Kunnian kruunu

Luin viikko sitten Panekin kirjan “The 4 Percent Universe: Dark Matter, Dark Energy, and the Race to Discover the Rest of Reality”. Neljän prosentin maailmankaikkeus: pimeä aine, pimeä energia ja kilpailu todellisuuden loppuosan löytämisestä.

Kirja ei ollut niin hyvä, että olisin vetänyt sen erikseen kehuttavaksi tähän. Lisäksi Enqvist ja Valtaoja hoitavat kosmologian ja tähtitieteen niin hyvin, ettei minulla ole ollut siihen lisäämistä.

Aihe jäi kuitenkin kieppumaan mieleeni ja yritin kirjoittaa siitä eilen viruksen evoluution yhteydessä. Kelpoisimman eloonjääminen (survival of the fittest) on nykyisin katsottu perusteettomaksi yleistykseksi. Muistisääntö: Darwin ei ollut kuullut Mendelistä, kuten ei kukaan muukaan. Periytyminen oli siis täysin tuntematon asia. Seurauksena oli sitten muun muassa muka perusteltu rasismi ja Hitler ja ”puhdas veri” ja kaikki muut hullutukset ja hirveydet.

”Vahvin” ei ole se joka selviytyy. Sitä vastoin esimerkiksi koronavirus saattaa päätyä sellaisiin olosuhteisiin eli sellaiseen ympäristöön, jossa se voi siirtää RNA:taan loputtomasti kopioitavaksi. Jonkin ajan kuluttua esimerkiksi me ihmiset sairastumme. Olemme bakteerien ja välillisesti virusten syöpäläisiä. Tavallisesti tuo suhde esitetään juuri päinvastoin. Olemme mikrobien ravintoa sekä eläessämme että etenkin kuoltuamme.

Ja mitä tulee uskontoon ja taikauskoon, joihin viitattu keskusteluissamme, molekyylit ovat kuolemattomia, tai elleivät ne, atomit ainakin. Kuolema tarkoittaa konfiguraatiota. Molekyylit, jotka ovat olleet ”minä”, konfiguroituvat toisella tavalla. Näkyvä maailman aine + energia on nollasummapeli. Ennen puhuttiin aineen ja energian katoamattomuudesta. Tuohon sievään ajatukseen on kuitenkin lisättävä säteilyt, etenkin auringon valo. Se ei ole tähtitieteellisessä mielessä ikuinen eikä edes kovin pitkäikäinen. Aurinkomme on lupaava tulokas, jolla on aikansa.

Historiallisena aikana tai oikeastaan jääkauden puolivälin jälkeen myös tauteja aiheuttavat mikrobit ovat pitäneet valtaa. Kuvittelin ennen bakteerin kuin pallona, joka osuu päähän tai suuhun ja sairastuttaa tai tappaa. Ajatuskuva oli peräisin maailmansotien aikakaudelta, jolloin ihmiset piti surmata yksin kappalein, ja yhden sotilaan tappamiseen meni miljoonan luotia ja paljon ruutia.

Virusepidemiassa muuttuvat kohtaa muuttuvan. Virus ei muistuta pesäpalloa, vaikka median kuva pallosta pikku ruusukkeiden kanssa on soma. Se muuntuu jopa monta kertaa vuorokaudessa, ja joskus tärppää. Jokin näistä nopeasti muuttuvista muodoista sopii kemiallisesti ja mekaanisesta johonkin nopeasti muuttuvaan kohteeseen, kuten paiseruton tapauksessa pikku jyrsijän turkissa elävän kirpun sylkeen.

Ja näin esimerkiksi pandemiassa ei ole mitään välttämättömyyttä eli determinismiä eikä myöskään mitään täysin satunnaista. Se on ”ketjureaktio”, joka voi alkaa, kun ympäristö (oikeastaan alusta eli platformi) on oikein virittynyt eli esimerkiksi sopivasti saastunut.

Pitääkseni yllä hyvää mieltä – tuo Panekin kirja kertoo, että niinkin uudessa asiassa kuin avaruus, jossa punasiirtymä eli siis ”tähtisumujen” etäisyys mitattiin (Lemaitre ja Hubble) vasta sotien välisenä aikana, tieteen vanha nyrkkisääntö toimii. Hautausmaa ratkaisee. Alkuräjähdys ja pimeä aine ovat tietenkin asioita, joissa esitetyistä tulkinnoista tutkijoiden sukupolvi pitää tiukasti kiinni kuolemaansa asti. Ja sitten seuraava sukupolvi päätyy toisiin tulkintoihin. Tässä mielessä Maxwellin yhtälöt, Planckin vakio ja Einsteinin vakiot ovat kunniavanhuksia, vaikka niissä on kaikissa jotain vikaa.

Virukset ovat vuorossa. Lääkärimäisten tulkintojen lisäksi taustamekanismit eli suuret periaatteet ovat käytännössä toistaiseksi tuntemattomia.