10. elokuuta 2020

Flatus



Eräänkin kerran käänsin asianomaisten pyynnöstä latinaksi Teknillisen korkeakoulun professoripiireissä ilmenneen jousikvartetin epävirallisen nimen ”vanhat pierut”. Tiesin että ohjelmassa, joka ei siis todellakaan ollut julkinen, oli Beethovenin ja kai Schubertin viimeisiä kvartettoja, nimitys näyttäisi sisältävän itseironiaa, joka ei ole korkeakoulumaailmassa koskaan vahingoksi.

Blogini toimii lähes ihanteellisesti. Minä kirjoitan jostain, esimerkiksi todella vähän tunnetusta pianoteoksesta, ja kommentoijat kirjoittavat Pietari Suuren merilinnoituksen myöhäisvaiheista. Myös muita suosittuja aiheita esiintyy.

Niinpä sinkoo täällä miehen aatos, ja kenpä taitaa sen tielle verkkoja heitellä? Jotain tällaista kirjoitti muuan kraatarin poika Nurmijärveltä.

Seuraavaksi silmiini osui jossain määrin uskottavalta tuntuvat kirjoitus Hitlerin lääke-cocktailista, johon arvattavien opiaattien ja metamfetamiinin lisäksi lienee kuulunut runsaasti muuta. Tämä cocktail-kysymys käy mielessä, kun joutuu katsomaan eräänkin Washingtonissa vaikuttavan ikämiehen kasvoja, ilmeitä, katseita ja liikkumista ja vielä kuuntelemaan puheita.

Vaikka oma reippailuni supistui eilenkin siihen, että katselin verkosta Suunto-kelloja, jotka näyttävät graafisesti muurahaisenpolkuna kuljetun matkan ja osoittavat ilmanpaineen ja korkeuden meren pinnasta, en eksynyt saunamatkalla. Matkaa tulee rapeat 25 metriä, suuntaansa.

Tuo valtionpäämies herättää kysymyksen, joka on ollut Suomessakin ajankohtainen, ainakin kerran. Miten toimia, kun korkean viran haltija osoittautuu siihen toimeen lääketieteellisesti arvioituna kykenemättömäksi?

Vakiovastaus siellä ja meillä näyttää olevan: ollaan vain muina miehinä ja toivotaan, ettei kukaan aukaise suutaan väärään aikaan.

Hitlerillä väitetään olleen Parkinsonin tauti ja lisäksi muita hyvin vakavia sairauksia. Jotkut sanovat, että jo silloin eläneiden mielestä aivan ennenaikainen ja hätiköity hyökkäys Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941 olisi liittynyt tähänkin. Hera Johtaja olisi tiennyt, että aika alkaa käydä vähiin.

Lisäksi hän kärsi kovasta piereskelystä. Tai ellei hän, toiset samassa seurassa olleet kuitenkin. Tietääkseni Suomen ulkoministeriön asiakirjoissa ei ole tarkempaa tietoa tästä – kun taas se kommenteissa kerrottu puhelinkaapeli Porkkalan ja Viron Naissaaren yhdistämiseksi saman tulenjohdon alle on tuttu juttu, samoin kuin se sukellusveneverkko, jolla Suomenlahti oli suljettu – vaikka kyllä sen ali ja läpi silti mentiin.

Se taas ei liene yleisesti tiedossa, että aseiden vaiettua syyskuussa 1944 motoroidulla ilmatorjunnalla oli suora-ammunta-asemat nykyisessä Saunalahdessa eli siis Espoonlahden rannassa vastapäätä vuokra-alueeksi muuttunutta Porkkalaa. Tämä Porkkalan alue ei ole minulle täydellisen yhdentekevä asia, koska olen asunut täällä vuosikymmeniä ja nähnyt kaikenlaista sotaromua ja sen joukossa myös 60-luvulla tärkeänä pidetyn puhelinkaapelin, joka yhdisti Washingtonin ja Moskovan hyvin kriittisen tilanteen varalta. Sitä kaapelia on siis tuolla metsässä. Tietenkään se ei toimi eikä sillä ole ollut mitään käyttöä vuosikymmeniin, mutta toisaalta kuntalaiset ovat osoittaneet kykyä pitää metaaani- ja rikkivetypäästöt suolessa, koska mitään parenteesi-museota ei ole ja kirjallisuuttakin on vuokra-ajasta ja seudun tilasta takaisin saataessa sangen vähän. – Kuvassa Kirkkonummen rautatie-asema.

