11. marraskuuta 2019

Kauan, syvältä


-->


Kommentoija arveli minun lukeneen uutuuskirjan Putinin trollitehtaasta, kun mainitsin siitä tässä blogissa.

En halua väittää vastaan kommentoijalle. En usko että hän ymmärtää puhetta tai kirjoitusta. En taida viitsiä parannella blogini päällekirjoitusta eli tuota vakiotekstiä joka on nimeni ja päivän jutun otsikon välissä.

Olen tällä hetkellä Suomen ja luultavasti Pohjoismaiden ylivoimaisesti pisimmän ajan ammattimaisesti ja julkisesti vihapuhetta tutkinut henkilö. Kun olin opiskelijana mukana Salaman oikeudenkäynnissä, vihapuhetta nimitettiin idioottimaisesti jumalanpilkaksi. Kyllä se oikeudenkäynnissä sanottiinkin: Jumala voi pilkata yhtä vähän kuin naapurin kymmenen vuotta sitten kuollutta kissaa.

Pidän muutamia vuosia sitten keksitystä nimityksestä ”vihapuhe”. Sitä ei siis ole rikoslaissa eikä se sovi oikeuskirjallisuuteen. Jos joku haluaa harjoitella, sanonta ei tarkoita samaa kuin ”vihainen puhe”.

Olen siis mitä virallisimmin sekä kulttuurihistorian että yleisen oikeustieteen dosentti ja tuomarina olen ollut ratkaisemassa myös tällaisia oikeusjuttuja vuodesta 1976. Opetin professorina sananvapauteen, tekijänoikeuteen ja yksityisyyteen perustuvia asioita vuodesta 1999 alkaen yliopistoissa Suomessa, muualla Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Usein mainitsin Lutherin (kuvassa hänen mielijuomaansa) (”Kristityn vapaudesta”) toistaman, häntä vanhempien jumaluusoppineiden ja heitä vanhempien kreikkalaisten filosofien analyysin alun. On vapautta jostakin ja on vapautta johonkin.

Tämä sopii myös sananvapauteen perusoikeutena. On oltava vapaus käyttää sanaa kenenkään sitä ennakolta estämättä. On oltava vapaus saada turvaa sanoilla tehdyiltä rikoksilta.

Aivan samalla tavalla kuin ihmisellä on oikeus maata tai heiluttaa käsiään missä haluaa, mutta ei kuitenkaan naapurin sängyssä lupaa kysymättä eikä heiluttaa käsiään nyrkissä päin toisen laukoja, myös puheella on rajansa.

Vihapuhe on tunteita nostattava nimitys. Kunnianloukkaus kuulostaa omissa korvissani vanhanaikaiselta, koska en tiedä, mitä kunnia tarkoittaa. Ainakaan rikosoikeudellisesti se ei tarkoita samaa kuin termissä ”kunniamurha”. Yleiskielestä olen hiukan samaa mieltä kuin aikoinani tuntemani arkkipiispa Mikko Juva, joka sanoi, että kyllä sota – jonka hän kävi osittain pappina, osittain jalkaväkiupseerina – oli hänen mielestään kunniatonta puuhaa eli ihmisyyden uhraamista. Tällä hän kai tarkoitti, että myös meistä monien puolustama puolustussota eli sellainen kuin Talvisota, on hyvin paha asia.

Rasismin tuomitsee muuten Jeesus, joka oli itsekin tummaihoinen maahanmuuttaja. Vihapuheen loistoesimerkki on Vuorisaarna. Armottomasti ruoskitaan etenkin sellaisia kansanryhmiä kuin fariseukset ja kirjanoppineet. Kuulun muuten itse molempiin noihin ryhmiin.

Ihminen on vastuussa itsestään ja toisista ihmisistä.

Ihmisen syyttäminen pahasta teosta, jota tämä ei ole tehnyt, tai ominaisuudesta, joka on kuin ihonväri jonkun muun valinta kuin hänen itsensä, on pahuutta.


67 kommenttia:

  1. Lisätkääpä nyt kuitenkin varmuuden vuoksi vielä muutama titteli sinne bloginne "päällekirjoitukseen". Ehkäpä silloin hidasjärkisimmätkin alkaisivat tosissaan ymmärtää, kenen kanssa oikein ovat tekemisissä.

    VastaaPoista
  2. Viimeinen lause sanoo sen selvästi. Kiitoksia!

    VastaaPoista
  3. Kyllä asiallista "vihapuhetta" tarvitaan ja paljon yhteiskunnallisten epäkohtien käsittelemiseksi ja oikaisemiseksi. Vihapuheet kunniaan, jottei tarvitse nyrkkiä taskussa puristella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten asiallinen puhe voi olla vihapuhetta?
      Epäkohtien esittelyn onnistuu takuulla ilman vihapuheeksi tulkittavia retorisia keinoja, luultavasti sanomakin menee silloin paremmin perille.

      Poista
    2. Olisko vertailu-asteina parempi? Asiallisempaa "vihapuhetta" on kohdistaa se itseään suurempaan ja vahvempaan kuin itseänsä pienempään ja heikompaan.

      Edellisestä esimerkkinä vihaisen oklokratian voimalla ajaa korruptiopresidentit Morales ja Janukovits (ja v.2027 Halla-aho tai Huhtasaari) ulos maasta.

