15. elokuuta 2020

Globaali trendi



Vihaan ja inhoan sanoja ”globaalinen” ja ”trendi”. Hirvikärpäsiä sitä vastoin arvostan. Niillä on tarkoitus. Ne haluavat purra minua.

Jotkut sanat, kuten otsikossa olevat, ovat kärpäsparvea, joka ei mielestäni ole viesti mistään minnekään. Toki voi olla, että en vain ym,ärrä kärpästä, vaika kärpäset ymmärtävät minua.

Tuon maapalloistumista tarkoittavan sanan takana voi olla MacLuhanin epäonnistunut kielikuva maailmankylästä, jossa kaikki tapahtuu samanaikaisesti. Tuon kielikuvan yksipuolisuuden osoittaa esimerkiksi nykyinen pandemia. Se ei leviä television välityksellä, vaan toisten eliöiden kantamana viruksina. Ja nuo toiset eliöt sanovat, että he itse määrittelevät tarpeelliset matkansa ja tähdelliset juhlansa mainitsematta, mistä ja miten he ovat hankkineet tuo oikeuden, ja kuka on päästänyt heidät irralleen.

Taustalla on latinan sana ja ehkä vielä vanhempia sanoja, kokkare, möykky. Juutalaisen mystisen tiedon mukaan Jumala otti savenpalasen ja puhaltamalla globalisoi siitä ihmisen.

Kun oli jälleen päätelty, että maa onkin pallo eikä levy, tuo sana alkoi merkitä etenkin karttapalloa.

”Trendin” takana on reuna tai valuminen reunaa kohti. Merenkulkuun sekin tuntuisi liittyvän.

Otsikko saattaisi siis tarkoittaa yleistä kehitystä. Sanaan ”kehitys” liitetty myönteinen sävy on luulotteluamme. Jyvästä kehittyy verso. Kukaan ei välitä vatkata mieltään pohtimalla, kumpi on parempi. Edistys puolestaan tuo mieleen etuilun, joka kyllä on väkevä yhteiskummallinen voima.

Tämän blogin näkyvissä jotkut viittailevat joskus pakkoruotsiin ja jotkut toiset kaiken kattavaan englantiin. Voihke venäjän kielestä ei ole kantautunut ainakaan minun korviini.

Valtayksiköiden – valtioiden, suurvaltojen – toiminta on kielen miehittämistä. Ajatus on aivan oikea: kun ihmisiltä viedään kieli, heiltä viedään myös mieli.

Keinoja tuon vastustamiseen on. Niihin kuuluu kirjallisuus. Lehdessä mainittiin nyt tänään puolalaisen kirjoittajan järkyttävä kertomus Marcel Proustin romaanista, josta puhuminen ja luennoiminen piti ihmisiä hengissä maailman kolkoimmalla Stalinin vankileirillä.

Kerroin asiasta ja puhuimme siitä tässä blogissa 12.12.2018 (Józef Czapski, Lectures on Proust in a Soviet Prison Camp).

Toinen tuleminen… W.B. Yeats oli siis Eliotin edeltäjä ja Poundin innoittama. Ennen kaikkea hän oli suuren sodan ja espanjantaudin kärsijä ja irlantilainen. Mielenkiintoisesti hän oli teosofi tai joka tapauksessa luineen nahkoineen silloin muodissa olleen, taiteisiin paljon vaikuttaneen mystiikan piiristä. Mystiikalla tarkoitan tässä vain vimmaisuutta vailla opinkappaleita tai sanoisinko nyt itse puolestani kuvannollisesti, kykyä erotta elämän voimakentät ja tuntea niiden pyörteily.


28 kommenttia:

  1. Kemppinen on ymmärtänyt aivan väärin.

    Ei hirvikärpänen halua purra häntä. Se haluaa purra hirvieläimiä, ja tekee elämänsä suurimman ja kohtalokkaan erehdyksen jos erehtyy Kemppiseen. Toista mahdollisuutta se ei saa, koska löydettyään isäntäeläimeksi luulemansa se pudottaa siipensä, eikä pysty enää muuhun kuin mönkimään Kemppisen iholla, ja mahdollisesti kokeeksi puraisemaan. Useimmat eivät edes pure. Hirvikärpäsen ravinnoksi ei ihmisen verestä ole, ja jälkeläiset jäävät syntymättä niiltä, jotka erehtyvät ihmisen kimppuun.

