10. tammikuuta 2021

Vanhoille ja sellaisiksi aikoville


 

 

https://www.nytimes.com/2021/01/06/arts/music/five-minutes-classical-music-flute.html?action=click&block=more_in_recirc&impression_id=fd6a1ca1-52ff-11eb-9fc7-03c4c395907c&index=1&pgtype=Article&region=footer

 

En ole varma, viekö linkki suoraan perille. Ellei, ehdotan että maksaisitte pienoisen killingin The New York Timesin lukemisesta. Samaa muuten ehdotan The Guardianista, josta voi lukea merkittäviä osia ilmaiseksikin.

 

Mutta herra Helsingin Sanomien päätoimittaja – kyllä riittää kirimistä.

 

Uskottavien numeroiden mukaan Suomessa on aika paljon lukutaitoisia ja -haluisia ihmisiä. Osa heistä kaipaa korona-aikana tunnetta, että on tehnyt tänäänkin jotain järkevää.

 

Tuo NYT:in (The New York Times) linkki on sivulle, jonka otsikko on ”Viisi minuuttia, jotka saavat sinut rakastamaan huilumusiikkia”. Ympäriltä löytyy vastaavia juttusarjoja Mozartista, oopperasta, pianosta ja viulusta. Kappaleet ovat lyhyitä, todella mielenkiintoisia ja ne ovat nimenneet lehden omat ja ulkopuoliset asiantuntijat. Valintaa perustelevat tekstit ovat myös lyhyitä ja hyvin kirjoitettuja.

 

Quanz sai työnantajaltaan Fredrik Suurelta jokaisesta uudesta huilukonsertostaan bonuspalkkion, joka vastasi lehmän hintaa. Niinpä hänelle kertyi iso navetallinen… Tai oikeastaan vihjeessä sanotaan, että hän kuoli rikkaana miehenä.

 

Kehun tätä juttusarjaa siksi, että erityisen mielihyvän hakeminen tavallisista lähteistä vaatii niin paljon työtä ja aikaa, ettei sellaista oikein jaksa. Havainnollistan: tunnen aika hyvin Beethovenin pianosonaatit. Taisin kerran kirjoittaa sanomalehteen ison jutunkin, jossa vertailin kuuden tai kahdentoista huippupianistin tulkintoja. Käytän nuotteja. Silti minulle oli suuri yllätys NYT:n pianojutun korostus, että viimeisen sonaatin (numero 32) keskimmäinen osa on jotain aivan poikkeuksellista. Beethoven paukkaa sävellajittomaan maailmaan, oikeastaan atonaalisuuteen, ja tekee sen niin hienosti, ettei kuulija oikein edes huomaa.

 

Kiirehdin kuuntelemaan lehdessä linkkinä olevan esimerkin. Ja totta joka sana. Muistin sen haikean melodian hyvin mutta en ollut koskaan käsittänyt, että tuo pätkä on hyvin kaunis – ja salaperäinen – ja samalla pianomusiikin historiaa.

 

Väittäisin tuntevani kaikki Glenn Gouldin levyt, ja jos puhun jollekulle herkkäuskoiselle, ehkä valehtelen että minulla on ne kaikki. Nyt kuitenkin yksi vuoskymmeniä toiminut muusikko ja kriitikko sanoi, että Gouldin paras levy on ”Flenn Gould Plays Renaissance & Baroque Music), jonka alussa on Orlando Gibbonsin viritelmä. Tästä jäppisestä en ole koskaan kuullutkaan, ja silmieni sivu on mennyt myös Gouldin haastattelussa sanoma, jonka mukaan Gibbons oli saman luokan mestari kuin Beethoven ja Anton Webern.

 

No. Kuuntelen nykyisin esimerkiksi Bachia mieluummin Barenboimin tai T. Nikolayevan kuin Gouldin esittämänä, mutta olihan hän ainutlaatuinen. Tuo levy puolestaan oli jäänyt tutkani alle siksi, etten ole koskaan oikein innostunut Händelistä enkä liioin löytänyt Scarlattien sadoista sonaateista niitä, joiden väittään pysäyttäneen ajan virtaamisen.