      MMM...

      Poista
  4. "syyttäminen pahasta teosta, jota tämä ei ole tehnyt, tai ominaisuudesta, joka on kuin ihonväri jonkun muun valinta kuin hänen itsensä, on pahuutta."

    Tämän kun saisi ujutettua esim.Halla-ahon, Essayahin yms. tajuun, niin hyvä olisi.

    VastaaPoista
  5. Mitähän Kemppinen on mieltä tuosta räsäsjutusta? Olisi mielenkiintoista kuulla oikeusoppineen mielipide v. 2004 kirjoitetusta pamfletista.

    VastaaPoista
  6. Blogistilla kuohahti, mutta ei ilmeisesti olut. Kyllähän se toisaalta niin on aina ollut että ainakin tuomarijuristilla on joku sokea piste. On päässyt syntymään jonkinlainen jumaluuskompleksi ja auta armias jos siihen sattuu sohaisemaan. Ei saisi alamainen nousta vähääkään, vaan tuomarin on saatava olla ylempänä. Niin tai näin, niin sairashan tämä Kemppisen tämän kertainen blogi on suoraan sanottuna. Ei aikuinen mies voi tällaista roskaa tosissaan sanoa. Laita kaima hame päälle ja jatka samaan malliin.

    Edellinen kommenttini edelliseen blogiin näytti jääneen blogistilta julkaisematta vaikka en edes nimeltä maininnut tätä naikkosta jonka nimen nyt mainitsen, eli Jestas Aro (mikäli muistan nimen oikein). Keskenkasvuinen, nasaalilla puhuva nyyhkyttäjä joka säikähtää jokaista vastaantulijaa. Tällaisen sekopään tarinoita tämä professori Kemppinenkin on eksynyt palvomaan ja uskomaan. Siihen meni kymmenien vuosien ansiokas työ. Varmaan isäsi parkuu haudassaan ja hänen isänsä ja hänen isänsä. Minkä teit poika. Petit sukusi, isäsi, maasi, periaatteesi.

    Häpeä Kemppinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässäpä oli nerokkaasti tiivistettynä roskaväen ajatysmaailma ja ilmaisutapa.
      Kyllä Mestari nyt myhäilee punaisin poskin!

      Poista
    2. Sivarin seuraajille tyypillistä kielenkäyttöä.

      Poista
    3. Häpeä itse typeryyttäsi!

      Poista
    4. JR taisi juuri julkaista älyllisesti ala-arvoisimman kommentin, mitä tässä blogissa on koskaan nähty. Herran siunausta.

      Poista
    5. Kappas, mitä muuta Pietariin kuuluu?

      Poista
    6. Voiko tuota kukaan lukea nauramatta niin että putoaa tuoliltaan (jos on sattunut sellaisella istumaan) tai herättää metrovaunun toisessa päässä torkkuvan kanssamatkustajan?

      Poista
    7. Ja niin minä nauroin kun kaikenkarvaiset kääpiöt ml. pikkuiset tuomarin rahjukset ottivat nokkiinsa ja eivät saaneet alkeellista sanaa suustaan.

      Poista
    8. En ole tuomari enkä juomari mutta sinä näemmä otit pahasti nokkiisi ja sen myös nyt tunnustit.

      Poista
    9. Minä sanon nyt viimeisen sanan etkä sinä voi sille mitään. Siitäs saat! Kumpi meistä on nyt suurempi? Minä murskaan sinut helposti sillä painan kolminumeroisen.

      Poista
    10. Jos saat kiinni, olen nimittäin laiha, nopea ja älykäs vittumaisuuteen asti.

      Poista
  7. Jos muistan Juvan kommentin oikein, niin se oli: "Sota on syntistä hommaa." Juva kävi muuten talvisotansa tavallisena sotamiehenä ja jäi vapaaehtoisesti armeijaan, hän olisi sodan jälkeen saanut jatkoa lykkäykselleen. Hän oli tajunnut, ettei hänellä ollut kunnon sotilaskoulutusta, ja hän halusi itselleen sellaisen. Niinpä Juva kävi jatkosodan alkupuolen joukkueenjohtajana. Hän edusti samaa välirauhan aikana koulutettua nuorten reserviupseerien joukkoa kuin Tuntemattoman sotilaan Kariluoto.

    Juva pohtii muistelmissaan tätä ajatusta sodan syntisyydestä. Perinteisen luterilaisen teologian mukaan on erotettava ihminen ja virka. Ihminen toteuttaa Jumalan rakkautta hoitaessaan virkaansa. Tässä tapauksessa siis sotilas hoitaa virkaansa tappamalla ja vammauttamalla, mutta ei syyllisty syntiin, koska nämä pahat asiat ovat osa viranhoitoa ja siis Jumalan säätämää, ihmisille hyödyllistä maailmanjärjestystä. (Ihan samassa asemassa on vaikkapa hovioikeudenneuvos tuomitessaan ihmisiä vankilaan.)

