Kuva: Wikipedia, Baltian kilpi
Olen nähnyt valon.
Söin lounaaksi kaksi paahtoleipää. Kuivana. Ei voita. Ei hilloa. Vaihtoehto olisi ollut neljä kokonaista broileria ja Cocis.
Etuseinäremonttimme nokkamies on dosentti. Niinpä hänellä oli oma leivänpaahdin mukana, vaikka majoitus, muona ja kohtalainen kohtelu oli luvattu talon puolesta.
Se pääsi unohtumaan tänne, se paahdin. Kävi ilmi, että neliskanttista leipääkin oli jäänyt muutama siivu.
Enkä enää muuta söisikään.
Chicagoon on satakuusi mailia, tankki on täynnä ja röökejä on puoli askia. Aurinkolasit on. Menoksi!
Palasin historia-kirjaan, josta käymme keskustelua Markku Kuisman kanssa. ”Suomen historia” eli hänenkin hallinnassaan ollut professuuri on ongelmallinen nimitys. Olemme yhtä mieltä siitä, että viime aikojen tärkein historiallinen tapaus oli Vuoksen murtautuminen I Salpausselän läpi 5700 vuotta sitten. Ennen pitkää puhkesi Laatokan toiselle puolelle joki, jonka nimeksi tuli osuvasti Neva.
Kun laskee, ettei edes kivikauden mies kantanut selässään kuin parikymmentä kiloa, vesikuljetukset olivat aivan kaikki kaikessa ja vesireitit hahmottivat alueen. Suomen historia on oikeastaan Saimaan historia, ja tuosta Vuoksen määrittelemästä rajasta kirjoitetaan nytkin joka päivä lehdissä esimerkiksi sanoilla Itä-Suomi ja Länsi-Suomi tai Kehä III tai Pähkinäsaaren rauhan raja.
Kallioperä muuttuu kerrasta. Vuoksen meidän puolen ranta, esimerkiksi Sakkola, josta Kuisman suku on kotoisin, tai Hiitola, josta on omani, on Fennoskandian kilpeä. Itse sanon sitä peruskallioksi ja katselen nytkin ikkunastani. Katso esimerkiksi kuvaa hakusanalla Baltian kilpi Wikipediasta.
Luulen että tuolla alueella puhuttiin pakkoruotsia.
Koska arvoisien lukijoiden joukossa on pösilöitä, hillitsen vitsikkyyttäni lisäämällä, että indoeurooppalainen kantakieli ja uralilainen kantakieli ovat ehkä saman aikakauden uudistuksia kuin Vuoksi. Mitä joukkoa täällä silloin temmelsi, siitä ei ole tietoa. Mammutit oli kuitenkin jo syöty.
Pohtiessani suomensukuisten kansojen urotekoja Afrikan hautavajoamassa törmään aina samaan ongelmaan. Tiedämme tai arvailemme, mitä he söivät, vajaat 100 000 vuotta sitten. Mutta kuka heitä söi?
Rehellisessä kamppailussa ihminen ei pärjää simpanssille. Hiukopalana ihminen, etenkin lapsi, lienee ollut monenkin mieleen. Ja sen tiedämme hampaanjäljistä luissa, että ihmiset söivät myös toisiaan.
On se ihme ja todiste käsittämättömästä kognitiivisesta sopeutumiskyvystä, että Olduvain laaksosta löytyi reitti muun muassa Kaaville ja Kajaaniin. Jotenkin tuo silakoita ja hylkeitä kiehuva läntinen reitti on käsitettävämpi.
Professori tekee nyt kuitenkin hyvin eikä puhu niin ruokaisalla rintaäänellä "Pähkinäsaaren rauhan rajasta". Sehän on nyttemmin todettu valtaosin imaginaariseksi asiaksi. Katsoo Samu Sarviaho: Ikuinen rauha. Vuoden 1323 Pähkinäsaaren rauha suomalaisessa historiantutkimuksessa ja historiakultturissa 1800- ja 1900-luvuilla. Paksu ja toisteinenkin mutta silti valaiseva väitöstutkimus.
VastaaPoistaKemppinenhän puhuu Kannaksesta ja Vuoksen seudusta. Niillä alueilla Pähkinäsaaren rauhan raja on varsin kiistaton. Pohjoisemmilla alueilla rajan kulusta on kovin erilaisia näkemyksiä, mutta eipä siellä erämaissa järjestäytynyttä pysyvää asutusta ollutkaan.
PoistaPikkaisen tekee mieleni olla eri mieltä sekä sinun että Jukan kanssa. Ei Sarviaho varsinaisesti totea Pähkinäsaaren rauhan rajaa imaginääriseksi. Kyllähän se perustuu arkistomateriaaliin. Sen sijaan hän osoittaa, miten tulkinnat ovat riippuneet poliittisesta yleistilanteesta ja kirjoittajien maailmankuvasta. Niin nytkin. Jukan suvun kotiseutu, johon hän kirjoitustensa perusteella samaistuu vahvasti, on juuri Saimaan, Karjalankannaksen ja Pohjanmaan määrittämällä alueella, ihan niin kuin Pähkinäsaaren rauhan rajalinjakin. Sarviahon kirjan pitäisi ruokkia myötätuntoa tällaista suhtautumista kohtaan.
