1. lokakuuta 2019

Ei maantiede


(…jatkoa)

”Maantieteelle Suomi ei mahda mitään.” ”Meillä on niin pitkä yhteinen raja Venäjän kanssa.”

Viimeistään Paasikivestä lähtien tai koko vuosisadan tätä on toisteltu.

Mutta ajatus on väärä.

Jatkan Pikettyn ja Therin pohjalla. Jatkoa voi tulla paljonkin, koska asia on niin tärkeä. Asiayhteys näyttäisi siis olevan talous ja taloushistoria, mutta eipä vain ole.

Entä jos amerikkalaiset olisivat pudottaneet atomipommin Berliiniin elokuussa 1945?

Kysymykseni on mieletön, koska Saksa oli antautunut toukokuussa ja Berliinin raunioilla hallitsivat Neuvostoliitto, Britannia ja USA itse.

Toisaalta 30 seuraavaa vuotta kesti kylmää sotaa. Se oli lännelle kaikkien tilastojen mukaan täysin ainutlaatuinen rahan ja vallan aika, ja eriarvoisuus väheni, mutta suuri kysymys oli ydintuho. Samalla tavalla kuin nuoret pelkäävät nyt pahasti ympäristötuhoa minun sukupolveni kasvoi ydintuhon varjossa. Tiedämme nyt, että pelko oli täysin aiheellinen.

Neuvostoliitto valloitti alusmaikseen koko Itä-Euroopan lukuun ottamatta Kreikkaa ja Suomea.

Therin aivan oikean havainnon mukaan Neuvostoliiton ja sosialismin alamäki alkoi Helsingin ETY-kokouksesta 1975. Se ei ollut tarkoitus eikä Kekkosen ajatus. Sitä ei tullut kukaan silloin edes ajatelleeksi. Neuvostoliitto ei tarkoittanut mitään erikoisempaa puhuttaessa ihmisoikeuksista. Myös amerikkalaiset kävivät katsomassa Rautaesirippua Imatran suunnasta Neuvostoliittoon päin.Ihmisten olojen parantamisesta oli puhetta, muta tekoja ei paljonkaan. Ja niin vain kävi 1989-1992, että koko sosialistinen blokki kaatui. Kukaan ei silloinkaan aluksi jaksanut käsittää, että jotain niin uskomatonta voisi todella tapahtua.

Kun käsillä on ranskalainen ja saksalainen kirja ja kahden Euroopan mantereen ja Britannian todella pitkät tilastot etenkin valtaa kuvastavasta omaisuuden kasaantumisesta, on paikallaan korostaa eurooppalaisia ja väheksyä maantiedettä. Rajojen osoittamat alueet muuttuivat suureksi mosaiikiksi. 

Kaikeksi onneksi etenkin ranskalaisten ajatuksin ja saksalaisten rahoin oli perustettu hiili- ja teräsyhteisö, myöhempi EEC, myöhempi EU, ja välillä oli vapaakauppajärjestelmä EFTA. Yhteisöön vähä vähältä kytkeydyttiin, vaikka Suomessakin vasemmisto vastusti ensin jyrkästi. ”Ei – ei – EEC!”.

EEC:n ja siis EU:n vaihtoehto olisi ollut NATO:n vapaakauppajärjestelmä.

Ja kansallisvaltion raja ei ole enää pitkään aikaan merkinnyt suuria. Köyhyyteen tuomittuja alueita on joka maassa. Ennen oli köyhiä maita ja rikkaita maita. Nyt on rikkaita kaupunkeja, Suomessa ehkä kolme, ja nopeasti taantuvia alueita. Suomalaiset esimerkit tiedetään. Niitä on paljon. Ja tilastoillamme voisi rakentaa Pikettyn kaltaisen yhteenvedon matkasta takapajulasta laajaan hyvinvointiin, jota tätä nykyä on alettu vastustaakin.




30 kommenttia:

  1. Uskoakseni ETYKin vaikutus siihen, mitä Itä-Euroopassa tapahtui, oli Kekkosen tarkoitus.

    VastaaPoista
  2. Tuli vaan mieleen, jos rajanaapurimme olisikin ollut Yhdysvallat Venäjän sijasta, niin olisimmeko enää (tai koskaan edes olleet) itsenäisiä?