    Juva problematisoi asiaa ja katsoo, että vaikka Suomen sodat olivat sinänsä tarpeellisia ja puolustettavia, ne olivat silti syntiä. Itse olisin taipuvainen ajattelemaan samalla tapaa. Sota on syntiä: osa sitä yhteiskunnalliseen järjestykseen sisältyvää vääryyttä, josta ihminen ei voi mitenkään päästä eroon. Eli siis perisyntiä.

    VastaaPoista
  8. Tohtisitko nyt kuitenkin vetää jonkinlaista rajaviivaa PAHAN ja RIKOLLISEN välille?

    Kumpaakin epäilemättä tulee kiivaasti paheksua ja molemmat tuomita, mutta vain jälkimmäistä tuomitsevat ammattituomarit. Alan ammattilaisena olet varmaan monesti ollut tämän ongelman edessä.

    Pahuus ja rikollisuus tietysti menevät käsitteinä päällekkäinkin, mutta jossakin lienee myös (aikojen myötä liikkuva)raja joka niitä erottaa.

    Rajanvetoon päivän media tarjoaa yltä kyllin aineistoa.

    Sitähän tässä koko ajan kierrellään. Ja kiertelyn voi toki ymmärtää.

    VastaaPoista
  9. Ongelma ymmärtääkseni on jostain kuulemani toteamus "pahuutta ei voi tyydyttää".

    VastaaPoista
  10. Megalomania ja loputon itsen ja oman suvun kehu on perkeleellistä pahuutta ja osoittaa, että niihin ei ole vähääkään aihetta. Vaikka ne nostaisivatkin korkeisiin asemiin ja rikkauksiin. Näin myös maassa jossa itseriittoiset ateistit päättävät kirkon asioista.

    VastaaPoista
  11. Näkyy olevan yksillä ja samoilla sekä vapautta järjestä että vapautta järjettömyyteen.

    VastaaPoista
  12. Minulla on ystävä, joka oli Nokialla sellaisessa asemassa että olisi voinut tehdä asioille jotain silloin kun iPhone tuli markkinoille. Olin jo pitkään ennen iPhonen tuloa markkinoille kertonut hänelle mitä puhelimelta odotan ja kuinka Nokia ei vastaa näihin tarpeisiin. Kun iPhone tuli markkinoille, hän piti sitä vain markkinointimiesten kikkana vaikka siinä oli juuri ne ominaisuudet joista olin puhunt. Kun suosio vain kasvoi, hän hermostui, koska ihmiset olivat tyhmiä: Nokian puhelimissa samat ominaisuudet oli ollut jo pitkään. Kun ostin iPhonen, hän kysyi miksi vihaan Nokiaa. Todellisuudessa olisin hyvin mielelläni tukenut Nokiaa, jos suomalainen puhelin olisi täyttänyt tarpeeni. Tämä ystäväni uskoo vieläkin, että iPhonen ainoa ero nokialaiseen oli parempi markkinointi.

    Ilmiön nimi on hybris. Siinä asetutaan muiden yläpuolelle ja väitetään että tiedetään näitä paremmin mitä toiset oikeasti tarvitsevat ja haluavat, sen sijaan että oikeasti kuunneltaisiin mitä toiset sanovat.

    Hybriksen tunnistaa siitä, että sen vankina oleva joutuu tukeutumaan yhä monimutkaisempiin selityksiin pitääkseen kiinni omasta "totuudestaan". Tässä yhteydessä voimme kysyä vaikkapa, onko Espanjan Voxin vaalimenestys myös Putinin trollien tekosia?

    Tai kuten joku kirjoittaja tuossa toisessa ketjussa, että uskooko kirjoittaja tosiaan että neljäsosa suomalaisista on täysin Putinin trollien manipuloimia? Missä foorumilla trollit vaikuttavat, kun ainakaan en ole joutunut vaikutusyrityksien kohteeksi? (En sano etteikö Putinilla olisi trolleja, mutta ilmiö ei kyllä minulle ainakaan näytä ollenkaan sen kokoluokan ongelmalta mitä kirjoittaja antaa ymmärtää.)

    Se, että kirjoittajan mielestä Venäjä on PAHA kertoo aika paljon. Venäjä, Kiina, USA, Intia ja jossain määrin EU ovat suurvaltoja, jotka ajavat sellaista etupolitiikkaa kuin suurvallat yleensä ajavat ja pystyvät ajamaan. On naiivia ajatella suurvaltaa hyvänä tai pahana. Tuontyyppinen dualistinen ajattelu nimenomaan pyrkii paniikin lietsomiseen.

    Paniikin ongelma on se, että rationaalinen ajattelu lakkaa kun paniikki alkaa. Paniikin lietsojat eivät siis auta asioiden ratkaisemista.

    Perussuomalaisten suosio pohjautuu pitkälti siihen, että ihmiset eivät halua Suomeen Ruotsin ongelmia. Ilmastonmuutoksella tuskin on suosioon juuri mitään vaikutusta. Jos perussuomalaiset olisi Putinin trollien puolue, se pyrkisi esimerkiksi Suomen eroon EU:sta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Persuthan pyrkivät eroon EUsta, ja millä asialla ollaan näkee esim. persumeppien äänestyskäyttäytymisestä Brysselissä.

      Poista
    2. Mitä Ruotsin ongelmia?
      Suurin osa noista Ruotsin ongelmista on vain teidän persujen ja hengenheimolaistenne paisuttelua.
      Persujen suosio perustuu siis tyhjään paisutteluun.

