8. lokakuuta 2019

Piirakkasodassa sattuu



Väitetään että ruotsalainen vapaaehtoisupseeri puuskahti, että sodassa on aina kaikenlaista harmia, kun koko komppania kaatui Kalevankankaalla mielettömässä hyökkäyksessä punaisten konekiväärejä vastaan.

Tiesin että kuvan Veikko Huovisen ja Veijo Meren toimittama ikivanha ”Piirakkasota” on vain kirja hyllyssäni. Weilin+Göösin alkuvaiheen viritelmiä ja Westrén-Dollin kuvittama.

Mutta nyt alan oppia, että omista kirjahyllyistäni teen jatkuvasti sensaatiomaisia löytöjä. Tulisin kevyesti toimeen ostamatta enää yhtään kirjaa tai sellaisia lainaamatta. Näin en kuitenkaan aio menetellä.

Mutta kirjallisuus on vaikuttanut minuun! Se on vaikuttanut juuri toivotulla tavalla.

Jos joku lukijoista kuvittelee, että lukemalla sivistyy tai että kirjoja lukeva ihminen on jotenkin parempi ihminen, kyllähän erehtyy. 

Jos haluaa parantaa tapojaan, voisi hakea naapurin mummolle maitoa ja kissalle makkaraa. Sivistymiseen taas avittaa ajattelu, ja se on hyvin vaativa laji, jossa venyttely ja rentouttaminen ovat paljon tärkeämpiä kuin voimaharjoitukset.

”Piirakkasodassa”, jonka siis avasin aivan vahingossa etsiessäni jotain muuta, on 53 juttua, suurin osa novelleja, osa katkelmia romaaneista.

Ainakaan minä en osaa edes kuvitella parempaa valikoimaa. Se on samanaikaisesti aivan tavattoman hauska ja sopivan kulmikkaasti opettavainen.

Merkillisesti vastaan nousee suuri määrä tarinoita, jotka luulin tuntevani vain itse tai kuulleeni Tuomas Anhavalta, kuten Orm Punaisen joulun juontia maalaileva ”Ormin ja Sigtryggin kaksintaistelu”, siis se juttu, josta käy ilmi, että pöydän kannella käydyn kaksintaistelun tuloksena toisen taistelijan pää saattaa kieri ja loiskahtaa olutkorvoon. Kirjoittaja (Bengtsson) ei kuitenkaan mainitse, oli vaikutus olueen haitallinen.

Samojen kansien sisältä muuten löytyy kaikkien epämääräisesti muistama Roald Dahlin juttu viinintuntijasta ja silmälaseista, jotka olivat unohtuneet arkistokaapin päälle.

”Sancho Panza” tuomarina (45. luku) pitäisi sisällyttää yleisen oikeustieteen tenttivaatimuksiin. Kunnon sotamies Svejkin ”Tekosairaat” pitäisi sisällyttää lääketieteellisen tiedekunnan ja maanpuolustuskorkeakoulun kurssivaatimuksiin.

Tällainen suitsutus on tarpeen siksi, että monet suuret teokset ovat suuren maineensa vankeja tai sekasortoisen rakenteensa uhreja. Esimerkkejä viimeksi mainitusta ovat Gogolin ”Kuolleet sielut” ja Rabelais’n ”Gargantua”, jonka rinnalla olisi aina mainittava vielä parempi ”Pantagruel”.

Voi että tällaistakin on olemassa. Ja vielä ihan ilmaiseksi ja ilman vaaraa myöhästymismaksuista. Ja kaikkien kuolla kupsahtaneiden antologioiden joukossa…

14 kommenttia:

  1. Niin on. Lisäksi kirjoissa on hurjan paljon ruoka-asioita. Niitä lukiessa on kiva syödä, mutta ne ovat erikseen. Leivässä jos lukee Porin Valu niin se sitten taas on täysin eri asia. Eri hienoa, kuten hienokirkonkello tai kevytankkuri.

    Tarviiko sitä lukulaseja jos on piimätölkki ja makkara-voi-leipä?

    VastaaPoista
  2. Analogioiden saattohoitajien koulutuksen tuista ei enempää voida leikata.

    VastaaPoista
  3. "Weilin+Göösin alkuvaiheen viritelmiä"...?

