Pelko

Viisaiden miesten valiokunta sanoi, B. Holmströmin suulla, että ongelmana on nyt pandemian aikana pelko.

Se oli yllättävä heitto talousmiehiltä. 

Roosevelt syytti hädästä jokseenkin röyhkeästi rahoitusalaa ja nimitteli sen edustajia ”rahanvaihtajiksi”.  Haukkumasana oli tietysti Raamatusta, jossa on paljon herkullisia herjauksia. Etevänä henkilönä Roosevelt asettui lainauksellaan Jeesukseksi, joka karkotti rahanvaihtajat temppelistä. Taisi siinä mennä nurin pöytiäkin.

”Meillä ei ole muuta pelättävää kuin pelko itse”, Roosevelt sanoi virkaanastujaispuheessaan keväällä 1931.

Tuossa puheessa hän ei maininnut vaimoaan Eleanoria, jota hän itse pelkäsi, aiheesta. Hän oli luvannut olla käymättä vieraissa naisissa, mutta kävi vain, ja jäi kiinni.

Richard Feynman kertoo kaveristaan, joka hänkin oli juutalainen, kuten parhaat fyysikot yleensä. Kaveri oli sanonut, että hän on siis ollut Auschwitzissä, mutta mitään niin kauheaa kuin Princetonin dekaanin rouva hän ei ollut koskaan nähnyt. Feynman, hyväkäs, muistaakseni myönteli, että näin on. Ja Princetonin matematiikan laitos muuten esittää osaa keskinkertaisessa elokuvassa ”Kaunis mieli”, joka perustuu erinomaiseen kirjaan ”Kaunis mieli” (John Nashista). Asiasta kertoi minulle laajemmin Armen Alchain, joka oli saanut kärsiä Nashin turhasta älykkyydestä jo Rand Corporationin alkuvaiheessa Santa Monicassa, kun pojat kehittelivät porukalla peliteoriaa ja Nash tasapainoaan. Ja keskustelukumppanini oli yksi näitä Rooseveltin löytöjä.

Mutta presidentti jatkoi puheessaan:

”Nimetön, ajattelematon, aiheeton pelko, joka halvaannuttaa tarpeelliset etenemisen ponnistukset.”

Hänen on sairautensa ei ehkä ollut lapsihalvaus eli polio, vaan eräs toinen vaikea tauti. Ennen sen saamista hän oli sairastanut hyvin rajuna influenssan eli espanjantaudin palatessaan Euroopasta 1918. Hänen naisjutuistaan mainitsen vain siksi, että lähdeteosten mukaan hänen alaruumiinsa oli halvaantunut. Arvattavasti ei siis koko alaruumis.

”Kansakuntamme elämän ollessa synkimmillään ihmiset itse ovat tukeneet rehellistä ja riuskaa johtoa, joka on voiton välttämätön ehto.”

Tästä aiheesta kirjoittaa Montaigne esseissään. Hän, maailman kaikkien aikojen paras kirjailija siis, oli Bordeaux’ssa pormestarina ruton ja Pärttylinyöhön johtaneen sisällissodan riehuessa ja yritti samalla sovitella Valois-suvun kuninkaiden välejä.

Montaigne oli siitä tavallinen kirjailija, ettei häneen pidä suhtautua yhtä juhlallisesti kuin hän Senecaan ja Plutarkhokseen. Joka haluaa vain punnittuja neuvoja siitä, milloin ei kannata inttää, ja yhteenvedon siitä, miten firenzeläisten rahapiirien renki Niccolo Macchiavelli osui harhaan, hankkikoon Antoinen Compagnonin kirjan ”A Summer with Montaigne”. Selvästi Clausewitz kähvelsi Montaignelta lauseensa, jonka mukaan taktisia voittoja ei pidä haalia strategisten menetysten hinnalla.