Kommentoija huomautti perustellusti, että esimerkiksi pandemian pelko voi tehdä pahempaa jälkeä kuin pandemia itse.
Edellisvuosisadan alakuolokohdat olivat Baudelairesta alkaen inho ja yksitoikkoisuus, nausée et enui, saksaksi Ekel und Langweil. Sartre kierrätti tämänkin omassa tuotannossaan.
Pelko ja häpeä voisi olla todempi pari. Muutamia vuosikymmeniä sitten Jean Delumeau kirjoitti vankan tutkimuksen ”La peur en occident” eli pelon historia länsimaissa 1400-1700 -luvulla. Korkeasti akateeminen kirjoittaja oli yksi mentaliteettien historian tienraivaajista, jonka perässä tulivat kohta Leroy Ladurie, Le Goff, Vovelle ja aikalaisena etenkin Philippe Ariès, jonka kuoleman historia oli mahtava avaus. Pätevä englanninkielinen versio on nimeltään ”The Hour of our Death”.
Nämä kirjat ovat näkyvästi esillä Eino Jutikkalan hyvin merkittävässä teoksessa ”Kuolemalla on aina syynsä. Maailman väestöhistorian ääriviivoja. 1987”. Minulla oli harvinainen tilaisuus puhua juuri näistä asioista rauhassa kahdestaankin akateemikon kanssa; olin kovin hyvilläni siitä, että hänestäkin Braudelin suuren kapitalismin historia olisi ollut hyvä saada suomeksi. Mielipide oli painava, kun sen esitti ”Uuden ajan taloushistorian” kirjoittaja, joka tuolla teoksella osoitti ylivertaisen kykynsä vetää yhteen tutkimustietoa, joka oli jo silloin sangen laajaa.
Mentaliteettien historia meni vähän sotkuksi Ranskassa ja Yhdysvalloissa, mutta pysyväksi piirteeksi se jäi. Esimerkiksi 1400-luvun ja 1600-luvun noitahysteriat ovat arvoituksellisia asioita. Hitleriin henkilöitynyt juutalaisviha oli antisemitismin pitkästä historiasta huolimatta osittain vaikeaselkoinen kysymys.
Useat sodasta ja kuolemanpelosta kirjoittaneet ovat maininneet häpeän pelon. Kavereitten pettäminen pidättelee enemmän kuin etäiset aatteet tai osittain nurinkurinen sotilaskuri.
Mutta mitä perua todellakin on barokin kuolemasta haltioituminen, joka välittyy osittain oudostuttavasti jopa Bachin teosten teksteistä ja myös eräistä suomalaisista virsistä? Onko japanilais-kiinalaiseksi kuvattu kasvojen menettämisen pelko todellakin erityisesti aasialainen piirre?
Miten ymmärtää esimerkiksi D. Trumpin häpeämättömyyden villitsevä vaikutus? Osaa äänestäjistä ei lainkaan häiritse jatkuva mustan väittäminen valkoiseksi, vaikka asianomaisten omaa elämää usein hallitsee hyvinkin pikkupiirteinen moralismi.
Mitä perua on oman henkilökohtaisen kuoleman tabu, läntisen kulttuurimme nykyinen suuri osa? Miksi sairaus on usein häpeä jopa meillä pohjoisessa? Onko kovuuden kultti voimissaan Suomessa niin että jopa syöpäsairauksia salaillaan?
Mikä merkitys on omantunnon keksimisellä eli uskonpuhdistuksella? Luther itse oli ainakin nuorempana hysteerisen synnintuntoinen niin että rippi-isätkin alkoivat kyllästyä häneen. Eikö syyllistäminen ole edelleen keskeinen kasvatus- ja valvontakeino? Itse sain elää 50 vuotta ennen kuin huomasin, että ne henkilöt, jotka käyttivät rajuimpia otteita kitkeäkseen minusta varkaan eli kolikoitten näpistelemisen makeisrahoiksi kotipiirissä, olivat itse tehneet aikanaan samaa ja joutuneet siitä kohtuuttomasti piestyiksi.
Onko olemassa muita kuin perinnöllisiä syntejä?
Ajattelevatko eläimet symbolisesti?
VastaaPoistaNäkyvät ajattelevan viisaammin kuin moni ihminen.
PoistaVarmana. Suomenpystykorva puolivuotiaana: "Hölöpölöhölöpölöjauhelihahölöpölöhölömennäänpölöpölöhölöodotahölöpölöhölömikä siellähölöpölöhölöpölöahaavainiinhölöpölöpölöhölöpölö." jne.
