Kuvassa (Wikipedia) esiintyvä jäppinen pohti, kuinka paljon ihminen tarvitsee maata. Vastauksen siihen antoi hänen maanmiehensä Lenin, joka aluksi arveli että pari kuutiometriä. Toveri Stalin osoitti käytännössä, että ei yhtään.
Itse Tolstoi katui romaanejaan ja novellejaan, koska suutarina tai seppänä työskentely olisi ollut muka parasta. Se on outo päähänpisto, joita hänellä kyllä riitti.
Kirjailija on suutari. Kirja on ajatuksen kenkä.
Sen ei tarvitse kestää ikuisesti, mutta verratkaapa, millaista on kulkea maastossa avojaloin ja millaista kengät jalassa.
Kuten toistelen, tässä blogissa on ollut valokuvakin isänisästäni ja hänen sisarestaan, joka pääsi sensaatiomaisesti vierailemaan Neuvostoliitosta Suomessa Inkerinmaalta 1950-luvun lopulla. Ja siinä kuvassa sisarukset keskustelevat meidän liiterin kohdalla, ketkä siskoksista tuupattiin Siperian junasta ratapenkalle milläkin kohdalla. Kuuntelin ja opin nimet Krasnojarsk ja Irkutsk. Miehet, kuten näiden kahden isä Simo, oli käytännöllisesti hukutettu kotosalla läheiseen Jukin lampeen patruunoiden säästämiseksi. Ja paikkakunta oli Pargala ja rangaistava teko oli suomalaisuus.
Päivän teemaan liittyy se, että nämäkin valokuvatut, muistamani ihmiset ovat kuolleet kauan sitten, aivan tappamatta. Asia näyttää olevan esillä nyt etenkin Yhdysvalloissa.
Eri vuosina olen tässä ilmoittanut vastustavani kuolemanrangaistusta, koska kokemuksen (historian) mukaan sen käyttäminen tulee nopeasti tavaksi. Vammauttaminen tai tappaminen laiminlyömällä hoito on sama asia. Saksalaiset olivat siinäkin mestareita. Vuonna 1941 jopa sata tuhatta venäläistä sotavankia juoksutettiin piikkilanka-aitaukseen, eikä aikaakaan, kun kaikki olivat kuolleet.
Tänään D. Trump ei tyhmänä miehenä ole huomannut, että hänen esittelemällään ylimääräisten eli siis kuolemaan joutavien henkilöiden listalla hän itse on kärkinimiä. Riskiryhmäläiset pitäisi siirtää vähintään siviiliin. Nyt heitä on yksi presidenttinä ja kaksi ehdokkaina. Siitä ei voi tulla mitään hyvää, koska hallinnollinen eli taloudellinen myllerrys tulee joka tapauksessa kestämään 30 vuotta.
Eivät amerikkalaiset ottaneet sotavoimien johtoonkaan fiksuinta miestä, vaan Eisenhowerin. Fiksuin – Marshall – pyöritti maailmanhistorian valtavinta koneistoa Washingtonissa, ja Eisenhower oli todella se mies, joka tuli toimeen myös sellaisten kenraalien kanssa, jotka olivat todellisuudessa vaarallisia mielipuolia. Esimerkkitapaus olkoon britti Montgomery.
Aiheellisesti jotkut varoittelevat jo, että demokratia menee nyt. Suomessa en näe sellaisesta merkkejä. Muistelmien mukaan pääministeri, professori Cajander kauhistui 1939 Neuvostoliiton hyökättyä, että valtioneuvosto kokoontui pihalle halkopinon taakse – säädettyä virka-aikaa noudattamatta. Jo 1917 rintama oli romahtanut, kun venäläiset bolsevismista innostuneet sotilaat vaativat juoksuhautoihinsa 8 tunnin työpäivää.
Kotoa viisaille luettavaksi pro gradu influenssapandemian hallinnasta Suomessa, kirjoitettu ja tarkastettu 2018 eli kaksi vuotta sitten. Raisanen_Helmi_Pro_gradu_2018.pdf
Maalari on Ilja Repin (1891). Tolstoi piti maalareista, ja Ilja Repin, Nikolai Ge ja Ivan Kramskoi maalasivat hänestä hyviä muotokuvia. Kaikki kuuluivat "vaeltajien koulukuntaan", jota Venäjän virallinen akateeminen suuntaus ei hyväksynyt.