 

Näkisinpä mielelläni Hesarin koko aukeaman artikkelin linkkeineen Spotifyhin tai vastaavaan kuullakseni esimerkiksi EsaPekka Salosen, Jorma Panulan tai Jukka Isopuron vihjeen 5 minuutin musiikkionnesta. EP muuten mainitsee Ravelin ”Hanhiemon” tässä yhteydessä…

 

 

 

30 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä sattumoisen kuuntelun merkityksestä uuden löytämiselle. Editori eli joku kokooja kerää omien mieltymystensä, jotka siis eivät ole minun, mukaan suositeltavia kuuntelukappaleita ja yllättävät kuuntelijan tavalla jota ei odottanut. Alkuperäinen radion sävelradio tavoitteli tätä sekoittamalla saman tuntiin sekä Sibeliusta että Pink Floydia; nykyään enää ei kun on "kohderyhmät". Virolainen Klassika raadio tavoittelee samaa löytämisiloisissa ohjelmissaan. Suomaalaisen jouhisoittaja Pekko Käpin löysin niiden ohjelmasta. Klassika kuuluu netissäkin.

    Tilatkaa vainen N Y Timesiä. Se on hyvä lehti. Mutta yrittäkääpä päästä eroon tilauksesta -- se ei tapahdu nappia painamalla. Ensin pitäisi kuulemma soittaa heille ja perua. Myöhemmin sitten paljastuu, että muitakin keinoja on, mutta prosessi on tuskallisempi kuin hampaan poisto. Uudestaan en halua kokea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä jos jättäisi vain laskun maksamatta? Niin ainakin Suomessa loppuu lehden kuin lehden tulo.

      Poista
    2. Jos lasku veloitetaan suoraan luottokortilta, yhdysvaltalaiseen tapaan, maksamatta jättäminen voi olla hankalaa.

      Poista
  2. Hyvää musiikkia kuunnellessa maalliset murheet jäävät edes hetkeksi taka-alalle.

    Nimittäin Trumpin presidenttikauden viimeinen kuukausi pilasi koko homman.

    Trumpin vastustajat ovat tavallaan yhtä hölmöjä kuin Trump itse. Esimerkkinä käy mm tämä Golgatan Olgaa esittävä Nancy Pelocy - Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemies.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun ei ole asiallista asiaa kritisoidaan ulkonäköä tai jotain muuta triviaalia. Häpeä!

      Poista
    2. Voihan rumpetti.

      Aivan kuin olisi kuuntelutettu Don't crash the ambulance. Mark Knopflerin Shangri-la levyltä ei löydy viittausta Bushien suuntaan mutta ei sillä vitelikköön viitata. Kova levy. Taas sitä geordieta jekututti.

      Onhan meillä torvia. Aina mollataan ettei muka osata, h7tto. Kuulkaa kyllä osataan. Ette ole kuullut? Tulkaa toki lähemmäs. Tuossa noin semmoset viitisen metriä on sopiva etäisyys. Että ei tule niitä truutan täydeltä mitään mikroymhhymhiä siihen paremman pukineen rintamukseen jos vaikka tuuba komppais dynaamisemmin. Sousafonia ei taida olla juuri nyt mutta voidaan keskustella kustannukset sikäli mikäli ei kuiteskaan marssia tarvitse joten annetaan olla eikä tämä sitä paitsi ole mikään pelastustehtävä. Tulpat vaan kuulimiin ja silimät umpeen.

      Minä itte iiHoo ilman ritikkiä terveisiä pändille ja saako käyä tupakilla kesken työn vai alatteko alusta jos keskeytän tässä vähän kun on niin kiire kertoa kaikille kavereille kuinka hassuja ihmisiä sitä on olemassa?

      Poista
    3. Entäs sitten tämä kotikutoinen enkelin valepuvussa kulkeva aatteen nainen?

      Poista
    4. Aha. Sellaisiakin olen kuullut, että Hitleriltäkin loppu pilasi koko homman.

