoman ja Ylen törmäilystä tilanteessa, jossa jopa Amazon on iskemässä perinteisen talouden selkään. Yhdysvalloissa federalismin räjähdys säteilee koko maailmaan. Paikallinen vain valtiollinen – osavaltio vai liittovaltio. Tuo 1700-luvun ongelma on nollasummapeli. Liittovaltio nousi Abraham Lincolnin aikaan teollisuuden ja rautateiden tuella. Silti nurkkapatriotismi voi edelleen hyvin, mutta Biden yrittää suurta muutosta.

 

Kuvio kunta – maakunta – valtio (ja EU) on kysymys digitalisaatiosta. Paikallishallinnon tukevin syy oli mahdottomuus hallita eli vetää taloutta ja järjestää voimavaroja etäältä. Tilanne on nyt romahdusmaisesti toinen kuin 20 vuotta sitten. Osa hallinnosta ja elinkeinoelämästä käyttäytyy kuin mitään ei olisi tapahtunut. On kysytty, tarvitaanko maakuntia (ja keskustapuoluetta + perussomalaisia). Jatkokysymys: tarvitaanko kuntia? Missä on nyt verkkoajattelu, joka näyttäisi tulleen niin monin paikoin entisen sijaan?

 

30 kommenttia:

  1. Organisaatiot, yritykset, yhteenliittymät, hierarkkiset järjestelmät. Kaikissa vaikuttaa jokin 'henki', totuttu tapa tehdä asiat tavoin joita pörröinen logiikka sääntelee ja nämä 'yrityskulttuurit' muuttuvat aniharvoin mikäli milloinkaan.


    Pään sisällä kiehuu perälevyillä hiljalleen hatunalusheinäkeitto eikä naamaa vaivaa värähdyskään kun ollaan vakavien ja toimeentulon ratkaisevien kysymysten luona, käymäseltään vain, ohimennen.

    Ylioppiminen, jossa totteleminen lähtee selkäytimestä. Koulu. Kuka viittaa? Onko nopea ja vastaopittu vastaus vastausten parhaimmistoa?

    On aika jänskä kun pääministeritär käy kaupoilla ostoksilla ja eräille työmarkkinat ohimennen soittelevat että kuule, tuuppa ny ettes enää siellä lurjustele ja nostele tukia joilla ei saisi kuukaudessa kuin joka toisen aamiaisen Kesärannan kivaan virka-asuntoon.

    Työ se on kunniaan tie, sille joka sen ansaitsee. Työtön ei oo mikään ongelma. Tehään siis tälleen että: Ooppa kuule tavattavissa puhelimitse, ei meillä kirjoitella tavata. Et oo? No kuule se tiijetään ja se on sitten sanktion paikka. Otetaas vaikka toimeentulotuesta huntin verran veks kun et oo siä ny vaikka pitäs. Neilsen sattoo suat. Käy silakkaa pyytämään! Hyvvee ja halapoo.

    Saksassa köyhyysraja on €1280.

    "Nytkö se saksalainen luulee kynällä sen saavansa minkä me silloin siellä torrakot kouras tienattiin?" Rymättylän laituri, tuntematon veteraani.

    Vai ei kalastus kannata! On ainakin kolme menetelmää, koukku, hirttäminen ja kesyttäminen. Itelle passais kivasti että siistit ja suitut savusilakat uis poskipieleen ettei tarttis niin vaivata päätään joutavuuksilla ja kaivelemalla varpaanvälejä, vaan kukas sen palkan maksaa kun lupaan etten töitä tee?

    Vaikuttaisi että on sittenkin olemassa sellainen seikka kuin huono kuri, vaikka luulin että ei ole. Opastava, ohjaava, neuvova kuri on hyvä. Kannukset on kukolla.

    VastaaPoista
  2. Uusi hallintokerros tuo mukanaan useita tuhansia virkamiehiä ilman mainittavaa hyötyvaikutusta terveydenhuoltoon tai kuntien tehtäviin. Kustannukset sensijaan jäävät veronmaksajille. Tömä on mielestäni pöyristyttävä kehityssuunta jossa maan johto kuvittelee takaraivossaan että täällä asuu 55 miljoonaa ihmistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset


    1. Ettei vaan juolahtais' kellekään mieleen että jopas mokomaa, kukas sen palkan eikun kansalaispalkan maksaa? On ollut työtä kun on saatu sanapari aikaan, inte sant? Perustulo niin, eihän se nyt voi mikään pöyristyttävän helppo ja suora sana olla, vai kuinka? tarkkaan ottaen ollaan nuorison perustulosta jo hiukkasen huolissaan, on toki syytäkin. Ettei kävisi niin että nuoriso hoksaa että tässäpä ryhdyn perimään kun ei muu ole oikein vaikuttanut toimivan.

