Palko

Tarvitsin nyhjäyksen, jonka eilen sain. Podcasting on lakannut olemasta toisarvoinen tapaus.

Ylen Arenassa on erittäin suuri määrä kuunneltavaa. Esimerkiksi aiheellisesti kiitelty Proustin suurromaani löytyy suoraan verkosta. Podcastingin hyvä puoli suorakuunteluun verrattuna on lupa ladata tiedostot esimerkiksi kännykkään.

Kertojani ja yllyttäjäni mainitsi ottaneensa sellaisen tavan, että kävelee Tapiolasta kotiin ja kun siihen menee noin tunti, hän kuuntelee kävellessään esimerkiksi The New Yorkerin podin.

Kuuntelin kotona – iTunes on minulle helppo ja tuttu vaihtoehto – ja käsitin, että tässä oli nyt jotain aivan uutta. Erinomainen kirjailija luki Jorge Luis Borgesin lyhyennovellin (Hiekan kirja) ja keskusteli ohjelman vetäjän kanssa siitä aivan tavattoman mielenkiintoisesti ja avartavaksi. Aiheen oli muun muassa ääretön kirjallisena ja matemaattisena ilmiönä.

Kohta olin kuunnellut Borgesin ”Markuksen evankeliumin”, joka on aidosti karmea juttu, ja yhden Nabokin novellin, joka oli julkaistu The New Yorkerissa 1940-luvulla.

Tuossa sarjassa valinnan tekijät ja keskustelijat ovat usein itse huippunimiä – Orhan Pamuk tai Salman Rushdie puhumassa Italo Calvinosta.

Kirjallisuuden ja runouden podcastit ovat ilmaisia. Maksuttomiaovat myös valtamedian (N.Y. Times, Economist jne.) uutisyhteenvedot. Meillä Helsingin Sanomat on alkanut yritellä samaa, mutta tasoeroa on.

Äsken kuuntelin kymmenen minuutin pätkän, jossa puhuttiin Syyrian kaasuiskun tutkimisesta ja Trumpin tapaamisesta Pohjois-Koreassa.

Näyttää siltä, että amerikkalaiset osaavat panna kymmeneen minuutin sellaisen taustoituksen, joita olen tottunut etsimään Hesarin sunnuntainumerosta tai Läpyskästä ja joiden harvinaisuus Kuvalehdessä harmittaa minua.

Olen siis aivan myyty. Tosin en osaa sanoa, onko edellä mainitsemiani amerikkalaisia juttuja editoitu, mutta niissä on sellaista keskustelun raikkautta, joka on harvinaista. Tein vuosia sitten Ylelle perjantaisin niitä tunnin pituisia suoria lähetyksiä. Ne ovat tallessa; muutamiin neljän tai viiden ihmisen  keskusteluun olen tyytyväinen. Sen huoman tunteen muistan, kun keskustelu alkaa luistaa eli tuottaa yllättäviä ja askarruttavia näkökulmia, suoraan kuulijoille.

Kirjallisuudessa välittömyys ja viattomuus ovat hyvin vaikeita lajeja. Uskottavan ”päähänpiston” kirjoittamiseen ja muotoilemiseen menee usein tunteja – siis paperilla muutaman rivin.

Nyrkkisääntöni on, että teksti on luultavasti sitä parempi, mitä lyhyempi se on. Lyhyet novellit ovat parasta. Runous on niin vaikeaa. Omissa runoissani on jokunen ”hauras vaikutelma”, joita kirjoitin kuukauden. Runon suomennoksissani on useita sellaisia, joissa pyrin ”spontaaniuteen”, ja tekniikkani oli kirjoittaa vähintään 90 versiota, kynällä. – Ruotsissa, Saksassa ja Ranskassa podcastingit tuntuvat olevan vasta tuloillaan. Briteillä taas on mm. London Review of Books, kuunneltavana.