      Poista
    3. "Mitä Ruotsin ongelmia?
      Suurin osa noista Ruotsin ongelmista on vain teidän persujen ja hengenheimolaistenne paisuttelua.
      Persujen suosio perustuu siis tyhjään paisutteluun."


      Soroksen trolli taas vauhdissa. Esim. Tanska sulkee Ruotsin puoleisen rajansa, koska ei halua pommitusten leviävän. [1]

      Vaikka Hesari yritti muutama vuosi sitten vielä ylläpitää käsitystä että Ruotsin lähiöissä ei ole mitään ongelmaa, edes Hesari ei enää autopommitusten jälkeen yritä kiistä ongelmia. Sinun täytyy päivittää ns. aamuyön puheenaiheesi ("3am talking points") koska ristiriitainen propaganda syö uskottavuutta kaikelta mitä sanotte.

      [1] https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006292234.html

      Poista
    4. "Persuthan pyrkivät eroon EUsta, ja millä asialla ollaan näkee esim. persumeppien äänestyskäyttäytymisestä Brysselissä."

      Sekoitat omat tulkintasi EU-kriittisestä äänestyskäyttäytymisestä faktoihin siitä mitä perussuomalaiset puolueena ajaa. Vaikka joku ei halua joka välissä lisätä EU:n valtaa ei vielä tarkoita että pyrkisi EU:sta eroon.

      Perussuomalaisten vaaliohjelmassa [1] on toki mainittu ero EU:sta teoreettisena pitkän tähtäimen tavoitteena, mutta se on pelkkää retoriikkaa. Ohjelmassa ei vaadita selväsanaisesti nopeaa eroa EU:sta eikä perussuomalaiset ole puhuneet sellaisesta mediassa.

      Perussuomalaiset ovat vain yksi valtapuolue muiden joukossa jos ovat koskaan muuta olleetkaan.

      Poista
    5. En ole mikään "Soroksen trolli" vaan tuore paluumuuttaja parin vuoden oleskelun jälkeen Ruotsista. Ja paremmin sielä oli ja meni kaikki kuin täällä "Persu-Koreassamme".

      Poista
    6. "Perussuomalaiset ovat vain yksi valtapuolue muiden joukossa jos ovat koskaan muuta olleetkaan."

      Perussuomaaliset eivät ole koskaan edes olleet valtapuolue. Valtapuolueeksi he ovat sisäisesti liian hajanaisia. Mitä muutakaan voi odottaa puolueeltya joka koostuu jonkin asian (ei tosin kaikilla sama) vihaajista ja kaikki siltansa takana polttaneista änkyrä poliitikoista.

      Persujen linjattomuus on tavallaan onni sillä persujen nousussa ja asenteissa on liikaa samoja piirteitä kuin esiintyi 1930 luvun Saksassa.

      Poista
  13. Miten valta turmelee, niinkö että nousee kusta päähän ja ulos tulee paskaa?

    VastaaPoista
  14. Pidin tuossa vihahetken juuri äsken vihasaunan ja vihakahvin jälkeen. Ja mieleeni tuli, että kerrottakoon tässä eräs nettikirjoittelu, johon törmäsin eräässä blogissa Armon Vuonna 2007.

    Eräs fiksu ja sivistynyt blogisti oli käsitellyt kirjoituksessaan M.Twainin Huckleberry Finn-kirjaa ja nimittänyt sitä mestariteokseksi, ja kävi niin, että blogisti yllättäen sai vihaista palautetta lukijaltaan:

    KOmmentoija: "Onko blogisti rasisti? Kyseinen "mestariteos" on syvästi afrikanamerikkalaisia loukkaava koska siinä käytetään n-wordia yli kaksi sataa kertaa. Suomennoksessakin sanaa nekru käytetään niin kuin se poikkeaisi sanasta neekeri vaikka kumpikin sana on ihan yhtä loukkaava.

    Onneksi tuota kirjaa ei enään kohta opeteta amerikassakaan englanninkielisen kirjallisuuden tunneilla. Pikku hiljaa se saa oikeutetun paikkansa kirjallisuuden roskakorissa mihin se kuuluu."

    Blogistin vastaus vuonna 2007:

    "Oletko hupsu?
    Pitäisi varmaan asettaa esityskieltoon myös Pekka ja Pätkä neekereinä.

    Huckleberry Finn oli kuule se teos, jolla etniset vähemmistöt tuotiin valtaväestön tietoisuuteen, jumalauta! Se oli antirasismin käännekohta.

    Abraham Lincoln muuten vapautti "neekerit" orjuudesta. - Pitäisikö tuo teko poistaa historiasta siksi että siinä käytetään sanaa, joka on myöhemmin muuttunut kielteiseksi?

    Kongressin kirjaston kokoelman tietokanta sisältää 100 eri asiakirjaa, jossa Lincoln on käyttänyt sanaa "negro".

    Sanojen kieltäjä on valepukuinen kirjojen polttaja."