      Kuinka paljon saataisiin joutavaa höpötystä aikaan ilman kunnon järjestystä?

      Vielä ei ole sen aika että joutuisimme katsomaan kuinka perusluokka tuumii ettei tämä hullumpaa ole, kunhan ei tartte töitä teeskennellä tekevänsä, toki sitä ahkeroidaan lujasti ja hipstereitä on nähty asuntomarkkinoilla.

      Se, sepä on siinä semmoinen aihe, että. Putkinotkon perustulo.

      - Saako perustarpeilla keinotella?

      - Kyll' maar, ei sunkka' siin' mittä pahaa ol'? Kai maar see laillist' o' kummiski? Ymbärsmylläkkä markkinoil'! Ai ett'!

      - Mitä mieltä asuntomarkkinoista, noin yleisesti?

      - Sitt' gon mee päästä kotiasse asuma ni sitt' - jaa mutt' niijjuu? Nee markkinat ei lopukka sitt', vai kui'?

      Kukapa se kesällä asuu kun on keksitty teltat, metsät ja masennuslääkkeet, hö? Valtion matoja ja valtion kaloja, vapaasti vaan. Älkää nyt kumminkaan aivan mitä matoja tahansa syökö. Välivaiheessa tulee saada aikaan kalojen sarjanumerointi jo aivan elintarvikkeiden tuotantoketjun turvallisuudenkin kannalta tarkasteltuna. Toki tulee ruuan olla puhdasta ja turvallista, emmehän voi vaarantaa kenenkään terveyttä tutkimatta koko alan vaikutuksia kansantulon kasvun kiihtyvään kohottamiseen. Suosittelen että ette niele myöskään koukkuja.

      Nälkä on paras mauste. Roskiksista syöminen on vaikeutunut ruokajonojen runsastuttua.

      Hyvää kesää itsekullekin säädylle.

      Poista
    2. Tarkkailija takavasemmaltatorstaina, 03 kesäkuuta, 2021

      Samaa mieltä Henrik Stenlundin kanssa.

      Koko homma tulisikin järjestää ns. miljoonapiirien ympärille (ERVAt). Niitä maassa on 5 kappaletta.

      Tuolla vastuunjaolla Ervoilla on insentiivi panna perusterveydenhoidon taso kuntoon ja linkittää se saumattomasti erikoissairaanhoitoon, koska silloin se pääsee nauttimaan syntyneen tehokkuusedun itse:

      Kun perusterveydenhoidosta tulee vähemmän syötettä erikoissairaanhoitoon, jää erkoistyypeille enemmän resursseja kehitelllä kaikkea kivaa ja ehkä hyödyllistäkin.

      Siinä sivussa tulee sitten se kansakin hoidettua tehokkaasti.

      Näin yksinkertainen on tämän homman stragedia. :)

      Poista
    3. Ei kai nyt sentään useita tuhansia uusia virkamiehiä? Mistä tuo lukusi on peräisin?

      Poista
    4. "ei kai.. "
      tähänastinen kokemus osoittaa. byrokratia kasvattaa itseään aina yli kohtuuden rajojen. miettikääs kuinka monta päällikkökerrosta sihteereineen tullaan tarvitsemaan jokaiseen maakuntahallintoon. Lisäksi tarvitaan valtava määrä avustajia, asiantuntijoita yms. T. Henrik Stenlund teltasta Kemijärven rannoilta helteestä

      Poista
    5. Myös konsultteja tullaan käyttämään, eli osa heistä tekee asioita joita vaikkapa 30 vuotta sitten tehtiin virkatyönä kuntien tai valtion laitosten 'toimen- ja viranhaltijoina'.

      Tämä voi mahdollistaa 'Hyvä Veli' -järjestelyt. Puhumattakaan 'Hyvä Sisar' -järjestelyistä.

      Ei siis aina ja kaikkialla - huomaa sana 'voi'.

