Poikki ja jengat

Viehättävä henkilö kertoi televisiossa Suomessa vuonna 2050 voimassa olevasta laista. Niiltä jotka ovat täyttäneet 75 vuotta, julistetaan Suomen kansalaisuus menetetyksi, ja heidät toimitetaan sopivalla tavalla päiviltä.

Ehdotan hirttämistä sairaalan pysäköintipaikalla. Köysi on halpaa. Sitä voisi saada lainaksikin paikalliselta venekerholta.

Taloudellisuus ja logiikka on kohdallaan.

Vai onko?

Kansallisvarallisuutta varjeltaessa olisi otettava huomioon myös nettosaajat. Sievistelevä termi tarkoittaa ihmisiä, jotka saavat yhteisistä varoista enemmän kuin maksavat veroina ja maksuina. Heitä ovat pienipalkkaiset ja esimerkiksi nuoret lääkärit. Viimeksi mainitut, joista jotkut kehuvat luoneensa itse oman uransa, ovat työhönö ryhtyessään aiheuttaneet muille pelkkiä kustannuksia nauttiessaan käytännössä ilmaista opetusta.

Säästö olisi merkittävä, kun tuohon teloittamiseen liittyisi samalla mahdollisen eläkkeen ja omaisuuden takavarikoiminen ja luovuttaminen esimeriksi uussuomalaisen puolueen käyttöön.

Mutta ongelmana on, että vanhusten lisäksi muutkin hyödyttömät ihmiset olisi teloitettava. Siitä voisi puolestaan aiheutua ongelmia. Ihmiset pitävät yllä esimerkiksi päivittäistavarakauppoja, kuten S-ryhmää ja K-ketjua. Osakeyhtiöt eivät osta makkaraa, eivät edes pörssiyhtiöt.

Kollegat eli juristiprofessorit  erehtyvät hekin jatkuvasti esimerkiksi puhuessaan ja kirjoittaessaan ihmisoikeuksista. On hienoa ja liikuttavaa puhua korkeista periaatteista, etenkin moraalista. Mutta esimerkiksi tyttövauvojen surmaamatta jättämistä ei voi johtaa mistään periaatteesta, vaan se on aksiooma eli väittämä. 

Sitä vastoin on helppo esittää vakuuttavia yhteiskunnallisia eli siis poliittisia perusteluja ajatukselle, että tyttövauvat ne vasta tärkeitä ovat, etenkin poikiin verrattuna.

Tiedossa on, että tuollainen käytäntö tunnetaan maapallon eri puolilta. Samoin tiedetään japanilaisista Narayama-lauluista tapa kantaa äidin ropsu tai isäkääkkä vuoren vinkaloon kuolemaan. Japanilaiset olivat vielä minun syntymäni jälkeen avoimesti sitä mieltä, että sellaiseen häpeään kuin sotavangiksi jäämiseen syyllistyneet oli teloitettava miekalla rantahietikolla. Pää poikki, kuten Herttakuningatar (”Liisa Ihmemaassa”) kiteytti.

Tässä yhteydessä voi myös mainita, että myös rahoja tai saatuja ääniä laskevalle eri kansanosien merkitys tuottaa yllätyksiä. Sopii miettiä, miksi astioita tiskaava, sukkaa neulova, kissaa selittävä mummeli on mitä hyödyllisen tämän yhteiskunnan kansalainen verrattuna esimerkiksi finanssihuijariin.

Länsimainen yhteiskunta keskittyi yli 200 vuotta seksuaalisiin seikkoihin ja poimi kansatieteestä käyttöön termin ”tabu”. Meneillään olevaan pandemiaan asti oma henkilökohtainen kuolema on ollut paha tabu ja tietoisuus, jota luultavasti ei ole olemassa, todellinen uskonkappale. Erikoista. Ainakin solutasolla lisääntymisen estäminen tappamalla on menestyksen ehto.