Podcasteista on vielä jatkettava. Itse arvioin olevani äänen- ja sanankäyttäjänä varsin huono. Silti kun nyt katsoin, hallussani on nmellä ”Kemppinen podcasting” tallenteita vuodesta 2008, siis kymmenen vuoden takaa. CD-levylle talletettuja radio-ohjelmiani on 1990-luulta ja C-kasetteja 1970-luvulta.
Kun Peter von Bagh ja muutamat muut tosi ammattilaiset alkoivat väsyä, tein muun muassa suoraa Yömyöhää jopa yksin 90-luvun alussa. Äänenkäyttö elokuvassa, etenkin voiceover, on hyvin tuttu aihe. Elokuvaihmisten mielestä Matti Oravisto oli siinä toimessa erikoisen hyvä.
Henkilökohtainen ihanteeni on tietenkin Hannu Taanila, jonka kanssa oli monenlaista toimintaa jo yli 40 vuotta sitten. Hän oli etenkin haastattelijana ja jäykistyneiden tilanteiden laukaisijana ykkönen. Kirjoitin ”ihanne” ja tarkoitin ammattitaitoa. En kuitenkaan erikoisemmin pitänyt Hannun jutuista. Mielestäni hän hallitsi liikaa ja kehitti maneereja. Sävelradion toimittajana Stig Framåt oli ylittämätön.
Podcasteissa olen nyt utelias siitä, päästäänkö YouTube-tasolta eteenpäin. Kun kaikki asennusohjeet ja esittelyt ovat nykyisin Tuubissa, viheliäiseen äänenkäyttöön, surkeaan valaistukseen ja heiluvaan kameraan on jo tottunut. Viimeksi kun katsoin eräiden laajakulmaisten objektiivien esittelyjä, esittelijä jopa peitti kädellään tai kätensä varjolla ne tiedot, joita olin etsimässä.
Amerikkalaisista uuden aallon ohjelmista ne, joita olen nyt ehtinyt kuunnella, kuten juuri The New Yorker, ovat erittäin korkeaa radiotasoa, ja jutuissa sanotaan, että ne on tehty studiolla.
Kun oli itse pari vuotta sitten lukemassa ja tekemässä äänikirjoja (Vaasan Jaakkoo), tiedän kokemuksesta, ettei kannata yrittää kotioloissa edes samalla Handylla ja mikrofonilla, joita Ylen toimittajat käyttävät. Äänentarkkaajan rooli on ratkaiseva viimeistään kompressoinnin yhteydessä. Napsujen poistaminen on puuduttavaa, loputonta työtä, vaikka itse tyydyin huonoon työnjälkeeni ja poistin vain takeltelut ja änkytyksen. Dynamiikka on vaikea.
Haluaisin ketään loukkaamatta lisätä, etteivät ammattinäyttelijät välttämättä osaa lukea eivätkä lausua. Näytteleminen on jotain muuta. Esimerkiksi en pitänyt Jussi Jurkan jatkuvasta enkä Lasse Pöystin turhan usein nousevasta maneerista. Nirsouteni menee niin pitkälle, ettei edes maan parhaana pidetty Erja Manto mielestäni onnistu täydellisesti Ylen Proustin lukemisessa. Tiedän, että juuri tuo saavutus on ollut monelle muulle ilmestys.
Proust pitäisi osata hyvin ranskaksi, mutta hänen ranskansa rytmiä ei voi kuitenkaan siirtää muuhun kieleen. Ranskalaisten tapa keskustella ja kirjoittaa keskustelusta on kummallinen. Ja sitten lukijan olisi löydettävä tempo eli lukunopeus.
Lars Svedbergin lukema Sinuhea pidetään mestarin työnä. Svedberg lukee hitaasti, mutta haluaisin vielä hitaammin. Vaikka hänellä on loistava ääni ja äänen hallinta, haluaisin ääneen himmeyttä, sameutta ja tuhkaa. Minulle ”Sinuhe” on, kuten kirjassa sanotaan, elämään kyllästyneen, liikaa kokeneen vanhan miehen maanpaossa puhuma.
Ja podcasting-keskusteluissa on vielä paljon työtä. Pahinta on luontevuuden tavoittelu. Vaikeinta on luontevuuden tavoittaminen.