    Kiusallisiahan ne ovat, mutta kyllä usein tapaan ajatella kun sellaisen niskastani kouraisen ja heitän maahan, että voi sinua, siinä meni elämäsi hukkaan, pieni mönkijä.

    VastaaPoista
  2. "..kykyä erotta elämän voimakentät ja tuntea niiden pyörteily."

    Paras perintö isoisältäni on hänen vankka uskonsa kaivonkatsomiseen taipuvan varvun avulla sekä se, että jos vasenta sierainta käkiää niin tulee naisvieraita. Ja eikös kohta mumma paarustanut potkukelkkoineen jo sulavalla tiellä kohti porttia.

    Muutoinhan hän oli tutkimuksen ja ite-tieteenteon suuri ihailija.

    Mystiikka lienee ainoa mielikuvituksellinen elementti siitä mitä suuri kartesiolaisuuden vihta lakaisun jälkeen jätti. Ongelma lienee siinä ettei selvänäkemisiä voi todistaa eikä tuottaa.

    Ei niissä katsotuissa kaivoissa monestikaan ollut vettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vettä on kyllä käytännössä meillä ihan joka paikassa. Kysymys on vain siitä, miten syvälle jaksaa kaivaa.

      Poista
  3. Samaa mieltä näistä sanoista "globaali trendi".

    En haluaisi pilata "trendi-nikkareiden" iloa mutta ehkä trendi ei olekaan globaali jos löytyy vuelä yksi kylä jossa ei tiedetä trendistä mitään.

    Tai jos 'löytyy vielä joku jonka päätä ei oo sekotettu koohotuksella' - Linnaa/Lahtista mukaellen.

    Lähes kaikki "trendit" luodaan ylhäältä päin ja some on hyvä keino vahvistaa niitä.

    Näyttää olevan taipumus että aletaan matkia ja matkitaan "trendiä" esimerkiksi lähettämällä kuvia tietystä aiheesta tai tietyllä tavalla muokattuina - vaikka mustavalkoisuus - ja someen tungetaan omakin tuotos tajuamatta yhteyttä tai kontekstia.

    Joskus joku voi näin vahingossa ottaa kantaa jonkin poliittisen liikkeen puolesta tai sitä vastaan ymmärtämättä asiaa.

    Ehkä vielä täällä meillä selvitään häpeän punalla kun asia selviää, mutta monissa diktatuureissa seuraus voi olla hyvin paha, jopa kuolema tai tyrmistys kun päädyttiin tyrmään - tjurma, lainasana idästä.

    "Jos ajattelet, älä puhu
    Jos puhut, puhu vähän
    Jos puhut paljon, puhu harvoille
    Jos puhut monille, puhu epämääräisesti
    Jos puhut suoraan, älä kirjoita mitään ylös
    Jos kirjoitat, älä kuitenkaan allekirjoita
    Jos allekirjoitat, älä ihmettele".

    Siltä näyttäisi että yksi "globaali trendi" olisi sananvapauden vähittäinen vieminen. Käy kuin sammakolle vedessä - kun lämpö nousee hitaasti, sen huomaaminen ei ole helppoa.


    Tavoite on nostaa lopulta kaikki yhteiskuntien sisällä pieniin tai isoihin riitoihin toisiaan vastaan.

    Ryhmien välilläkin otetaan välillä varmuuden vuoksi "jäsenten väliset" jonka jälkeen vanha puukkolitta "niitä muita" vastaan jatkuu.

    Ideologioiden hiipuminen tuhoaa lopulta viimeisenkin yhtenäisyyden esimerkiksi puolueiden sisältä. Puolueiden välinen kamppailu on ollut jo pitkään puhdasta valtataistelua.

    Nyt ollaan tilanteessa josta ei voi päästä pois.

