6. lokakuuta 2019

Venäjä pois



Suomen Filmiteollisuuden T.J. Särkkä oli puheessa ja kirjoituksissa aina ”maisteri”. Jouduin hiukan penkomaan ennen kuin löysin arvaamani. Pääaine: venäjän kirjallisuus. 

Sotien välisenä aikana tämän tutkinnon tähdentäminen ei ollut suosittua. Sotien jälkeen se oli unohtunutkin. Särkän lisäksi venäjästä tutkintonsa suorittaneita ”Moskovan maistereita” olivat muiden ohella J. O. Ikola eli Vaasan-Jaakkoo, Ilmari Kianto ja Lapuan Liikkeen ”Hurja-Hilja”, Lapualla oppikoulussa opettanut Hilja Riipinen, jolla oli ollut rooli jo Lapuan suojeluskuntaa perustettaessa. Hänestä johtajan piti olla Riipinen, mutta Laurilan miesten mielestä Laurila.

Ei olisi yllätys, jos venäjä pääaineena olisi tuottanut mukavasti apurahoja. Tutkinnon vaativuudesta on viisasta olla sanomatta mitään. Meillä oli maassa kuitenkin silmiinpistävän paljon hyviä Venäjän kielen ja kirjallisuuden  tuntijoita, ylimpänä veljekset Kalima, joista Eino Kansallisteatterin pääjohtajana suomensi ja ohjasi Tshehovit tavalla, joka vakuuttaa edelleen, täysin perustellusti. Veljekset tunsivat Stanislavskin henkilökohtaisesti ja tapasivat tätä hänen piileskellessään vallankumouksen ylettömyyksiä Kauniaisissa, siinä sotavammasairaalan yhteydessä olevassa jugendlinnassa, joka oikeasti oli seudulle nimen antanut Bad Grankulla.

Suomen Filmiteollisuuden historiikki ”Unelmatehdas Liisankadulla” koostuu hyvin epätasaisista artikkeleista, mutta osoittaa silti, että myös kertomus hienon elokuvamiehen Erkki Karun syrjäyttämisestä ahneen pankinjohtaja Särkän toimesta on käsitelty perinteisesti väärin. Karusta ei ollut huolehtimaan toisten rahoista eikä omistaan.

Suomalaisen elokuvan historian suuria yllätyksiä on Särkän ohjaama ”Kulkurin valssi” (1941). Yllätys on se, että elokuva on niin hyvä. Tietysti se on hölmö ja lapsellinen mutta silti täysosuma. Se lienee edelleen Suomen toiseksi tai kolmanneksi katsotuin elokuva. Pääosissa Tauno Palo ja Ansa Ikonen. Käsikirjoitus Mika Waltari ja musiikki G. de Godzinsky. Nimisävelmä Ruotsista (J. Alfr. Tannerin suomentamana) ja aihemaailma mitä syvintä venäläistä romanssia (samoin kuin Kaunis Veera myöhemmin). Se on venäläisyyttä, että tehtiin wieniläisoperetti mollissa.  

Kuten kirjassa huomautetaan, eskapismin tarve ei koskaan ole ollut yhtä suuri kuin Välirauhan aikana 1940-1941, ja sitä Kulkurin valssi todella tarjosi – Särkän kädellä.

Mutta miten hemmetissä tämä Särkkä hallitsi ohjaajana tanssiaiset, morsiamenryöstöt, takaa-ajot, sirkukset ja laajat ryhmäkohtaukset? Se on nimittäin vaikeaa. Tiedän. Olen kysynyt.

Elokuvataide on mielestäni ennen kaikkea liikkeenjohdollista osaamista. Särkällä on tilillään kaikki suurmenestykset, koska hän toteutti myös ”Tuntemattoman sotilaan” ja ”Komisario Palmun erehdyksen”.  Armeija ei antanut Tuntemattoman edes kalustoa. Syyksi mainitaan kirjallisuudessa muuan sotilasfarssi. Luulen että todellinen syy oli puolustusvoimain komentaja Heiskasen joukoissaan toimeenpantujen teloitusten nostaminen Linnan kirjaan ja Laineen elokuvaan. Heiskanen oli erikoisen kiihkeä teloitusten vaatija, kuten myöhempi hovioikeudenneuvos Paavo Alkio on kertonut muistelmissaan. Mutta Särkkä näytti filmimateriaalia Kekkoselle ja Leskiselle, jotka hommasivat kaluston ja avustajat rajavartiostolta.