Googlen hakusanalla "radiomafian nalle puh" löytää Ylen Elävästä Arkistosta Matti Pellonpään ja Kari Väänäsen äänenkäyttöä kun lukevat kimpassa satuja meille. Heitä eivät maneerit ehdi vaivata kun pölisevät eri roolihahmoa erikseen ja limittäin. - En tiedä onko tällä tekemistä podcastingin kanssa, mutta tosi ammattitaitoista tekemistä heiltä !
VastaaPoistaSitten on vielä se ilmiö, että monet puhuvat epäselvästi. Kuvan kanssa tai ilman, ja jopa kasvokkain. Entisaikoina esiintyjiä ehkä jopa koulutettiin selkeään äänenkäyttöön, mutta nykyisin muodissa tuntuu olevan "luonnollinen" epäselvyys.
VastaaPoistaTämä on ongelma kaltaisilleni, joilla on ongelmia kuulemisessa tai ainakin kuullun ymmärtämisessä. Kuuloni on sinänsä normaali, se on tutkittukin, mutta minun on joskus vaikea hahmottaa kuulemaani. Ongelma pahenee, jos tilanteessa on jonkinlaista taustahälyä. Tämä ominaisuus vaikeuttaa myös vieraiden kielten kuullun ymmärtämistä.
Elokuvat, jopa suomalaiset nykyelokuvat, katson mieluiten tekstitettyinä, jos vain mahdollista.
Ja raivostuttavaa on, että taustahälyä vielä lisätään tarkoituksellisesti ihan tavallisiin asiaohjelmiin. Sodasta kerrottaessa tulee laukauksia ja konepistoolin rätinää tai marssin ääntä. Autoradiosta kuunnellessa ensimmäinen ajatus on, että menikö rengas vai männänrengas.
PoistaElokuvat, uutiset ja kaikki mahdolliset ohjelmat minäkin (80v.) katson tekstitettyinä, niissä on usein parempaa kieltä kuin alkuperäinen puhekieli.
Uudessa Kanavassa Mari K Mäki käsittelee TP-vaaliehdokkaiden vaalipuheita, joita he TV-tenttiensä yhteydessä pitivät (7-minuuttinen).
VastaaPoistaKovasti tuli lunta tupaan paitsi yhdelle.
Mutta hän ei puhunutkaan äidinkielellään ja oppi puheen pidon "kenen joukossa seisot"-epookkina.
Markussedän ylittänyttä ei ole, ei edes Tarva saati Pekka Lipponen/Tiilikainen.
Oliko hankikanto? Arvostatko kommentteja ja keskustelua? Onko keskustelu reilua puhetta tasaveroisten kesken vai perseennuolentaa?
Poista"Haluaisin ketään loukkaamatta lisätä, etteivät ammattinäyttelijät välttämättä osaa lukea eivätkä lausua. Näytteleminen on jotain muuta. Esimerkiksi en pitänyt Jussi Jurkan jatkuvasta enkä Lasse Pöystin turhan usein nousevasta maneerista. Nirsouteni menee niin pitkälle, ettei edes maan parhaana pidetty Erja Manto mielestäni onnistu täydellisesti Ylen Proustin lukemisessa. Tiedän, että juuri tuo saavutus on ollut monelle muulle ilmestys."
VastaaPoistaNaulan kantaan tapasi mukaan, joten väärä vaatimattomuus pärekoriin.
En ymmärrä mistä esim. TV-uutisiin on löydetty joukko resitoivia painovirheitä. Viime aikoina pari heistä on saanut hieman korjattua joikuaan tavallisen puheen kaltaiseksi, mutta hermoille se käy edelleen.
"Minä näin ja kuulin erinomaisuuden, en ollut siihen tyytyväinen, koska jahkailin täydellisyyden kanssa."
VastaaPoista
VastaaPoistaHarmittaa ettei tullut seuratuksi alusta alkaen, mutta kylläkin loppuun saakka niitä Kahvihuone keskusteluja. Äänitteitä ei kärsivällisyys kestä etsiä. Ostaisin marketista kuten helppoon elämäntapaan kuuluisi. Mutta mistä sen kaupan mä löytäisin.