    Tästä ei seuraa "luova tuho" vaan tilanne jossa mikään ei kestä ja kaikki romahtaa, osa nopeasti, osa hitaammin mutta varmasti.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen nyt löytänyt intersektionaalisen feminismin (Ohisalo & co).

      Sen viitekehyksessä kaikki aukeaa aivan uudessa valossa, nykymeno on täysin loogista ja arvopohjaltaan arvokasta. Mielikin pysyy sekeenä, kun sanavapauden rajoitukset, yhden sallitun mielipiteen politiikka, eri ihmisryhmien eriarvoinen kohtelu ym. saavat välttämättömän ja edistyksellisen perustansa.

      Ja lisäksi tunnen nyt olevani Hyvä Ihminen, paljon parempi kuin te muut.

      Mahtavaa, suosittelen.

      Poista
    2. Mistä johtunee, että viime vuosina EU:n kuuluvien valtioiden sisällä kuohuu säännöllisesti. Brexit sen tuorein ilmenemismuoto. Jos EU-eliitti olisi muistanut tärkeän lähisyysperiaatteen (subsidiariteetti) monelta kiistalta olisi vältytty.

      Liittovaltio täysin erilaisten kansallisvaltioiden kesken on pakotettuna mahdottomuus.

      Meillä jopa sen puolueen, jonka nimessä oli sana kansallinen, puheenjohtaja sanoo että kansallisuusmielisyydestä ei mitään hyvää seuraa.

      Vanhana patrioottina alkaa jo tuntua siltä hävittäjähankintaa vastustavat yleisön osaston kirjoittavat olla oikeassa. Ei tämä maa ole enää puolustamisen arvoinen.

      Poista
    3. "Eri ihmisryhmien eriarvoinen kohtelu" on juuri persu/kansallissosialistipolitiikkaa puhtaimmillaan, joten mitä valittamista?

      Poista
    4. Ei mene kaaliin. Kyllä siellä unionin ulkopuolella vaan kuohuja näkyy olennaisesti enemmän. Valko-Venäjä, Turkki, Libanon, Syyria, Libya, Irak, Iran, Jemen, Afganistan, Egypti, Pakistan, Ukraina, Venäjä, Yhdysvallat, Brasilia, Meksiko... Mihin ihmeeseen oikein vertaat?

      Poista
    5. Tuo subsidiariteetti on meillä kyllä paremmassa maineessa kuin ansaitsisi. Usein siihen vetoavilla on jonkinsorttinen ketunhäntä kainalossa. Esimerkiksi erilaiset saastuttajat mielellään vetoavat siihen, meillä ja muualla. Meitä jo nyt pahasti holhoavat kansainväliset nettijätit on toivoa saada edes vähän kuriin vain yhteistoimin. Mitään muuta kansainvälistä vaikuttajaa tällaiseen ei ole. Ja jos subsidiariteettia olisi vähemmän, saataisiin kaikki jäsenmaat oikeudenmukaiseen vastuuseen turvapaikoista ja monesta muusta. Ja entäpä rikoksentekijöiden luovuttaminen jäsenmaiden välillä. Sehän perustuu keskinäiseen luottamukseen jäsenmaiden kesken. Kaikenlainen maasooloilu romuttaisi systeemin, ja konnat sen kuin riemuitsisivat. Mutta liittovaltion kanssa millään tällaisella ei ole mitään tekemistä, muualla kuin persujen uhkakuvissa. Enkä ole missään suhteessa koskaan huomannut, että EU minun vapauttani rajoittaisi. Ja Suomi kyllä on puolustamisen arvoinen, väität mitä väität.

      Poista
    6. ""Eri ihmisryhmien eriarvoinen kohtelu" on juuri persu/kansallissosialistipolitiikkaa puhtaimmillaan, joten mitä valittamista?"

      Nyt intersektionaalisen feminismin valon löytäneenä en voisi olla enemmän samaa mieltä.

      Leiritetään ne perkeleen ali-ihmiset, kansallissosialistit! Nehän ovat juuri sitä arvohierarkiamme alinta parialuokkaa: valkoihoisia, paljolti miehiä, puputtavat makkaraa, ajavat autoilla, kannattavat ydinperhettä, saattavat jopa kuulua kirkkoon, maksavat veroja, väittävät, että Suomi on olemassa jne. jne.