    Paljon on vettä virrannut Vantaajoessa ja monet tuulet ovat tuivertaneet Suomen maassa tuon jälkeen. Pois virranneen veden myötä myös yhteiskunnan ja maailman henki on johdattanut kehityksen niin pitkälle, että sanojen kieltäjiä on noussut kuin sieniä sateella ja sanojen kieltäminen on muuttunut samalla myös mielipiteitten kieltämiseksi. Vihapuhe on erittäin epämiellyttävä asia ja suuri ongelma. Sen selkeä määrittely on todella vaikeata, mutta tunne on -kuten aina nykyisin- tärkein ja ratkaisevin.

    Lisäksi vihapuhe näyttää liikkuvan vain oikealta vasemmalle, mikä tekee siitä sinänsä aika vekkulin veikon.

    Lopuksi totean, etten halua paljastaa tuon muinaisen sananvapauden puolustajan nimeä, etten sortuisi mihinkään vihapuheeseen.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyse ei ole sanoista vaan sanomasta. Herra Hakkaraista ei pelasta se että Mark Twain on käyttänyt samoja sanoja aiemmin.

      Poista
  15. Osuva otsikko koko blogille. Tosi syvältä, ja jo kauan.

    VastaaPoista
  16. Tuolla esineelläkö Luther-piru pirua heitti hänet tavatessaan?

    VastaaPoista
  17. Tiedätkö mitä loukkaus tarkoittaa?

    VastaaPoista
  18. JK: "...Jeesus, joka oli itsekin tummaihoinen maahanmuuttaja."

    Tästäpä kuulisin mielellään enemmän.

    Mistä maasta mihin hän muutti? Jeesuksen perhe oli kotoisin Galileasta ja Jeesus itse syntyi Juudeassa. Molemmat olivat kai Israelia, vaikkakin eri hallintoalueita? Lapsena hänet vietiin Egyptiin ja sieltä muutaman vuoden kuluttua takaisin Galileaan, josta hän lähti aikuisena kiertelemään Israelia.

    Tummaihoinen?

    Asiallahan on merkitystä vain, jos muut israelilaiset olivat muun värisiä, esim. vaaleaihoisia. Taisi tulla huti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapsa, ajattelet 1800-luvulla luoduilla käsitteillä. Ei Israelia valtiona ole ollut olemassa ennen vuotta 1949(vai 8). Galilealaisille, juudealaisille, samarialaisille jne toiset olivat kyllä "ulkomaalaisia". Roomasta katsoen saattoivat olla samaa provinssia eli voittomaata.

      Poista
    2. Tummaihoinen voi myös viitata tässä vanhaan kuvaustapaan (esim. 1800 -luvulta) jossa Jeesus jumalan (aisankannattajan Joosepin) poika oli valkoinen.

      Poista
    3. WiKi: "Israelin kuningaskunta oli valtio Lähi-idässä suunnilleen vuosina 1020–722 eaa."

      Myönnän toki, ettei Israelin valtiota ollut Jeesuksen aikoihin, mutta vetoan siihen, että yleensä kun puhutaan "Israelin historiasta", kyse on juutalaisten historiasta kyseisellä alueella, johon kuuluvat siis Juudea, Galilea, Samaria yms.

      Mutta sitä vähän vielä mietiskelisin, kuinka "ulkomaalaisia" he keskenään todella olivat.

      Poista
    4. Naurettavaa vääntöä, mutta lisätään Rokkaa lautaselle.

      Joulupukkikin voi olla naamarinsa takana minkä värinen tahansa ja kotipaikakseen väitetty Korvatunturi vaikka kuulijan korvassa.

      Viis Jeesus-tarinan yhteydessä maista ja niiden sotimalla (tuhoamalla ja murhaamalla) saavutetuista rajoista ja siitä, millaisia nimityksiä eri (kieli/murre-)alueista lie aikojen saatossa käytettykään.

      Löytyisi ensinnäkin yksikin faktoin vahvistettavissa oleva todiste Jeesus-nimisen yksilön olemassaolosta niin sitten voisi kiistellä, mistä maapallon pisteestä tuo kestotarinan hahmo on voinut liikkeelle lähteä ja kuinka suuret hänen reviirinsä rajat ovat olleet. Ns. Torinon käärinliinat ovat huijausta.

      En kiistä, etteikö joku "Jeesus" ole ollut olemassa. Päinvastoin. Niitä on ollut satoja, tuhansia, satojatuhansia, niin kuin eri tarkoituksiin valikoimista löytyy edelleenkin.

      Ko. jumal-sadun alkuunlaittajan lisäksi jokainen sitä jatkanut on kasvattanut häkissään aina oman, lisääntymään (hengestä tai ilman) kykenevän jeesuksensa eikä siitä meemistä enää eroon päästä. Erityisesti nimettävää kotipaikkaa niillä ei ainakaan enää ole.

      Erilaisia "mestareita", hyvää tahtovia jeesuksia ja tyranniuteen viehtyneitä mulkeroita synnyttävät sekä vaikeat että tylsistyttävät ajanjaksot. Äiti Teresa oli yksi yksinkertaisimmista hyvää tahtovista, mutta joka ei ihmislasten päihin pudotettaville pommeille kuitenkaan mitään mahtanut.

      Pommien lähettäjillä on aina suurempi voima, mestarius ja auktoriteetti kuin koskaan yhdelläkään "Jeesuksella" tai Teresalla milloinkaan.

