Inho

(Kuvassa on kirjanpitäjäni)

Inho ja ikävä. Charles Baudelaire toisteli näitä. L’ennui et la nausée. Luultavasti hän ei ollut selvillä hiljan Tanskassa eläneen Kierkegaardin ajatuksista, jotka muokkasivat kahta vuosisataa ja ehkä kolmattakin. Hänellä kirja nimenä oli Pelko ja vavistus. Jokapaikan sana ”angst”, joka esitetään yleensä saksankielisessä muodossaan, on lähtöisin häneltä.

Jean-Paul Sartre oli hyvin lahjakas omistamaan itselleen toisten ajatuksia. Romaanin ”Inho” taustalla ovat Baudelairen lisäksi mm. saksalainen filosofi Husserl, ja Sartresta tuli myös ahkera Heideggerin lukija. Maan vasemmistopiireissä ajateltiin yleisesti, että turha puhua Hitleristä ja Stalinista, koska pahuuden temppeli on Yhdysvallat. Tuon ajatustavan suuri nimi Paul Nizan tosin sattui kaatumaan ranskalaisena 1940, mutta valtaistuin jäi vapaaksi ja entinen toveri Camus tuli hänkin toisiin ajatuksiin.

Inhon ja ikävän tulosta sanotaan nykyisin masennukseksi, ja siihen on lääkkeitä.  

Nykyinen kaiken peittävä liikunnan ja terveiden elämäntapojen propaganda on tarkoitettu peittämään tapahtumahorisontin taakse näkymättömiin sen tosiasian, etteivät nämä keinot johda oikein mihinkään, varsinkaan eivät tulokseen.

Tarpeen olisi tunteiden liikunta eli lämmittely, venyttely, harjoitteet ja palautuminen. Parhaat ja vanhimmat välineet ovat kirjallisuus ja musiikki. Valitettavasti meillä on edelleen taipumus luulla, että kysymys on uskonnosta tai politiikasta, kun nämä asiat otetaan esiin, vaikka kysymys on niiden vastakohdasta.

Yksinkertaisuuden vuoksi luen tässä kirjallisuudeksi myös kuvataiteet, jotka ovat niin kertovia. Joskus ne kertovat, ettei kertomusta ole, mutta sekin on sähköistävä havainto.

Yksi esimerkki Tolstoin ja hänen jälkeensä Proustin kohdin hiukan hämmentävästä ihmisjoukkojen sekasortoisuuden poistamisesta on Charles Perec, jonka ”Maailma. Käyttöohje” ilmestyi sankarillisesti suomennettuna runsaat kymmenen vuotta sitten.

Näennäisesti romaani (nimiössä lukee ”romaaneja”) on kuvaus noin sadan ihmisen elämästä ja oloista pariisilaisessa kerrostalossa kuluneiden sadan vuoden aikana. Huoneet käydään läpi yksi toisensa jälkeen, ja koska teos sisältään muun muassa kaiken, esineillä ja niiden ihmisten kesken synnyttämillä tilanteilla on merkittävä osuus.

Jotkut tarinat ovat surullisia, kuten kansatieteilijän, jonka Sumatralta löytämän pienen ja oudon kansan elämäntapojen tarkoitus näytti olevan tutkijan käsistä karkaaminen. Jotkut tarinat ovat iloisia, jotkut tavallisia, jotkut tavattomia. Kirja vilisee viittauksia aikaisempaan kirjallisuuteen ja tahallisesti paikkaansa pitämättömiä tietoja lähteistä. Samalla kun Perec esittää ”uskottavat” tiedot Graalin maljasta, hän luetteloi ainoat tunnetut paikat, joissa kumarretaan jotain pyhää esinettä, kuten pisaraa Neitsyt Marian maitoa tai ihmeellistä käärinliinaa, josta erottuvat meidän herramme kasvot.

Opin kerralla aina inhoamieni pelien maailmasta jotain oleellista. Kirjan luvut on järjestetty shakin ratsun liikkeiden mukaan eli siis viittaus on ohjelmoinnin yhteydessä usein käytettyyn ”ratsun kierto” -tehtävän, jossa ratsu etenee sääntöjen mukaan (yksi plus kaksi tai kaksi plus yksi) ja tehtävä on käydä kerran jokaisessa ruudussa.