2. kesäkuuta 2021

Käytäntö


 

Eräässä asiassa, johon en halua lainkaan sekaantua, käytetään joukolla väärää merkitystä suomen kielen sanasta ”käytäntö”.

 

Kysymyksessä on verottajan omaksuma käytäntö, ei minkään maksajan. Kuvantietokone maksaa uutena enemmän kuin 1 200 euroa. Niinpä olen saanut vähentää eli poista sen hankintahinnasta 25 prosenttia vuodessa. Jos se olisi halvempi, hinnan saisi poistaa kerralla. Tietokone on ollut minulle tulon hankkimisväline vuosikymmeniä ja olen tehnyt enimmäkseen etätyötä niin kauan kuin muistan, ainakin vuodesta 1966.

 

Lopulta minulla oli IBM:n pallokone jollaisia näkee yleensä vain isojen firmojen sihteereillä. Käänsin ja kirjoitin niin paljon. Sitten tulivat alkeelliset kirjoituslaitteet, joissa oli aluksi yhden rivin muisti.

 

Isäni, joka oli meidän suvun uudistusfriikki, patisteli minuakin siirtymään nykyaikaan. Ilmoitin ettei tuollaisesta joka miehen tietokoneesta tule koskaan käyttökelpoista tavaraa ja että saa olla.

 

Tapahtui kaikenlaista, ja luvansiihen saatuani kannoin korkeimmasta oikeudesta kotiin koneen, näytön ja kasan lerppuja eli 5 ¼ tuuman levykeitä, joita aikanaan seurasivat korput eli 3 ½ tuuman levykkeet.

 

Kuka muu muistaa jonkin Windowsin version asentamien Exceliä varten aikana, jolloin piti syöttää käsin 30 levykettä ja odottaa ilmoitusta asennuksen epäonnistumisesta tai tietoa koko koneen kaatumisesta? Olen hyvilläni, kun huomasin, että Macin Texturilla pystyy lukemaan vuonna 1991 silloisella Wordilla tehtyjä tiedostoja ja joissain tapauksissa jopa Word Perfectiä.

 

Käytäntö… Jos jokin asia on useita vuosia ratkaistu samalla tavalla, verovelvollinen on useimmiten kuivilla. Joskus on mietittävä huolellisesti, olisiko hankittava verottajalta ennakkotieto, josta ei voi valittaa, tai ennakkoratkaisu, josta voi valittaa.

 

Nämä asiat ovat vähän vaikeita kenelle tahansa, esimerkiksi yhtiömuodon muuttamisen, listautumisen tai yhtiön ostamisen yhteydessä. Purkautuvatko varaukset? Ja ennen kaikkea miten yhdenyhtiössä käsitellään osakkaalle tulevaa jako-osuutta.

 

Voin vakuuttaa, että esimerkiksi kesämökin kaupassa, jossa myyjänä on jakamaton kuolinpesä, veron voi huolimattomasti toimien joutua maksamaan kaksi tai kolmekin kertaa. Vero voi olla esimerkiksi 30 prosenttia luovutusvoitosta, josta on vähennetty hankintameno-olettama. Tiedän yhdenkin mökin, joka on rakennettu 50-luvulla ja siirtyi nykyisille omistajilleen 20 vuotta sitten. Jos he perustavat nyt mökkiä hallinnoidakseen yhteenliittymän kuka maksaa veroa ja paljonko?

 

Ennen minulla oli käytössäni teos ”Verovalmistelijan opas”. Se oli verohallituksen omaa tuotantoa, ja siitä löysi vastaukset lähes kaikkeen – siis käytännöt.

 

Pienenä lauloin vilpittömästi ”Tyttö istui kivellä ja kivi oli siliä ja vesi sitä virutteli. Kun se oli saanut sen verokirjan, niin se itkeä tirutteli…” Piti siis olla ”erokirjan”. ”Eilenkin illalla pöydälläni oli ankkurikello ja peli. Voi piru kuinka pikkuisen asian tähden se heilan eron teki…”

23 kommenttia:

  1. "Verovalmistelijan opas" oli erinomainen ja luotettava sekä avoimuutta ylläpitävä opus, jota käytettiin jopa yhtenä kirjana jopa vero-oikeuden perustentissä oikeustieteellisessä. Valtion painatuskeskuksen myymälässä se maksoi jokusen markan. Miksi ihmeessä siitä on luovuttu? Verohallinnon kaikki nettiaineisto yhdessäkään ei sitä korvaa. Eikä millään yksityisellä palveluntuottajalla ei ollut, ja tuskin voikaan olla, kanttia vastaavaan.