      Korruptiota lähellä olevissa tilanteissa, ylittyi 'raja' tai ei, on mahdollista luoda järjestelyjä jotka eivät ole läpinäkyviä tai joita ei voida selvittää helposti.

      Sinänsä konsultointi on hyvä asia - olen ollut itsekin eräänlainen konsultti, vaikka olenkin hyvin tavallinen ihminen.

      Mutta virassa olevien henkilöiden käyttö tekemään asioita joita he osaavat, olisi läpinäkyvämpää.



      Yksi seikka ovat myös eri tahojen omistamat tai käyttämät jo olemassa olevat tai myöhemmin perustettavat yhtiöt.

      Niihin voidaan kätkeä kohtuullisen helposti asioita joita pitäisi päästä katsomaan edes osittain julkisesti.

      Samoin niiden kautta voidaan puliveivata valuuttaa suntaaan jos toiseen - ja tässä on taas mahdollisuus väärinkäytöksiin.

      Tässä ei ole mitään uutta eikä outoa - jopa kommunistinen Kiina toimii näin.

      Eli korruptioon edes välillisesti liittyvät uutiset tulevat pysymään otsikossa.

      Poista
    6. Niinpä. Konsultteja eivät valitettavasti koske mitkään avoimuus- ja julkisuusvaatimukset, toisin kuin kuntaa. Eivätkä esteellisyyspykälät. Sama koskee kuntien omia ja kuntaenemmistöisiä yhtiöitä, joissa valvonnan ja avoimuuden puuttuessa on helppo hassata yhteisiä varoja kaiken maailman sunnycarsenttereihin. Mistään aamiaismuroista ei todellakaan ole kysymys.

      Eduskuntavaalien aikoihin nykyiset hallituspuolueet lupailivat julkisomisteisiin yhtiöihin julkisuutta ja avoimuutta, mutta mitään ei vielä ole näkynyt. Toivottavasti kuitenkin ehtivät. Seuraava bisneshallitus ei sellaista ainakaan tee.

      Poista
    7. Lähes jokainen suunnittelutöitä tekevä arkkitehti ja insinööri on konsultti. Kunnan tai valtion projekteja tehtäessä myös. Silloin hankkeet voidaan kilpailuttaa, ja suunnittelutyölle saadaan sitä kautta ns. oikea hinta ja laatu. Sellainenkin aika oli, jolloin kaupunginarkkitehdit piirsivät suuren osan julkisista rakennuksista. Tänä päivänä ei kävisi päinsä.

      Avoimuus ja julkisuusvaatimuksista taas, konsulttia asia koskee yleisten sopimusehtojen kautta. Suunnittelusopimukseen on yleensä kirjattu että projektin tiedotuksesta vastaa tilaaja. Tietopyyntöihin vastataan siis antamalla rakennuttajan nimi ja kehoittamalla ottamaan häneen yhteyttä.

      Poista
  3. Taitaa kuumassa työskentely ja pitkät työpäivät tuottaa sekavaa mieltä. En ymmärtänyt kertalukemisella mitää ylläolevasta. Sen v erran sekavaa soppaa.
    Ja sekin, että olen iät ja ajat luullut kunnallislain olleen ratkaisu toraisiin puoliin. Se, että ratkotaan siltarumpujen ja kansakoulujen tarpeita yksissätuumin.

    VastaaPoista
  4. Kiitos sopivasti provosoivasta kirjoituksesta.

    Yksi ongelma on rahajärjestelmä.

    Eli se rajoittaa toimeliaisuutta ja saattaa kiihdyttää epätoivottavaa toimintaa.

    Rahan varjolla voidaan siirtää erilaisia panostuksia paikasta toiseen. Tässä myös epäonnistutaan, vaikka joskus tapahtuu myös osittaisia onnistumisia.



    Raha - eli nykyään "valuutta" - luo mielikuvaa että jokin asia olisi rajaton, eli millä hinnalla tahansa voidaan palkata esimerkiksi virkamiehiä.

    Tai millä hinnalla tahansa voidaan rakentaa uusia hallintorakennuksia jos niin vain halutaan.

    Kuitenkin kaikki on rajallista, niin jonkin alueen väestön koko, rakennusmateriaalit, energia, ravinto, ekologia, vesi ja mikä hyvänsä.

    Vain tyhmyys lisääntyy. Sen määrä ei ole riippuvainen edes hiilidioksidin määrästä.