28 kommenttia:

  1. Sleepy Joen lääkecocktail saattaisi tosiaan vaatia hieman terästystä ja piristystä. Joku dementialääke myös mukaan?

    Se tässä joskus ihmetyttää, että noinkaan iso maa ei pysty tuottamaan ensimmäistäkään edes kohtalaisesti tolkussaan olevaa presidenttiehdokasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika outo provo äärimielisten agitaattorilla jälleen.

      Obama oli erinomainen presidentti jos ei kauemmas Usan historiaa muista. Ja jos viimeisimmistä ehdokaista Hillary olisivat saaneet maan johtoon olisi monelta vahingolta vältytty; tarkoittaa koko maailmaa.

      Olisi nytkin oikein pätevä nimi olemassa: Kamala Harris!

      Poista
    2. Samaa ihmettelen.
      Washington Post hehkutti Joen varapresidentiksi jopa Condoleeza Ricea. Hän on ollut alkuaan demokraatti. Voisi olla ovela veto. Clintonin neuvonantaja on opastanut Bidenia välttämään viimeiseen saakka tv- väittelyä Trumpin kanssa.

      Nyt vielä musta mies Jerome Hudson meni julkaisemaan huomiota (USA:ssa ei meillä) herättäneen kirjan "50 asiaa joita et olisi halunnut kuulla Trumpista".

      Oli nyt kuka tahansa USA:n presidentti ei meidän nyt kannattaisi kovasti siltoja polttaa. Vientimme Venäjällekin on EU:n pakotteiden takia romahtanut. J.os vielä EU pilaa suhteemme USA:n. Vientimme on vaikeuksissa. Nykyinen hallitus on jo tehnyt kaikkensa suhteidemme pilaamiseksi Unkariin ja Puolaan.

      Kannattaisi ottaa oppia Ruotsista, joka toisen maailmansodan aikana myi estoitta terästä Saksalle.

      Poista
    3. Trump ei välttämättä ole aina tolkussaan - tai jos on, hänen peliään on ainakin välillä hyvin vaikea lukea. Ehkä parhaiten se avautuu, kun lähtee siitä, että hän näkee USA:n yhtenä firmana, joka kilpailee busineksista muita "firmoja", siis valtioita vastaan talouden ja politiikan keinoin.

      Sota tai edes sotaisuus ei ole kuitenkaan ainakaan vieleä kuulunut Trumpin keinovalikoimaan. Olisko syynä se, että busineksen kannalta olisi parempi tehdä diilejä kuin panna tappokoneet käyntin? En tiedä. (Siis muun kuin asebusineksen kannalta on parempi toimia rauhanomaisesti.)

      Trumpiahan on päinvastoin syytetty liiasta "epäsotilaallisuudesta": jokkojen vähenykset, vaatimus siitä, että rikkaan Saksan puolustus ei loputtomasti voi olla amerikkalasten veronmaksajien kontolla, jne.

      Obama sai nobleinsa etukäteen, mikä saattoi olla hänen kannaltaan hyväkin ratkaisu, kun katsoo, mitä hän jätti jälkeensä mm. arabikeväiden maihin.

      Mkelikuva Hillarysta minulla on huomattavasti sotaisempi kuin Trumpista ja sitä kautta hän olisi muulle maailmalle vaarallisempi. Mutta toki muutakin mieltä sopii olla.

