Aikaa taikaa

Malcolm Gladwell ei ehkä ole Suomessa kovin iso nimi. Mustien joutsenten Taleb on, samoin David Kahneman ( Ajattelu, nopeasti ja hitaasti). Uusin kirja ”Sinisilmäiset”  on mainio luettava, mutta minulla on viiruja sukissa. Oli helppo todeta etteivät sukat pyörineet jalassa.

Sitä vastoin ”Outliers” eli ”Kuka menestyy ja miksi” sisältää ainakin kolme ajatusta, ja se on tilastollisesti todella paljon.

Huomasin omaksuneeni tuosta kirjasta pari esimerkkiä. Luin kirjan 2008 enkä tiedä, kenelle sen annoin. Muidenkin paljon käyttämä keskustelun repliikki 10 000 tunnin harjoittelusta on esitetty seikkaperäisesti tuossa kirjassa. Lahjakkuus ja älykkyys ovat harhaanjohtavia ja epämääräisiä käsitteitä.

Samalla kun käsitys älykkyysosamäärästä (ÄO tai IQ) osoittautui riittämättömäksi ennakoimaan edes opintomenestystä, saati pärjäämistä elämässä sana ”nero” lakaistiin nolostuneesti maton alla. Niinpä käytän sitä sanessani ettei Mozartin tai Beatlesien neroudesta tule erimielisyyttä. Gladwell kertoo, että noustessaan suureen julkisuuteen he eli siis Beatlesien joukossa ainakin McCartney ja Lennon, olivat harjoitelleet tuon 10 000 tuntia. Mozart oli ihmilapsi soittajana, mutta ensimmäiset edelleen mestariteoksina pidetyt sävellyksensä hän sai valmiiksi soitettuaan ja tehtyään yli 10 vuotta tavanomaisempaa musiikkia. Ja siis Beatlesilla oli se pitkä Hampurin kausi, jolloin he soittivat seitsemän yötä viikossa kuuden tunnin settejä oluttelttabordelleissa. Voi kuvitella, että joku sanoi toisille että mitä jos opettelisimme aikamme kuluksi neljännenkin soinnun.

Ja kummallinen ympäristö johti omaperäisyyteen, kun ei ollut ketä jäljitellä. – Liian harvoin sain keskustella Toivo Kärjen kanssa kahden. Mutta minulle hän sanoi huutaneensa ääneen nähtyään ”Yesterdayn” ja ”Michellen” nuotit: nero!

Minua viehättää suuresti Gladwellin esitys syntymäajankohdan tarkasta valinnasta. Olen kirjoitellut tekstiä käyttäen esimerkkinä isääni ja toistellut Suomen Ihmettä – kymmenessä vuodessa 100 000 suomalaista perhettä nousi alemmasta keskiluokasta ylempään keskiluokkaan.

Meidän perheemme oli yksi niistä, ja näen paljon vaivaa osoittaakseni, ettei kysymys ollut etevyydestä saati lahjakkuudesta. Hyvä onni alkoi siitä, että isäni oli syntynyt 1921, närväpäisenä äitinsä ja tätinsä leillikki, ja säästyi sodista hengissä, vaikka läheltä piti.

Gladwellin esimerkki on meille etäinen. New Yorkissa toimi vuonna 1900 12 000 juutalaisten maahanmuuttajien ompelualan pikkuyritystä. Taustalla oli vanhassa maassa opittu ammattitaito (ompeleminen). Kirjoittajan esimerkkihenkilö miettii kovasti tuotetta ja hoksaa: essuja pikkutytöille, ja alkaa leikata ja ommella näppärän vaimonsa ja sitten lastensa kanssa.

Pukukangas oli (huonoa) villaa eli loputonta, työlästä pyykätä. Essu oli puuvillaa. Kun menin kansakouluun 1951, esiliina ja sen taskussa suorastaan puhdas nenäliina oli tytöille pakollinen varuste. Opettaja käski.

Suurin osa luutnanteista luki metsänhoitajiksi, osa lakimiehiksi. Hillitön työnteko opiskellessa jäi tavaksi. Isäni asui opintoihin käyttämänsä runsaat kaksi vuotta vanhempiensa yksiössä, jossa majaili myös neljä nuorempaa veljeä, siis 7 henkeä, ja kamarissa vuokralaisia. Valmistuttuaan hän ryhtyi harjoittamaan kahta ammattia ja kuutta aikaa vievää harrastusta kuten mieskuorojen perustamista ja johtamista, kunnanvaltuustoa ja pitkiä tunturiretkiä. Haukkumanimi oli Jokapaikan Kemppinen.