    VastaaPoista
  5. Miksi Aleksanteri I ei ottanut palasen Jäämeren rantaa köyhään suurruhtinaskuntaamme. Olis kuntia KePulle, ehkä maakunta Suomen Ruija ja tietysti ÖLJYÄ. Paitsi sähköautoja meille syrjäkylille, töpselistä virta

    VastaaPoista

  6. Helsingin Rahat ja Laki yhteisössä tartutaan hanakasti uutuuksiin. Nyt. Sosdem ikiyö tuntui aamuttomalta. Vaan koitti uusikin päivä. Kävisikö Helibor synttärit ajankohdasta? Kun on jo kuopattukin.

    Mitä siis on vapaa, sanoiko Markku Kuisma, tuo metsänhenki, että "kahleeeton" kapitalismi. Siis säädytön yhteiskuntaelämä. Kukin takoo kahleensa itsensä seppänä.

    Näillä mennään. Useanlaista ilkkujaa on kuultu. Hannu Taanila ja Esko Seppänen tulevat mieleen kun he menivät paikalle ja pauhasivat jumalanteatteriherätystä yhtiökokouksissa. Hupia oli kuin Essolla nyt kun BlackRock ja muut Taanilan suomeksi nimeämät "institutionaaliset sijoittajat" änkesivät Kaisa Hietalan hallitukseen.

    Suomessakin suhisee. Virala pyöri tiheään Esko Seppäsen omistajakirjoissa, joita mies työllä tuskalla ja kansalaiskunnolla kokosi. Virala oli E liikkkeen ,ei tehdas-, mutta valta eli langat käsissä yhtiöitä. Ja siis on. Tänään uutisissa VAC:in nimessä vee siis, aa onkin kaapattu tai omaksi otettu, vaikka jo ennestäänkin oma ! , cee onkin kauppakomppania eli elinkeinotoimija jonka pahat teot eivät ole tekijöidensä tekemiä, mutta rahat omistajien omia. Näitten varmistaminen hauraassa dna kultakejussa on Virala Special Purpose Acquisition Companyn tehtävä kunnes sarastaa taas uusi innovaatiopäivä. Miksi aina uusi ? Jotta saa potkia edellisen matkijoita tienoheen.

    Tätä on dynamiikka. Yksi ekoja tällä Kymi Kymmene Kaukas UPM tiellä oli viskata sivuun Kreivin ritarillisuus ja ruveta helppoheikki kaupittelijaksi. Marskin isä perusti ja ajoi vakaaseen käyntiin Kuusaankosken. Poika oli jakamassa kortteja esikuntalaistensa kesken Waasassa 1918.

    Onko se komea siviilimuotokuva Liittopankin HOP:in toimitiloissa Privatbankenin peruja ja oliko Privatbanken entisen Kansanpankin pelastaja, huomaan ottaja, valtaaja ? Mitä Kansanpankilla oli menettämättä, no sen maailmanajan lisenssi, lupa painaa Smk merkintöjä kansalle rahaksi vastakirjaan. Taisi olla.

    En välitä tarkistaa, asia pitää kutinsa, ei koska tiedän vaan koska Taanila ja Seppänen lukemisensa ja sivistystahdon meikäänkin koronoivat, radioteitse. Ei oltu honattu vaatia korvatulppia tälläiselta riskiryhmäläiseltä, koulu- yms pudokkaalta. Noilta herroilta oppi ihan ite päättelemään.

    Olin odottanut tällaisen Wall Street uutuuden SPAC ilmaantumista meillekin. Länsituulien vallitessa. Mutta että Ehrnroothit ! Äkiäkös pakun u-kääntää. Selvä homma. Kokolailla tyhjänä, mutta meinaamista hypeä täynnä nyky holtiton SPAC otetaan listoille ja Suomessakin säännöt taas KPMGPCW… magneetttinavan suuntaisiksi ; ja YIT:kö se kohdefirma mitä E-omistusta kansa itse pääsisi privatisoimaan salkkuihinsa ?

