Romukauppa

Media vaatii ihmiskauppaa. Köyhät rahapeliriippuvaiset olisi myytävä Boris Johnsonin hengenheimolaisille, esimerkiksi jollekin Englannin suurista vedonlyöntitoimistoista, jotka ovat jo saavuttaneet mainetta muun muassa vaatimalla tekijänoikeutta jalkapallo-otteluihin…

William Hill Ltd.:llä, jonka pääoma-arvo näyttäisi nyt olevan noin 5 miljardia puntaa, oli sellainenkin oikeusriita vireillä. Silloin suomalaiset rahapelifirmat, etenkin Veikkaus, onnistuivat pitämään pintansa.

Olemme tottuneet sivuuttamaan vaieten sen valheen, että tupakka olisi suurin kansan tappaja, kun se on todellisuudessa alkoholi, jonka asemaa uhkaa pian metamfetamiini ja kovasti kirivä oman elimistön tuottama endorfiini.

Olettehan lukeneet, miten tappaminen voi tulla tavaksi? Lukekaa sotakirjallisuutta. Juuri näinä aikoina on esitelty Suomen ja naapurimaiden vuosien 1917-1922 tapahtumia. Ei ole perustetta väittää valheeksi erään James Ellroyn kirjan henkilön puuskahdusta: killing is fun. Tappaminen on hauskaa.

Tappamisen huuma on aina esitelty eräänlaisena mielen sairautena tai ainakin häiriönä tai poikkeuksena.

Ellei se olekaan totta?

Ensimmäisestä maailmansodasta on merkintöjä, miten pettyneitä jotkut olivat, kun tappaminen ja toisten kuoleminen ei ollutkaan kivaa eikä edes sankarillista. Jostain näkymättömistä tuli vain kranaatti, ja siinä kaikki. Toisesta maailmansodasta on paljon kuvauksia, miten mielenkiintoisen järkkymättömästi sotapäällikkö suhtautui omiinkin kaatuneisiin. Jotkut kyllä – myös Suomessa – kilpailivat siinä, kuka onnistuu tapattamaan eniten omia.

Miksi kirjoin näin kauheita ja silmin nähden perättömiä asioita? Muistuttaakseni että sosiaalinen järjestelmä muistuttaa aina enemmän romukauppaa kuin virtaviivaista ja välkkyvää tehdasrakennusta. Kykymme ohjata itseämme ja toisia ovat valitettavan alkeellisia.

Minusta on selvä, että rahapeleille ja niiden aiheuttamille menetyksille ja vahingoille on tehtävä jotain. Minusta on selvä, ettei se ole ajan suurimpia ongelmia. Ongelmiksi nousevat helposti käsitettävät asiat ja poliittisesti hyvin suosittuja ovat asiat, joissa voidaan perimmältään paheksua muita ihmisiä ja korostaa omaa hyveellisyyttä.

Mikä ei lainkaan vaikuta talvirenkaiden tarpeellisuuteen eli siis jatkuviin ja monen muotoisiin sääntöihin, kieltoihin, käskyihin ja ohjeisiin. 

Endorfiini on siis kemiallisesti morfiini. Oma huumeeni on kirjallisuus ja kiksit ovat rajuja. Luin jo puoliväliin aivan mainion Eric Vuillardin kirjan ”L’ordre du jour”.  Se sai Goncourt-palkinnon. Aihe on Hitler ja maan korkeimmat teollisuusmiehet helmikuussa 1933. 

Voi olla että se ilmestyy nyt suomeksikin. Viis siitä – Vuillardin vanhanaikainen syvään hengittävä ranska pitkine imperfekteineen ja subjunktiiveineen huumaa. Ja kirjoitustapa on se korkea: miten vähällä voi sanoa paljon; millaisen runsauden tunteen tuottaa viisas valikointi.