      Joka tapauksessa jos Sleepy Joe valitaan, kysymys kuuluu, kuka ja ketkä hänen takanaan oikeasti valtaa käyttävät. Ja millä tavoitteilla.

      Poista
    4. Obama osaa kyllä pitää todella hienoja puheita. Kuten vanha kiinalainen sananlasku sanoo: Älä katso hallitsijan huulia kun hän puhuu vaan katso hänen käsiään mitä hän tekee.

      Obama syyllistyi erilaisiin ikäviin pommitustehtäviin ja siviilejäkin kuoli. Hän ei ollut mikään rauhankyyhky vaikka kenties sellaista itse halusi olla. Ilmeisesti neuvonantajat olivat niin vaikutusvaltaisia että saivat tahtonsa läpi.

      Poista
    5. Kun presidenttinä on Donald Duck, kysymys kuuluu, kuka ja ketkä hänen takanaan oikeasti valtaa käyttävät, ja millä tavoitteilla.
      Samaa voi myös kysyä persuista ja muista kansallissosialisteista.

      Poista
    6. Persuthan, kansallissosialisteista puhumattakaan, eivät meillä valtaa käytä. Istuvat ja urputtavat oppositiossa.

      Meillä käyttävät valtaa punaviherhuuhailijat ja kepulit. Jälki on sen mukaista. Velka on veli otettaessa, muiden huoli maksettaessa.

      Poista
  2. Tuosta A. Hitleristä: mitkä todenperäiset vaikuttimet olivat syynä tämän C. Mannerheimin syntymäpäiville putkahtamiseen? Äijähän ei käynyt missään, mutta sitten tänne pusikkoon piti päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin, että osittain ihan vaihtelunhalu. Hitlerin elämä sodan johtajana oli tylsähköä rutiinia. Käynti Suomessa oli melkein kuin rintamavierailu. Lisäksi hän varmaan halusi varmistella, miten hyvin Suomi aikoo pysyä liitossa Saksan kanssa.

      Sinänsä hän tuo käynti on nykyajan näkökulmasta poikkeuksellisen epäonnistunut. Yleensä huippukokous pidetään vasta, kun alemmat tasot ovat valmistelleet päätökset, jotka voidaan sitten neuvotella valmiiksi ja julkistaa huipputapaamisen yhteydessä. Semmoistahan olisi puhuttu, että saksalaiset olivat esittäneet alistavansa Lapin saksalaiset joukot Suomelle, jos Suomi olisi alistanut päämajaansa Oberkommando des Hereille. Ei alistanut. Marski ymmärsi vallan hyvin asemansa itsenäisen armeijan ylipäällikkönä eikä ollut taivuteltavissa sillä, että olisi saanut parisataa tuhatta sakemannia muodollisiksi alaisikseen.

      Poista
    2. Halusi varmistella että Suomi ei lipeä joukosta. Alettiin olla selvillä siitä että sota ei pääty Saksan kannalta hyvin.

      Poista
    3. Suomihan ei ollut liitossa Saksan kanssa vaan sattui olemaan yhteinen vihollinen. Monista pyynnöistä huolimatta Mannerheim nimenomaan kieltäytyi tekemästä mitään sopimuksia Hitlerin kanssa.

      Syksyllä 1941 oli aika selvää täälläkin että Aatulla menee pian erittäin huonosti.

      Poista
    4. Ei se Saksa vielä syksyllä -41 ollut köysissä. Venäläiset saivat pysäytetyä Moskovaa uhanneen hyökkäyksen vasta joulukuussa -41, ja Saksan hyökkäys Stalingradiin ja Kaukasuksen öljykenttien tavoittelu sijoittui vasta kesään 1942. Loppusyksystä ja vuodenvaihteessa 1942-43 Saksa sai vasta kunnolla päihinsä, kun joukot jäivät Stalingradin mottiin, ja satoja tuhansia miehiä jäi sotavangiksi.

