4. lokakuuta 2019

Karttapallo



Saa miettiä ennen kuin käsittää, että historian tärkein reitti on silkkitiet eli vaativa väylä keskeltä Kiinaa puoliväliin Eurooppaa.

Poliittinen ajattelu pätkii muillakin kuin amerikkalaisilla. Intian ja Kiinan voimattomuuden kausi runsaat sata vuotta sitten on leimannut ne ongelmiksi mutta joka tapauksessa läntisille suurvalloille vaarattomaksi.

Se on korskeaa ajattelua Aasian tuuliselta länsiniemeltä. 

Elektroniikan ja tietotekniikan nyt käynnissä olevan murroksen polttopisteet ovat Kiinassa ja Intiassa. Amerikkalaiset kiukuttelevat, että Kiina varastaa heiltä teknologiaa. Todellisuudessa heidän pitäisi itse keskittyä varastamaan, sillä tekoälyn alueella Kiina saattaa olla jo edellä. Ja intialaiset – katselkaapa USA:n yliopistojen ympäriltä tulevaa kaikkein edistyneintä kirjallisuutta, esimerkiksi nanotekniikkaa tai syövän tutkimusta. Kyllä on paljon intialaisia nimiä!

Tuo ala, englanniksi Technology Transfer, oli tutkimus- ja opetusalani. Amerikkalaiset olivat erittäin taitavia sekoittamaan toisiinsa kaupalliset ja oikeudelliset perusteet. Kuuntelin vuosia selostuksia muun muassa viestintään liittyvistä patenteista, jotka olivat jatkuvasti toisarvoisia verrattuna tullin kaupallisiin määräyksiin. Sangen eurooppalainen GSM yritti tunkeutua Yhdysvaltoihin ja Japaniin, eikä onnistunut kunnolla. Nyt on meneillään 5 G, joka liittyy hyvin läheisesti tekoälyn ja koneoppimisen massaratkaisuihin. Päättäväisesti jälkijunassa matkustava Trump purkaa sappea kiinalaisille laitevalmistajille. 

Mieleeni tulee lentävä lause, Esa Pakarinen konduktöörinä: oliko Mikkeliin menijöitä – juna lähti justiinsa.

Koska Trump haukkuu hallintoa, on pakko pitää erikseen mielessä, että USA eli liittovaltio on huonosti organisoitu. Joissakin asioissa se on liian suuri, joissakin liian pieni. Erään hämmästyttävän piirteen näkee lyhyelläkin vierailulla menemällä hankkimaan itselleen jotain pientä paperia. Toiminta, menetelmät ja laitteet ovat järkyttävän vanhanaikaisia, ja sisäpoliittisista syistä osa henkilökunnasta on luku- ja kirjoitustaidottomia. Täydellinen vastakohta on esimerkiksi Saksa. Kohtelu voi olla koleaa, mutta asiat sujuvat, varsinkin jos puhuu saksaa.

Kiina on tiettävästi ennen kaikkea epätasainen, mutta kun taitoa tarvitaan, sitä on. Jostain syystä Japani ja Etelä-Korea eivät koskaan päässeet Kalifornian vauhtiin softan kehittämisessä. Kiina pääsi. Sekä Dengllä että Xillä on omia muistoja kulttuurivallankumouksesta, joka oli yritys sivuuttaa fysiikka lakeineen politiikalla.

Teknologia suuri muutos on rajuin suuryhtiöille, joiden nyt sanotaan hallitsevan Amerikkaa ja maailmaa. Tulette näkemään, että aivan käytännön syistä nämä Googlet ja Oraclet tullevat hajauttamaan ja verkottamaan itse itsensä. Haluttua ohjelmaa ajava älypuhelin on tärkeämpi kuin osakkeen omistaminen.

Kuvassa muuten on kolme suomalaista tutkijaa maailmanverkon keskipisteessä eli Altailla noin 1909: Granö, Ramstedt ja Pälsi. Seudulla muuten liikkui myös etevä suomalaissyntyinen sotilasvakoilija, sellainen C.G.E. Mannerheim…

7 kommenttia:

  1. Satuin lukemaan Granön elämäkerran jokunen vuosi sitten ja olipa varsin mielenkiintoista asiaa menneestä maailmasta.

    Kiinaa vastustan yhtä jyrkästi kuin Neuvostoliittoa 1970-luvulla. Kiina on äärimmäisen tehokas digitalisointunut sortovalta joka kyttää vainoharhaisesti omia kansalaisiaan. Epäilyttäville tai sellaisiksi epäiltäville on heti luvassa pieni leiritys, mahdollisesti ilman poispääsyä. Kommunistinen puolue pitää kaikin mahdollisin keinoin, väkivaltaa säästämättä, kiinni saavuttamastaan vallasta ja pyrkii kahmimaan vielä lisää maita valtansa alle. Taiwan on kovasssa puristuksessa ja vyörytyksessä. Jos USA:n suojelu heikkenee, Kiina hyökkää sinne hetkeäkään aikailematta.