    Voisi olla, ja silloin olisi kyse yrityksestä kiinteistöhuuman jäähdyttelemiseksi hallitusti. Mikä on tosi vaikea paikka koska paniikki nostaa päätään heti jos isoiset alkavat vetäytyä. Kun en tiedä ja meikänkin vihjailut -tällä paikalla- itseäni isompia, niin sanon etten siis tiedä, lörpöttelenpähän vain läpimikseni. Ja lähden fillaroimaan aamuyön tuoksuilmaan. Eilen kävin päivällä Pihlajasaaressa metsäkukka paljoudessa. Jotkut kansalaiskuntomitallin arvoiset pitävät siellä hyvää selkeätä ravintolaa. Vesibussi.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotsissa on huippuhyviä hoksintoja vai mitä pitäisit metsäpyörästä jolla pääsee kulkemaan lumihangessa? Ei käy edes moottorilla saati sähköllä.

      Olen tässä tuumiskellut kuinka paljon ja mihin asteeseen käyn itse ja millä merkillisellä milloinkin. Kaipa se on se kiukuttelu. Olen siinä iässä!

      Millä ne nämä uuspöljät ahnehtijat käyvät? Eikö niillä raksuta että elämä ei ole itsestäänselvä etuoikeus jonka päälle tulee kiireellä kahmia kaikki etuudet, kuvitellutkin? Universumi on epäoikeudenmukainen mutta jos alkaa uskoa porukalla epärehelliseen toimintaan niin pelkuriksihan sellaista on tavattu kutsua. Kiihkoa, hötkyä, saalista. Laatuaikaa luvassa jos ensimmäiseksi ehdit. Myy, osta, hanki, vaurastu, menesty. Hölmöä ollaan ja hölmöyttä ihaillaan, kunhan se näyttää kivalta ja tuoksuu hyvältä.

      Repaleisia vasikannahkoja takertuneina kuusenkränttyjen latvoissa, lepattamassa markkinatuulessa juuri kuten Huovinen keksi olevan ratioaaltojen. Kauko-ohjattua elämää josta on sievästi nipsaistu pois tylsät kohdat. Aurinkokennolla toimivia sateenvarjoja.

      Käärinliinoissa ei ole taskuja. Ruumissukissa on tosin parsinlangat sillä ne tehdään koneilla.

      Pitääpä laitella fillari kondikseen, rantapiruttais niin saakelin tavalla.

      Poista
    2. SPAC'it ovat jossakin mielessä merkki talouden kuplaantumisesta.

      Eli perustetaan yhtiö joka laitetaan hyvin nopeasti pörssiin ja sillä on vain vähän "omaa" liiketoimintaa.

      Tavoite on ostaa osuuksia yhtiöistä jotka valitaan jollakin kriteerillä, esim hyvä kurssinousija, hyvä osingonmaksaja, suhteellisen kapea omistuspohja joka tekee mahdollisen osakkeiden lunastuksen helpommaksi ja ehkä jopa halvemmaksi.


      Tietyt tahot saavat valuuttaa jostakin kohtuullisen helposti. Eli nimi on kunnossa tai aiempia näyttöjä jostain.

      USAssa SPAC'it ovat olleet suuri villitys ja osa niistä tulee epäonnistumaan pakostikin. Osa on suoranaisia vedätyksiä ilman mitään aikeita tehdä mitään sen erikoisempaa.

      Jos katsol historian kautta, niin kyse on yhdestä Cantillon-Efektin muodosta.

      Eli kuka on lähimpänä valuutan lähdettä, se saa sitä halvimmalla tai helpommin tai enemmän tai paremmilla ehdoilla.

      Esimerkiksi pitkään finanssiteollisuudessa työskennellyt henkilö antaa nimensä käyttöön ja lähtee osakkaaksi yhtiöön, velan saanti on varmempaa kuin se olisi ilman häntä.

      Tai poliitikko lähtee mukaan yrityksen toimintaan, tilanne on sama.

      Tai nimeä ja hyvääkin mainetta saanut yritys pääsee mukaan projekteihin joissa on suora tai välillinen kunnan tai valtion rahoitus.

      Etc.

      Poista
  7. Hyvä kirjoitus. Tosin en ole aivan yhtä vakuuttunut Keskustan haitallisista vaikutuksista. Kaupunkiseuduilla kun olisi monia mahdollisuuksia suurempien toimijoiden toteuttamiseksi - monessa tapauksessa turhaan. Vilkaiskaa vain Turkua. Tampereen seutu on sekin kartalla jäänyt samankaltaisen saarron uhriksi kuin v. 1918. Molemmissa ovat kaiketi kokoomus ja sosiaalidemokraatit suurimmat vaikuttajat.

