Toynbee

Ei kukaan ole niin hullu, että viitsisi edes muistaa 1975 kuolleen Arnold Toynbeen. Hänen teoksensa (”A Study in History”) väittää esittävänsä kaikkien eri kulttuurien vaiheet ja keskinäiset kosketukset. Teoksen laajuus on vaivaiset 12 osaa, jotka ovat kukin kohdaltaan liian isoja ja tiedoiltaan vanhentuneita.

Tarjolla on puolivirallinen lyhennelmä, jossa itse teos on puristettu kahteen niteeseen eli noin tuhanteen sivuun.

Miksi joku toinen hupsu haaskaa aikaa tällaisesta kirjoittamiseen?

Ehkä siksi, että Spenglerin ja ”Länsimaiden perikadon” tietäminen on avain diktaattorien aikakaudelle 1928 – 1978 (Mao Zedong). Näin vain on, vaikka Spenglerin kirja on kuin humalaisen lukiolaisen kotiaine, mieletön päähänpisto kehitelmineen.

Toynbee ehkä esitti hyvin merkittävän selityksen nationalismin (merkityksessä ’kansalliskiihko’) ja populismin suosion nousulle. Välillisesti, kanadalaisten Innisin ja MacLuhanin kautta, hän kytki kuvaan tiedonvälityksen ja tuli selittäneeksi, miksi lukeminen taantuu.

”Kaikki kulttuurit kuolevat”, kirjoitti Toynbee. Melkein aina kuolinsyy on itsemurha, joskus murha.

Varmuuden vuoksi: Englantia puhuvassa maailmassa Toynbee oli tavattoman suosittu ja sai kaikki mahdolliset palkinnot ja virat.  Lyhennelmä oli – samoin kuin Suomessa julkaistu lyhennelmä – oikealla paikallaan lehtoriperheen kirjahyllyssä, ehkä samanlaisen sidosasun vuoksi kolmiosaisen Friedellin vieressä.

Lapsenlapsille olen sanonut, että meneillään on nyt sankaruutta vailla oleva kaksoisitsemurha, tekijöinä toisaalla Venäjä ja toisaalla Yhdysvallat. Olen muistuttanut, että maailman vanhimmat kulttuurin sisältänet valtiot ovat Kiina ja Ranska. Fuskaamalla esimerkiksi Egypti ja Kreikka vetoavat vuosituhansiin. Kun en osaa farsia, en tiedä mitä sanoa. Edellä puheeksi otettu Toynbee teki suuren numeron persialaisista ja heidän hallintojärjestelmästään. Rohkenen epäillä, että taustalla vaikuttaa aikakauden klassinen koulutus. ”Persialaissodat” olivat pakollista luettavaa.

Huomasin mikä näissä maailmanselityksissä mättää. Niitä julkaistiin kaikissa suurissa maissa 1800-luvulla, ja hiukan jälkeenjääneissä, kuten Ruotsissa, vielä seuraavalla vuosisadalla. Tavallisinta oli kieputtaa kertomukset Rooman valtakunnan ympärille, jolloin nuottaa tarttui samalla jokin määrä germaaneja ja ehkä myös kelttejä. Edward Gibbon hankki näin pysyväisen maineen, mutta esimerkiksi saksalainen Th. Mommsen oli tiedollisesti paljon parempi, ja virkeä kirjoittaja hänkin.

Vielä Toynbee kirjoittaa Newtonin liikelakien mukaisesti. On kappaleita, kuten ihmisiä tai piiri kuntia tai kuningaskuntia, ja on vääjäämättömiä voimia, jotka työntävät tai vetävät. Ja kokonaisuus on täydellinen ja virheetön.

Toynbeen ”seuraaja” oli Jared Diamond (Tykit, taudit, teräs). Seuraavan sukupolven paremmalla Diamondilla on käytettävissään koneoppiminen, ja ero tulee olemaan suuri. Arvoni mukaan pelkästään Euroopassa 95 prosenttia historiallisista dokumenteista on jopa luetteloimatta. Dokumenttina pidän kaikkea kirjoituksista biologisiin ja mineraalisiin voimavaroihin (kuten ruokasuola).