PoistaItse näkisin, että Saimaa ei määrittele Suomea. Varhaisen kirjoitetun historian Suomi on Fennia Meridionalis et Septentrionalis, Varsinais-Suomi ja Satakunta sekä näiden itäpuolinen Häme. Aurajoki, Sirppujoki, Eurajoki, Kokemäenjoki ja Pyhäjärven-Vanajaveden seutu. Siellä on ollut peltoviljelyä ja mahdollisuus jollain lailla sivistyneelle keskiaikaisen yhtenäiskulttuurin mukaiselle elämälle. Kannas ja Laatokan rantamat ovat sitten se toinen pooli, jossa idän ja lännem raja on ollut paikoittain todella vahvasti läsnä. Siellä seuduin Pähkinäsaaren rajallakin on saattanut olla konkreeettista merkitystä. Tässä välissä Saimaa ei ole keskiaikaisena kulkureittinä olennaisesti mielenkiintoisempi kuin Oulu- ja Kemijoet. Kaikki on samaa asumatonta erämaata, jossa ei näy kuin joku yksittäinen savolaisen kaskisauhu.
Kemppinen siis kirjoitti: "Suomen historia on oikeastaan Saimaan historia, ja tuosta Vuoksen määrittelemästä rajasta kirjoitetaan nytkin joka päivä lehdissä esimerkiksi sanoilla Itä-Suomi ja Länsi-Suomi tai Kehä III tai Pähkinäsaaren rauhan raja."
PoistaKyllä edellä sanotussa minun ymmärtääkseni kuvastuu käsitys reaalisesta rajasta, joka halkoo maan jakaen sen "Itä-Suomeen" ja "Länsi-Suomeen". Niinhän se HS:n edesmennyt tähtitoimittajakin asian kaikelle kansalle lanseerasi. Ja juuri se on Sarviahon mukaan sitä täysin kuviteltua "Pähkinäsaari-fundamentalismia".
Mikä on rehellinen kamppailu? Eikö se ole jotakin, mitä järkiolento välttää viimeiseen saakka, jollei se ole soidinmenojen osa? Sikäli kuin me olemme olleet älyllisiä olentoja, meidän älymme on varmaan aina sisältänyt ajatus tappaa puolustukyvyttömiä tai vähintään pahasti alikynnessä olevia. Niin kaikki muutkin pedot tekevät. Eivät ne ryhdy huvikseen hankkimaan haavoja.
VastaaPoistaViimeisimmässä Tiede-lehdessä ollut artikkeli ihmisen evolutiivisista sopeutumista nimenomaan simpanssiin verrattuna avasi minun silmäni. Häviämme tosiaan simpanssille raa'assa purentavoimassa eikä meidän käsivarsillamme heiluta puusta puuhun. Sen sijaan meidän lahjanamme on reippaaseen pystyasennossa liikkumiseen soveltuva vartalo. Meillä on eläinkunnan mittakaavassa erinomainen näkö, tehokas lämmönsäätelyjärjestelmä ja kyky kävellä tai hölkätä useimmat kasvissyöjäeläimet hengiltä. Meillä on selkeä ekologinen lokero, jossa lajimme tyytyi olemaan vuosimiljoonia. Paleoliittisella kaudella kulttuurin kehitys oli melkein hitaampaa kuin fyysinen evoluutio.
Sitten, muutama kymmenen tuhatta vuotta sitten tapahtui jotain, mikä muutti meidät nykyihmisiksi. Mitä, sitä tuskin kukaan tietää, mutta kulttuurimme alkoi kehittyä vauhdilla. Ulkonäössä se ei niinkään näkynyt, sillä ihminen oli tuolloin jo hyvin nykyisen näköinen. Kyse oli nimenomaan älyllisen toiminnan muutoksesta.
Susi teki tuolloin oivan valinnan lyöttäytyessään meidän kaveriksemme. Meillä on samat vahvuudet ja juuri sopivasti eroava ruokavalio, että molemmilla on kivaa.
VastaaPoistaTalvisin joka kolkka maata oli liukkaassa yhteydessä keskenään. Jäitse ja lumitse. Reellä. Kesällä koko maa kasvoi metsää. Koskiakin oli ja myllyjä. Vielä kun arvattiin paitsi männyn nilaa syödä, niin kuustakin painaa myllynkiveä vastaan -niin Suomesta tuli sivistysmaa.
Pyynikin yli romisi tukkienvetorata ja toinenkin, kilpailu nääs ja kolmas meni ali. Pyhäjärven päässä tunnelia on visitpoint ja cafe. Saimaan tukkeja pääsivät kotkalaiset pihistämään wiipurilaisilta kun Gutzeit kaivoi lyhkäsen kanavan kannaksen läpi jossakin Savitaipaleellako.