      Hitlerin Suomessa käynnin aikoihin kesäkuussa -42 Saksa oli vielä voimissaan, ja kovassa hyökkäysinnossa.

      Poista
    5. Mannerheim teki vastavierailun Saksaan kesäkuun lopussa 1942. Palattuaan hän esitti puolustusministeri Waldenille epäilynsä, ettei Saksa tule sotaa voittamaan.

      Samaa hän tosin uumoili jo vuoden 1941 lopussa, kun saksalaisten eteneminen ei itärintamalla edennyt riittävästi.

      Poista
    6. "Suomihan ei ollut liitossa Saksan kanssa vaan sattui olemaan yhteinen vihollinen."
      Kaunis ajatus että liittoon tarvitaan joku paperi. Suomi luovutti Pohjois-Suomen puolustuksen saksalaisille joukoille. Esikunnat koordinovat operaatioitaan. Suomi sai ase-ja muuta apua Saksasta. Täälläkin syötiin Saksan Neuvostoliiton alueelta ryöväämää ruokaa. Mitä muita todisteita liitosta kaivataan?

      Poista
  3. Tunnustan. Sama varmaan pätee muidenkin sukupuolten aatoksiin.

    VastaaPoista
  4. Pakinamainen, kaskumainen tyyli Teillä: jokainen kappale on oma sanomansa. Niin kuin hyvässä runossa jokaisella säkeellä osana kokonaisuutta.

    VastaaPoista
  5. Kuitenkin: "Tervetuloa Porkkalan parenteesiin. Porkkalan vuokrakausi, kutsumanimeltään Porkkalan Parenteesi, antoi nimensä yhdistykselle joka vuodesta 1999, useiden EU-projektien avulla on määrätietoisesti satsannut matkailuyrittäjien verkostoitumiseen. Tänään meillä on yli 50 yrittäjän verkosto ja kaikilla on jotain aivan erikoista tarjottavanaan, majoittumisesta luontoelämyksiin. Porkkalan Parenteesista on tullut hyvän laadun matkailubrändi. Kehitämme jatkuvasti konseptiamme. Retkistä ja kiertoajeluista löydät erilaisia ohjelmakokonaisuuksia."

    VastaaPoista
  6. Jos Hitler ei olisi hyökännyt Neuvostoliittoon, mistä hän olisi ottanut öljyn? Siihen koko sotaretkiin kaatui, kun öljyä ei saatu Ukrainan valloittamisen epäonnistuttua mistään ja konearmeija pystyi enää perääntymään. (Nämä eivät ole minun ajatuksiani, lienevät varsin yleistä tietoa, vaikka näitä painotuksia ei kovin usein julkisuudessa näe.)

    Koko sotaa ei sitäkään voinut lykätä, jos nimittäin ajatellaan että sota oli joko väistämätön tai jos Hitler olisi hyökännyt joka tapauksessa. Kilpavarustelu oli jo imenyt Saksan voimat kuiviin. Oma ongelmansa oli sekin, että vaikka työttömyys oli voitettu, valtion tiukasti määräämät palkat laskivat viidessä vuodessa 25%.

    Kilpavarustelu olisi hävitty, kun (muistaakseni) velkaantunut Saksa ei olisi enää pysynyt mukana. Hitlerillä oli ajolähtö. Tarvittiin lyhyt, menestyksekäs sota, joka toisi Saksalle sen tarvitseman öljyn ja ruoan.

    Niinhän se sitten ei mennyt, ja viimeistään operaatio Blaun epäonnistuminen merkitsi öljyn loppumista ja sodan häviämistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saksan armeija ei hyökkäyskärkiä lukuun ottamatta ollut mikään konearmeija. Neuvostoliittoon hyökättiin muistaakseni 600000 hevosen vetämänä.

      Poista
    2. "Nimetönkeskiviikkona, 12 elokuuta, 2020
      Saksan armeija ei hyökkäyskärkiä luku..."

