Ruttovuosi II

Daniel Defoen ”Ruttovuoden päiväkirja” on maineikas. Lontoon suuren ruton 1665 kuvaajaksi ilmoitetaan nimimerkki ja joka sanan sanotaan olevan totta. Hämmästyttävä taidonnäyte teos onkin. Koska kirjoittaja oli itse pikkulapsi ruton aikana, se perustuu johonkin muuhun. 

 

Defoen pökerryttävän laaja tuotanto osoittaa, että hän oli erikoistunut todenperäisiin silminnäkijäkertomuksiin, jollaiseksi myös ”Robinson Crusoe” ilmoitetaan. Kiinnostuneelle suositellaan myös aitoa silminnäkijän kertomusta, Samuel Pepysin päiväkirjaa, jossa etenkin seuraavana vuonna tulleen Lontoon suuren tulipalon kuvaus on huikea. Pepys oli korkea virkamies, hyvä näkemään asioita ja yhteyksiä ja verrattoman puhelias kymmenen vuotta kattavassa päiväkirjassaan, jossa hän saattaa selostaa, herättikö hänet aamulla kissa vai hiiri ja oliko kastike lounaalla kokkareista ja millainen oli korttionni illemmalla hyvien veljien seurassa.

 

Suositellaan lyhennelmää. Korkeatasoisessa peruslaitoksessa on 10 osaa ja erillinen hakemisto.

 

Strevensin ”The Knowledge Machinesta” mainitsin jo ohimennen. Näyttää siltä, että opiskelijoiden ja heidän opettajiensa on syytä täydentää Popperin ja Kuhnin klassikkoja Strevensillä. 

 

Lontoon ruttovuoden aikoihin kuka tahansa olisi päätellyt, että maailmankirjat menivät peruuttamattomasti sekaisin. Englannissa oli juuri käyty sisällissotakin. Mutta toisaalta jos Nietzschestä ja Kierkegaardista kirjoittavat jatkavat ajatustaan, että juuri nyt historia ehkä todella vetää henkeä ja kääntää kerrassaan suuntaansa kuin Mississippi, niin tuollainen kuviteltu suuri käänne oli myös Lontoo 1665. Mainitsemani lontoolaiset tuntuvat edelleen kaikin puolin järkeviltä henkilöiltä. Itse asiassa he olivat välkkyjä. Pepys kävi katsomassa silloin jo vanhan ”Macbethin” 23 kertaa ja piti siitä kerta kerralta enemmän –se oli hänestä varmaan kaikista maailman näytelmistä paras.

 

Moderni mieli syntyi samalla kuin tiede. Newton lienee tosiaankin kehitellyt perustavat oivalluksensa ollessaan paossa tuota samaista suurta ruttoa. Principia ilmestyi kirjana sitten parikymmentä vuotta myöhemmin.

 

Strever ei ehkä aivan pääse asiaan: miten nykyajan tieteestä kehittyi järjenvastaisuus. Hänen alaotsikkonsa on ”miten järjenvastaisuudesta kehittyi nykyajan tiede”.

 

Hänellä on ainakin yksi hyvä vastaus. Todella nerokkaat oivallukset ovat hyvin harvinaisia. Tiede ja tekniikka eivät vaadikaan nerokkuutta, vaan kohtalaista johdonmukaisuutta ja suurta kärsivällisyyttä. Lisäksi työkalupakki (koulutus) on oltava. 

 

Kaikkien aikojen pandemiasta, 1300-luvun Mustasta surmasta on myös hyviä silminnäkijöiden kuvauksia ja sangen eteviä historioita. Tiedämme että vitsauksen koetellessa salaliittoteoriat leviävät salamana. Ei siihen mitään Internetiä tarvita. Ja ehkä useimmat vallanpitäjät yrittävät hyötyä kohtuuttomasti tapahtumista, ja monet onnistuvatkin.

 

Klassinen kertomus on toisessa Mooseksen kirjassa, Egyptin kymmenen vitsausta. Siis ne heinäsirkat ja sammakot ja ihmisten ja karjan esikoisten kuoleminen.

 

Musta surma näyttäisi liittyneen alkaneeseen ilmaston muutokseen, joka teki kirpuille kipeää Aasian aroilla…