Ikonin perspektiivi

Ilkka Remes on mielikirjailijani.

Jo koululaisena Terve lapsi -tutkimuksessa  (Jyväskylän kasvatustieteellinen korkeakoulu) mainitsin mielikirjailijoikseni Frantz Kafkan ja Albert Camus’n. Se oli se sama tutkimus, jonka satunnaistamisen uhkana minut poistettiin aineistosta, koska olin outo attraktori (strange attractor).

Soisin että Remes olisi parempi kirjoittaja, mutta ei kaikkea voi saada. Tshehoviakin luen sanakirjojen avulla arvaillakseni, mitä vaihtoehtoja hän ei ole käyttänyt valikoidessaan sanankäänteitä bysanttilaisiin katoamispisteisiinsä. Työ on omituista, koska venäjän taitoni on hyvin heikko niin että tavallisimmatkin sanat voivat tuntua salaperäisiltä.

”Vapauden ristissä”, joka päättää Horna-sarjan, on 19 romaanihenkilöä, joista keskeisimmät, Lari, Kahma ja Rantaperkiö, ovat aika pökkelömäisiä, ja muut siirtokuvia (decal). 

Viimeksi mainittu tarkoittaa yhteen asentoon jähmettyneitä kaksiulotteisia figuureita ja ensin mainitut ovat samanlaisia kuin lapsuuteni jotkut paperinuket. Nuppineuloilla kiinnitettyjä käsiä ja jalkoja saattoi liikutella, lähinnä edestakaisin, ja siinä se sitten olikin.

Ei se mitään. Bill Bryson viittaa hänkin psykologien kokeisiin, joissa havaittiin jo vuosikymmeniä sitten, että ihmisille voi luoda  lapsuuden muistoja, esimerkiksi käyttämällä väärennettyä valokuvaa, jossa koehenkilö saa pienenä Disneylandissa suukon Väiski Vemmelsääreltä. (Väiski ei ole Disneyn hahmo, joten ”muisto” on varmasti väärä.)

Syy miksi kirjoitan tätä ja te luette. Remes osoittaa uskomatonta noidan kykyä. Toissa vuonna kirjoitetussa kirjassa on Donald Trumpin ohari juuri sellaisena kuin se tehtiin nyt kurdeille. USA vetäytyy ja jättää kaverit.

Paitsi että Remeksen mielikuvituskirjassa Trump tekee tämän Suomelle Ruotsin liityttyä juuri Natoon. Venäjä on tämän turvin jo miehittänyt Hangon ja Ahvenanmaan ja vielä sinnittelevä Sipilän hallitus ei mahda mitään muille poliitikoilla ja yleiselle mielipiteelle. Ne kannattavat Kekkosen aikakauden henkistä hissuttelua eivätkä ole käsittävinään, että demarien puoluejohdon äkillinen menehtyminen Kirkkonummella häkään ei ollut tapaturma vaan murha. Tekijät olivat Venäjän sotilastiedustelun märän puolen miehiä. Ja lisäksi kuviossa on Israelin Mossad ja Suomessa toimivia CIA:n agentteja.

Kun nyt seuraa päivittäin, miten Venäjä ja Turkki päättävät kolmannen valtion eli Syyrian asioista, miten amerikkalaiset eivät ole ymmärtävinään, että heillä taitaa olla ainakin yksi mielipuoli keskeisessä tehtävässä, ja miten brexit opettaa Oxbridgen ja muiden korkeiden koulutuslaitoksen ytimen eli taidon puhua täydellistä pötyä moitteettomin lausein ja tahrattomasti ääntäen, voi vain ihastella suomalaisen tapahtumakirjallisuuden kauaskatseisuutta. Samaan tapaan Stieg Larson oli tulevien päivien tulkki silloin ennen, eläessään.

Ja Wallace Stevens kirjoitti kauan ennen sotia ilmastonmuutoksesta ”Ilmastomme runot”. ”Epätäydellinen imperfekti on paratiisimme. Huomaa että tässä katkeruudessamme ilo, koska epätäydellinen metsä on niin kuumaa, on sanojen viallisuus ja äänten itsepäisyys.”