VastaaPoistaSatuin selailemaan Repinin suomennettua muistelmaa juuri eilen ja jäin taas kerran miettimään, miten sekin on vähän tiedon varassa, että tämä huima, kansainvälinen huippu asui ja vaikutti vielä Suomen tasavallassa. Sukulaiseni mainitsivat Terijoen tietona, että meno Repinin mökillä oli ajoittain huimaa.
VastaaPoistaKoronaepidemiasta: Olen jo pitkään ihmetellyt, mikä osalla mediasta mahtaa olla motiivina, kun ne jatkuvasti painostavat poliitikkoja säätämään täydellisen ulkonaliikkumiskiellon. Siis täällä suomalaisessa väljässä ulkoilmassa, jossa liikumme vain tarpeeseen ja edes jonkinlaisen kuntoilun vuoksi, ja osaamme todella hyvin pitää suojaetäisyydet. Eikä silloin asiantuntijoiden mukaan tartuntavaaraa ole. Tilanne on aivan toinen kuin jossain tiheässä etelässä. Motiivin siis täytyy olla jokin muu kuin tartuntojen ehkäisy. Mediakiihituksen maksimointi tai poliittinen päämäärä? Ehkä näitäkin vielä joskus tutkitaan.
VastaaPoistaNäkisin, että koronavirukseen vastaaminen saa paikoitellen uskonnollisen kiihkon piirteitä. Nykypäivänä kovin monelle terveys on ottanut Jumalan paikan ja terveyden hoito kuntoilua, ruokavaliolla ym. on saanut uskonnon harjoitukseen verrattavan aseman.
PoistaKoronavirus vaarantaa tämän uskon. Tautia, johon meillä ei ole vastustuskykyä, ei voi pysäyttää hyveellisellä käytöksellä. Joogaus, lisäravinteet, kasvissyönti ja maratonjuoksu eivät suoranaisesti auta. Yksi ratkaisu sisäisen elämän kriisiin on vaatia yhteiskunnallisia ääritoimia. Ulkonaliikkumiskielto on radikaalein tähän mennessä keksitty toimi, joten ehkäpä se auttaisi torjumaan uhan. Sen hyväksyminen, että oma kohtalo ei ole omissa käsissä, on paljon vaikeampaa.
Etsisin tähän syitä ennemmin ihmisistä kuin uskonnosta. Koronakatastrofin torjunta vaatii toimia meiltä kaikilta. Osa ihmisistä yli- ja osa alireagoi. Valtion on vaikea säätää hysterian astetta kohdalleen. Jos alireagoivat ihmiset uhkaavat muiden henkeä, valtiolla on paine kontrolloida tilannetta, eikä siinä lopulta mikään muu auta kuin ulkonaliikkumiskielto. Se taas on äärimmäisen vaarallinen riskiryhmien kannalta - vanhukset tarvitsevat liikuntaa - joten olisi kaikkien kannalta parasta jos ohjeistus riittäisi.
PoistaKohtuus on pantava kohtalollekin. Jos sen verran julkea ilkeäisi olla, että muistaapi hengittää kovankin paikan tullen.
PoistaMoni suomalainenkin kuvantekijä on sittemmin opiskellut Leningradin/Pietarin Repin-instituutissa. Se kyllä kuulosti kertomuksista päätellen hyvin akateemiselta ja tiukalta opinahjolta.
VastaaPoistaRepin oli myös loistava piirtäjä. Ja niitä juhlia taisi olla vähän kaikkialla Karjalan kannaksella, jonne ihmiset tulivat viettämään viikonloppujaan. Sitten viimeiset sodat kertakaikkiaan sulkivat rajan.
Mistaakseni "metodin" keksijä, ohjaaja ja pedagogi Stanislavski asui lomillaan Suomessa. Suomalainen teatterikaan ei olisi kaltaisensa, ellei täällä olisi ollut rantaelämää.
Aika moni venäläinen taisi aikoinaan lomailla Suomessa. Kotimaanmatkailuahan se silloin oli - ja Pietarista pääsi kätevästi junalla Viipuriin asti. Terijoen hiekkarannat, Pohjolan Riviera, on siinä matkan varrella.
Poista"Se on outo päähänpisto,"
VastaaPoistavaikuttaa noin ukoa päin, jos ei ymmärrä tolstoilaisuudesta mitään, ei pätkän vertaa.
Kuunnelkaapa välipalaksi Vantaan Vaskivuoren lukion kamarikuoron viehättävä virtuaalinen esitys, esimerkiksi osoitteessa hs.fi/kulttuuri. Taideaineitakaan ei ole unohdettu etäopetuksessa, ja opettajat ovatkin yltäneet huikeisiin suorituksiin joka aineessa ja tasolla vaka:sta lukioon.