Tiedän että Särkkä oli mahdoton tyyppi ja hävitti myös yhtiönsä, kun ei osannut jaksottaa jättiläistuottoja. Joskus toiste kerron, miten kotimaiselle elokuvalle kohtalokas näyttelijälakko perustui uuden tekijänoikeuslain sotkuihin. Mainitsen nimeltä myös juristit, jotka munasivat asian. Vain yksi heistä oli Mikko Waltari. Godenhielm antoi lausunnon ja Kivimäki alkoi olla seniili.

Sähkötysoppaissa oli kätevät muistisanat morsemerkeille. Lyhyt tavu piste ja pitkä tavu viiva. Uudemmissa kirjoissa ”v” eli ”…-” oli ”veräjä pois”, ei enää otsikossa oleva. Ja britit sävelsivät siitä voiton merkin. Victory.

16 kommenttia:

  1. Ja Beethoven sinfonian.

    VastaaPoista
  2. Sotilaslääkäri (kand.) Urpo Viinikan teloitukseen ennaltämäärätysti johtaneessa pikaoikeuskäsittelyssä 1944 kiihkeimmistä kiihkein kuolemantuomion vaatija oli sotatuomari, Viipurin hovioikeuden jäsen L. A. Multanen. Hermonsa menettäneen nuoren miehen tuomioon yhtyivät täysin mm. kapteeni, tri Klaus Waris ja syyttäjänä silloinen vänrikki Pekka Asanti - jälkimmäinen myöhempi turkulainen hovioikeudenneuvos. Näin Matti Backmanin mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Martti Backman, monessa vaikuttanut lehtimies kertoi koskettavasti asiapitoisesti Urpo Viinikan lyhyestä elämänjuoksusta. Hän kuului Fogelbergienkin Pekka Puupää lahjakkaseen perhepiiriin, ja sen verran varakkaaseen että teloitustuomion valitus ja perkaus saatiin perinjuurin tehtyä. Ja tulos että ihan oikein.

      Backman ja moni muukin arvelee että aika hätäisesti panikoitunut mies ammuttiin. Kommentissasi pisti silmään tuo korostus sotilaslääkäri (kand.) tai ei siis laillistettu hippokratesuhrautuja.

      Mahtaako sitä valaa enää ollakaan, kai joku julistus/lupaus jossakin publiikissa? En noista tiedä tai heistä ja naisiahan ne ovatkin enimmäkseen.

      Pataljoonan lääkäreistä, joukkosidonatapaikka rytinän kuuloetäisyydellä, tuskin yksikään oli lottalääkäri? Työvelvollisiksi raatojen pussittajiksi heitä toki ohjattiin.
      Kand. -ei siis lisensiaatti- riitti aika pitkään. Entisen polven lekurit puhuivat medikofiilista kuin näyttelijät aina ja kaikkialla teatteri(korkea)koulustaan ja monellako yrittämällä. Lääkäriehdotkkaat pantiin aluksi puolentoistavuoden medikofiilijaksolle ja sen läpäisseet sitten jatkoivat kand. lis. tri. tietä. Oli siis aluksi soveltuvuuden tutkinta tai tarkkailu.

      22 vuotias Viinikka kelpasi. Soveltuvuudessa ei kai arvattu panna tarjokkaita tykistökeskityskokeeseen. Morfiinin jakoon ja kai muuhunkin lääkintään kuusenjuurella medikofiilin, onko medicinan fiili eli ystävä/harrastaja, kai hyvinkin pystyi.

      Sodan jälkeen nämä elävän ja aukirepeytyneen ruumiin käsittelijät sitten lisensioitiin kunnanlääkäreiksi ja paikallissairaaloihin ja pantiin progressiollle jos yksityisinä liikaa tienasivat. Pomoiksi alkoi ilmaantua sosiaali/kansandemokraattteja työmiehiä ja maanviljelijöiden emäntiä. Terveys kohisten parani. Oli se Suomea.