      Samanlaista yhteiskunnan vastaista loisporukkaa kuin juutalaiset aikanaan Saksassa. Leirille vain.

      Poista
    7. "Ei mene kaaliin. Kyllä siellä unionin ulkopuolella vaan kuohuja näkyy olennaisesti enemmän. Valko-Venäjä, Turkki, Libanon, Syyria, Libya, Irak, Iran, Jemen, Afganistan, Egypti, Pakistan, Ukraina, Venäjä, Yhdysvallat, Brasilia, Meksiko... Mihin ihmeeseen oikein vertaat?"

      Juuri näihin maihin. En haluaisi maamme vaipuvan EU-kalifaatiksi. Aikanaan opetussuunnitelmissa oli kansainvälisyyskasvatus. Miksi se piti vaihtaa monikulttuurisuuden ihannoimiseksi. Libanon on hyvä esimerkki.

      Jos EU:n taakanjakopolitiikka johtaa ennen pitkää siihen, että Unkari on kuin keidas monikulttuurisessa EU-helvetissä. Edellyttäen tietenkin, että kykenee pitämään pintansa.

      Poista
    8. Kummallinen kuvitelma että Euroopan maat olisivat keskenään "täysin erilaisia".
      Intialaisia on lähes kaksi kertaa se määrä kuin EU-kansalaisia ja diversiteetti on vähintään yhtä suuri ellei suurempi, puhuttuja kieliäkin on tuhansia. Silti Intia on toimiva liittovaltio (politiikasta nyt sitten voi olla mitä mieltä tahansa).

      Poista
    9. Tuo teesi "Suomi on mennyt EU:n ja vasemmiston vuoksi pilalle, ei sitä kannata puolustaa", on nykyään äärioikeistolaisissa piireissä suosittu. On aika selvää, että kyse on Venäjän propagandakoneiston luomuksesta.

      Poista
    10. Perussuomalaisten perusajatukset ovat siis:
      - Suomessa saa olla vain valkoihoisia suomea äidinkielenään puhuvia ihmisiä
      - Muilla kuin valkoihoisilla suomea äidinkielenään puhuvilal ei ole oikeutta hyvinvointiyhteiskunnan etuihin ja palveluihin, ja heidät pitää poistaa maasta ja heidän tänne tulonsa pitää estää.

      Jos tämä ei ole kansallissosialismia niin mikä sitten?
      (ja millä tavalla tämä toteutetaan ilman pakkoa ja väkivaltaa?)

      Poista
    11. Olen valkoihoinen mies, en hyljeksi makkaraa, minulla on auto, elän ydinperheessä, kuulun kirkkoon, maksan veroja, en epäile Suomen olemassaoloa. Mutta en huomaa vielä koskaan olleeni samaa mieltä Matiaksen kanssa.

      Poista
    12. "Mutta en huomaa vielä koskaan olleeni samaa mieltä Matiaksen kanssa."

      Etsikkoaikaa on vielä jäljellä.

      Tosin lopun ajat ovat lähellä, kuten päivittäisestä uutisoinnista voimme havaita.

      Poista
    13. On sitä aikoihin eletty. Suomalaisen isänmaallisuuden ydin on iät ja ajat ollut valmistautuminen idästä tulevaan turvallisuusuhkaan. Nyt sitten nämä ykskaks "isänmaallisiksi" julistautuneet ihonvärihenkiset ihmiset ovatkin ajamassa maamme puolustamista alas. Hyvin on suurvallan strategia onnistunut silmänkääntötempuissaan ja käsitteiden päälaelleen kääntämisessä. Kommunismin aikana puhuttiin hyväuskoisista hölmöistä. Mitäpä muuta tämäkään on.

      Poista
    14. Intersektionaalinen feminismi on ranskalaisperäistä yhteiskuntatiedejargonia josta voi hyvällä syyllä olla sitä mieltä että se ei tarkoita yhtään mitään. Kaikki johtajuuspuhe on täynnä vastaavanlaista.
      Maahanmuuttokriittisyys, esimerkiksi, sitä vastoin on orwellilaista uuskieltä.