      Niin, se oli itse asiassa mitä suurimmassa määrin hevosaikaa sotataloudessakin. Suomenkin armeijassa oli valtava määrä hevosia. Hevoset olivat tavattoman hyviä monissa olosuhteissa vaikka joutuivatkin melko lailla kärsimään kuten miehetkin.

      Käytännössä kaikissa maissa armeijoissa oli runsaasti hevosia. En tunne tilastoja tältä osin mutta arvelen että USA:n puolustusvoimissa oli enemmän koneita.

      Poista
    3. Aivan, hevonen oli korvaamaton, meni siitä mistä ihminenkin, ei juuttunut liejuun. Isäni oli sodassa kengitysaliupseeri, mikä oli siihen aikaan tärkeä tehtävä.

      Poista
    4. Britannian armeija oli koneistettu. Saattaa olla ettei siellä ollut kuljetustehtävissä ollenkaan hevosia. Maavoimat tosin olivat aika pienet varsinkin alussa.

      Poista
    5. Suomella on puolustusvoimat, kun taas USA:lla on asevoimat.

      Poista
  7. Jos kirjoittaa jostain, esimerkiksi todella vähän tunnetusta pianoteoksesta, niin kannattaako sitten yhtä painoa sitten jatkaa sillä, ettei Suomi sinänsä merkinnyt Saksalle yhtään mitään 1918 kutenka ei liioin 1939? Vaara pyörii (kuten Tanner sanoi), että huonosaattoisen aatos voi lähteä sinkoilemaan.

    A, P, C ummee nälkäpuuroo. Mitä ymmärretään sillä lauseella? Taitaako professori selittää sen?

    VastaaPoista
  8. "mitään parenteesi-museota ei ole". On sentään tämä:
    https://porkkala.net/degerby-igor-museo/

    VastaaPoista
  9. Hitlerin ja Mannerheimin luottamuksellinen keskusteluhan on Yle Areenalla kuunnteltavissa. Mielestäni 4.6.1942 käydystä keskustelusta kuultaa jo pohjatekstinä, että sotaretki ei voi menestyä. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/hitlerin-salaa-tallennettu-keskustelu-suomessa

    Degerbyn Igor-museossa olen käynyt kaksi kertaa, ja suosittelen Parenteesimuseota puolestani myös.

    VastaaPoista
  10. Meillä on tässä lähellä hyvä sotamuseo, Hangon rintamamuseo Lappvikissa Hangon sodasta ja "parenteesista". Kävin siellä taas kerran viikko sitten, kun sen pihalla pidettiin vuosittaiset n.s. Meriveisuut, körttiseurat, joissa olen alkanut käydä äitini muistoksi ja virsien laulamisen ilosta. 20.:nen vuosipäivän kunniaksi oli oikein oopperalaulaja Esa Ruuttunen esilaulajana ja yhtenä puhujana ja näyttelijä Eeva-Maija Haukinen esitti eläytyen kaksi Eino Leinon pitkää runoa. Päivä oli kaunis, männyt ympärillä mahtavia, puheet lyhyitä ja veisuu komeaa. Körttivirsien kiemurat kaikuivat päässä monta päivää.

    Päälle päätteeksi opas halusi vielä esitellä museota meille viidelle, jotka emme olleet jaksaneet lähteä merenrantaan toisiin seuroihin, ja sehän sopi, taas kerran. Ulos tullessa kaikui vielä korvissa Mannerheimin puhe radiosta. Sotaa ja veisuuta, nehän kuuluivat myös yhteen niinäkin aikoina.

    VastaaPoista
  11. Ja se den ryska parentesen (1808 - 1917) oli kauhia, hurraa... / Mutta Suomen poijat ne Vappaussovasa ampuivat, jotta ryssät ja punaryssät kaalimaahan luikkivat...

    (Kaksipolvista trikoota en saanut ihan iskulleen, mutta yrittänyttä ei laiteta.)

    VastaaPoista