      Poista
    5. Mikä tässä Pelosissa nyt sitten mahtaa olla hölmöä? Ei ainakaan ole ollut vaaraksi kenellekään, toisin kuin yleisvaarallinen Trump. Ja kunnioitettavan pirteä kahdeksankymppiseksi. Valtaajarikolliset olivat uutistietojen mukaan kyllä jahtaamassa hänen henkeään. Ja sama roistojoukko oli ilmeinen koronan supertartuttaja demokratian tyyssijassa - useimmat profeettansa oppien mukaan ilman maskia. Seurauksia odotellaan siellä kauhulla.

      PS. Enpä ole huomannut Trumpim nelivuotiskaudellaan tehneen kerrassaan mitään arvostettavaa tai kunnioitettavaa. Häpeällinen loppu oli johdonnukaisen väistämätön.

      Poista
    6. Takinkääntö uskovaiselta?

      Poista
    7. Lempinimi Golgatan Olga viittaa naispuoliseen poliitikkoon, joka on lynkkaamassa milloin ketänkin toista poliitikkoa. Kenenkään ulkonäköön sillä lempinimellä ei viitata.

      Poista
    8. Trumpia yritetään valkaista huitomalla tervasudilla kaikkia muita

      Poista
    9. Trumppihan on jo ainakin edellisestä kampanjastaan lähtien häikäilemättömästi rikkonut kaikki mahdolliset käyttäytymisnormit, myös ihmisten ulkonäköön ja muihin ominaisuuksiin liittyen. Ei siis ihme, että täkäläiset persutkin seuraavat profeettansa vastenmielistä mallia.

      Poista
    10. Golgatan Olga on toki ikivanha nimitys eikä pätkääkään tarkoita sitä, mitä Toipila nyt hädissään väittää. Jo muinaisena kouluaikanani se oli esimerkiksi meidän ilkeiden koulupoikien eräästä naispuolisesta opettajasta, silmissämme ikivanhasta, käyttämä nimitys, joka mielestämme kuvasi häntä oikein hyvin.

      Poista
    11. Trump on tosiaan säälittävä mutta enpä kuitenkaan rupea häntä säälimään niin kuin Matias K. Toipila toivoo.

      Poista
    12. Löytyisiköhän Suomesta Golgatan Olgaa?: Laura Huhtasaari omin sanoin:
      Ei Trump kuulu perussuomalaisiin, eikä tässä ole kyse persuista,
      vaan siitä että ainoa vapaa suurvalta on nyt kommunistien hallussa
      ja se tulee vaikuttamaan koko maailmaan.

      Poista
    13. Huhtasaaren sitaatista ilmenee, että hän on niellyt trumpilaisen uuskielen käsitevääristelyineen. Tuskin on oikeaa kommunistia koskaan nähnytkään (tai on kai eduskunnassamne joku joka sellaiseksi julistautuu). Karmea esimerkiksi USA-suhteidemme ja turvallisuutemme kannalta ajatella, että meillä joku tuollainen Yhdysvaltain päämiestä kommunistina pitävä foliohattu pääsisi hallitukseen. Virossahan yksi sikäläisten persujen rähjäsekoilijaministeri sai äsken potkut, kun toitotti trumpilaista vaalivarkaushuuhaata.

      Poista
    14. Pikkupaskiaiset huutelevat haukkumanimiä nimimerkkien takaa. Tulisi huonot housuun jos pitäisi suoraan mennä sanomaan.

      Poista
    15. Eipä tuo viimeisinkään nimetön, joka on haukkumanimistä sydämistynyt, sen siistimmin keskusteluun osallistu. Musta kylki kummallakin.

      Poista
    16. Minä arvostelen nimimerkkiä. Toipila on pelkuri joka loukkaa puskan takaa oikeita ihmisiä.

      Poista
    17. Heh. Eikö ookkin agent provocateur tuo meidän ääripuutarhatonttujen puolueen Toipila, ja hyvä siinä?

      Poista
    18. Nimetön: "Pikkupaskiaiset huutelevat haukkumanimiä nimimerkkien takaa. Tulisi huonot housuun jos pitäisi suoraan mennä sanomaan."

      Tämän on pakko olla huumoria:

      Nimimerkki "Nimetön" valittaa nimettömänä siitä, että joku esiintyy nimettömästi nimimerkillä!