VastaaPoistaKaikilla ei kuitenkaan ole kotona vanhempia, jotka valvovat tehtävien suorittamista, ja epäilenpä, että monien syrjäytymisvaara lisääntyy. Varsinkin poikien. Päätellen siitäkin, että lähettävät keskiyöllä opettajille tekstareita, että pitikö jotain tehdä. Eräs minunkin pojanpoikani, IT-opiskelija, tekstaili yöaikaan, että miten voitte, riittääkö ruoka ja vessapaperit.
Korona-pysähdyksestä voi koitua jotain hyvääkin. Jälkeenpäin varmasti huomataan, että virtuaalista työskentelyä voi entistä enemmän jatkaa yrityksissäkin ja vähentää aikaa vieviä ja kalliita matkoja. Ei sitten ole enää varaakaan mihinkään turhaan. Jos on varaa mihinkään. Läheisten ja ystävien arvo silloin korostuu. Ihmisen arvo. Niiden kesken, jotka jäivät henkiin.
Karanteenikärväily sai aikaan, että vihdoin, kauan kartettuani, vastasin Anna Kareninan tummien, tuuheiden ripsien kehystämien silmien kutsuun ja nostin hänen varoen kirjahyllystä syliini. Tolstoin lahjassa matkustaa tunteiden aalloilla minua viehättää myös se, että hän ei tuomitse ketään. Kaikki ovat inhimillisiä ihmisiä, joita – samoin kuin lukijaansa – Leo kunnioittavasti kohtelee, olivatpa he päältä katsoen kuinka hyviä tai pahoja tahansa. Tämä laitos on Lea Pyykön suomentama.
VastaaPoistaNiin, se on se hehtaari jonka ihminen tarvitsee ellääkseen. Makkuusijankin semmoiselta alalta löytää usiampikin hermanni ja marmanni.
VastaaPoistaJos paskanpuhumisilla lannoittamisyritykset lopetetaan heti alakuunsa ja aletaan töihin niin hehtaarilta multavaa, ravinteikasta, kompostilla ja nautaeläimen lannalla lannoitettua maankamaraa saa ravintoa isonkin perheen tarpeisiin.
Meitä oli 7 veljestä ja 2 siskoa sekä isä ja äiti ja vaikka hehtaarin peltopläntti oli kivinen kuin perkele (tuo p-sana kaikui usein sillä hehtaarilla), niin potut, porkkanat, lantut, nauriit yms. se jokainen kesä antoi. Jopa joskus ohraakin. Kaikki liikenevät neliösentit niitettiin tarkoin heinistä kantturoille muutaman kilometrin päässä olevan, ns. yleisessä käytössä olevien rantapajukkoheinikoiden ("jäkiköiden", saatana!) lisäksi. Kantturat olivat siihen aikaan vielä kesät "ulukometässä" ilman aitoja tai muita kahleita ja kummasti vain maitoa heruivat niilläkin eväillä.
Tuosta hehtaarista ei "mukavuuksille" (makkuuuksille) ollut varattu joutomaata kuin yhden tuvan käsittävälle hirsikömmänälle, navetanrähjälle latorohjoineen ja savusaunalle kaivon kupeella. Huussiakaan ei yhteen aikaan ollut kun lumi murskasi vanhan kötöksen pirstaleiksi eikä isä mualiman (mm. Helsingin) rakentamisilta (juomisiltaan) heti suanu uutta pykättyä.
Eikä tullut kuluja sähkönsiirroista sen enmpää kuin maitolitrojenkaan kaupasta rahtaamisista. Kaukana muutenkin kavala mualima josta kuitenkin pikkuisen vihiä transistoriratio nurkassa rätisi jos pattereissa virtaa sattui olemaan.
Siinä 10 ensimmäistä elinvuottani minäkin sokkelia elämälleni sain rakentaa eikä tarvitse ihmetellä, jos tämän kummoisempi kyhhäys poloisesta ei rakentunut. Aika ei ole muistoja kullannut, mutta tieto pysyy mielessä siitä, että kyllä vähälläkin toimeen tulloo jos pakko on. Saisin tämän tiedon vain siirretyksi edes omille kakaroilleni, mutta ehkä se iliman omakohtaista kokemista on mahdotonta.