      Greta Thunberg yrittää siis mahdotonta hänkin. Hyvään pyrkiminen on vain hyvään pyrkimistä sillä aina on rauhankyyhkyiltä siivet ammuttu rikki. Ennemmin tai myöhemmin, täytyy lisätä sillä tuudittautuminen on vaarallista. Sen ovat osoittaneen konkreettisesti ainakin Putin, Erdogan, al-Assad, Trump ja Brexit.

      Sienten lailla rihmastojensa avulla yhteiskunnissa loisivat myrkyllisimmät mestaritatit tarvitsevat lannoitteeksi pelkkää joukkoontuvaa tyhmyyttä ja käsien taputusta. Myötäjuoksijoita, cobywritereita ja lukemattomia vallanmurusista hyötyjiä. Nykyisin pyramidihuijauksen taitavia trolleja ja propagoijia. Ihmisjoukkoa josta Hannah Arendt käytti nimitystä roskaväki silloin, kun oikeaan osoittavaa sanaa ei vielä oltu kriminalisoitu.

      Hyvään pyrkiminen onnistuu vain ja ainoastaan silloin, kun se on demokraattisessa järjestelmässä yhteinen tavoite. Sen utopian onnistumiseen tarvittaisiin kuitenkin hirvittävän paljon "jeesuksia", semmoisia jotka eivät ole erityisesti mistään kotoisin vaan tuntevat koko maapallon eliöstöineen huolehdittavakseen, mutta joilta myös poikittaismailan käyttö onnistuu ääriltä tulevaa painetta murtamaan.

      EU on(oli?) kai yritelmä rauhanyhteiskunnaksi, mutta pysyykö tämä rauhankyyhky enää kuinka kauaa ilmassa sillä sen siivet alkavat jo hapsuilla pahasti?

      Onko syynä se, ettei ilman sotajoukkoja ja -kalustoa rauhankyyhkynkään höyhenten sukiminen epäjärjestystä halajavista loisista onnistu ajoissa?

      Jeesus auta-pyyntö on silkkaa alistunutta pilkkaa maapalloparkaa kohtaan.

      Poista
    5. Anteeksi, nimeni oli jäänyt pois kommentista, joka alkaa "Naurettavaa vääntöä, mutta lisätään Rokkaa lautaselle."

      En koe tarvetta varjella tyhmyyttäni tai mahdollista älynkään väläystä anonyymiudella. Ei kärsi tittelit, saavutusluettelot, mitalikokoelmat, kunnia eikä maine, sillä niistä ei mainintaa cv:ssäni ole kun ei ole sitä ceeveetäkään.

      Hautakiveenikään ei mitään mainintaa tulla kaivertamaan. Tuhkani tupsautetaan suuren kuusen juurelle joka ainoana muistona metsien olemassaolosta syntymätonttini kaivon takana huojuu. Eikä sen jälkeen "mistä sekin hemmo lie ollut lähtöisin"-kysymyksellä tule olemaan mitään merkitystä.

      Näin täytyisi kaikkien kohdalla olla, että palvonta ja menneisyyden henkilöiden jumaliksi korottamiset eivät ainakaan sotia synnyttäisi.

      Jumaliksi alkavien elävienkin kanssa on elämässä käväisemisemme yhtä helvettiä.

      Poista
    6. - Ihmisjoukkoa josta Hannah Arendt käytti nimitystä roskaväki silloin, kun oikeaan osoittavaa sanaa ei vielä oltu kriminalisoitu -

      Juu, teidän omahyväisten pesservisserien oli pakko kriminalisoida sen silloin, kun sitä alkoivat käyttää ihan liian oikeassa yhteydessä myös teidän solvaama vastapuoli.

      Poista
  19. Täydellinen suvaitsevaisuus on mahdotonta mutta yhteiskunnan kokonaissuvaitsevaisuus kasvaa jos osittain rajoitamme: https://en.m.wikipedia.org/wiki/Paradox_of_tolerance

    Moottoritiellä, ruuhkissa, liikenne sujuu nopeammin jos nopeutta rajoitetaan.
    Koska muuten holtiton aaltoilu pysäyttää sen kaoottisen hitaaksi. Tämä on liikenteen sujuvuuden paradoksi, ainakin maallikolle.

    Netissä ja somessa on sananvapauden ruuhka, vihapuhe aaltoilee. Ja monet sulkevat suunsa ja vetäytyvät minilta turvattomilta tiedon valtateiltä. Heidän sananvapautensa on uhattuna. Olisiko empiirisesti osoitettavissa että keskimääräinen sananvapaus kasvaa jos sitä rajoitetaan täysin jenkkiläisestä villista vapaudesta?

    MMM...

    VastaaPoista
  20. Jeesus oli kylläkin rasisti

    Matteuksen evankeliumista:

    - Lähdettyään sieltä Jeesus meni Tyroksen ja Sidonin seudulle. Siellä muuan kanaanilainen, sen seudun asukas, tuli ja huusi : " Herra, Daavidin Poika, armahda minua ! Paha henki vaivaa kauheasti tytärtäni !"

    Mutta hän ei vastannut naiselle mitään.

    Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja pyysivät: "Tee hänelle jotakin. Hän kulkee perässämme ja huutaa."

    Mutta Jeesus vastasi:" Ei minua ole lähetetty muita kuin Isrelin kansan kadonneita lampaita varten."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tahallasiko siteerasit harhaanjohtavasti?

      15:21–28
      Mark. 7:24–30
      Lähdettyään sieltä Jeesus meni Tyroksen ja Sidonin seudulle. 22


      Siellä muuan kanaanilainen nainen, sen seudun asukas, tuli ja huusi: »Herra, Daavidin Poika, armahda minua! Paha henki vaivaa kauheasti tytärtäni.» 23Mutta hän ei vastannut naiselle mitään.
      Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja pyysivät: »Tee hänelle jotakin. Hän kulkee perässämme ja huutaa.» 24


      Mutta Jeesus vastasi: »Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten.» 25Silti nainen tuli lähemmäs, heittäytyi maahan Jeesuksen eteen ja sanoi: »Herra, auta minua!» 26Mutta Jeesus sanoi hänelle: »Ei ole oikein ottaa lapsilta leipä ja heittää se koiranpenikoille.» 27»Ei olekaan, Herra», vastasi nainen, »mutta saavathan koiratkin syödä isäntänsä pöydältä putoilevia palasia.»


      Silloin Jeesus sanoi hänelle: »Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon niin kuin tahdot.» Siitä hetkestä tytär oli terve.

      Poista
    2. ” Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten.»

      Mielijohde ei muuta asiaa.

      Poista
    3. Lauri Gröhn: Nyt kyllä vääristelet kyseistä tekstinpätkää jättämällä siitä olennaisen loppuosan pois.

      Tämän sanon ateistina. Ja vastustan jesuiittamoraalia, jota Lauri Gröhn näyttää edustavan. Tarkoitus ei siis pyhitä keinoja, ja Gröhnin keinona on edellä tarkoituksellinen vääristely.

      Poista
    4. Jeesus oli siis lempeämielinen rasisti... sellaisiahan meilläkin heistä/meistä enemmistö on.

      Poista
  21. Jos Jeesus olikin tummaihoinen, silti jokainen tummaihoinen ei ole mikään jeesus.

    VastaaPoista
  22. Blogi: "En taida viitsiä parannella blogini päällekirjoitusta eli tuota vakiotekstiä joka on nimeni ja päivän jutun otsikon välissä."

    Vaikuttava ansioluettelo ei tee kenenkään mielipidettä automaattisesti oikeaksi. Mielipidehän voi silti perustua huolimattomasti tehtyyn järkeilyyn, huolimattomasti selvitettyihin tapauskohtaisiin lähtötietoihin tai tunnepohjaiseen vääristymää.

    Blogi: "Rasismin tuomitsee muuten Jeesus, joka oli itsekin tummaihoinen maahanmuuttaja."

    Niinhän Froikkareiden laulussakin sanotaan: Jeesus oli mutakuono. Ei kai kuitenkaan poikennut maanmiestensä värisävystä.

    Blogi: "Ihmisen syyttäminen pahasta teosta, jota tämä ei ole tehnyt, tai ominaisuudesta, joka on kuin ihonväri jonkun muun valinta kuin hänen itsensä, on pahuutta."

    Niin kai. Kunhan ei taas sotketa asioita. Maahanmuuton hillitseminen etnisesti profiloiden (jota ne pahat persut haluavat) on eri asia, kuin maassa jo olevien ihmisten ahdistelu ihonvärin perusteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etninen profilointi: ei haluta väärän värisiä maahan l. rasimia.
      Toisaalta jos väärän etnisen profiilin omaava puhuu persujen pyhää kieltä l. pakkoenglantia ja pelaa jääkiekkoa niin hän on tervetullut?

      Poista
    2. "Etninen profilointi: ei haluta väärän värisiä maahan l. rasimia.
      Toisaalta jos väärän etnisen profiilin omaava puhuu persujen pyhää kieltä l. pakkoenglantia ja pelaa jääkiekkoa niin hän on tervetullut?"

      Juuri niin ovat asian selittäneet. Eli Suomea hyödyttävä maahanmuutto on rodusta riippumatta jees. Jos taas yksilöstä ei tiedä, onko hyödyksi vai haitaksi, käytetään kokemusperäistä tietoa hänen etnisen ryhmänsä (ei siis rotunsa) keskimääräisestä hyödystä tai haitasta. Mitään ryhmää ei suljeta pois, mutta kriteereitä asetetaan tiukemmin tai väljemmin.

      Siis hyödyllisyyttä tavoitteleva maahanmuuttopolitiikka, kuten esimerkiksi USA:ssa, Kanadassa ja Australiassa.

      Poista
    3. Ei ole mikään ihmisoikeus tunkeutua Suomeen, kyllä siinä on Suomalaisilla päätäntävalta, ei suvakeilla tai kansainvälisellä oikeudella.

      Poista
    4. Eli siis rasismia mielivaltaisin perustein.

