Eksytys

 

Apulaitteet tekevät helposti elämän vaikeaksi.

 

Ystäväni lähetti iltarastikartan Korpilammelta. Otin heti esiin marssikompassini. Ennen luulin, että siinä oli verta. Se oli isäni tavaroista. Nyt olen tullut siihen tulokseen, että uhkaavan näköinen läikkä taitaa kyllä olla suksivoidetta. Saattaisi olla vaikka Valttia. Kun itse hiihtelin nietostuneita lehmipolkuja suksien tervalla oli jo kyytipoikana Rexiä tai Swixiä. Voitto-siteet olivat vaihtuneet Rotanloukkuihin.

 

Pariisissa 60-luvun alussa käytin samaa keinoa kuin Berliinissä ja Lontoossa ja toden sanoakseni muutaman kerran Tukholmassakin.

 

Noustaan kulkuneuvoon, mielellään bussiin. Myös raitiovaunu on oikein hyvä. Sitten kun on aikanaan jääty pois, alkaa mielenkiintoinen tehtävä. On otettava selvää, missä on, ja miten täältä pääsee pois. Tehtävä sai särmää, ellei mukana ollut Hallwagin tai kilpailijan karttaa. Pariisin ”L’Indispensable” on vieläkin tallessa; siinä on karttojen lisäksi listattu nähtävyyksiä ja käymisen arvoisia paikkoja.

 

Kerrankin päädyin Pariisin Halleille, jotka siis olivat vielä olemassa vanhalla paikallaan, ja kurkistelin herrasväkeä lusikoimassa sipulikeittoa maailmalla myrtyneiden kantajien seassa, jotka kannattelivat kyydissään teurastusmärkää lehmänruhon puolikasta.

 

Tästä syystä saatan tuntea pienoista haikeutta, kun puhelimenikin kartoissa on nappi ”sijaintisi”.

 

Ja kun oma sijaintini on asia, jota en välittäisi kysyä toisilta.

 

Ainakin Stalin ja Hitler olivat valtansa täyteydessä oman aikakautensa ihmisiä, jotka eivät olleet koskaan käyneet ulkomailla eivätkä osanneet kieliä. Niinpä Stalin piti 1939 Trotskia suurempana vihollisena kuin ketään toista ja oli mielessään todennut eksyttäjäksi Churchillin, kun taas Hitler ei ystäväänsä pettäisi. Näinhän mies järkeili 1941. 

 

Ja Roosevelt samana vuonna luki mieluummin vakoilukuvitelmia lehdistä kuin sitä tietoja toisiltaan pimittävien armeijan ja merivoimien ilmoitusta, että Hawaijin Pearl Harbourin saarta lähestyy vesitse ja ilmasta suuri määrä outoa väkeä.

 

Churchill itse oli entinen vakoilija jo buurisodan päiviltä, mutta se kielitaito… Koko suuren sodan 1914 – 1918 ajan englantilaiset ja ranskalaiset tarvitsivat avukseen tulkkeja. Sellaisia olisivat tarvinneet myös saman armeijan miehet, koska murteet olivat niin murhaavia, ettei solttupoika välttämättä ymmärtänyt, käskikö honottava upseeriksi naamioitunut yliopistopoika hyökkäämään vai juoksemaan karkuun.

 

Tässä mielessä eksymättömiä olivat kuninkaalliset ja aateliset. ”Ryssän Niku” eli tsaari Nikolai II puhui kotioloissa rouvalleen englantia, koska tämä oli saksalaissyntyinen ja kasvatettu ranskaksi.

 

Noilla henkilöillä oli sitten ymmärtämisen esteenä se etteivät he olleet koskaan nähneet tavallista ihmistä. Aiheesta kiitetään, että Maksim Gorki tunsi työläisen maailman, mutta keskiluokan, jonka toiminnasta paljon ellei kaikki tuntuu olevan todellisuudessa kiinni, löysi ja kuvasi oikeastaan Anton Tshehov. Ja teki sen ylittämättömän hienosti. Ei puhu, mitä tarkoittaa, eikä tarkoita, mitä puhuu…