Varokaa viisaita

Tavallisten ihmisten elämäkertoja on kerätty paljon. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on harrastanut pitkään aineistoa, joka on valikoitu kertojien ammatin perusteella. Tuloksista on julkaistu kirjoja. Jotkut niistä ovat erittäin mielenkiintoisia.

Tuo aineisto on auttamattomasti aukollista. Ihmiset jotka lähettävät muistelmiaan ammatistaan, eivät ole tyypillisiä ammatilleen. Tavallisin elämäntarina on sellainen, jossa ei tapahdu mitään erikoista. Aika tavallinen on myös kertomus, jossa muistelijan suhteellisuudentaju ei toimi.

Oma propaganda ja yleinen mielipide vaikuttavat vahvasti omiin muistoihin ja mielipiteisiin. Pienet sotamuistelmat olivat täynnä muistumia sotaa edeltäneestä seikkailukirjallisuudesta tai sodan ajan rintamakirjeenvaihtajien journalistisia käänteitä.

Viisaiden elämästä on kirjoitettu aina. Tyhmien ihmisten ajatukset eivät ole juuri  koskaan kelvanneet painettaviksi.

Niinpä muutamat harvat kirjat, jotka julkaistiin ennen korrektiuden korostumista ja erikoisuuksien karsimista epätieteellisyytenä, ovat aidosti huvittavia. 

Nimimerkillä tohtori Cabanes (Docteur Cabanès) julkaissut ranskalainen lääkäri julkaisi ennen 1930-luvun alussa tapahtunutta kuolemaansa kolme nidettä kuuluisista mielipuolista. Oikeastaan hän piti kiinni hyvistä tavoista ja otsikoi teoksensa tittelissä ”Les grands nevropathes”. Se merkitsee lähinnä suuria hermotautisia. Myös suomen kielellä kirjoitettiin mieli- ja hermotaudeista. Freudin kuuluisaksi tekemä termi ”psykopatologia” esiintyy Cabanèllä usein. Se tarkoittaa psyyken sairautta ja on jäänyt vähälle käytölle, kun sen sanan psyyke että sanan sairaus merkitys on osoittautunut yhtä vaikeaksi kuin näiden kahden vuorovaikutus.

Kouluesimerkki voisi olla mahahaava. Sekä lääkärit että potilaat pitivät sitä rasittavien tai huonojen elämäntapojen aiheuttamana, ja leikkaushoitoonkin turvauduttiin usein. Sitten kävi lopulta ilmi, että vaivan aiheutti hyvin tunnettu helikobakteeri ja hakuteos toteaa masentavasti, että ulcus voi alentaa työkykyä jopa kolme viikkoa. Toki huomautetaan, että komplikaatioita esiintyy.

Cabané esittelee neurootikkoja Chopinista Dostojevskiin ja on hankkinut jostain runsaasti tietoja, jotka pitävät paikkansa tai sitten eivät. Kuvaillessaan esimerkiksi realismin ajan kirjailijoita hän tulee esittäneeksi kiehtovan realistisia kuvia. Victor Hugo piti huolellista kirjanpitoa sukupuoliyhdynnöistään ja aterioistaan ja liitti mukaan huolellisesti yksityiskohtaisia tietoja ja omia arvioitaan. Goncourt-veljekset, joiden nimeä kantava kirjallisuuspalkinto on edelleen Ranskan tavoitelluimpia, levittivät ympärilleen sairaalan tuoksua, koska he pesivät käsiään aamusta iltaan. Jos joku tuttava (Flaubert, Daudet jne.) teki kuolemaa, he kiirehtivät paikalle tekemään sattuvia havaintoja, joilla voi täsmentää omaa tekstiään. Veljeksistä toinen, Jules, meni niin pitkälle eläytymisessä kirjailijana olemiseen, että kuoli vähän alle 40-vuotiaana.

Kirjoittajalla näyttäisi olevan taka-ajatus tai teesi, jota hän ei kuitenkaan onnistu osoittamaan todeksi. Vuosisadan ykköstermi, ”nero”, näyttäisi alkujaankin perustuneen väärinkäsitykseen ikään kuin erilaisesta ihmislajista. On ihmisiä, jotka ovat käsittämättömän lahjakkaita monessa asiassa tai melkein kaikissa, mutta toisaalta taas oman neroutensa uhreja olivat esimerkiksi Stalin ja Hitler. Joka uskaltaa, lisätköön suomalaisia nimiä tähän…