PoistaTässä on kyse koiran kyvystä nähdä mitä ihminen (isäntä) ajattelee. Se vain varmistaa että myös isäntä ehtii mukaan. Kaikki eivät opi puhumaan pystykorvaa.
PoistaMeillä on puhuva kissa. Käymme pitkiä keskusteluja eri äänensävyillä, mutta yleensä on kyseessä ihan välitön tarve, ei mitään symbolista. Tavallisimmin on kyse syömisestä ja erityisesti herkuista, tai sitten pyynnöstä tulla silittelemään, kun hän loikoilee kivirappujen kuumalla pankolla auringossa, ja sitten, älä lopeta vielä. Ja tietenkin sisään- ja ulospääsyn järjestämisestä, silloin nau´utaan vaativasti. Jos hänet on talvikylmällä unohdettu ulos vähän liian pitkäksi aikaa, seurauksena on loukkaantunutta mouruntaa. Naapurikissat taas karkotetaan tontilta syvällä kurkkuäänellä. Ihmissanojakin se on oppinut ymmärtämään useita, tarpeellisia.
PoistaMeidänkin kissa puhuu, kissaa. Suomeksi puhuttua se ymmärtää sen verran kuin katsoo tarvitsevansa, mutta puhuu vain yhden sanan, englanniksi.
PoistaNimittäin, jos sen kissankieliseen vaatimukseen vastaa, että joo joo, ihan kohta lähdetään ulos, odota vähän, vastaus tulee erittäin vaativasti: NOW!
Edellinen sukuun adoptoitu koiramme ilmoitti kerran oravan häiritsevän pääskysten kotirauhaa, kotirauhaa häiritsemättä. Pätevästi pystäriltä, eikö vain?
PoistaKiinnostava kirjoitus. Pandemiaan sopivat hyvin Rokan Antin ohjeistukset. Terve pelko saa toimimaan varovaisesti, liiallinen pelko halvaannuttaa.
VastaaPoistaIhmettelen, miksi lääkärit ovat julkisuudessa niin dominoivia pandemia-ajan asiantuntijoita. Siksi toisen aallon uhkaa spekuloidessa keskityttiin liian pitkään viruksen käyttäytymiseen. Ihmisten käyttäytyminen on vähintään yhtä tärkeää.
Tässä pandemiassa on mahdollista päätyä lopulta melko lohdulliseen johtopäätökseen: kehittynyt yhteiskunta pystyy vaikuttamaan sairastuneisuuteen ja antamaan lääketieteelle tarpeeksi aikaa.
Liian suoraviivainen vertailu aiempiin pandemioihin voi johtaa harhaan. Elinolosuhteet ovat muuttuneet valtavasti verrattuna aikaan ennen videokokouksia, nettiruokakauppoja jne. Koronavirus olisi voinut tappaa jopa prosentin suomalaisista.
Ei kiinnostava mutta paljastava.
PoistaKemppinen: "Kommentoija huomautti perustellusti, että esimerkiksi pandemian pelko voi tehdä pahempaa jälkeä kuin pandemia itse."
VastaaPoistaNiinpä. Oliko se Martin Luther King vai jo joku varhempi suuruus, joka totesi, "että meillä ei ole mitään muuta pelättävää kuin pelko itse"?
Tuo asenne tuntuukin olevan eräillä vaikutusvaltaisilla tahoilla kovin kuranttia tavaraa nykyisessä epidemiakriisissä. Esimerkki (yksi monista): Äskettäin Yle ja HS kirjoittivat laajasti, että Turun kaupungissa, ihan keskustassa ja sitten paikallisessa keskiaikaisessa linnassa, kuulee yhtenään laulavaa ruotsinruotsia. Monet kansalaiset huolestuivat: mitä ne täällä tekevät; eihän niiden pitäisi saada tänne tulla tuollaisin joukoin. Vaan mitä teki Lounais-Suomen paikallinen valtalehti: vaikeni kaikesta kuin muuri. Jokainen ymmärtää, miksi. Vain muutama päivä myöhemmin lehden mielipidesivuilla on annettu näyttävästi tilaa vaatimuksille avata raja sinne Tegnellin ihannevaltakuntaan. (Ja Ylen verkkosivut pitäisi samaisen tahon mielestä ajaa alas, "demokratian ja sananvapauden" nimessä.)