Hupatteluksihan tuo siis näkkyy paremmankin elämänalun suaneilla mänövän ja niille pyrkimyksille sentäs koko planeetta on pian uhrattu. Koronat tämmöistä menoa eivät hetkauta enkä sen kourissa viäntelehtivää Maan "kuningasasukasta" osaa yhtään siäliä vaekka koronannappula ommaan ohtaan laksahtaisi.
Vähäksi aikaa vain kaasumaiset, kemialliset sontammekin taivaalta hälvenevät, mutta pian meno jatkuu kuin "kriisiä" ei olisi ollutkaan.
Ei se hehtaari riittänyt. Laskepa uudestaan. Kuvailet osuvasti maanhankintalain mukaista asuntotilaa. Sellaisen ei edes lainsäätäjän ajatusten mukaan pitänyt kelvata päätoimiseen maanviljelyyn eikä niitä saanut perustaakaan paikkakunnille, joilla ei ollut jotain kodin ulkopuolista työmahdollisuutta. Pelto, heinämaa ja metsä olivat kotitarvekäyttöä varten. Varsinainen elanto piti hakea muualta.
PoistaSe, että isäsi kävi töissä Helsingissä, oli tämän asutustyypin ominaisuus, ei millään lailla vahinko. Jos olisi halunnut päätoimiseksi maanviljelijäksi, olisi pitänyt anoa viljelystilaa.
EA, kärjistin, tiedän. Monesta perheestä korpiemme kätköissä isät kulkivat savotoilla ja rakennuksilla, mutta kysehän olikin siitä, mikä määrä riittää, kun ihmisapina tarpeeksi tiukan paikan eteen laitetaan ja varsinkin, kun ei järjestäytyneen yhteiskunnan turvaverkkoja ole. Ne, jotka eivät selviä, kuolevat ja kuopataan, se on selvä. Ja normaalia kuin koronaviuruksen kuolemaa edistävät luomutoimet.
PoistaOlen siis sitä mieltä edelleen, että hehtaarilta (kiviseltäkin) repii yllättävän paljon särvintä pöytään. Unohtaa ei sovi myöskään järvien kalaa ja metsien riistaa, sieniä, yrttejä ja marjoja jotka ovat vapaasti otettavissa osaavalle viitsijälle. Raavin näitä kaikkia edelleenkin perheeni tarpeisiin.
Siis pääpiirteittäin ensimmäinen kymmenen vuottani, kuten myös muun perheen, oli paljolti sen hehtaarin varassa. Turvallisuuden tunnetta, jota lapsi kaipaa, tuli suurista kuusista joita joka puolella taivaita kohti kurkotti ja joiden sekaan kun juoksi, paha maailma unohtui.
Lapsuudenperheeni lie yksittäistapaus muiden yksittäistapausten joukossa ja meitähän ei tilastoissa näy. Sodan käyneen sukupolven (ja vaikka minkä ajanjakson) jälkeläisten joukoista niistä on saanut kyllä lukea monista vastaavista. Näinkin lapsuudentovereiden perheissä useissa.
Ja nyt kun lähelle katsotaan, niin tietoa on siitäkin, kuinka vähällä monen on Suomessa edelleen onnetonta elämänsä sarkaa kynnettävä. Eikä kaikilla ole edes sitä hehtaarin peltoplänttiä jota kuokkia...
Laajemmin: 7,5 miljardia ihmistä, niin ei tässä joukossa mikäänlainen elämänkohtalo liene ajattelevalle mikään ihme. Miljoonan Syyrian pakolaisen kohtalo joilta neliöt ja hehtaarit toisensa jälkeen on pommitettu murskaksi, al-Holi, Itä-Ukraina ja varsinkin Gazan kaistale, jne. jne. jne..
Meillä isän Helsingin komennuksista ei joskus pitkiinkään aikoihin juuri talouteen apua lohjennut kun se pahimpina juopottelukausinaan ryyppäsi saamisensa niillä samoilla reissuilla persijeensä. Lapsilisistä laittoi äiti joskus junalippuun rahat ettei siltojen alle sortunut. (Myöhemmin isä hieman paransi tapojaan, mutta se on jo toinen tarina)
(Niin tulihan tässä nyt nämä lapsilisätkin tulonmuodostukseen mainittua, että ne jo mainittujen lisäksi.)
Meillä oli myös ulosotossa kaikki. Nimismies Närhi (ikätoveri ”Sekahaku” Tarjan isä) kävi kerran sinetöimässä navetankin vaikka ne kaksi kantturaa oli äidin siitä huolimatta syötettävä ja lypsettävä; sinetit hittoon siis! Kukaan ei pakkohuutokaupassa kuitenkaan halunnut huutaa yhtään mitää siitä mörskästä. Ukki taisi Pikku Mantelin huutaa muutamalla kympillä ja kun huutokauppa oli ohitse, talutti kantturan takaisin pihaan.