    VastaaPoista
  3. Kemppinen mainittu Loirin kirjassa. Chapeau!

    VastaaPoista
  4. " Ja kansallisvaltion raja ei ole enää pitkään aikaan merkinnyt suuria. "

    Onko edes teeoriassa mahdollista se, että suhteellisen suvereenit valtiot harjoittaisivat vapaakauppaa ja melko avointa matkustusta keskenään ilman, että edessä on "alati syvenevä" ja sitä kautta päätöksenteoltaan ja vallankäytöltään kaikkeen puttuva keskitetty liittovaltio? Siis että elettäsiin vähän niin kuin Pohjoismaat ennen aikaan?

    On nimittäin sääli, että jonkin Unkarin on alistuttava Brysselin (= Pariisi, Berliini) tahtoon vastoin unkarilaisten enemmistön tahtoa myös asoissa, joilla ei mitään tekmistä vapaakaupan kanssa. Kuten vaikka maan väestörakenteen pakkomuuttamisen suhteen. Unkarialiset muistavat hyvin Moskovan komennon tässäkin suhteessa ja siksi hieman vierastavat tätä "alati syvenevää".

    Olisi kiintoisaa kuulla enemmän siitä autuudesta, jonka komennon keskittäminen Saksa - Ranska -akselille meille tänne periferiaan tuo. Esimakua siitä on jo toki saatu. "Taakanjakoa" ja toisaalta moraalista hasardia pukkaa monessa eri suhteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaisi opiskella peliteorian alkeet, jos tuollaisia pohtii. Ylipäänsä vapaakaupasta keskusteltaessa peliteoria pitäisi aina ottaa huomioon. "Eletään niin kuin Pohjoismaat ennen vanhaan" ei tarkoita laajaa vapaakauppa-aluetta. Vapaakauppa yli demokraattisen päätöksenteon rajojen on aina uhka demokratialle, ja nykymaailmassa uhka on toteutunut. Idealistinen oikeistolainen voi toki ajatella että hyvä vaan - kilpailu on aina hyvästä. Peliteoriasta ei voi kuitenkaan vetää näin yleistä johtopäätöstä. Nykyinen talousjärjestelmä tekee ainakin vasemmistolaisen ja vihreän politiikan liki mahdottomaksi Siksi Rinteen puheet ja teot ovat väistämättä ristiriidassa. Oikeistolainen voinee ajatella tästäkin että hyvä vaan, mutta silloin vastustaa samalla demokratiaa. Jos vasemmistolaista politiikkaa haluaa tänä päivänä ylipäätään tehdä, sellaiseen pitäisi pyrkiä vähintään EU-tasolla ja mielellään myös jonkinlaisen sosialistisen internationaalin kautta. Sama pätee myös ympäristönsuojeluun.

      Väännetään nyt vielä rautalangasta että suvereeni Suomi on nykyaikana utopia. Vapaata talous on tullut jäädäkseen, mutta talouden globalisaatiota ei olisi saanut edistää nopeammin kuin demokratian globalisaatiota eli ylikansallista demokraattista päätöksentekoa.

      Poista
    2. Autarkiassa Suomessa pystyy elämään n. miljoona ihmistä.

      Poista
    3. Saako 51% enemmistöllä estää tai haitata sitä 49%-ia toimimasta yhteiskunnassa? Tästä on Unkarissa ja Puolassa kysymys.

      Poista
    4. Ruvetaan mekin harjoittamaan unkarilaistyyppistä politiikkaa: Ensimmäiseksi poistetaan Ylestä ja mielellään Internetistä kaikki Perussuomalaisiin ja Kokoomukseen liittyvät uutiset ja maininnat. Myöskään tuomareiksi, poliiseiksi ja kunnatalon siivoojiksi ei nimitetä ketään jonka tiedetään kannattavan perussuomalaisia tai kokoomusta.

      Poista
    5. Kiitän nöyrimmästi anonyymiltä/ anonyymeiltä saamastani asiantuntevasta opastuksesta.