      Poista
  3. Siihen aikaan kun YLE:ssä oli vielä laatua, heillä oli Atonaalinen heinäkuu, joka avasi musiikilliset korvani aivan uusiin ja unohtumattomiin sfääreihin. Valitettavasti sellaista sieltä ei enää tule vaan vain kovin kulunutta 1500-1800 -luvun Keski-Eurooppaa.

    VastaaPoista
  4. No minkä vuoksi hän ei kirjoittaisi itse? Kaipa sitä sopinee kysyä?

    Saisi kyllä hooäs olla bititön ja näkymätön.

    Voishan sitä olla koko blogillinen vaikka tuollaasia linkkejä. Kommentoisin jo nyt että G. Malmsten, Lasten liikennelaulu.

    Se paperillinen ja paksu käy moneen, korvasienten kasvatukseen ja kissanhiekan korvikkeeksi jne.

    VastaaPoista
  5. EP muuten mainitsee Ravelin ”Hanhiemon” tässä yhteydessä…

    Joo, se Nils Holgersson -tunnuslaulun melodia on hyvä.

    VastaaPoista
  6. Kiitämme yllytyksestä ja kuuntelin Claudio Arraun tulkinnan. En ole koskaan erityisemmin pitänyt Beethovenista (enkä tiedä miksi), mutta ehkä ymmärsin sen hitaan keskiosan viehätyksen. Pidin siitä.

    Mutta sen jälkeen oli heti kuunneltava (tuntemattomasta syystä) Jarrettia. Sukupolvikysymys, ehkä?

    https://www.youtube.com/watch?v=HPqK1JJOFxw&feature=emb_logo&ab_channel=drod400

    VastaaPoista
  7. Hyvä vihje, artikkelista riittää useaksikin viisiminuuttiseksi linkkeineen. Tässä kylässä muuten oli 80-luvulla kesäisin musiikkijuhlat, joilla esiintyi kaikenlaisia kansainvälisiä kuuluisuuksia. Victoria de los Angeles lauloi tuolla palokunnantalolla ja Patrick Gaulois käsitteli kultaista huiluaan lumoavasti. Kansankorkeakoulun rehtori niitä järjesti kansainvälisen linjansa yhteydessä.

    Olen huomannut, että usein vain kääntelen aamun lehden sivuja. Ei pitäisi lukea nettilehtiä, on liian hyviä vertailukohtia ja uutisetkin tuntuvat vanhoilta, kun on jo lukenut kansainvälisiä uutistoimistoja. Oma vika siis.

    VastaaPoista
  8. Muutama vuosi sitten Mikael Wiik toimitti sunnuntaiaamuisin Radio Helsingissä mainiota Terraario-nimistä ohjelmaa, jossa soi kaikkea maan ja taivaan väliltä erinomaisella taustatiedolla höystettynä. Valitettavasti jäi sittemmin eläkkeelle. Radio Helsinki on ajoittain edelleenkin Ylen Ykkösen ohella niitä harvinaisia asemia, joissa kuulijan mahdollista musikaalisuutta ei aliarvioida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikael Wiik on uskoakseni vastuussa Eppu Normaalin nimestä. Tähän liittyy elokuva, Frankenstein jr. jossa Marty Feldmanin näyttelemä palvelija vohkii väärät aivot aivopankista vaikka ne on merkitty Danger - do not take these brains they are abnormal ja tuloksen selvittyä hirviön käytöksestä tohtori F. luonnonvastaisesti hillitsee kuin hillitseekin itsensä saadakseen selville mitkä aivot todella ovat ja saa tietää... käännös muistinvaraisesti:
      - MITKÄ aivot sinä oikein otit?
      - No ne olivat jonkun Eppu Normaalin.

      Poista
  9. Ilman muutahan Glenn Gouldin paras levy on "A Concert of Musicke Bye William Byrde 1543–1623 and Orlando Gibbons 1583–1625".

    Tämänkertainen alustus hämmentää sikäli, että blogisti on itsekin ihan varmasti ylistänyt tätä albumia jo vuosia sitten.

    NYTimesin 5 minuuttia -sarjasta ehdottomasti samaa mieltä myös.

    VastaaPoista