    Kirkkoakin kannattaa pohtia. Vastaperustetut kunnat v. 1865 taisivat olla lähes yksi yhteen seurakuntajaon kanssa. Eriytymistä on toki tapahtunut. Mutta kirkkokin kamppailee kannattavuusongelmien kanssa huolimatta suurista omaisuuseristä, joista on yhä enemmän kuluja kuin tuottoja. Poikkeuksena metsät?

    VastaaPoista
  8. Kirkko keskelle kylää.

    Glenn Miller Band Chattanooga-choo-choo tasan välillä 2:13 - 2:15.

    Nähkää vaivaa. Usko on tekoja. Töihin, koko torviorkesteri.

    VastaaPoista
  9. Eijoo? okei olin vähän liikaa mut Stardust ei oo. Stephan Grappelli. Tällä on kuulkaa menty, ja sit viel vähä. Nyt on tietty ihan okei et joku lähtee koittaa paljo lähtee mut sit siin vaan käy sillee ku pitääki. Tää kandee ottaa etukätee funtsintaan. Nää ei o mitää pikku-ukkoi. Se on se ilmaisukyky, se ei oo ilmaista.

    Kaikki tarttee jeesii. Nyt o pahat pilvet taivaanrannas. Tautii liikkel ja tollee kaikkee mitä dorkat alkaa dusaa sit ku ne hiffaa et nyt jengil sklabbit studaa.

    Edu Koo on aina hiffannu nää juustot. Kelatkaa vaik sitä Iso Kone -biisiä siinon se juttu just. Nyt ku on näit mamui ja kaikki varmaa tsennaa jonku ni funtsikaa kauan siit on ku tää gubbe teki tän Josefine-stygen. Tasan varmaan mennää taide edellä. Ai et kandee tsittaa vaa himas ja köyhät delaa vek, paskaa saa netistä ihan tarpeeks ilmaseks? Joo ihan tosi nii saaki mut saaks mitää mielekästä? Kato hinnat nousee, se on tää diili sellane et ne ketä bjuudaa ni niille riittää vähempiki.

    I. H.

    VastaaPoista

  10. Papinkylään Taivalkoskelta lähdettiin. Paperien vuoksi. Kirkkoon ei niin asiaa ollutkaan. Laestadiusherätys tuli heille, synnintunto omatunto, katumus havupukin äärellä viimeisenä savottana. Maanparannusta tulevia varten. Jokainen multamuru Suomessa on pyhä paitsi maannouseman antama ilmaisetu. Sen ottikin vieras. Perusti kartanon.

    Kova maa. Paha toivottomille, joista Aku Louhimies kuvin kertoo Vuosaarestakin. Niin kaunis kuin se rannoiltaan onkin. Ja venesatamiltaan.

    Aleksanteri II patsaskin vinksahti. Yksi sivu torilta petti kun Raastuvanoikeus lähti. Kirkko on ja Yliopisto ja Valtio neuvosto. Nimikin on väärä Senaatintori. Suurtori se oli kun Senaatti häädetiin. Oikeusosasto raati- ja käräjämiesten palata. Yleinen osasto äänioikeusmiesten kokouksen, valtioneuvoston tieltä. Yliopiston sivukin vihdoin pommitettiin virkaehtovaatimuksilla, jotka eivät suomea kysy.

    Aleksanteria lähin kivetty muistuma on Pankkinsa edessä Snellman. Hän se Parolassa pani Keisarille alekirjoitettavaksi kielimanifestin. Aika monta muutakin asetusta tehtiin ja todellisuus liikahti. Eivät päässeet nykyoppineet väliin eivätkä Iltikset.

    Oliko se heti 1858 kun uudet hiivat viskatiin Suomenmaan taikinapyttyyn. Nuo Snellman Lönroth Topelius ja oliko neljäskin, nostettiin aateliin lukumiesten sivuhaaraa. Ensin kai professuurien alat menivät vikaan, mutta nimitettävät itse saivat jakaa ne osuvammin. Sellainen oli Aleksanteri.

    Ja sai mitä tilasi. Alkoi Suomen näyteikkuna aika. Ja jatkuu Eurobryssell patsasteluna. Tahdon suksille ja jalkaväkifillarin selkään. Olenkin kasvanut kiinni. Enkä irrota.