      Johtopäätös on siis se, että kyllä "alati syvenevä" ja sen tien päässä vääjäämättä odottava liittovaltio on ainut mahdollisuus. Hieman se kyllä kylmii täällä periferiassa, koska periferiat kupataan tunnetusti aina ensin.

      Jotenkin joka tapauksessa tunnen sympatiaa unkarilaisia kohtaan, jotka eivät halua, että Bryssel (aiemmin Moskova) vaihtaa heidän väestöään ja myös puolalaisia kohtaan, joka haluaisivat itse rakentaa maataan omalla tyylillään ja vaaleilla valitun oman hallintonsa alla.

      Pitääkö tuohon todella meidän sormi pystyssä puuttua ja ajaa noiden maiden kansan enemmistön tahdon yli? Sekö on sitä demokratiaa?

      Ja niikö se todellakin menee, että voidaksemme myydä Wärtsilän tai Koneen tuotteita Kiinaan, meidän täytyy antaa Brysselin päättää energia- metsä-, vero-, sosiaali-, jne. politiikastamme?

      Poista
  5. Onks toi Petja Jäppinen oikeesti vielä henkissä vai onks joku kaapannut sen nimimerkin eiku nimen?

    VastaaPoista
  6. Neuvostoliitto "veljesmaineen" muodosti sosialistisen EU:n, ja kuinkas sitten kävikään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se ollut edes "sosialistinen EU", vaan Venäjän Imperiumin alistamien valtioiden rypäs.

      Mikä on se EU:ssa oleva imperiumi, joka on alistanut muut alleen?

      EUsta ei voi valitettavasti (?) tulla edes USAn kaltaista liittovaltiota, koska puuttuu yhteinen valtakieli. Ironista on, että siksi on muodostunut englanti - ja englantilaiset itse lähtevät lätkimään.

      EUn pitäisi pysyä lestissään eli taloudellisena liittona. Miksei myös sotilaallisena, mutta kun on se Nato, jota USA nyt tosin horjuttaa.

      Poista
    2. Englannin kieli tuhoaa kulttuurin, tieteen ja ajattelun.

      Poista
  7. "Samalla tavalla kuin nuoret pelkäävät nyt pahasti ympäristötuhoa minun sukupolveni kasvoi ydintuhon varjossa. Tiedämme nyt, että pelko oli täysin aiheellinen."

    Tai sitten pelko on täysin aiheeton ja totuus ilmastomuutoksesta sisältää funktiossaan enemmän lämpötilaan vaikuttavia muuttujia kuin vain ja ainoastaan Co2-pitoisuuden ilmakehässä.

    Rakkain Greetamme, Pyhitetty olkoon hänen nimensä, ei ole kertonut suuren taustajoukkonsa kera, että ilmakehän co2-pitoisuus eli noin 410 ppm:sta vain noin 16 ppm:aa on ihmisen tuottamaa hiilidioksidia. Loput 96% hiilidioksidipäästöistä pieraisee itse äiti maa eli Gaia.

    Ilmastomuutoksen toinen symboli on valkoinen, pörröinen ja sympaattinen jääkarhu, josta otettu (feikki)kuva vuonna 2016 (?) sai aikaan tunteellisen maanjäristyksen läpi Telluksen. Viesti oli selvä; ilmastomuutos vie elinympäristön pörröisiltä jääkarhuilta ja "jäättömyyden" myötä koko laji kuolee sukupuuttoon. Snif!

    Tosiasiassa jääkarhupopulaatio on ainakin 5-kertaistunut 1950-luvulta eli kanta on noussut 5000 yksilöstä noin 30 000 jääkarhuun nykypäivään tultaessa.

    Olen aina realistisena skeptikkona miettinyt lähimenneisyyden lähintä lämpökautta eli 1930-lukua. Voi, voi kunpa silloin olisi ollut satelliitin silmä kuvaamassa napaseutujen jäätilanteen muuttumista vuodenaikojen mukaan. (Tietävät kai kaikki lukijat, että yleensä ja aina jää sulaa kesän aikaan pohjoisella pallon puoliskolla ja toetysti myös Grönlannissa?)