Neljä kehitysvammaista veljeämmekin äiti huolsi ja syötti sillä hehtaarilla. Mitään vammaisapua ei herunut, paitsi että myöhemmin isompana heidät pantiin sitten Ruposeen kuin teuraat ja olivat Perttulassa talvisyömet salavettavana (-ihan oikeasti; kehitysvammaisia, seksuaalisesti ärhäkästi käyttäytyviä kuohittiin 1970-luvulle saakka! Tämäkin meidän kohdalla kärsjistys; yksi vain salavettiin).
Mutta tiedän entisistä kiistelyistä näissä asioissa, etteivät toisenlaisen tuurintuulten alla syntyneet ja eläneet välttämättä usko (ei halua uskoa) näitä tarinoita ja alkavat kiistelyn vedoten esimerkiksi tilastoihin joissa käyrät näyttävät, että yleensä Suomessa ei ole nälkää nähty siitä tai siitä vuodesta saakka. Mutta miksi niihin vedotaan, niin sitä lienee pohdittava filosofian, ei talouden näkökannalta koska tulj´ on työsä tehnyt köyhyyskokemuksia kantavan kannalta.
Voin silti yrittää kertoa kädestä suuhun syömisemme tasosta vielä yhden esimerkin rahassa kaiken laskeville: Tuona ensimmäisenä kymmenenä elinvuotenani en koskaan viispennistä suurempaa rahaa kädessäni pitänyt? (Senkin järkyttävän ihmeellisen, ruskean, pyöreän kuparisen metallinpalan nuorempi veljeni, josta tuli sittemmin dibl.inssi, nielaisi ja sitä piti sitten odottaa, että paskansi hangelle josta se sitten eroteltiin talteen.)
...ja että niitä kiveliöitäkö vielä anomaan isämme luonteella päätoimiseen maanviljelykseen, elä hulluja puhu!
Jylhää tekstiä. Kunnioitan kovasti.
PoistaAi Valto Ensio on samoilta seuduilta kuin minäkin. Tarja N. oli pari luokkaa vanhempi, samassa koulussa. Pikkusiskonsa ikätoverini.
PoistaPieniä mökkejä oli mäenkupeissa.
Esiteollisella ajalla tehokkaasti vuoroviljelty hedelmällinen peltohehtaari saattoi elättää noin kymmenen ihmistä. Käytännössä esimerkiksi Kiinassa ja Egyptissä päästiin keskimäärin noin kahteen henkilöön hehtaaria kohti. ”Ylimääräiset” kuolivat pois. Pohjois-Euroopassa pelkkä viljely elätti tietenkin vielä vähemmän.
PoistaAnonyymi samoilta seuduilta, oliko Tarjalla pikkusiskokin? Isosisko M:n tunnen kyllä ja olen häntä humpallusreissuilla tavannut jälkeenkinpäin. Hänellä iskelmä- ja tanssimusiikki on mennyt laillani jalkoihin, musiikkitoimittaja Tarjalla myös sydämeen.
PoistaIsä Heimo oli ainakin vielä muutama vuosi sitten elossa, asui Vesannolla (reilusti yli 85 v). Kerran kävin hänen ovensa takana kun olin sillä suunnalla muilla asioilla, mutta jälkeen päin kuulin, että oli naapurissa juuri silloin. Ei tullut soitettua.
Käypä lukaisemassa kommenttini jatkona olevan linkin ohjaamana, löydätkö muuta tuttua kuin nimismiehen perheeseen liittyvää: https://kivaniemi07.blogspot.com/search?q=N%C3%A4it%C3%A4+polkuja
Blogistille kiitos (ja anteeksi vaiva) jos sallii näitä yksityisjuttujakin väliin.
Valto Ensio: ”Meillä oli myös ulosotossa kaikki. Nimismies Närhi (ikätoveri ”Sekahaku” Tarjan isä) kävi kerran sinetöimässä navetankin vaikka ne kaksi kantturaa oli äidin siitä huolimatta syötettävä ja lypsettävä; sinetit hittoon siis! Kukaan ei pakkohuutokaupassa kuitenkaan halunnut huutaa yhtään mitää siitä mörskästä. Ukki taisi Pikku Mantelin huutaa muutamalla kympillä ja kun huutokauppa oli ohitse, talutti kantturan takaisin pihaan.”