      Poista
  23. Jos siirrytään infantiilista mielikuvapolitiikasta reaalisiin nykyisen maailmantilan suurstrategisiin kuvioihin, on enemmän kuin karmivaa, että Brexit-Johnson kieltäytyy julkistamasta ennen joulukuun vaaleja vakavaa raporttia Venäjän puuttumisesta Englannin äänestyksiin. Edes Yhdysvaltain entisen ulkoministerin ja presidenttiehdokkaan turvallisuushuoli ei vaikuta. Meilläkin varmaan on melkoiset laumat niitä ressukoita "isänmaallisia", jotka taputtavat "jämäkälle" Borisille tassujaan.
    https://www.bbc.com/news/election-2019-50382668

    VastaaPoista
  24. Isänmaallinen-käsite on joidenkin toimesta onnistuttu muutamassa vuodessa kääntämään 180 astetta siitä, mitä se meillä oli yksiselitteisesti ollut jo muutaman sata vuotta. Venäjä on nyt tietyn isänmaalliseksi julistautuneen porukan ylin tuki ja hieman kätketty esikuva, ennen taas tasan tarkkaan ei kenenkään vähänkään isänmaalllisen puheessa.

    Sama sisällön vaihdos koskee termejä oikeisto ja vasemmisto, vaikka eivät sitä tyhmemmät huomaakaan. Vasemmistolaisuus liittyi ennen tuotantovälineiden omistustapaan ja -tasoon. Nykypuheessa se taas voi tarkoittaa melkein mitä vain, monia sellaisiakin asioita, jotka vielä vähän aikaa sitten olivat oikeistolaisuutta. Tutkijoiden nelikentissä vastapoolit ovat oikeisto ja vasemmisto sekä konservatismi ja liberalismi. Ensin mainittu liittyy talouteen ja jälkimmäinen arvoihin. Käytännön puheessa tämä nelierottelu ei juuri näy, vaan oikeistolaisia voivat olla yhtä hyvin Nalle Walhroos kuin Jussi Halla-aho. Konservatiivi-sanakin on kyllä kokenut merkityvaihdoksen. Esimerkiksi Englannin nykyinen konservatiivipuolue on sisällöltään markkinaliberaalis-populistinen ja lähinnä vain nimeltään (nyky-)konservatiivinen, mutta persulaisessesa ja uuseurooppalaisessa merkityksessä konservatiiveja ovat siellä lähennä faragelaiset. Nämä uudet "konservatiivit" ovat kyllä hyvin radikaaleja muutosvaatimuksissaan ja perin valikoivia sen suhteen, mitä haluavat konservoida. Taitavalle demagogille ja twiittaajalle loistava pelin ja hämäyksen paikka. Ei ihme, että äänestäjät ovat sekaisin sotkiessaan keskenään olennaisen ja epäolennaisen, omankin etunsa kannalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä esimerkki isänmaallinen-sanan kieroutuneesta käytöstä Ylen uutissivulla lempääläläisen ps-valtuutetun sanomana: "Edelliseen kuvaan halusin isänmaallisia nuoria vertauskuvaksi nykyajan nuorisoon. Parhaimmat kuvat löytyivät Hitler Jugendista ja se tuli valituksi." Tuollaisen "isänmaallisuuden" kanssa tuskin kukaan blogin lukijoistakaan haluaa olla tekemisissä. Tai mene ja tiedä, varmuuden vuoksi.

      Poista
    2. "Isänmaallisuus on lurjuksen viimeinen pakopaikka." (Tri Johnson)

      Poista
    3. Minkänäköisiä siis ovat ideaaliset ps-isänmaalliset nuoret? Univormuissa, suorissa riveissä, tarpeellisin välinein varustettuina, suurta johtajaa kyselemättä tottelemassa? Entäs jos samannäköinen joukko marssii vastaan rajan takaa? Eikä tosiaan tarvitse olla mikään ituhippi ollakseen oikeutettu tällaisiin kysymyksiin.

      Poista
  25. Mielenkiintoista, että tämän Päivi Räsäsen tapauksen vaikutukset näkyvät myös täällä kommenteissa. Onhan tapaus kertakaikkiaan absurdi. Lakia, joka on säädetty tarkoituksenaan suojella uskonnollisia ryhmiä, käytetään nyt vainoamaan kristittyjä, jotka pitäytyvät Raamatussa. Saa nähdä, miten EIT vielä jyrähtää. Lisää tuomioita Suomelle tulossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kristityt (noin yleisesti) eivät ole Suomessa vähemmistö ja kristillisyys ja varsinkin fundamentalistinen hihhulius Suomessa mitä suurimmassa määrin ominaisuus josta pääsee eroon tulemalla järkiinsä.
      Joten aika ontuva tuo vertauksesi.

      Poista
    2. Kaikista uskonnoista, myös ja etenkin islamista, pääsee eroon tulemalla järkiinsä. Siinähän se ongelma onkin, järkiinsä tulon vaikeudessa.

      Poista
    3. Islam on nyt vaan n. 25% järkevämpi uskonto kuin kristinusko, joten käänny ensin muslimiksi ja rupea sen jälkeen järkiintymään ateistiksi...

      Poista
    4. Uskontojen järkikärki:

      1. zenbuddhismi
      2. panteismi
      3. shamanismi
      4. taolaisuus
      ...
      113. Juutalaisuus
      ...
      199 hindulaisuus
      ...
      225. islam
      ...
      550. kristinusko

      Poista