    Olen parikymmentä vuotta kirjoittanut ja puhunut Kiinaan liittyvästä vaarasta koskien juuri IP:n kähmimisestä pääasiassa länsimaisilta yrityksiltä. Kiinan sotilaalliset yksiköt (aivan kuten Pohjois-Koreassakin) työskentelevät kuumeisesti saadakseen kaikkea mahdollista tietoa, tieteellistä, teknistä, asevarustelua, sotilasteknologiaa, kaupallisia ja poliittisia tietoja joka ilmansuunnasta. Keinot eivät ole asiallisia pyyntöjä vaan häikäilemättömiä tietomurtoja ja vastaavia virusten syöttöä varomattomille uhreille jotta voidaan sitten yöllä kopioida tietokoneiden sisältö. Sadattuhannet länsimaiset yritykset tekivät vuosituhannen munaukset lähtiessään Kiinan houkutteleville alihankintamarkkinoille kuvitellen jotain etua saavansa. Saivatkin mutta lyhytaikaista ja samalla huomaamattaan monet menettivät yrityksensä tärkeimmän pääoman eli tuotteisiin liittyvän teknologian joka kopioitiin sinne. Kovin monet yritykset ovat nyt havainneet mitä on tapahtunut ja monet riskit ovat toteutuneet ikävällä tavalla. Alihankinnan kustannuksetkin ovat kohonneet merkittävästi mutta kynnykseksi on muodostunut tietenkin se ettei ole enää omaa valmistusta Euroopassa vaan se joudutaan kovalla työllä taas rakentamaan.

    VastaaPoista
  2. Yhdysvaltojen oudoksuttaviin ja turmiollisiin paradokseihin kuuluu, että äärimmäisyyksiin viety "big governmentin" kammo ulottuu kaikkeen julkiseen toimintaan, aivan välttämättömimpäänkin. Siten esimerkikai demokratian kivijalan eli vaalien tekniikka on likimain kivikautisella tasolla, mikä taas vieroittaa kansalaisia, mahdollistaa manipulaation ja generoi uskottavuutta rämettäviä oikeusprosesseja. Tuskin sitä koskaan kuntoon saadaankaan, kun se maksaisi hivenen ja kun nykytila palvelee joidenkin valtatahojen etua.

    Government-sana muuten on siellä veikeän epämääräinen ja monikäyttöinen. Se voi tarkoittaa sitä etenkin republikaanien kammoksumaa toimintaa, jota meillä kutsutaan normaaliksi julkishallinnoksi. Mutta government tarkoittaa myös kulloisenkin presidentin "hallintoa" eli hänen liittovaltion johtotehtäviin valitsemaansa miehitystä, siis poliittisia luottohenkilöitä (sikäli kuin nyt sellaisista voidaan tämän nykyisen kohdalla voidaan puhua).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo sama termin monikäyttöisyys koskee myös sanaa administration. Se on siis sekä hallinto yleensä että istuvan presidentin ylätason poliittinen miehitys (joka saattaa kovastikin vieroa administrationia tuossa ensimmäisessä merkityksessä).

      Poista

  3. Silkkitie jätti jyräämättä lukuisat kohdalle osuneet kulttuurit kunnes muuttui viinatieksi. Joskus tätä viinaruttoa luettiin radiossa, oliko Donnerin mukaan, vai jo Castrenin miespolvi pari aikaisemminkin. Voi itku. Oopiumihan se briteiltä oli ainut tuote mikä kelpasi Kiinassa.

    Ja kovaraha, joiksi kultaa ja hopeaa ruvettiin sanomaan kun itessään Kiinassa kohdattiin nahkapalarahaa ja paperirahaa. Ottivat rajalla hopeat marcopoloilta valtiokonttorin holviin ja antoivat paperia vastineina. Ihan kuten tänäänkin, Kiinalla on lännentuohta vaikka polttaa. Putin yllyttikin 2008 siivoamaan kassan pohjia myöten. Kostoksi kai ruttovuosista 1990-luvun alusta. Kiina päinvastoin meni lännen avuksi keynesläisellä kysynnän lisäämisellä eli länsituonnin massiivisella lisäämisellä. Etteikö muka narulla voi työntää, paperirahalla. Se on aina kontekstisidonnaista ja aina tähytään polun päästä oli se laaksossa eli tuntureilla. Ruttoa se Mustasurma tuliainen, mutta ihan tuoreesti luin FT:stä huomisten Puolan vaalien tiimoilta.

