Härkätähti

Saatuaan kuulla opettajaltaan ja kansleriltaan, miten vähällä järjellä maailmaa hallitaan, Kustaa II Aadolf, pienikokoinen mutta ponteva mies, painoi tämän mieleensä ja hallitsi koko lyhyen elämän vähällä järjellä, mutta sai onneksi kuulan kalloonsa. Kansleri Oxenstierna eli vielä iät ajat ja seurasi huvittuneena suurijärkisen kuningatar Kristiinan tempauksia.

Koska kirjoittaja on niin hyvä – Ian Kershaw – silmäilin hänen kirjaansa kymmenestä kohtalokkaasta päätöksestä, jotka muuttivat maailman 1940-1941.

Kershaw ei parjaa liikaa diktaattoreita. Se on niin helppo selitys, ettei kukan enää uskaltanut sanoa Stalinille, miten asia on, kun Stalin tapansa mukaan ruokottomasti kiroillen selitti mihin kenraalit ja lähettiläät saisi tunkea, kun he eivät usko, että Saksa ei heidän kimppuunsa hyökkää eikä varsinkaan kesäkuussa 1941.

Tuo varma vakaumus ja sen jälkeen niin sanottu sodanjohto Moskovan porteille alkutalvesta 1941 olisi ehdokas maailman kakkien aikojen suurimmaksi munaukseksi.

Oxenstiernan lauseen kotikutoisuuden käsittää esimerkiksi lukemalla Caesarin riemastuttavan lyhyen kertomuksen ”Gallian sota”. Se on niin hyvin kirjoitettu, että luettuaan lyhyen selityksen eräänkin sillan rakentamisesta vinhan virran yl lukija ymmärtää asian ja osaisi piirtää sen, jos osaa piirtää.

Caesar siis kertoo, miten maailman voi mullistaa paljolla järjellä. Sitä hänkään ei kuitenkaan osannut selvittää, miten voi pysyä hengissä poliittisten kannattajien keskellä. Kannattaisi muistaa luotiliivit, kun menee tapaamaan rakkaimpia ystäviään.

Kershaw kuvaa myös aika lyhyesti, miten japanilaiset sotapäälliköt ja poliitikot saivat toinen toisensa ja myös keisarin uskomaan, että isänmaan etu vaatii hyökkäämään Pearl Harboriin, ja sen jälkeen pakotetaan Neuvostoliittokin rauhaan ja myönnytyksiin, kun Japanista tulee johtava ja ainoa suurvalta.

Samalla hetkellä, kun huolellisesti laadittu suunnitelma käynnistetään, kohtalokkaat yhteensattumat alkavat kasautua. Amerikkalaiset tukialukset ja sukellusveneet eivät olleetkaan satamassa.

Lisäisin omasta puolestani yhden kohtalokkaan erehdyksen tammikuulta 1940. Miten paljon vähemmällä Hitler olisi päässyt lähettämällä sotajoukkoja  Suomeen, joka sitoi kohta puolet Neuvostoliiton jalkaväestä ja merkittävän osan tykistöä.

Matkan päällä kun oltiin, ainakin Pohjois-Ruotsin eli malmikentät olisi voinut viedä saman tien. Ruotsilla ei ollut juuri lainkaan tekevää takanaan. Ja Norjan valloittaminen pari kuukautta myöhemmin sitoi saksalaisia joukkoja sadoin tuhansi ja löi laivastoon niin suuren loven, että ajatus maihinnoususta Englantiin kaatui siihen.

Hitler ei tarvinnut Neuvostoliittoa enää siinä vaiheessa. Stalin tarvitsi jokaisen kuukauden, koska sota Europasta oli varma (muualla paitsi Suomessa), mutta ajankohta epävarma. Ja Stalin oli juuri tullut ammuttaneeksi joukkoteloituksissa armeijastaan jokseenkin kaikki ne, jotka jotain osasivat.