      Talvisodassa ei ketään tarvinnut teloittaa, jatkossa 50 miehistöstä ja ainoana upseeristosta tämä Viinikka.

      Backmanin kirja ja muiden sotakronikoitsijoiden tarmo ja kyky on ihailtavaa. Kaikki eivät huku suklaatiin. Jotkut tarpovat suota. Niin raikasta.

      Sotasuohon itsensä polkijoita piisaa virkarunoilijoina. Että oli dataspagettia kiertää haarukan ympäri ja esikuntamiesten kulloisiakin meinaamisia ja takinvaihtoja vilisemässä kun Risto Volanen ja Timo Soikkanen olivat ottavinaan yhteen oikein jotenkin alkuperäistä väittely iskunvaihtoa muistuttavassa lavastuksessa. Melkein kuin kapakkapöydässä tai iskukanveesilla. Ihan virkistävä idea Kirjamessujen kohteliaisuuskoodissa. Edes feikkinä. Vaan oli se sotkuista sotkun puolellakin ja kun siellä ei kaaduttu, niin päivä uusi koitti ja samat uudelleen. Backmanin juttu kosketti vakavuudessaan. Voihan olla että esirippua jo raotetaan kuin 1920 molemminpuolin huvi- ja kauhunäytelmän taas alkaa. Käsis ja ohjaus kohtaus kerrallaan ja rooleja keille mitäkin uuden päivän valjetessa. Kaikki mukaan kunkin on pakko laulaa tai nirri pois joka tapauksessa. Näytelmä vailla vertaista teattereissa olivat parkettien mittelyt kremliä vaasaa downing St 9 ja berliiniä ja seurahuone Helsinkiä myöten. Ja Tartoa jonne Ritarikatu piti Stålbergia yhteydessä Paasikiveen ja Tanneriin uudenaikaisella tallennuspuhelimella, näppäimistö kuin oktaavi pari pian… eikun haitarissa. Ja Säkkijärvi saatiin.

      Vaan on ihanaa sekoa taas ja ihan meikällekin ringside paikka uskoteltavakseni kiitos twiittiTrumpin ja wikiliikkien. Että näillä päätä petäjään.Jukka Sjöstedt

      Poista
    2. Toden totta, ja hyvässä vireessä vielä.

      Mummin penisilliiniruisku teroitettuine neuloineen on eräs sellaisista muistoesineistä joita ei mitenkään tee mieli siirtää paikaltaan saati että kuljettelisi mukanaan. Siispä mikäli/jos vaikka ylhäilmainen luomu-ukonvaaja tussahtaisi piipun päähän ja niin ollen pääsisi koko mörskää uudelleen laittelemaan niin eipä niitä kaiketi sieltä hiilloksesta pitkälläkään pranstakalla saisi. Ei se vissiin estä koittamasta, ei lämmin luita riko mutta minne sitä semmoinen sitten joutaisi? Ammattimieheksi kaiketi, työharjoittelujaksoksi se katsottaisiin, luulen ma?

      Poista
  3. "Suomalaisen elokuvan historian suuria yllätyksiä on Särkän ohjaama ”Kulkurin valssi” (1941). Yllätys on se, että elokuva on niin hyvä. Tietysti se on hölmö ja lapsellinen mutta silti täysosuma."

    Puolalainen kirjailija ja elokuvamies Józef Hen tapasi Suomessa joskus 1970-luvulla Mauno Mäkelän. Tarkoituksena oli tehdä uusi versio elokuvasta, jonka nimen Hen kirjoitti muistelmissaan puolankielisessä muodossa "Walc wagabunda", eli siis Kulkurin valssista. Hen ei ollut mitenkään tiukkapipoinen ihminen, hän arvosti sekä hyvää viihdettä että hyvää korkeakulttuuria, ja hän ymmärsi myös camp-käsitteen, "niin huonon, että peräti hyvää". Mutta useammassa kuin yhdessä kohdassa muistelmateostaan hän raivoaa siitä, miten kelvotonta roskaa Kulkurin valssi hänen mielestään oli - hän ei nähnyt sillä edes camp-ansioita.

    Eikä liene epäselvää, että suomalais-puolalainen yhteisprojekti Kulkurin valssin uudelleenfilmaamisesta ei koskaan toteutunut.