Niin että pelko pois! Viis kansalaisten terveydestä, kun mahtavammat edut ruhtinoivat.
Se oli Frankin D. Roosevelt jonka virkaanastujaispuheesta se "We have nothing to fear but fear itself" on peräisin. Muistin itse väärin että se olisi ollut Churchill.
PoistaOhhoh mikä bloggaus. ÄÄk!
VastaaPoistaMikä ja mihin kohdistuva tämän koko blogin aihe, tarkoitus ja intohimo on? Näköjään se, mikä yllä lukee: Kemppinen.
VastaaPoistaAihe on pelko - paniikki joukkoilmiönä. Keskeisenä esimerkkinä mainittiin noitavoinojen kaksi suurta aaltoa. Toisin päin innostus lähteä I maailmansotaan oli outo. Viittaus Jutikkalan kirjaan jaj siinä keskeisesti käytettyy Turpeisen kirjaan 1800-luvun nälkävuosista oi tärkeä. En viitsinyt sanoa suoraan verellä pesemisestä, joka on yleinen kielikuva sekä kristinuskossa että islamissa. Ajatus on sekä vastanmielinen että outo.
PoistaJoudut kysymään ja osoitat siten, että ajatustn eli mielialojen kulttuurihistoria on vähän tunnettu kohde. Yrittämällä lisätä henkilökohtaisuuksia annat viitteen kirjoituksen toisesta teemasta, joka on häpeä. Etkö siis yrittänyt häpäistä minua? Jatka vain. Sellainen on muotia.
Vieläköhän ollaan sitä mieltä, että suomalaiset tarvitsivat ennen aikaan muita karskimpaa komentoa: paimenesta tuli täällä herra ja se dom, joka meillä tarkoittaa tuomiota, onkin muualla ihan vain talo. Tuli mieleen, että jospa se verellä peseminen on samanlainen tahallinen tai vahingollinen käännöskukkanen.
Poista"se dom, joka meillä tarkoittaa tuomiota, onkin muualla ihan vain talo"
PoistaNiin on, domus Dei > doomi, katedraali.
Ensin on kaikki tuotos taas kerran sekaisin kuin vessanpöntössä, sitten... Niin mitä sitten?
VastaaPoistaNiin, sieltä mudan joukosta ne kultahiputkin vaskataan..
Poista"Mentaliteettien historia meni vähän sotkuksi Ranskassa ja Yhdysvalloissa, mutta pysyväksi piirteeksi se jäi. Esimerkiksi 1400-luvun ja 1600-luvun noitahysteriat ovat arvoituksellisia asioita. Hitleriin henkilöitynyt juutalaisviha oli antisemitismin pitkästä historiasta huolimatta osittain vaikeaselkoinen kysymys."
VastaaPoistaSotkuksi meni. Ja sotkuksi jäi. Suoraan sanoen keisarin uusiksi vaatteiksi meni. Ja jäi.
"Ajatus" hortoilee ja pirstoutuu. Kunnes pääsee siihen mihin tieteet, taiteet ja maailmankaikkeus huipentuvat: Kemppiseen. Ei sairaudessa ole mitään hävettävää.
VastaaPoistaJos nyt ei satu olemaan kuppa tai muu mukava syntinen tauti joita toisaalta käydään kaukaa hakemassa.
PoistaMenisinpä sanomaan, että kuoleman kätkemisen juuret ovat 1800-luvun mekanistisessa lääketieteellisessä ihmisnäkemyksessä. Siihen liittyi olennaisesti se ajatus, että potilaalle ei saa koskaan kertoa tämän tilan toivottomuutta. Katsottiin, ettei ihmismieli voi sitä kantaa. Nyttemmin tästä on hiljalleen päästy varsinaisessa lääketieteessä, mutta kulttuurissamme tämä malli jatkuu. Kuoleman olemassaolosta vaietaan, koska maallistuneella yhteiskunnallamme ei ole ratkaisua eikä vastausta kuoleman ongelmaan. Siihen tarvittaisiin uskontoa, joka on häädetty julkisen elämän piiristä.
VastaaPoistaKristitylle kuoleman ei, ideaalitapauksessa, pitäisi olla pelottava. Sehän on voitto. Vaikeaa se silti on uskoa, kun kuoleman lopullisuus tulee vastaan. Tämän näkee myös siitä, että harvemmin hautajaisissa veisataan virttä 620, jossa kuvataan taivaan riemua harvinaisen konkreettisesti:
–– kun päästään taivaan saliin
luo apostolien
ja marttyyrien pariin
luo patriarkkojen.