      Poista
    15. Matias taitaa nyt uhkailla. Talonpoikaismarssilla vai Venäjän väliintulolla vai molemmilla? Metkaa, että 30-luvulla nämä olivat keskenään antagonistisia, mutta nyt samalta suunnalta strategisesti ohjattuja, vaikka tyhmemmät marssijat eivät luulotellussa isänmaallisuudessaan isoa käännöstä huomaakaan. Kyydityksiä ei nyt muuten oikein taida mahtua listalle, kun ainakaan minä en keksi, mihin suuntaan muilutettaisiin.

      Poista
    16. "Matias taitaa nyt uhkailla."

      Älkää nyt herrajumala hyvät miehet. Venäläismielinen IKL - till tidernapas har man levat !

      Jotakin rajaa mielikuvituksen lentoonkin sentään ...

      Huomautan vielä, että Mestarimme on kova Nato-haukka, mutta sanoo, että valitettavasti aika ei ole nyt kypsä Natoon liittymiselle.

      Itse olen tässäkin suhteessa melko maltilinen ja samaa mieltä suomalaisten enemmistön kanssa: Ryssän kanssa pitää olla aina tarkkana, mutta muiden astinlaudaksi itään ei kannata ryhtyä.

      Poista
    17. Jahka Uusimaa laitetaan taas eristykseen, muilutukset voisi hoidella sen rajan yli. Kumpaankin suuntaan.

      Talvella oli muuten puhetta joistain 430 miljoonasta, joista kapitalistin kätyrit eivät millään haluaisi luopua. Keskuskauppakamari voisi yhdessä perheyritysten kanssa järjestää kansalaiskeräyksen puolustusmateriaalihankintojen rahoittamiseksi.

      Poista
  4. Niinpä niin. Jospa kaikki on huijausta ja pyrimme kohti parempaa maailmaa aivan turhaan.

    VastaaPoista
  5. Mystiikka on alue täysin tuntemattoman ja näkymättömän todellisuuden ja tunnetun ja havaitun todellisuuden välillä, joka on täynnä arvoituksia, epäluuloja ja entisaikaan myös taikauskoa. Tieto tästä alueesta josta oli tehty jotain käsittämättömiä epämääräisiä havaintoja muuttui mystiikaksi jolla korvattiin varma tieto. Kuviteltiin kaikenlaisia henkiä ja peikkoja ja noitia. Esimerkiksi Lapissa esiintyy hyvin usein säärintamiin liittyen hyvin erikoisia yksinäisiä tuulenpuuskia vaikka muuten olisi aivan tyyntä. Sellainen puhallus eli tuulenrossaus saattaa yllättää, tulee ja menee menojaan. Entisaikaan siellä sanottiin että siinä meni noita sejase.

    Mystiikka ei ole kadonnut mihinkään. Maailmankaikkeus sisältää valtavasti asioita joita emme kykene selittämään, meillä on vain joitain havaintoja niistä. Niinpä tiedekin (etenkin kosmologia) on muuttunut hetkittäin aikamoiseksi mystiikaksi ja hurjaksi spekuloinniksi. Meillä on esimerkiksi pimeästä aineesta ja mahdollisesta pimeästä energiasta jotain epäsuoria viitteellisiä havaintoja. Näistä on tehty melkoinen määrä erilaisia malleja eli spekulaatiota mutta keinot niiden oikeellisuuden todistamiseen ovat vielä todella heiveröiset. Huvittavimpia ovat mallit joissa rikotaan tunnettuja luonnonlakeja vaikka miljardit testaukset ja kokeet ovat osoittaneet ne paikkansapitäviksi kaikissa mahdollisissa oloissa jotka ihminen on kyennyt järjestämään. Tarkoitan ennenkaikkea energian säilymislakia. Toiseksi, monet malleista edellyttävät että jotakin niihin liittyvistä sivuilmiöistä pitäisi olla havaittavissa mutta mitään ei olla havaittu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On erittäin lohdullista nähtä omituisia asioita tai kuulla semmoisista, sillä elämämme tarkoituksista yksi on löytää uusia juttuja.