    Ihmeitä tekee huonokoulu. Katedraalikoulu Turussa on maan paras tietää lakkiaispäivän lehti. Olkoot vain, sen ylioppilaat siirtyvät väenvaihdon kirkkaimpanana solinapurona Ruotsiin ja MITiin tai AstraOxford tiedekampuksille. Suomi saa vaihdokkaita.

    Snellman kiinnitti Suomen maa-alan rahaksi. Raha liikkuu ja potkii liikkumaan. Hypoteekkiyhdistys toi metsät kivitaloiksi Helsingforssiin. Asuiko se Jutikkalakin Merilinnassa. Ja kutka Koitereessa ja mitä suomenkielisiä taloja Eiran/Kaivopuiston upeimmiksi rakennettiinkaan. Kivenhakkaajat ja Kivivuoren muurarit osasivat ihan syntyjään.

    Obligaatiot pienittiin seteleiksi ja itsekirjoitetut saamis/velkomiskirjat otatettiin Alkion kirstuista kuin romaaneista vaan ja pantiin järjestykseen. Vaikka nimismiehen kiharoita aina jäi, kuuluu kaupan henkeen ja rahakaupan varsinkin.

    Osakeyhtiökin tehtiin jottei homma heti menisi kiville ja arvopaperi palaisi takaisin kirstuihin. Jämähtäisi paikoilleen kun junahan se piti saada ja tehtaat. Nyt ne on myyty. Olisi aihetta niin useaan rumaan sanaan.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoppas kun tku-tre-hki kaupunkivaltio korottelee muurejaan ja palkitsee vartijoitaan, agorasta tulee kolmikulmainen. Poliksen väki siellä mölisee että turvattomuus lisääntyy, pankaas vauhtia, mieluummin vihreästä töpselistä mutta ei saa sotkea eikä liata meidän kulmilla. Luontoa pitää kunnioittaa ja ihailla.

      Sen voi haistaa, sen etäruuan tuoksun. Täsmälleen sama kuin bittien käry.

      Poista
    2. Ei Hallantien muurivisio ole uskottava. Kysymys on vain kolmion kärjistä. Pääkaupunkiseutu ja Tampere esimerkiksi tekevät parhaansa, että pääradan välikaupungit jätettäisiin rataratkaisuissa pussinperälle.

      Poista
    3. Anonyymin kommentti on aivan oikeaan osunut. Forssa ja Karkkila jotka sijoittuvat just tuon kolmion keskelle ovat ihan sopivia paikkoja jollekin elementtitehtaalle, mutta muuten täyttä periferiaa. Rekka-autolla niistä on aika lyhyt matka isoihin kaupunkeihin, mutta muuta niistä ei löydykään. Eivätkä Hämeenlinna, Riihimäki, Hyvinkää tai Salo vaikuta miltään tulevaisuuden voittajapaikkakunnilta.

      Poista
  11. Asiasta mennäkseni voidaan kai kokeilla mitä on Somalia. Viimeinen tekstikappale kuvaa sitä koko tarkkaan. Perhe/heimo - asuinalue. Ei kai siinä sen kummempaa ole?

    Valtion käsite puhtaasti aatteellisena onkin aivan outo. No, väkivaltakoneistona tietenkin kaikille paremmintietäjille tuttu mutta voihan sitä heittää viihteelle ja lukaista Santeri Alkionsa, vaikka Kansantalous. Tai Sihuhe egyptiläinen, jos töölöläisyys sattuu olemaan se juttu. Myös voi ottaa käteen vuoden veneenpohjalla talvehtineen jakoavaimen ja kokeilla saako siitä toimivaa. Saa jos se on hyvää tekoa, useammin ei saa, varsinkin jos se on huonoa tekoa. Nyt voiteluaineeksi tarvitaan hyvät tavat. Tapa perehtyä vain siihen mistä voi toivoa olevan etua yksin itselle on huono tapa. Hyvätapaisuus on suurelta osalta riippuvainen kotikasvatuksesta.

    Kotirauha, ruokarauha, yörauha. Hyviä tapoja. Aikaa kuluu määrättömästi hukkaan mutta se ei koske kuin kiireisiä ihmisiä. Kiire on hankittu huono tapa, tässä verrannossa.

    Opettelin jouten päiten kolmen järjestelmäkameran rungon eroavaisuudet ja hoksasin että kaikkiin käy samat objektiivit. Objektiivisuus ei siis ole ongelma koska en omista yhtäkään. Pidän kaukoputkista ja kiikareista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Somaliakin on, kuten useimmat valtiot, etnisesti moninainen. Kansallisidealistien ajatukset toimivat vain mahdottoman kaukaa katsottaessa.