He meidät tunnustavat
rakkaiksi veljikseen
ja kanssaan johdattavat
yhteiseen autuuteen.
Me kaikki riemuissamme
kiitämme Kristusta,
me kaikki kumarramme
taivaista paimenta.
Jos tähän uskoo, on helppo haltioitua kuolemasta. Jos ei, on siitä luontevinta vaieta.
Arvostan kovasti kirjoituksiasi, Erastotenes Aleksandrialainen, mutta "sielujemme iankaikkisen elämän” ideaan olen kyllä kyvytön uskomaan. En oikein ymmärrä mitä sillä tarkoitetaan? Elämä tässä muodossa on minulle kaunis ja merkityksellinen, ja lohdullista on ajatella että kuoltuani se jatkuu, sekä muissa että muualla. Ei kuolema siksi ole pelottava eikä loppu.
PoistaTilasin Washington Postin syötteen. Kiva motto:speak softly but carry a lot of facts. Suomeksi: asiat selviit.
VastaaPoistaSaat mitä haluat mutta saatko mitä tarvitset?
PoistaHohhoo!
PoistaTahtonet että kysyn sinulta oletko omasta mielestäsi älykäs ihminen?
PoistaAjatellaan nyt vaikka Kristuksen syntymästä alkaen, niin kuinka monta miljardia ihmistä on kuollut maapallolla ja missä heidän kuoleman jälkeinen henkensä oikein on? Ovatko kaikki Taivaassa ja paljonko sinne mahtuu henkiä?
VastaaPoistaEikös jossain kristinuskon kohdassa opeteta, että se Taivasten valtakunta pitäisi perustaa tänne maan päälle eikä odottaa jotain tuonpuoleista. Ikäänkuin laiskuuttaan jätetään velvoitteet tekemättä täällä maan päällä ja odotetaan vain kuolemaa ja sitten vasta laitetaan toimeksi - mukamas. Eikös siellä Taivaassa ole kaikki asiat jo reilassa ja hyvässä järjestyksessä?
Muuan faktantarkistaja kirjoittaa seuraavasti:
VastaaPoista"Valtioneuvoston COVID-19-tiedepaneeli pohti 1.6.2020 raportissaan riskiviestinnän yhteydessä persoonallisuuden ominaisuuksien vaikutuksia riskikokemukseen.
Paneeli viittasi Tanskasta saatuihin tutkimustuloksiin, joiden mukaan iäkkäät, tunnekeskeiset ja omia etujaan etusijalla pitävät ovat olleet muita valmiimpia hyväksymään rajoitteita."
Osaltani mietin, kuka mahtoi olla se alustaja, joka tämän inhoittavan, häpeään ja syyllisyyten ("perisyntiin") liittyvän "varauksen" valtioneuvostolle esitteli?
Odottelen vastausta tähän kysymykseen joltisellakin mielenkiinnolla.
PoistaTämä kirjoitus sai minut taas tuntemaan vähän huonoa omaatuntoa. Vanhin lapsi oli viisivuotias, kun naapurinrouva kertoi, että poika oli pitänyt karkkijuhlat talon lapsille ylätasanteella, oli ottanut oikein pikku setelin talousrahoista. Säikähdyin, nuori äiti, että varasko tästä tulee, ja annoin vähän äidin kädestä takamuksille, raivostuneena, täytyy myöntää, ensimmäisen ja ainoan kerran, ollenkaan muistamatta, että itsekin olin aikoinani ottanut muutaman lantin isän kirjoituspöydän laatikosta, jossa niitä lojui, kuitenkin kiinni jäämättä. Asia ei minulta unohtunut, ja joskus viidenkymmenen vuoden kuluttua kysyin, muistatko sen vielä. Ei sanonut muistavansa. Äidille jäi ikävä muistijälki taitamattomuudestaan.
VastaaPoistaIhmettelen vähän sitä, että jotkut lukijat haluavat määrätä, mitä ja miten blogisti kirjoittaa omassa blogissaan. Minusta tekstin lukemisessa on hauskaa odottaa, "mitä se taas on keksinyt ja yhdistellyt ajatuksenvirrassaan". Juuri omat kokemukset tekevät mistä tahansa tekstistä elävän.