      Ja mielellään olla keksimättä semmoisille nopeinta mahdollista selitystä, sillä se on todellisuuspakoa.

      Poista
    2. Palautui mieleeni eräs muistaakseni ranskalainen fyysikko jonka artikkeli viitisen vuotta sitten oli aika koominen. Hän esitti yhdeksän (9) erilaista hypoteesia pimeälle massalle samassa artikkelissa. Kyse oli ilmiselvästi Nobel-ongesta.

      Poista


  6. HS 50 vuotta sitten 16.8.1970

    Sattuipa somasti. Puoli vuosisataa sitten iloittiin erittäin suotuisasti alkaneesta ja päättyneestä talousvuosikymmenestä 1960. Viime vuonna 1969 kansantuotteen määrä kasvoi 8 % ja 1960 9 %. Olivat vuosikymmenen huippuluvut. Ja siis volyymejä ilman inflaatiota.

    Kirjoittamisen juurta sain kun eilen tv uutissa kamalakoronan lohdutukseksi oli hoksattu, että Suomessa palkat pitävät kutinsa ja että se ennakoi kaikkein pyhimmän BKT:n toipumista. Että siis ihan toista kuin jossakin brexit saarella, missä BKT jo rojahti 20 prosentilla. Hyvä Suomi.

    Palkkasumma pitää kun siihen sisällytetään eläkkeet ja jos mitkä turva-virkapalkat valtiolla kunnassa ja esi- varhais- yli- yms kansankouluissa. Akatemia vaihto-oppilaina kautta mannerten ja opintopalkat värikkäälle ulkomaalaisnuorisollemme.

    Eläkeläisiä on kait toista miljoonaa henkeä, virkapalkkaisia vähemmän, mutta riittävästi tätä palkkasumma asiaa varten. Hyvä uutinen. Miten se Matti Vanhasen € 20 mrd vaje kuvaan mahtuu ? Riippuu kuka vastaa. Murtolukuna se olisi kolmannes valtion vuosibudjetista. Mutta ammennettuina modernin lännen pankkilähteestä, sen johdannaishetteiköistä, nämä velat, saamiset pumppumiehilleen, ovat vain sormustimillisia.

    Vuosia 1960, 3 vuotta devalvaatiosta ja 1969, 2 vuotta devalvaatiosta yhdistää tuo devalvaatio, hopean jatkaminen kuparilla omin luvin. Suvereenin Suomen ja sen pääoman luonti- ja ohjauspolitiikan tekeminen kansanedustajien silmien alla alan osaajavirastossa, Suomen Pankissa (haarakonttoreinaan KOP PYP ja sitä rataa) rakensi maan.

    Siitä tuli hyvinvointiyhteiskunta jota vielä ei olla saatu puhki. Nautitaan.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahasta... Eli valuutasta.

      Ovat ajamassa kohtalaisen nopealla aikataululla digitaalista dollaria USAn järjestelmään. Aika nopeasti EKP:n täällä Euroopassa on pakko seurata perässä.

      Linkki asiaan - varmasti yksi monista:

      https://www.congress.gov/bill/116th-congress/senate-bill/3571/text

      Teoreettinen pohja tälle on ainakin osittain MMT eli Moderni rahatalousteoria, jonka mukaan voitaisiin luoda suuria määriä valuuttaa käytettäväksi ilman voimakkaan kuluttajahintojen nousun pelkoa.

      Sattumalta digitaalinen valuutta on samalla keinio valvoa taloutta ja sen toimijoita - eli meitä taviksia. Isoja toimijoita ei saada kuriin joten heihin ei kannata kohdistaa valvontaa sen enempää kuin nytkään.

      Tämä on tietenkin sattumaa ja sivuseikka...

      Poista
  7. ”Aikakakauden sensaatio on luopuminen kravatista. Jopa tasavallan presidentti esiintyy ilman sellaista.” Kravatittomuus on kuulunut esikoislestadiolaisten pukeutumiseen. – JRi.

    VastaaPoista