Amazonista tietenkin ellen heti, niin kohta. Amazonhan sen Akateemisenkin tyhjensi, mutta vaihtarina tuli jos mitä ja liki ilmaiseksi. Jos ajattelisi että lukeminen on nautinto, niin oliko kirjoilla hintaa ennenkään, meinaan tuntihintaa. Kymmeniä tunteja olen lukea riemuinnut Johannes Friedin The Middle Agesia ja sitä riittää. Takakannesta zekkasin hintalapun 29,90. Voi hyvin maksaa jo vähän enemmän koska lojui pöydälläni pitkään. Vähän niin kuin heräteostos. Ja kun en tiennyt mikä hengenjättiläinen tämä Fried on, vitkutellen vilkuilin, kunnes se vei mennessään. Sitä lukee kuin uppoluksissa, mikä sukelluskyky tulee vain jos on osunut näitä henkimaailmoja harrastamaan -ei vaan pinnistelemään. Meikälle kävi noin, rupea itsekin pakukuskiksi ja lue valoissa!
Eilen tulin junalla Tampereelta Tytöt 1918 oli syy. Ja luin sivut 439 - 448. Näistä datoista 2 tuntia ja 10 sivua 526:sta ja hinta siis 29.90, jo laskisikin nautinnon/piinan tuntihinnan. Sopimatonta lasketella omiaan mutta ei siitä useata senttiä minuuttia kohti tulisi 29,90/526x10/120=minuuttihinta. Meniköhän oikein ?
Amazonhan lopetti Akateemisen oppihienostoillat kun jengi ei enää tilannut. Oli kielletty kun MBA nuoret tulivat tilintarkistajiksi yliopistosta aliopistoon ja pikkumaisuuttaan kielsivät suurfirmoistakin kirjojen lukemisen työ- ja vapaa aikoina.
No onneksi maksavat kännykkämenot joten hyvinhän tässä kävi, paitsi kaupunkilaiselämälle. Tampere on enempi heikäläisten itsensä oma. Nytkin se teatteri. Ihan on isien äitien siskojen veljien. Tällä kertaa KooVeeläiset siellä talkosivat narikkaa verottajan, EU:n ja ties minkä KPMG:n ja Suomen luottoluokituksen uhallakin.
Amazonilla on 560 000 ihmistä töissä. Isompi on vain Walmart. Vuonna 2017 työläisten luku kasvoi 130 000. Palkkaeroista pääsisi jyvälle jos pyörittelisi noista 560 000 palkansaajasta paria dataa. Keskiarvo liksoista oli 240 430 dollaria kun taas mediaani liksa jäi 28 446 dollariksi. Lähteeni ei kerro ovatko luvut G vaiko vain US.
Panen tähän pari asiaa. Jeff Bezos eli Amazon myy alennuksella toimeentulolla / kansaneläkkeellä oleville (on government assistance) ja senkin kuukausieriksi. Samalla pelastavat nämä pankkiinsa Isojen tai Visojen kynsistä jotka nykäsevät jätsinkin nuolaisusta jonkun centin korvaukseksi maksupäätteensä hipaisusta. Se jos vielä se, että Amazonin kokouksista on PowerPoint värkit kielletty. Niiden sijaan heillä on 6-sivuisia kokemusmaailmallisia ko. asiaan paneutuvia jutuja, jotka luetaan ennen palaveria.Jukka Sjöstedt
Martti Silvennoinen teki 60-luvulla niin maagista radiodokumentaatiota Afrikasta, että muistan kananlihalla kuunnelleeni sitä pelkäen tiikerin hyppäävän niskaani minä hetkenä hyvänsä. Silvennoisen puheen poljento oli mielestäni jotain ylittämätöntä. Myöhemmin viihdytin kuuloaistimustani Kemppisen radio-ohjelmilla. Niissäkin oli jotakin monotonista tempoa mutta ei lähelläkään Silvennoisen veroista. Taanila oli enemmän sitten rääväsuu paitsi silloin kun innostui urkumusiikista.
VastaaPoistaEeva-Kaarina Volasen äänenkäyttö oli selkeää ja kaunista, "sivistynyttä", puheessa oli jotenkin "iloinen" sävy. En kylläkään ole kuullut hänen lukevan mitään tai lausuvan muuta kuin repliikkejä. EG
VastaaPoistaTv:stä en tiedä mutta radiossa kuuluu vieläkin olevan kuuluttajia ja toimittajia joilla on ajoittain suuria vaikeuksia sisälukutaitonsa kanssa. Sellaista puhetta on todella raskasta kuunnella kun lausetta yritetään ja yritetään eikä tahdo tulla ulos ehjänä. Kaikkein kaameinta on lauseiden kiekuminen suomenkielelle täysin väärillä painotuksilla. Valitettavan monella myös vieraskieliset nimet ja sivistyssanat ovat pahasti pielessä ääntämisen suhteen.