    Sain lainaan työkaverilta kirjan Naparetki (Bea Uusma), jossa yksiselitteisesti kerrotaan vuodesta 1930, joka on "kummallinen". "poikkeuksellisen lämpimän sään vuoksi tutkimusmatkailijat pystyvät lähestymään Valkosaarta Pohjaoisnavan lähistöllä. Vesi saaren ympärillä on kerrankin (!) jäätön ja paljas."

    Saarelta tutkimusmatkailijat löytävät Andree-retkikunnan (1897) jäänteet ja heidän käyttämänsä vetypallon....

    Sen jälkeen kyseisellä saarella ei ole ilmeisesti käyty laivalla, koska ahtojäät ovat estäneet maihinnnousun kyseiselle Valkosaarelle.

    Summasummarum. En itse tiedä, onko pelko hiilidioksidipitoisesta maailmanlopusta aiheellinen, mutta sen tiedän, että Greta-pyhimyksen ja hänen taustajoukkojensa näkemys asiasta lienee hieman sokaistunut ylidramaattisuuden ja -tunteellisuuden vuoksi. Meinaan - pienempikin kohellus riittäisi.

    Toivottavasti Kemppinen ei tee tästä mielipiteestäni rikosilmoitusta, vaikka se onkin niin kovasti vastoin ainoaa, oikeaa, suvaitsevaa, hyvää ja kaikenvoittavaa Punavihreää Totuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä taas yksi, joka tietää, pullauttelee päästöjään ja jää odottamaan, että Jussi tulisi silittämään myötäkarvaan. So it goes.

      Poista
    2. Ihmisten lukumäärä tuolloin? Lämpötilan vaikutus ruoan alkutuotantoon? Ihmisten jakautuminen kaupungeissa tai erikseen asuviin? Tiedotusvälineiden vallan laatu ja määrä? Elintaso verrattaessa tähän hetkeen? Matkailun määrä? Henkilöautojen määrä?
      Vertailu vie muassaan. Todella kiintoisaa, eikö olekin!

      Tiedetään ettei kellään ole varaa laukaista ydinasetta. Vaarantuisivat ruoka ja vesi, nyt on oltava siisti kuin sika pienenä. Tätä voi pitää värikkäänä tai sävypelkistettynä totuutena.

      Poista
    3. Mitä ihmeem tekemistä Gretalla on punaisuuden kanssa? Esimerkiksi siis Marxin, Stalinin, Breshnevin tai Taisto Sinisalon kanssa?

      Poista
    4. Et kai ole sanomassa ettà Greta on vààràssà tulevaisuuden pelkonsa kanssa? Ei kai sillà ole niin paljon merkitystà mitkà ne syyt ovat jotka tuovat vedet portaillemme tai osaltaan aiheuttavat ilmaston muuttumisen vàhemmàn miellyttàvàksi? Todennàkòisesti kuitenkin ikàisensà osa ihmiskunnasta kantaa suuremmàn osan seurauksista, joihin ikàiseni ukonràhjàke ei saa suurempaa osaa. Vaikka ilmaston muutosten, syistà pahemmin arvaillen, vaikutukset arkielàmààn kyllà nàkyvàt minunkin uutisvuossa. Asiallinen keskustelu syistà ja seurauksista ei varmaan tekisi pahaa meillekkààn.

      Poista
    5. Jo kaksi sukulaistani on kohdannut maailmanlopun, 2011 hirmuhelteissä ja tämän vuoden kesäkuun yllättävällä 31 C-helteen jälkeen. Siis "kylmässä" Suomessa, eikä nyt edes olla lähelläkään vuotta 2100. En tiedä yhtään sukulaistani joka olisi menehtynyt kylmyyteen. Ilmastopakolaisenkin olen kohdannut, etelä-Suomen lumien loputtua muutti tänne pohjoisempaan lunta kokemaan.

      Ilmastonmuutos on täällä tänään ja nyt ja se tappaa jo!

