Yli-oppi

 

 

Eräs tuleva tohtori halusi kovin pitää ylioppilaslakkia muiden koristeiden kanssa vapun aikaan, etenkin astialla istuessaan. Hän illmoitti olevansa ”yli-oppi”. Pientenlasten kokoa olevia hillumishaalareita ei ole sattunut silmään. Olisiko tuoteaukko?

 

Tänään näitä on, ja sekä onnittelut että onnentoivotukset kaikille! Porthanian kuppilasssa kysäistiin toisilta fukseina, että mistä koulusta. Kun minulle oli kerrottu, mikä se SYK on, taisin sanoa että suomalainen yhteiskoulu… Kuulostaa aika vaatimattomalta.

 

Kukaties jatkoi samaan hengenvetoon, että kävi minunkin isäni Norssia, vaikkei suvussa ole ollut tapana käydä koulua, mutta hän jäi keskikoulusta pois ja keskittyi juoksupojan tehtäviin työnantajanaan Vientikunta Muna.

 

Omiin käsityksiini oli vaikuttanut voimakkaasti Aaro Hongan kirja Iloinen internaatti. Paljon myöhemmin ymmärsin, että siinä saattoi olla kolkosti taustalla Kankaanpään internaatti, jossa jääkäripataljoonasta hengissä selvinnyt Sippolan Sakarikin luki ja teki mahdottoman hienon lakimiehen uran, vaikka olikin sekä pohjalainen että aidosti sydämellinen ja hyväntahtoinen ihminen.

 

Kirjailijasta, joka oli tamperelainen lehtori Eero Arohonka, kuulin Hannu Salamalta, että tämä oli jokseenkin äkkijyrkkä tyyppi, joka pani koulu-uran poikki paljon miettimättä, muun muassa Hannulta, kai kolmannelta luokalta.

 

Muuan tällä viikolla julkisuudessa oleva henkilö on kuuden ällän ylioppilas Sykistä. En kiellä, että minussa heräävät tuollaisessa tilanteessa epäilyt, koska olen ollut niin paljo valitsemassa väkeä tohtoriksi koulutettaviin. Kuusi ällää ja valiokoulu on kohtuuton taakka luonteelle. Sykkiläinen ystäväni MM sanoi, että hyvä koulu – antoivat EP Salosenkin puuhata omiaan eli soittaa käyrätorvea ja kuunnella kavereitten kanssa Mahleria levyltä. Ja yksi rinnakkaisluokan poika oli kiinnostunut karjanhoidosta ja kirjallisuudesta, ja hyvä tuli.

 

Pentti Saarikoskelta kysyin kerran, eikö hän ole ajatellut hiukan opetella latinaa ja kreikkaa, kun noita käännöksiäkin kertyy. Pentti oli – hänkin herra paratkoon pohjalaissukuinen – kahden kesken sekä hyvin miellyttävä että innostava keskustelukumppani. Hän sanoi että taitaa olla myöhäistä – siellä Norssissa se klassisten kielten opetus nyt oli yhtä tyhjän kanssa.

 

Kun ympärillä on nyt epäluku oikeustieteilijöitä, mieleeni on palannut keskustelu korkeimman oikeuden jäsenen kanssa, jota pidettiin porukan parhaana, paitsi minä toiseksi huonoimpana. Hän tietomääränsä suomenkielisestä lainopista oli mahtava, mutta hän tuntui ajattelevan, että lainsäädäntö on eräänlainen vasikkahaka, aitaus jonka ulkopuolella ei ole mitään, ainakaan kiinnostavaa.

 

Hänen koulukaverinsa Viipurin valiokoulusta kertoi, että asianomaisella oli kaksi tätiä, joista toinen oli erikoistunut solmimaan nuoren lupauksen vasemman kengän nauhat välitunnilla koulun pihassa, ja toinen oikean.

 

Niinpä olen sanonut nuorille, sanani sopivasti sorvaten, että syventymishaluiselle on yliopistolla paljon vaihtoehtoja, joihin juridiikka ei kuitenkaan kuulu. Tämä meidän alamme on parhaimmillaankin kuin palavan sähköauton sammuttamista: vaatii rohkeutta, taitoa ja hyvät tiedot alan lukkoon lyödyistä perusteista.