PoistaAinakin Rovaniemen maalaiskunnassa 1950-luvulla ”ASO lunasti lapsille” vanhankin tilan, ei siis asutustila, sen jälkeen kun ei yhtään huutajaa tullut pakkohuutokauppaan. Väen asuminen jatkui tilalla. ASO oli maatalousministeriön asutusasiain osasto, jota pitkään johti Veikko Vennamo. – JRi.
Valto; kiitokset linkistä.
PoistaEipä ollutkaan aivan samalla suunnalla kotiseutumme. Oma tutustumiseni Närhen tyttöihin oli yläaste- ja lukioajoiltani Pohjois-Savosta, Nilsiästä.
Valto Ensio: ”Meillä oli myös ulosotossa kaikki. Nimismies Närhi (ikätoveri ”Sekahaku” Tarjan isä) kävi kerran sinetöimässä navetankin vaikka ne kaksi kantturaa oli äidin siitä huolimatta syötettävä ja lypsettävä; sinetit hittoon siis! Kukaan ei pakkohuutokaupassa kuitenkaan halunnut huutaa yhtään mitään siitä mörskästä. Ukki taisi Pikku Mantelin huutaa muutamalla kympillä ja kun huutokauppa oli ohitse, talutti kantturan takaisin pihaan.”
PoistaAinakin Rovaniemen maalaiskunnassa 1950-luvulla ”ASO lunasti lapsille” vanhankin tilan, ei siis asutustilaa, sen jälkeen kun ei yhtään huutajaa tullut pakkohuutokauppaan. Väen asuminen jatkui tilalla. ASO oli maatalousministeriön asutusasiain osasto, jota pitkään johti Veikko Vennamo. – JRi.
Nilsiän mies (henkilö); samassa nimismies(-nais)piirissä on eletty närheineen päivineen ja miljööt niin Juicen Juankosken kuin Ruuna Reippaan Varpaisjärven keralla ovat olleet suurin piirtein samanmoiset. Joskus aika näköalattomat. Nilsiä näistä voi tänään paremmin kuin muut, mutta sai kylläkin Kuopion ja Juankosken kylkiäisekseen. Lapinlahti kuappasi Varpaisjärven. Raatavuara 1600 asukkaan voimin kompastelee yhä itsenäisenä kuntana, mutta ylen vaikeaa siellä on kun vanhusväestö on pääosassa. Minulla on mökki edelleen viimeksimainitun, vanhoista metsistään riisutussa karttakuviossa. Tulin juuri sieltä halonhakkuusta.
PoistaToinen anonyymi. ASO:n historia ei ole tuttu. Meidän se pikkuinen metsätila oli periytynyt isälleni hänen äitinsä synnyinkotina. Lohkaistu vuonna 1904 tai 1914 valtion maista.
PoistaTarinoijat ovat "valehdelleet" (voi olla tottakin), että himometsästäjä Ananias (isoukkini) oli vaellellut metsäpolkuja sinne ja päättänyt, että tänne nämä rihmaset ja loukut nyt sitten virittelen, paskat muusta mualimasta. Mari-onneton oli sitten lasten kanssa sinne nyytteineen kömpinyt kun salvetun hirsikömmänän kivikiukaasta alkoi savu nousta (sisäänlämpiävä).
Tuo ennen niin hallainen (ilmastonmuutos on muuttanut senkin) maapläntti on sittemmin isäni kuoltua (-82) siunaantunut minun riesakseni jonne olen erittäin vaatimattoman pakopaikan minäkin pykännyt. Asumani kaupungit ovat muulloinkin kuin koronoitien aikoina ahdistaneet ja Unimäki on todella se paikka jossa saa kauluksensa löysätä.
Jos hyvin käy, niin sota nostaa avainasemiin persoonia, jotka normaalioloissa olisivat kieltämättä hieman ongelmallisia tapauksia. Mutta arvostetut sotahistorian kirjoittajat ovat yksimielisiä ainakin yhdestä asiasta: Montgomery pyrki välttämään miestappioita mahdollisimman paljon, jopa ylivarovaisuuteen asti. Täten esimerkki vaarallisesta mielipuolesta ei ollut järin onnistunut. Miehen suurin synti taisi lopulta olla tupakanpolton kieltäminen Eisenhowerilta (päiväannos 3-4 askia) sotaneuvottelun aikana. Tarkoitus toki hyvä, mutta ihmistuntemus olisi voinut olla parempi.
VastaaPoista