8. marraskuuta 2019

Quorum




Otsikko tarkoittaa etenkin puheessa ”päätösvaltainen” tilanteessa, jossa esimerkiksi hallituksen tai muun elimen jäsenistä on puolen oltava saapuvilla. Puheenjohtaja ei voi pitää siivouskomeron yksinäisyydessä ”hallituksen kokousta” itsekseen.

Meillä oli eilen quorum, vaikka emme tehneet päätöksiä, koska olemme kaikki eläkkeellä. Kuvassa on kokoushuone ja näkyvillä vain murto-osa analogisista äänentoistolaitteista (B & O), Teac, Revox, Voima jne. Kaikki olivat toimivia ja suoraan päälle napsautettavia.

”Quora” ei ole kielellisesti oikea muodoste, mutta tuon niminen verkkopaikka on ilmaantunut sähköpostiini, ja olen yhä kiinnostuneempi. Kysymykset ovat vain osittain alkeellisia, mutta vastaukset ovat osittain erinomaisia.
Tyypillisesti esimerkiksi fysiikan opettaja selittää lyhyesti, selkeästi ja oikein jotain alansa hieman vaikeatajuisempaa kysymystä.

Vaikka Quorasta on suomenkielinenkin versio, olen uteliaisuuttani ja tarkistusmielessä katsellut etenkin toista maailmansotaa koskevia kysymyksiä – saksalainen MG 42 -konekivääri tai Tiger-panssarivaunujen kestävyys. Tässäkin vastaajat ovat oikeastaan maallikkoja mutta oikeasti tietävät asiasta sangen paljon kertomisen arvoista. Syystä tai toisesta kusetusta ei näy juurikaan.

Erityisesti miellyn rohkeisiin vastauksiin. ”Kaksitoista käännekohtaa” eli 12 säätöpisteen teoreema nyt on eräs tapa hahmottaa asioita, mutta suomalainen ja varmistukseni mukaan oikeasti olemassa oleva yliopistoihminen sanoo uhkarohkeasti, että uusi uskonto on sellainen. Marxin traaginen erehdys oli kyvyttömyys ymmärtää, että uskonto voi luoda yhteiskunnan muutoksen ehdot ja edellytykset, ei päinvastoin.

Pitää paikkansa. Kaksi esimerkkiä: kristinusko ja islam. Kumpikaan ei minun käsitykseni mukaan ole johdettavissa mistään taloudellisista tai yhteisöllisistä seikoista, ja molemmat aiheuttivat erittäin suuria muutoksia. En sano että hyviä tai pahoja. Sanon että muutoksia.

Eilisen isäntäväkemme ykköskirjahylly ihastutti minua syvästi. Kunniapaikalla olivat Maigretit ja Sapo -sarja, täydellisinä ja osittain nuhraantuneina. Nesbø oli hienosti näkyvissä. Marton Taigaa ja Outsideria esiteltiin sellofaanikääreissään (vanha, murtuva paperi).

Mutta audiohuoneessa mieleni muuttui. Totta puhuen olen ajatellut, että vanhojen vinyylilevyjen harrastajat saavat kernaasti pitää vakaumuksensa. Minulle riittää suhteellisen helppokäyttöinen digitaali ja arjessa yhä useammin Spotify.

Nyt soitettiin vinyylillä Leonard Cohenia ja minulle tuttua ja rakasta jazzia, siis aikakautta Lester Young – Charlie Parker.

Enpä ole ennen eläessäni kuullut sellaista ääntä. En ryhdy tässä ihmettelemään, miten se on teknisesti mahdollista, koska levytyksetkään eivät voineet olla alun alkaen erikoisen hyviä. Varmistukseksi kuulin, miten Harnoncourt itse nuorena soitti Bachin Goldberg-sarjaa cembalolla. Satun tietämään, miltä hyvä cembalo kuulostaa vierestä kuunneltuna. Satun olemaan sitä mieltä, että yleensä cembalo kuulostaa hermostuttavalta. Tämä ei. Päinvastoin. Kaipa selitys liittyy yläsävelsarjoihin, joista tiedän sen verran, etten yritä selittää. Kuulin, että huoneessa oli Matti Otalan oma vanha vahvistin ja Köykän itse kokoama laite, jonka tasolle teollisuus ei enää pääse…

Kaikkea sitä kuulee, kun vanhaksi elää. Kiitos.



6 kommenttia:

  1. Koska en ole itse kuullut en oikeasti tiedä, mutta putkivahvistimissa, sellaisissa kuin kuvan McIntoshin legendaarinen 275, on ilmiö nimeltä mikrofoniherkkyys, joka tarkoittaa että ääni kuunteluhuoneessa vaikuttaa vähän vahvistinputken lasipinnan lävitse vahvistustapahtumaan -- hyvin hienovarainen akustinen kierto siis, kuuluu erityisesti matalilla taajuuksilla. Ja kuvan setupissa jossa yli 60-wattinen teho istuu muutaman metrin päässä kunnollisen kokoisista kaapeista asia saattaa hienoisesti korostua.

