Kahville

Ystäväni lupasi pistäytyä täällä meillä kahvilla. Tietääkseni hänkin oli professori Matti Ylöstalon lellipoikia, kuten Tulokas ja minä ja useat muut. Matti oli Suomen paras juristi, ja vielä ylivoimaisesti. Simo Zittingin ihailijat – syöksykää sementtiin.

Oli Zitting viisas mutta ei hän tainnut edetä näistä virheellisen staattisista sivullissuoja-kuvioistaan. Hyvän työn hän teki siinä, että hänen jälkeensä Caseliuksen ja Antti Hannikaisen avuttomat saksalaisperäiset opukset työnnettiin häpeillen hyllyn perälle.

Ylöstalo eli meidän kesken ”M.Y.” koulutti asianajajiakin heidän liittonsa sihteerinä ja oli ainakin KOP:n ja esimerkiksi Kansallisteatterin takapiru. Lisäksi hän soitti pianoa, esimerkiksi Brahmsia, ulkoa. Niin soitti kuulemma Y.J. Hakulinenkin, mutta tuskin yhtä hyvin.

Se oli mennyttä aikaa – Ylöstalo oli sitä sukupolvea, että hänellä  oli jopa rautaristi toiminnastaan pioneeriupseerina Kiestingin Veturipurolla. Ja luennoitsijana hän oli tiedekunnan huonoin. Harva ehkä käsitti, että siinä oli mielenosoitusta perus-approbaturin luennointia vastaan.

Eikö muuten olekin tyhmää, että ison aineen (siviilioikeus) ykkösproffa joutuu jankkaamaan kurssia, jonka opettaminen kuulemma on nyt siirretty etevien assistenttien tukemiin tiimeihin. Ylöstalo todellisuudessa kirjoitti Sviilioikeuden oppikirjan (Kivimäki – Ylöstalo eli Kivireki Ylämäki), jonka Kivimäki oli kuulemani mukaan Berliinissä lähettiläänä ollessaan kynäillyt ilman lähdekirjallisuutta lähetystörakennuksen tuhouduttua pommituksessa ja muiden kirjastopalvelusten takkuillessa. Mutta toisin kuin arvoisa opettajansa Ylöstalo ei ollut koskaan kiinnostunut ”johtavista periaatteista”. Hänen suurtyönsä oli koota sotkuisista yksittäissäännöksistä oikeuskäytännön himoitsemat ”merikortit”, jollainen oli esimerkiksi ”Takaus”.

Niin kollegani sanoo, ettei hän kehdannut kysyä Ylöstalolta erinisiä häpeällisiä yksityiskohtia. Minä kehtasin ja kysyin muun muassa, oliko Kivimäki natsi. Ei kuulemma ollut, vaan Kekkosen vihollinen. Itse huomasin, että Kivimäki oli KGB:n eli NKVS:n ensin tapettavien listalla jo ennen Talvisotaa.

Sitäkin kysyin M.Y.:ltä, miksi hän suosi demariksi epäiltyä A. Aarniota, ja vastaus oli, että mies on nöyrä oppimaan ja omaa terävät hoksottimet, mikä osoittautuikin erittäin todeksi. Sama taisi koskea Antti Kivivuorta, josta muuten sukeutui aivan erinomainen yliopiston opettaja.

Olin itse ajatellut laittaa verkkoon podcasting-muodossa kaikki sellaiset jutut, joissa kertoisin esimerkiksi eri kihlakunnantuomareiden saamista porttikielloista paikkakunnan anniskeluravintoloihin jatkuvan rähjäämisen ja tappelemisen takia, mutta päivittäessäni Macin käyttiksen Catalinaksi askartelin ulkoisten kovalevyjen palomuurit kuntoon ja kuuntelin malliksi vuoden 2008 radio-ohjelmiani, jotka olivat suoria lähetyksiä yhdessä Mäntylän ja Forsbergin kanssa.

En pysty enää lähellekään samaa enkä varmaan saisi seuruetta kokoon.

Opettamisessa on yksi taika. Paljastan sen nyt. Opetus – korkea tuomioistuin, yliopisto, sanomalehtikolumni, blogi tai vaikka podcasting – voi vaikuttaa myönteisesti innostamalla kuulijoita. Sisällöllä ei ole väliä. Oikeiden faktojen poimiminen ei ole kuulijoille ongelma. Sen voi tehdä yksinkin. Ja sitä paitsi oikeustieteen tunnuspiirre on se, että se vähän väliä lakkaa olemasta oikeata. Tiedettä se ei ole. Entinen ”lainoppi” soinnahtaa sopivasti.