VastaaPoistaSuomenkielen puhetaito ja lukeminen luulisi olevan perustyökalut toimittajille ja kuuluttajille. Jos ei se suju, silloin on vähintään kovan harjoittelun paikka. Kyse on aivan samasta asiasta kuin vieraan kielen opiskelusta jolloin on opeteltava uudet ääntämykset ja sananpainot ja lauseenpainot. Lopulta kun asiaa harjoittelee ei se kovin vaikeaa olekaan.
Kuuntelemme äänikirjoja automatkoilla. Lars Svedbergin Sinuhe on hyvä, mutta ei loistava. Autossa on pientä taustahälyä ja Svedbrgin tapa nielaista sananloput tekee kuuntelusta joskus hankalaa.
VastaaPoistaKauko Helovirta ja Veikko Sinisalo ovat parhaat lukijat - Huovista ja Linnaa - mutta heiltä ei taida tulla uusia äänitteitä.
Proustin pitkien, kerroksellisten virkkeiden hahmottaminen korvin kuullen häivyttää niistä paljon olennaista. Kun viimein päästään loppuun, alku on jo vaiennut pois. Proustin ilmaisun omaksumiselle on parhaaksi painetun tekstin omin silmin lukeminen. Katse palautuu salamavilkaisuilla täydentä-mään mahdollisia 'aukkopaikkoja'. Erja Manto on mahdottoman edessä. Proustilaiseen tunnelmaan pääsemistä ei edesauta hänen hiukan nasaalisti kähisevä äänensä, johon erikoisen lisäsävynsä tuo kuulohavainnoksi saakka välittyvä suupielten levittyminen leukaperiin päin, toisin sanoen, ikään kuin suu ja huulet eivät avautuisi luonnollisen vaivattomasti, vaan vähän hampaita kiristellen. – Yst. terv. Harri Manner (Koetin saada kommenttini lähtemään Google-tilin kautta siinä onnistumatta. Siksi nyt 'Nimettömänä'.)
VastaaPoistaLouhimiehen Tuntematon sotilas-elokuvassa jotkut repliikit on esitetty äänellisesti niin epäselvästi, että piti osin arvailla sanotun tekstin sisältö.
VastaaPoistaTämä epäselvä puhe tai tuhnuinen puheäänitys on jostain syystä nykyisin kotimaisessa elokuvassa melkeinpä sääntö. Kun alkaa ikäkuuloa olla, eli häly ja sivuäänet haittaavat, niin aivan mahdotonta kotimaisia elokuvia katsoa. TV-sarjoissa tietysti samaa vaivaa. Radio on paljon parempi puheen kuuluvuuden osalta. Jotkut toimittajat kyllä Ylelläkin hirveitä sönkkääjiä, esim. Sirkkanen. Pitäisi vain malttaa rauhassa muotoilla sanottavansa niin ei tarvitse än-än-änkyttää.
Poista"Mutta minkä kannan otamme tähän Harry Harkimon politiikan toimintatapojen uudistamishankkeeseen?" saattaisi Hannu Taanila sanoa sillä piruilevalla äänellään, jos radio-ohjelmaansa vielä tekisi. Ja aloittaisi säälimättömän pilkkaamisen.
VastaaPoistaSiihen Taanilan aikaan politiikassa oli tapana, että asiaan kuin asiaan otettiin kanta ja siitä pidettiin kiinni maailman tappiin saakka tai ainakin niin pitkään kunnes otettiin uusi kanta. Voi onnetonta, joka meni puhumaan läpiä päähänsä kun ei tiennyt/muistanut mikä meidän kanta oli.
Yksi pojistani sai aikoinaan Tampereen Svenska samskolanista stipendin "kaunoluvusta", "välläsning", en tiedä mistä ansioista. Luki hän opiskeluaikana radiouutisia, mutta hakeutui sitten taustalle.
VastaaPoistaJussi Jurkka sopi hyvin sarkastisiin osiin, pidin hänestä, vaikka maneerit olivatkin häiritseviä, ja Lasse Pöysti oli loistava näyttelijä, vaikka äänen väri ei tarkemmin ajatellen ollutkaan kaunis. EG