    Aika pitkä alkuvaihe, sillä Weilin+Göös perustettiin 1872.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvittelitko tosiaan ettei Kemppinen sitä erinomaisen hyvin tiennyt? Minä puolestani kuvittelin että valtaosalle lukijoista - siis kaikille jotka eivät ole typerällä tavalla täynnä itseään - oli selvää mitä ja millä lailla alkuvaihetta tarkoitettiin.

      Poista
    2. Kiitos ojennuksesta, äiti. Vitsikäs viestini ei tietenkään ollut Kemppiselle, vaan nuoremmille lukijoille, joista valtaosa tuskin edes muistaa koko Weilin+Göösiä... Mutta lupaan, etten enää ikinä epäile professorien muistia.

      Poista
  4. Hyvä kirjavinkki näin päivien pimetessä. Tuttuja tekstejä, mutta lyhyinä pätkinä piristäviä välipaloja, kun on ollut luettavana monta paksua kirjaa yhtä aikaa kahden viikon lainoina, jolloin tulee sellaista pakkolukemisen tuntua. Ishiguron "Surullinen pianisti" taitaa kyllä jäädä kesken tällä kertaa. Ihme ja kumma, Piirakkasotakin löytyi näistä Helle-kirjastoista, kaksi Itä-Uudeltamaalta (Lappfjärd ja Porvoo), jossa yleensä on vanhempiakin suomenkielisiä kirjoja, ja yksi ihan naapurikylästä Pohjasta (Pojo). Kyläkirjastot kunniaan! Näytteiden valitsijatkin luotettavaa väkeä kuten myös suosittelija.

    Myöhästymissakoilta säästyy, kun lukee sähköpostinsa joka päivä. Kirjastosysteemi muistuttaa kyllä eräpäivästä. EG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taas saan korjata itseäni: Lappträsk sen piti olla, Itä-Uudenmaalla, Lappajärvi. Lappfjärd, Lapväärti missä lie Pohjanmaalla. Lappalaiset jättäneet paljon nimiä jälkeensä, täältä meiltä Hankoon päin on Lappohja, Lappvik. EG

      Poista
    2. Vielä meni väärin! Luin juuri, että Antti Tuuri on kirjoittanut kotiseutunsa värikkäästä lappajärveläisestä henkilöstä. Mikäs se Itä-Uudenmaan Lappträsk sitten on? Netti tietää, Lapinjärvi. Ja Savossa on Lapinlahti, "Lapinlax".
      Nyt jätän vähäksi aikaa maantiedon ja lähden kirjastoon hakemaan sitä Tuurin kirjaa! EG

      Poista
  5. Ad Omnia: Ville Repo oli avainhenkilö siirryttyään Gummerukselta Weilin+Göösille 1963, kun yhtiö aloitti uudelleen pitkään sammuksissa olleen kirjojen kustantamisen. Tuloksena oli monta erikoisen hyvää teosta ja uudenlaista henkeä. Tuolloin olin itse kustannusalalla. Vuonna 1872 en ollut. Ville Repo unohtuu helposti kovaäänisemmän Eino-veljensä varjoon.

    VastaaPoista
  6. Luin tuon muistaakseni myöhäisteininä enkä muista siitä 60-luvulta muuta kuin nimen. Ei ollut mitään yleissivistystä johon olisi voinut ripustaa faktat tai parodiat. Vastaavasti Rabelais oli mulle "tämä arpa ei voita". Hassua kyllä ymmärsin luontevasti Twainia.

    VastaaPoista
  7. Piirakkasodassa oli hienosti kuvitettuna yksi maailmankirjallisuuden suurista klassikkoteksteistä: Haanpään Kenraali Impola. Luulen, että jopa Stalin ja Hitler olisivat nauraneet ajattomalle tarinalle.

    VastaaPoista
  8. Aivan uusi täky mulle. Eipä vaan taida kirjastosta enää löytyä. Kirjastovirkailijathan nakkelevat tätä nykyä kirjoja poistoon sen minkä kerkiävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina saa kun pyytää. Osaa pidetään kellareissa. Kirjojakin saa, niistäkin pidetään osaa saatavilla ja osaa niistä kellareissa.

      Poista