      Poista

  8. Välkky ajatus. Terävä pisto. En kyllä usko että tosi. Todempi se kuitenkin on. Aito kuva. Tosin tässä katseen alla olisi alikersantti Koivisto. Emma lanteilla, sotamieshormoonia päässä, korkeata askelta ottamassa, katse kohti inhaa itää. Tämä ikoninen ja niin valheellinen valokuva lumosi Reaganin ja Bushit. Komeahan mies olikin. Pidätteli vain.

    Muistanpa kerran kun häneltäkin irotosi. Palasi IMF:stä ja World Bankista "loimme uutta rahaa, lisää uutta tuoretta rahaa". Ne oli ne SDR:ät, nosto-oikeudet vuodelta 1969, shekkivihot keskuspankkien johtajille kuten siis Koivistolle. Eivät ne mihinkään riittäneet. Nixon räjäytti koko Bretton Woods talon 1971.

    Päästi ihmiskunnan ristinpuulta, kultainen vasikka teurastettiin ruuaksi. Syöjiä vain ilmaantui jokunen miljardi liikaa ja he ajoivat pitoihin autoilla. Moni lensi lentokoneellakin.

    Pitäisikö aloittaa alusta? Älä kysykään. Kaikki talot tehtaat tuotantotavat sähköt pannaan uusiksi ja omistajat vaihdetaan jahka private equity miehet kerkiävät lisätä rahastojensa nimeen "green". Ja omistajien kilvissä komeilee US.

    Koivistoa vedettiin höplästä siellä Washingtonissa, ja saman tekee ylistetty Lagarde IMF:ässään nyt. Tämä auringonpistos ilmanraikastus-rahanalaisuus otetaan kirkuen vastaan ja lanteet notkuen kuin paremmassakin Ruisrockissa.

    Ainut harkittu sana tässä vedossani on tuo ruis, korpiruis jonka eteen raatamista Järnefeldt kuvasi. Kaski ei pettänyt, se puski ei notkuvaa kortta vaan pensaiston täydeltä reikäleipää laipion orteen. Ne olivat erillistaloja saloilla harvassa ja kohta ihmisen mentyä toiselle vaaralle, raivio palautui odottamaan sukupolvien kierron osumista samalle perälle. Kaikkea on paitsi järkeä.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  9. Euroopan suurin voima perustuu alueen monikansallisuuteen ja erikoisuuksiin. Jos täällä olisi homogeeninen kulttuuri ja politiikka, olisi Eurooppa helppo valloittaa.

    Suomi oli myös ainoa sotaakäyvä valtio Euroopassa (lukuunottamatta Ison-Britannian saarivaltiota) jota ei miehitetty. Kaikkien muiden yli kävi yksi tai useampi armeija vieraasta vallasta. Suomen ulkopolitiikka ja puolustus perustuivat puolueettomuuteen joka ei todellakaan ollut uskottava ja josta tuli äärettömän raskas kiviriippa jo ennenkuin kumpikaan sodista ehti alkaa. Niinpä suomalaiset sotilaat joutuivat venymään aivan uskomattomiin suorituksiin molemmissa sodissa jotta maan vapaus säilyisi koska apua ei tullut ulkomailta. erilaisia vapaaehtoisjoukoja lukuunottamatta, Talvisodassa olimme täysin yksin ja Jatkosodassa saatiin jonkin verran apua lopulta Saksasta mutta sekään apu ei ollut itsestäänselvyys. Rima heiluen siitä on selvitty ja yli menty. Palaan näihin ajoittain koska tämän maan puolustus on erittäin haastava tehtävä eikä sitä voi jättää poliitikoille eikä minkään muunkaan sattumanvaraisen voimayksikön varaan.

    VastaaPoista
  10. Niin epäortodoksista kuin nyt onkin sanoa, niin tuo kylmän sodan aika oli Suomelle erittäin hyvän kehityksen ja tuloerojen tasaantumisen aikaa. Ja se taisi johtua juuri Neuvostoliiton olemassaolosta ja pitkästä yhteisestä rajasta. Haluttiin välttää se, että joku tyytymätön ryhmäkunta olisi keikuttanut Suomi-venettä Neuvostoliiton hyväksi. Suuntaus pysähtyi kuin seinään heti kun Neuvostoliitto lakkasi olemasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tavallaan myös koko Länsi-Eurooppa. Kylmän sodan aikana jostain löytyi varaa sekä huimaan asevarusteluun että yhteiskunnallisiin uudistuksiin, mutta nykyään vallanpitäjät ajattelevat maailman olevan valmis, mitä nyt kakku pitäisi jakaa niin että itse saa enemmän.