    VastaaPoista
  2. No ei se verokirjan eli -kortin saaminen kesäkuussa paljoa mieltä lämmittäisi sekään. Kun verokortin pitää tähän aikaan vuodesta olla tiukasti työnantajan palkanlaskijalla. Ei sitä sieltä halua pois saada. Sen kortin on oikein hyvä olla siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vieläkö verokortteja on myös fyysisinä entiteetteinä?

      Omalle työnantajalleni verottaja on lähettänyt jo vuosia tiedot sähköisessä muodossa ja ihan ilman välikäsiä, so. minua eli palkansaajaa. Vaikka saisin potkut heti huomispäivänä, palkanlaskija ei lähettäisi verokorttia minulle takaisin, koska mitään verokorttia ei ole - ei edes vanhan paperisen kortin näköisversiota, jonka voisi palauttaa sähköpostin liitteenä.

      Poista
    2. Eiköhän täällä kommentoijista suurin osa ole jo siinä iässä, että tietämys palkkatyöhön kuuluvista järjestelyistä on vuosien takaista historiaa.

      Poista
  3. Kerran muistan Microsoftin Wordia asentaessani korpuilta että 23. korppu oli korruptoitunut eikä asennusta voinut jatkaa.

    Pääministeri Marin istui kivellä ja kivi oli siliä ja vesi sitä virutteli. Kun se oli saanut sen verokirjan, niin se itkeä tirutteli.
    Nyt Marinin kriisinhallinta on muuntanut pääasian aivan toiseksi, eli vertoamalla siihen ettei pääministeri ehdi käydä itse Sokoksessa ja kaikki apu olisi hänelle tarpeen.
    Eli hienosti ollaan siirtämässä maalia pois asiayhteydestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä tässä yrittelet maalia siirtää pois lehdistön (l. kokoomuksen) halusta heittää lokaa pääministerin päälle.

      Poista
    2. Olipa hyvä että huomasit. Saanen kysyä kuinka oletkaan oppinut tuon tarkkuuden ja pitkäjänteisyyden? Oletko lahjakas ja harjoitellut uutterasti huomion kiinnittämistä yhteen ja samaan pääministeriin tai ovatko pääministerit vain harrastus Sinulle? Onpa hieno harrastus, jos on. Harvinainen - on sanottava - mutta aika trendikäs, saa nähdä kuinka suuri joukko omaksuu saman ja mitä sitten seuraakaan.

      Aiemminkin on harrastettu samaa. Paasikiven hallituksen syyksi pantiin kaikki, aikaen muttei läheskään päättyen vuoden sadosta kelirikon pituuteen. Ei ole sitäkään henkevyyttä sisäpolitiikassa enää, kyllä kansa ennen osasi paljon paremmin.

      Poista
    3. Kirjoitin ylle koska vihaan uhrautumista ja maalin siirtelyä.
      Mielestäni pääministeri on oikeutettu verottomaan aamiais- ja jopa ateriaetuun.
      Uhrautuminen uppoaa kansalaisiin, se on valitettavaa. Mielestäni asiasta on täysin sopivaa tehdä pilkkaa oli pääministeri sitten kuka tahansa.

      Poista
    4. Kyse on toistaiseksi vain uhriutumisesta. Uhrautuminen vaatisi eroa isänmaan ja puolueen edun tähden.

      Siitä ollaan kaukana, eikä siihen ole syytäkään. Pääministeri on tomera typy, mutta niin nuori, että luulee olevansa oikeassa ja muiden väärässä.

      Poista
    5. Ikka H. Katkera? Jäikö aamiainen syömättä?

      Poista
  4. Voisko tota systeemiä selkiyttää kuten on neuvottu viimeisessä Asterixissa Obelix & kumpp.?

    Erittäin Rooman hiidenkiviteollisuuden edustaja Erratus tuo esiin Cesarille ratkaisunsa perusteet vakuuttavasti.