      Poista
    2. Muuten kai olisikin mutta ei ole koska sitä ei ole olemassakaan. Pelkkää mannekiinia kaikki joiden KUULUU aina näyttää hyvältä ja puhua että sais ruoka suoja ja raha.

      Sano ettei ole? Kansallisidealismi on etiopialaisen kanan jalkojen pituuden suhde kansalaisen kulloiseenkiin nälkään, oletko maistanut nälkää tai kanaa? Älä viitsi olla näppärä, totuus maistuu bratwurstilta.

      Poista
  12. Herra Iikka Hoo!

    Ole niin kiltti ja perusta oma Blogi... se ei koskaan ole liian myöhäistä, ei! Omassa blogissasi saisit kaikessa rauhassa eri nimimerkeilläsi ja välillä anonyymina ’keskustella’ itsesi kanssa, tarvittaessa jopa vähän kehuakin (sic!) itseäsi, vai mitä? Me Kemppisen blogin lukijat saisimme silloin keskittyä siihen mitä Kemppisellä mahd. on asiaa. Tai sydämellään.


    Ps. Ajattelepas asiaa ihan itseksesi.


    Nimim. "M – kaupunki etsii Murhaajaa"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajateltu. Perusta itse.

      Nimim. Laip on laip

      Poista
  13. Suomen ongelma on vahva valtio heikot kunnat. Kaikki keskittyy Helsingiin ja muu Suomi autioituu.
    Aiemmin yritettiin yhdistää kuntia tarpeeksi suuriksi jotta pystyisivät vastaamaan nykypäivän haasteisiin. Ei onnistunut.
    Nyt hyvinvointialueita tulee jopa enemmän kuin aikanaan suunniteltiin kuntia. Kuntiin pitäisi jättää vain välttämätön hallinto joka hoitelisi lähiseudun asioita.
    Hyvinvointialueista tehdä uusia kuntia joilla olisi hartioita hoitaa omaa aluettaan ja olisi tarpeeksi vahva vastustamaan keskittymistä. Helsinki hoitaisi omien asioidensa lisäksi vain ulkopolitiikkaa ja isompia valtiollisia asioita.
    Hallintoa saataisiin vähennettyä kun lopetettaisiin ALYt ja Elyt ja nykyinen maakuntahallinto ja sairaanhoitopiirit ja muut lisäkkeet joihin on menty kun kunnat ovat liian pieniä ja valtiohallinto liian kaukana.

    VastaaPoista
  14. Tuollainen maakuntaintoinen valtion perustehtävien siirtäminen itsehallinnollisille elimille olisi valtava kaappaus. Sipilän hallitushan olisi vienyt sinne vaikka mitä, mutta niitä koskeva valtava soten kakkospaketti ehdittiin muun soten kanssa peruuttaa vähän ennen kuin perustuslakivaliokunta olisi senkin tyrmännyt. Mitään kunnon keskustelua siitä ei varsinaisen sotekuohunnan vuoksi päästy käymään.

    Mistä näitä oikein tuleekaan, joiden mielestä valtion jo nyt liikaa kevennettyjen perusrakenteiden tuhoaminen olisi ansiokas teko! Mahdatko olla perillä siitä, mistä kaikesta ne avit ja elyt oikeasti asiantuntijapohjalta niukoin resurssein vastaavat? Itse en mitään sieltä kuuna päivänä siirtäisi jollekin poliittisesti valitulle maakuntakonklaaville. Toivon siksi hartaasti, että tämäkin sote kaatuu, aivan kuten edellinenkin.

    VastaaPoista
  15. Edelläkirjoittaneille nimettömille kertoakseni uskonpa vainkin että paitsi keskitettyä päätösvaltaa ja siihen tähtääviä muutoksia tahtoo rahalle perso valioväki olla tylyä ja piittaamatonta sakkia.

    Milloin, oi milloin saamme maastamme kaksipuoluemaan, köyhät ja rikkaat? Liittovaltiomuoto olis kans ihan kätsä! Keskusjohtoisuuteen ja nepotismiin kun vain päästäisiin ja saataisiin sitten julistettua kaikelle stoppi, pysähtyneisyys päälle ja kaalinviljelijä töihin, niinhän?

    VastaaPoista