      Poista
  11. Luonnon monimuotoisuus on tuhoutumassa. Ilmasto lämpenee Gretasta ja muista toimijoista huolimatta. Siinä ei paljon fuktiot paina.

    VastaaPoista
  12. Kuvassa Kivennavan vaakuna

    VastaaPoista
  13. Rajoilla on merkitystä. Neuvostoliiton entiset siiromaat, nykyiset Euvostoliiton maakunnat ovat allergisia Brysselistä tuleville ukaaseille. Oikeusvaltioperiaate saa kyytiä.Venäjällä on Vodkan kulutus pudonnut 40%, kauppatase plussalla, valtion budjetti ylijäämäinen ja valtio velaton. Lisäksi Venäjä on ehtinyt auttamaan Assadia ja Maduroa välttämään Gaddafin ja Saddamin kohtalot. Naton vaikutusvalta murenee silmissä. Venäjällä menee uskomattoman hyvin siitä ei vain lehdistö kirjoiteta. Suomi sijaitsee vaihteeksi taloudellisen suurvallan naapurina. Nauttikaamme siitä. Olin 2000 luvun alkupuolella Hatsinan alueella tsuhnien kesäjuhlissa, siellä soitettiin suomalaisia iskelmiä. Jälkeenpäin tuli mieleen, että se oli varmaan viimeisiä suomalaisuuden ympärille perustuvia tapahtumia. Viisumin saa helposti. Näihin suomalaisseutuihin kannattaa tutustua ennen kuin kansainvälinen rajattomuus tallaa ne lopullisesti jalkoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanasta sanaan olen samaa mieltä kuin Anonyymi. Anonyymi armas, kippuravarvas.

      Koska parodiaahan tämä muka-trollaus tietysti on. те, которые.

      Poista
    2. Eksofobia, pikkuiset.

      Voiko tuntematon, vieras, outo olla pelottava? Onko sellainen käytös järkevää? Katsotteko koskaan tosiasioita, puntaroitteko niiden todistusvoimaa, suoritatteko järkeilyä?

      Reviirikäytös, kollikissat ja koirat. Tämäpäs saa taas muistamaan ettei pres. Koivisto halunnut eräässä hirvijahdissa laukaista asettaan vaan paljasti käyneensä kusella etumaastossa.

      Erikoista että meillä on niin pitkä historia ja Venäjän tuntemus mutta Suomessa nyt asuvien venäläistä lähtöä olevien tuntemus taas niin heikkoa. Jokin heissä viehättää, ehkäpä se on erääntapainen pöljäilyn ja lapsellisuuden väheksyntä. Eivät ole kovin pöyhkeää sakkia. Perusjätkät ovat kuulkaapa perusjätkiä kaikkialla. Venäläinen on varsin ahkera kunhan saa tehdä itselleen, eikä kovin moni heilu saman lapion varressa. Meillähän työ kuuluu työnantajille, työn tettättäjille ja just about kaikille muille mutta suorittava osa eli karkeammin ilmaistuna luuserit jäävät vaille niin montaa etua.. no, työ - sitä saa jos on suhteita jotka suoraan sanottuna haisevat sille itselleen.

      Mikis nyt on mikis ja katsoo hassun kaleidoskooppinsa läpi erikoiseen tapaansa, olen tuuminut mikähän on syynä hänen hedonismiin vivahtavalle käytökselleen, vai onko mikään.

      Kuten tavallista, Kemppinen kirjoittaa monitasoisemmin kuin hyvin moni muu. Kandee funtsia.

      Työ on mennyt muodista. Vaikka työstäpä se tämäkin, tämä kommentin kommentointi kaiketi käynee.

      Poista