    Ihmiskunnan seuraavalle asuinsijalle epäilemättä raahataan nerokkaimmat keksinnöt. Ensin ne tietenkin tutkitaan tarkoin ja verotarkastajat määrittelevät niiden verotusarvon. Eihän voida kuvitella sitäkään ettei olisi tuloveroa, sellainen ajatus ei ole tästä maailmasta.



    VastaaPoista
  5. Taannoin asentelin winkkareita ihan työkseni. Niitä oli salkussa kolme sarjaa, siis 3*32 korppua. Aina niistä joku ei suvainnut toimia, sksi 3 sarjaa. Sitä en muista montako korppua WP6 vaati. WP4 mahtui yhdelle 720 kilon korpulle ja sille jäi tilaa vielä asiakirjoillekin. Kehitys oli jo silloin kehitnyt.

    Nessuno

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen kuin kehitys kehittyi, mahtui yhdelle 800 kilon korpulle Macintosh Plussan käyttöjärjestelmä ja MacWrite ja MacPaint-ohjelmat sekä(en muista mikä se kolmas ohjelma oli) ja tilaa jäi vielä asiakirjoille.
      AW

      Poista
    2. Ettei ollut taulukkolaskin. Toisekseen ensimmäisessä arvuutusmasiinassani oli kaksi 360 kilon lerppuasemaa. Sittemmin hankin siihen myös 30 megan kiintolevyn.

      Poista
  6. Yksi syy varmaan, miksi en ole eläissäni koskaan vähentänyt mitään verotuksessa, on määrätynasteinen mieltymykseni logiikkaan. Jotenkin ajatus "haluan toisten maksavan sen, että olen heille hyödyksi" tuntuu kierolta, siinä ounastelee jonkin sellaisen virtausteknisen kokonaisjärjestyksen laskostumaa, joka ei ole kokonaan aukoton.

    Mutta toinen syy on varmaan se, että suhtaudun tietokoneisiin ennen muuta nettipornon katseluvälineinä, joilla teen onnettomien olosuhteiden seurauksena tuottamuksellisesti työtä 10-15 tuntia päivässä. Arvioin siis, että verovähentelyllä tunnustaisin talouden harhahahmotusten poistaneen maailmasta eroottisen latingin lopullisesti, eli erästä tuttuani siteraatakseni "maailman päättyneen saatanan voittoon".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etkö seuraa uskonnollishenkisiä kulttuuriesityksiä? Niissä on miellyttävän tuttu toistuva kaava kuten japanilaisessa teatterissa, hahmojen tehtävät eivät muutteleiksen joutavan päiten ja vuorosanojenkaan kohdalla ei vaihtelulle ole pahemmin sijaa: eräät suosituimmista ovat yes oh my god sekä oh jeesus oh my god yes jne. Harvoin yllättäviä ja melko pitkästyttäviäkin, ainakin joidenkin mielestä ellei ole tuota kulttuuritaustaa kummemmin. Kyllä kulttuuria tulee tukea verovaroin, varsinkin jos se on huonoa ja siitä yleisesti pidetään.

      Poista
    2. Jos oletetaan että olisi olemassa jokin taho tai muu rupulisakki joka tosiaan olisi hyötymässä niin kyllä minä mieluusti hyväksyisin että he maksaisivat sen hyödyn ja mieluiten suoraan minulle, kiitosta vaan.

      Itsestäni en antaisi toisten hyötyä kyllä, en pidä siitä ajatuksesta että en uskaltaisi panna vastaan mokomille paskiaisille, maksakoon mitä maksaa.

      On siis hyvä että olen hyödytön. Se tulee halvemmaksi paljon eikä tule turhia eturistiriitoja. Olenko kenties vähennyskelpoinen?

      Saako pommilla matkustamisen vähentää verotuksessa? Entäs ellei tahdo matkustaa ja jännittää joka kerran matkustamisen kustannuksia, tahtoo vain maksaa ja matkustaa? Voiko luottaa ettei hintoja korotella sill'aikaa kun hetkiseksi kääntää selkänsä? Taitaa olla juuri päin vastoin.

      Ensin Helsingissä tehtiin ratikassa maksaminen mahdottomaksi ja sitten huomattiin että olisi erästä tarvetta lipunmyyntiautomaateille. Vielä jos muuttuisi mahdolliseksi maksaa busseissa pankkikortilla niin mikäs olisi ollessa.