    Lech Walesan ja papiston consiliereiksi tunkivat dollarimiehet ja ostivat helahoidon. Kaksi kautta alan ministerinä ja yhden Keskuspankin pääjohtajana (pankkitoimiluvat mm.) ahkeroi Leszek Balcerowics. 2015 kun Laki ja Oikeus voittivat, Jarozlaw Kaczynski vannoi lopultakin hylättävän onnettomat dogmit, joita Rutto Balcerowicz oli dollariohjeistuksessa esittänyt. Ilmaus on englanniksi The pest Balcerowicz. Ja Suomihan ottaa EU rahat veks moiselta takapaju peräkamari muinaisuskovalta. Hyvä Jutta ja Antti ! Kaikki Suomen reittauksen puolesta.

    Kojamon kurssi on noussut 60 % vuodessa. Suomalaiseen vuoralaiseen luotetaan ja nythän kodinostoa rajoitetaan jokusella trikillä. Jos vähänkään tepsii niin sisäpiiriliigat aitaavat lopunkin kasvukaupunkien kasvusta vuokrasinkku-hötöhötö-asujilleen. Ja muillekin pakkasta pakeneville työperheille, kynittäviksi.

    Siitä vaan. Muinaisuskon aika vaihtuikin jo tiedeajaksi. Ja pomojäärät sulottariksi. Katsoin eilen Kauriinmetsästäjän (ja äsken tyrkkäsin arkistoAlasen kekkosheiton takaisin emmaKoivistolla). Elokuvan ekatunti ja vartti rautatehdaskaupungissa ortodoksikirkon uskossa on ihanaa arvokasta elämää ja yhteiselämää. Hiukan ehkä jo nuoretmiehet irtaantumassa. Ja Vietnamia ei hosuta kuin jokuvartti ja sekin siinä pelipöydässä. Sitten taas rautatehtaalle. Mitä työn balettia ja voimavärien maalausta ja aikuisuutta viidakosta selvinneille. Nyt 2019 tyhjinä Trumpin täyttää.

    Olivatko meidänkin isämme ja perheet kohottautuneita rakentajia ? Että eikö se ollutkaan talvisodan henki, vaan syksyn 1944 siiviilivastuut, joista yhteishyvä vihdoin puhkesi.

    Sanansijaksi töissä ihan heti. Fagerholmin hallituksessa demarit ja sotakaverinsa Kokoomuksen asevelisiivessä myötä-äänestajinä, panivat paukkuja sosiaalihuoltoon, lapsilisiin ja Aravaan. Minkä VVV-osuuskunnan nyt vihdoin Kojamo pörssäsi liigojen saaliiksi.

    Kuinkas mones polvi sitä Mikkelin lyseota. Aika mones. Se 1800 lopun justeeri- ja hevos- uittomiesten rakennus Ahti Karjalainen, pommitettiin kun Mannerheim oli vieressä. Maalittivat vika koulun. Joo, niinkai keväällä 1944 Helsinginniemen sijasta laajalahdenkin.

    Kojamo on uroslohi, siemenraha kyllä. Kas kun ei osteri tai hummeri tullut valituksi vaan tällänen nonreal. Liigojen ikioma salasana ja merkki. Lego asteelle vajonneesa "tiedonvälityksessä" ihan sama.

    Vielä. Juha Siltalan superprojekti senkun laajenee ja syvenee. Mutta ihan leikkaisi jos vain näkisi kapitalismin kapeasti rahan perässä -tai edellä nykyisin- juoksemisena. Varjopankkikaan ei kävisi stiignafuuliasta. Vaan paluuna -lait ja Fagerholmin ohittaen- Medicien aikaan, heillä kun oli tota creditiä eli itsetekoista trademark rahaa. Niin niillä on taas -ja rutosti.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  4. ”Nuo Altain huiput siintelee, tasolla pilvien, ja vuoripuro solisee ...”
    Kappale taitaa olla niiltä ajoilta, kun Granö kolusi noita seutuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kuulostaa Lermontov-suomennokselta, mutta hän taisi kirjoittaa Kaukasiasta, ei Altailta.

      Poista
  5. Juu mikä on? Eihän tässä ole mitään propleemaa, met rupeama telepatiaa! Hähä. Etiäisiä peliin, vaistolla tarpomaan sysipimeässä syysmetsämaisematyypissä niitä suppilovahveroita tuikun kanssa poimime ja läskisoossia kärytämä vanhuuven lystiksi.

    Tosiaan, palvelutalojen paloilmaisimet. Pitäähän niitä ajoittain liipaista että oisko vaikka lättytaikinaa ja palo- eikun pelastustyyppisiä hlöitä yleisesti saattaa jopa tupsahtaa paikan päälle. Semmoista se on, joskus. Kelpaahan sitä tulla valmiiseen pöytään, sitä...

    VastaaPoista