Eihän siinä muuta kuin metsä, joki, järvenselkä, koski ja Koskela sen turpiinin vai minkä vesiratas-kotialttari pinttymän kanssa mies puski läpi harmaankiven eli suon halki ja Englantiin saakka. Siinä se on Suomi. Muusta maailmasta ei väliä paitsi että rupesivat kateellisiksi ja peräämään paperiamme. Yhä kysyvät. Nyt jo sen seitsemän valtameren ro-ro laivureina.
Suomi palaa entiselleen. Metsät pääsevät rauhassa kasvamaan ja karhut löntystelemään. Suomesta tulee maailman etevin hiiliekonometria maa. Kajaanissa on jo supertietokone valmiina nielemään jokasortin mitta- ja yhtälöpulppua. Toistaiseksihan se on selvitellyt ilmaa. Meteorologiaa yli maiden ja merien.
Tästä nyt pystyynkuolevasta Elämänpuusta kertoi sukukronikassa vuorineuvos Tuomas-Kettunen. Oli hyvä kirjasta lukea mistä muusta oli kyse kuin pihkantuoksusta ja pokasahasta jotka tunsin, ja tiesinhän metsien työparin hevosenkin ja miehen ja heidän eväät.
Osattomattomammille pätevien sylitämille todellisuuskohtauksen, vuorovaikutustajun, näytää Mikko Niskanen. Yhä uudelleen kuin rukousnauhaa jo rakennekynsihyppysissäkin hiplataan. Niin on syvässä taikausko. Taika. Menetyksen tuskaa ja paremmasta tietävälle rinnanpuristusta Tuomas-Kettusen romaanissa tuottaa "että voiko olla totta", romaanihan se. Siis mahtimiesten kansallismielisten idealismi ja koko pitäjäläisten kirkasotsaisuus ja sukukunnan omistautuminen asialle. Tehtaalle. Ja kun asia neljänteen polveen oli valmis, koko homma oli myyminen.
Kävi jo yli maamiehen sietokyvyn tämä integraatti 1950-luvulla. Pitäkööt hullummat ja niiinhän ne tekeekin. Toimittavat luopumiskorvausta vaaksan paksuisin nipuin setelinarutuksina. Ja spa-polvi uskoo sen uusnormaaliksi. Asiasta on vinkiksi elokuva tästäkin, Midsommar night, nyt Engelissä. Näytetään siellä toistakin katoavaa säällisen ajan poistumaa. Claire Darling muka hömpsähteenä. Aikahan se on, ja oli jo demarityranniakin omalle tyttärelle. Piikatytölle emansipaatio elinajakseen mutta vain siksi. Taivaalla rääkkyy jo dromevaris.
Iso sisäinen rooli Catherine Deneuvelle taas vaihteeksi. Joutavaakin tekemälläkö, mutta tekemällä siksikö, iskussa säilyy? Jo sitä kantstii käydä katsomassa ihan arkeensa kukasenkin matkia. Parhaat tieto-opit emittoituvat leffoista. False timeä sekin kuinka tiedettä ei tunnu todellisuus kiinnostavan. Ei niin lainkaan. Kiva kun Tuomo Pietikäinen sentään muisti Henrik Kuningasta eilisessä Hesassa. Sosiaalisen maailmamme nurinkääntäjää ja vielä oli Pietikäinen uusimmalla hedgefund saalisjäljellä Hangossa 2017. "Kunkku" oli meidän Mike Milken ja kaikella sillä ihailulla asian sanon millä kenraaleitakin kunnioitetaan ja urhoja aateloitiin. Mutta sietäisi noista tietääkin eikä vain palvoa/inhota. Tiede piiloutuu pimeäänsä. Leffasalin sentään puhkaisee valokaari.
Kai ne Kalevalan jutut totta on, kun kerta nämä savottajututkin ja talvisota -olivat.Jukka Sjöstedt
Näköjään siis Hiitolassa Linnavuori tai Pekonlahden sahan viereinen komea Hiienvuori ovat sitten vielä Fennoskandian kilpeä.
VastaaPoistaOnkohan muinaissuomalaisilla, herrakansalla, ollut orjia?
VastaaPoistaKyllä Kalevalasta orjia löytyi. Yksi veljenpoikakin. Josta seurasi sitten murhia, raiskauksia ja murhapolttoja. Ja itsemurha lopuksi. Komea tarina. Kannattaa lukea.
PoistaPitivät persuja orjina?
PoistaOrja-sanan alkuperä on indoeurooppalainen. Ilmeisesti he siis alun perin ovat ottaneet jotakin suomen kielen esimuotoa puhuneita orjikseen.
PoistaPala Saimaan historiaa https://www.flickr.com/photos/65726513@N00/3329120236
VastaaPoista