    Seikka on sama kuin 60-luvun levyautomaateissa, joissa vahvistin ja kookas ämyri olivat aivan samassa laatikossa (ja levysoittimen neula myös). Kyllä jytke tuntui.

    Mutta kateutta sanani vain ovat. Itselläni voimistaa klassinen transistori niin esi- kuin pääteasteessa, ja harvinaisen usein lähteenä on YouTube-merkkinen putkiradio..

    VastaaPoista
  2. Laitteet olivat luultavasti näkyvillä kuunneltaessa.

    VastaaPoista
  3. Näyttää olevan nuo McIntosh 275 putkipäätevahvistimet noin 8.000 eur kipale ja niitä on kuvassa 2 kpl. Ja mitä lie tuossa keskellä levysoittimen alla on, jos sekin on MI niin voi olla vielä kalliimpi. Ilmeisesti ainutlaatuinen kuunteluelämys on mahdollistunut juuri tuon vanhan putkiteknologian johdosta. Hieno esimerkki siitä miten digi nyt vaan ei joka asiassa oikein auta.

    VastaaPoista
  4. Edustavat ovat laitteet ja ääni sen mukainen. Omassa nuoruudessani rakentelin audiovahvistimia sekä transistoreista että putkista. Parhaat äänet tulivat ilman arvailuja juuri putkivahvistimista. Niissä olivat bassot kohdillaan ja korkeammat taajuudet tulivat aika puhtaasti esille, ainakin korvamääräisesti kuultuna ilman mittalaitteita. Itse rakennettu ja suunniteltu kaiutinkaappi välitti sähköiset signaalit ääniksi. Näiden miettiminen ja toteuttaminen oli tavattoman antoisa harrastus ja kehitti itseni monin tavoin työelämää varten. Transistorivahvistimet olivat kohinaisia ja äänenlaatu jäi puutteelliseksi. Käytetyt Germanium-tehotransistorit olivat luonteeltaan erittäin kohinaisia ja termisesti epästabiileja.

    Vahvistimien kohdalla havaitsin että negatiivisella takaisinkytkennällä sai äänessä olevaa säröä merkittävästi vähennettyä tehon kustannuksella. Kyse oli siitä että pääteasteet eivät olleet lineaarisia ja tämä siirtyi särönä eli korkeataajuisina häiriökomponentteina ääneen pilaten sitä. Negatiivinen feedback pystyi korjaamaan tätä aika tavalla. En sen perusteita silloin ymmärtänyt mutta myöhemmin tarkistin asiaa säätöteorian avulla ja tosiaan! Se todella pystyy poistamaan epälineaarisuutta merkittävällä tavalla joka on aika yllättävä seikka yleisesti ottaen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinkas toteutit negatiivisen feedbackin? Hyvä tapa on pakottaa kuorman virta verrannolliseksi tulojännitteeseen viemällä pienen sarjavastuksen yli oleva jännite tulopäässä olevalle differentiaaliasteelle.

      Poista
    2. Putkivehkeissä feedback otettiin esim. pääteputken katodivastukselta jota ei siis oltu ohitettu kokonaan ja vietiin potikalla johonkin aikaisempaan asteeseen vastaavanlaiseen paikkaan yksinkertaisuuden vuoksi. Potikalla sai suoraan säädellä feedbackin voimaa ja havaita vaikutus aivan laidasta laitaan. Niissä mitään differentiaalivahvistimia ollut siihen aikaan, kaikki putkia. Ensimmäiset olivat saksalaisilla 1940-luvun teräsputkilla ja sitten amerikkalaisilla ja lopulta eurooppalaisilla 1960-luvun normiputkilla. Kaikkia tyyppejä en nyt jaksa muistaa mutta viimeisimmissä oli EL84 josta sai ihan riittävästi tehoa kerrostalokäyttöön ja olivat halpoja. Transistorivahvistimet olivat yksinkertaisesti huonompia eivätkä olleet niin kiinnostavia. Kaikkea tuli kokeiltua ja paljon oppi ja ymmärsi nulikkanakin, vaikkei kaikkea. Näppituntuman saaminen oli keskeinen seikka. Samoihin aikoihin perehdyin televisioiden tekniikkaan ja omaksuin sen niin hyvin että harrastuksena korjailin ihmisten telkkuja. Se oli erinomainen tilaisuus tehdä vikadiagnoosia pelkkien oireiden perusteella ilman muita työkaluja kuin ruuvimesseli ja heppoinen yleismittari. Se vaati toimintaperiaatteen ja teknisten ratkaisujen tuntemusta ja jonkin verran kokemusta siitä millaisia oireita erityyppiset viat aiheuttavat. Yhtään tv:tä ei jäänyt korjaamatta vaikka oli mitä kummallisempia vikoja. Se oli erittäin palkitsevaa itselle aina kun sai vian selville pelkästään päättelemällä ja homman valmiiksi joskus hyvinkin nopsasti asiakkaan suureksi hämmästykseksi.

      Poista