      Kaikkihan hoksaavat miksi on halvempaa ja tuotteliaampaa päästää koko poppoo ilmaiseksi matkustamaan, eivätkö? HSL ei saa tuhlattua rahoja joita ei ole kun ei ole matkustajia. Ollaan jo nytkin kannattavuusrajalla, eikä vain muutamalla tarkastelutavalla mitattuna.

      Kun nyt jatkoperuskoulua tullaan käymään ponnella niin tuleeko kellekään mieleen että ulkonaliikkumiseen olisi hyvä olla lupamenettely? Eikö? Sepä erikoista. On jo ehdotettu (ajat sitten) että koululaisten tulisi voida matkustaa arkena maksutta, ei kuitenkaan öisin eikä viikonloppuisin. On myös ehdotettu että äänioikeusikärajaa tulee alentaa, vieläpä saman tahon toimesta. Viksua sakkia. Vielä kun saadaan jokaiselle 14 vuotta täyttäneelle ratsuhevonen valtion määrärahoilla niin kaikkien tyytyväisyys saadaan otettua huomioon, paitsi kadunlakaisijoiden.

      Olen siis eräässä määrin erään tuttusi kanssa yhtenevällä kannalla. On se yhtä perkelettä, onneksi ei kahta pilkku viittä josta menee latausmaksu ja palveluhinnaston mukainen tarkastusmaksu jonka maksamatta jättäminen johtaa luottotietojen kuraantumiseen.

      The devil is in the details, innit?

      Poista
  7. Standardien välttely eli niiden mahdollisimman vähäinen käyttö oli tietokoneiden alkuaikoina eräs selkeä ansaintamalli. Tekemällä yksinkertainen ohjelma, esim. sanojenkäsittelyä varten, ja rakentamalla sen tapa jäsentää tiedostoja tietoisesti erilaiseksi -- ja sen käyttämät muut järjestelmät, esim short ASCII:n poikkeukset kuten ääkköset -- esti muita ohjelmistoja kopioimasta tekstiä avatusta tiedostosta ja peistaamasta niitä kilpailijaan. Tällaisesta nokittelusta tuli taiteenlaji Ford Perfectin ja Micrsoft Wordin välillä.

    Mulla on datana erään sukulaisen laatima sukututkimus, joka on aikanaan tehty kolmannella, nyt jo sukupuuttoon kuolleella ohjelmistolla dedikoituneelle harvinaiselle tietokoneelle. Se on täysin mahdoton ajattava mille tahansa automaattitulkille, ja saatte arvata millaisen määrän aikaa olen siihen ilta- ja aamuyöstä uhrannut. Turhaan.

    (Viittaus Ford Perfectiin on viittaus Hitchhiker's Guideen)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin se on. jos jostain löytää Win XP koneen, siinä vielä toimivat 98% MS-DOS softista.

      Poista
    2. Muistettakoon ensimmäinen paikallinen markkinajohtaja, suomalainen TEKO-tekstinkäsittelyohjelma. Sen tiedostoista ei kai kukaan ikinä kunnolla onnistunut siirtämään sisältöä mihinkään muuhun ohjelmaan.

      Poista
    3. Vdos nimisellä ohjelmalla voi ajaa vanhoja DOS-ohjelmia. Myös DOS-pohjaisen Wordperfectin pitäisi toimia. Vdosista on useita versiota ja VdosWP on erityisesti tarkoitettu Wordperfectiä varten.
      Minulla on tapana säilyttää vanhat läppärit jos ne vain toimivat. Tämän takia minulla on useita joissa on XP. Yhdessä on rinnakkaiasennuksina sekä XP, Win7 ja 32-bittinen Win10. Viimeksimainittua käytänkin silloin tällöin, tosin läjinna W10n puolella.

      Poista
  8. Tekon tekstien muuntamisen esim .doc muotoon:
    https://www.youtube.com/watch?v=hS_E7fg_0Wg

    VastaaPoista
  9. Kukaan ei ole asian sivusta tarttunut tuohon ”Tyttö istui kivellä ja vesi sitä lirutteli” -loruun. Ennen kysyttiin, että mitä vesi lirutteli. Jos joku vastasi ’kiveä’, niin sanottiin vastauksen olevan väärä, mutta niin lähellä oikeaa, että voidaan hyväksyä.

    VastaaPoista