    VastaaPoista
  4. Minä nyt en niin perusta brittimarsseista vaikka muuten kyllä marssit ovat kelpo yhteiskäyttömusiikkia.

    Säveltämisestä ja sotimisesta suurten tunteiden pariin, kyllä Juice on mestari.

    Kuten kirjoitti Korkki ja Kuponki Helsingin everstiluutnanttisten seurakuntien (kunti=jäpä) näkökannan mestarin runsaasti kuoltua jotensakin tähän tapaan että: niinpä niin ja ei se sitten vaan koskaan selvinnyt siitä juopottelusta ja niinhän sille sitten kävi että henkihän siinä otti ja lähti ja siihen sitä kuoltiin ja paha juttu koska olihan hän jopa melko mainio joskin iskelmätýppinen ja kummallinen mutta ajoittain kekseliäs pilkkalaulujen sepittäjä ja mehän emme ole alentuneet mokomaan, itse, kun se on syntistä ja häpeä.

    Grr!

    Voittoisan aiheen Juice esitteli laulussaan Lentää.

    Isommat koneet eräillä, niillä pääsee ja pärjää.

    Mietinpä sitäkin että onkohan Boogieteorian alkeet pe4uskoulun ala-astetta varten mikään oikea taideteos vai onko koko tupla-LP suuri ns. keskisormiele? Sen mukana kun kas tuli työkirja.

    Poimin: mikä seuraavista on tärkeä nommunikaatioväline?
    - posavaruuttatiķko
    - posväljyyttätikko
    - postilaatikko

    Ei sitä silloin tiennyt että tästä tehdään totta mutta tehtiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pientä vikaa. Piti olla r K mutta vahinko että näpytin 4 n. Laitelkaakin joutessanne tuo niin on pois rumentamasta.

      Lähenpä ryskämään infraa, jouten päiten sitä muuten oltaisiin.

      Poista
  5. Viimeisen kappaleen maininta voitonsävelmästä: Tarkoittaako blogisti jotain muuta kuin Beethovenin 9. sinfoniaa, tunnettu nimellä "Oodi ilolle". Sitä sekä saksalaiset että britit käyttivät viimeisimmässä yleismaailmallisessa sodassa voitonsävelmänä. Nykyään tunnettu myös EU-hymninä, ja sen alkuhan on just ti-ti-ti-taa...

    Onko britit säveltäneet jotain muuta saman teemaista?

    VastaaPoista
  6. Kirjoitinpa ihan päättömiä. Beethovenin viideshän se on se ti-ti-ti-taa, ei eurohymni Oodi ilolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "liekkijuomaas kuolevainen harvoin saanut maistaa on"

      Poista
    2. Viides taas oli alun perin omistettu Napoleon Bonapartelle, mutta säveltäjä veti omistuksen pois vissiin silloin kun N.B. rupesi keisariksi.

      Poista
    3. Korjataan nyt vielä että se Napoleon-sinfonia on numero 3 (Eroica). Carl Davis käyttää sitä paljon Abel Gancen Napoleon-elokuvaan säveltämässään musiikissa.

      BFI:n kolmella bluraylla julkaisema Napoleon on saatavissa hyvin varustelluista elokuvakaupoista. Suosittelen. (Varoitus: Historianipottajien on helppo löytää elokuvasta asiavirheitä. Abel Gancen ilmeisenä tavoitteena oli kuitenkin käyttää kaikkia taiteellisia vapauksia ja ilmaisukeinoja loihtiakseen esiin kokonaisen aikakauden ja viedäkseen katsojan keskelle sen sekamelskaa.)

      Poista
    4. Äsh, noloa. Olisihan se Eroica pitänyt muistaa kun olen juuri lukemassa Hobsbawmeja uudestaan ja tietoni oli sieltä.

      Poista
    5. Hyvä, että blogia seuraavien joukossa on ainakin yksi Hobsbawmia lukenut.

      Poista
  7. Morsemerkki Y (-.--) oli "tautikaataa". Armeijassa 1977 opetettiin noin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis tietysti toimivampi, jos muistisana alkaisi morsemerkin mukaisella kirjaimella.

      Poista