8. helmikuuta 2018

Aatteen miehet



Kun ihminen kieltäytyy uskomasta järkeään, hän tekee sen soveltamalla aatetta. Joistakin tulee mainioita aatteen miesten ja naisten hyväksikäyttäjiä.

Myös Suomessa jotkut papit ja heidän ihailijansa perustelivat Saksassa alkaneita juutalaisvainoja ”kristuksentappaja”-ajatuksella ja jatkoivat siitä, että kaikki juutalaiset ovat kelvottomia.

Vastahuomautus: Jeesus oli juutalainen. Tämä alkoi tulla puheeksi 1700-luvun lopulla, ja siitä alkaen jotkut teologit todistelivat, että näin ei ollut. Viimeksi kuluneet sata vuotta asiassa on ollut hiljaista.

Myös meillä Suomessa oli yliopistolla pari professoria, joiden vastaperustelu oli, että Jeesus oli kristitty, joten hän ei ollut juutalainen. Asia oli sillä loppuun käsitelty. Jos joku sanoi, että Raamatun mukaa hänen isänsä ja äitinsä olivat sukuluetteloiden mukaan juutalaisia, Daavidin huonetta ja sukua, huomauttaja poistettiin luentosalista esittämästä enempää nenäkkyyksiä pyhässä asiassa. Seuraavaksi itseajattelija olisi voinut kysyä, että entä apostolit, kuten Pietari, jonka sukuperään ei tiedetä liittyneen mitään sen oudompaa, ja joka tarinan mukaan oli kyllä ihan ihminen.

Tämä teema tulee mieleen, kun lukee lehdestä, miten joku on tappanut ohikulkijoita siksi, että joku on jossain suhtautunut epäkunnioittavasti Profeettaan, tässä tapauksessa erääseen toiseen kuin edellisessä kappaleessa tarkoitettu.

Ehkä riittävä syy varoa suuresti uskontoja, koska niihin liittyy niin usein pois sulkevuuden ajatus. Jos olet juutalainen, et voi olla hindu.

Tämä on vastoin tervettä järkeä ja myös kerätyn tiedon vastaista. Välimeren alueen uskonnoissa ajatukset, johdattelut ja ilmestykset ovat hyvin samanlaisia. Varmuuden vuoksi esimerkiksi mithralaisuus on poistettu yleissivistyksestä. On siinä niin paljon samaa kuin kristinuskossa.

Tämä olisi anteeksi annettava pikku ongelma, ellei pohjalla olisi fasismin ajatus – Lenin ja Stalinin, Hitlerin, Maon ja parinkin nykyisen yrittäjän oppi ainoasta oikeasta ymmärryksestä, joka myös sattuu olemaan vain heillä. Maailmassa on ikään kuin henkiset olympialaiset, ja he voittavat aina.

Olisiko teologia otettava taas pakolliseksi aineeksi kouluun? Ehkä se olisi hyvä ajatus. Tosin läntinen jumaluusoppi muuttui kauppalainsäädännöksi noin 700 vuotta sitten, kun uskonnonharjoittaminen alettiin käsittää vaihtokaupaksi. Annan nyt kaiken ja vastikkeen eli palkan saan tuonpuoleisessa, korkoineen ja perimiskuluineen, kuittia vastaan.

Totalitaarinen järjestelmä näyttää syntyneen Ruotsissa. Ihmistä on valvottavakehdosta hautaan. Salaisia ajatuksia ei saa olla. Virkamiehiä väkivaltakoneistoineen ovat papit. Koululaitoksen virallinen uskonto, isänmaallisuus ainoan oikean oppina, ei sitten menestynyt.

Omasta puolestani jos tarjolla olevat vaihtoehdot ovat varmuus ja epävarmuus, valitsen epävarmuuden. Varmoja vastauksia löytyy vain, jos kysymys sisältää jo vastauksen (kuten matematiikka). Ajatus on turvallinen. Onhan sekin fysiikan mukaan mahdollista, että todellisuus on  kuin vahva vaijeri, punos jossa samanaikaiset, toisensa pois sulkevat todellisuudet kietoutuvat toisiinsa.



29 kommenttia:

  1. Itseajattelija voisi kuitenkin kysyä myös että miten Jumalan poika voisi olla samaan aikaan ihmisen poka, noin teknisesti ottaen?

    VastaaPoista
  2. Minä - ikiaikaisena pappien ihailijana - toivon että uskonnot nuijittaisiin hengiltä. Eikä ihmisiä niiden takaajina (jos kyse ei ole regressisaatavista).

    Jos on juutalainen, ei voi olla hindu. Mutta jos on hetero, voi silti olla homo. Tätä kutsutaan bi-seksuaalisuudeksi, ei ekumeniaksi.

    Ajattelen, että Elämä meille on annettu että eläisimme sen ilkeästi ja huonosti, ja sitten kun se otetaan meiltä pois, se olisi Happy End.

    Hitsi.

    VastaaPoista
  3. Hän muistuttaa, että historiallisesti tuntuu käsittämättömältä, että Juudas Iskariot olisi kavaltanut Jeesuksen 30 hopearahasta, nykyrahassa noin 600 eurosta, koska tämä oli ainoa Jeesuksen opetuslapsista, joka ei ollut köyhä kalastaja vaan itse asiassa varakas maanomistaja Juudeasta.

    ”Ei Juudas noita rahoja tarvinnut. Uuden testamentin versiossa verirahat ovat tarkoituksellisesti korostettu merkki hänen ahneudestaan eli juutalaisten ahneudesta.” Näin kirjoittaa Oz. Täältähän se antisemitismi juontaa juurensa - erään seemiläisheimon seikkailukirjasta. So it goes.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisiko ajatella, että juutalaisilla on vallitsevana ominaisuutena, aivo-alue, joka kattaa rahanteon-taidon.Siis geneettinen rikastuma. Aivan kuten meillä kaikilla on vasemmassa aivopuoliskossa puheen-tuottamisen ja -ymmärtämisen-taidot.Kun kys. alue tuhoutuu, katoaa myös vastaavat kyvyt.

      Ja mielestäni USA:ssa osataan hyödyntää ns. juutalainen äly.Onhan miltei kaikki Nobel-palkitut enemmän tai vähemmän juutalaisia.He rikastuttavat tie-
      doillaan ja taidoillaan koko ihmiskuntaa.Näin ei tapahdu islamissa ja Venäjällä.Siellä pikemmin heitä vainotaan.Kateua ja viha = henkistä köyhyyttä.

      Jos tämä kirjoitus,blogistille tarkoitettu,tuntuu väärältä ja viha-puheelta-älä julkaise!Mielestäni esittämäni asiat ovat kuitenkin todistettavasti totta!

      Poista
  4. "Totalitaarinen järjestelmä näyttää syntyneen Ruotsissa. Ihmistä on valvottava kehdosta hautaan. Salaisia ajatuksia ei saa olla. Virkamiehiä väkivaltakoneistoineen ovat papit."

    Eipä tarvitse Ruotsiin saakkka mennä. Meillä jo runsaslukuinen poliisijoukko valvoo mielipitetitä ajatuspoliisina netissä ja sananvapautta kielletään tuomioistuimissa sananvapauden nimissä.

    On vain yksi sallittu poliittisesti korrekti, punaviherfeministinen ajatussuunta. Muu on vihapuhetta, josta sakotetaan.

    Hauska seurata, mihin tämä vielä johtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin, onhan sitä sokeutta niin montaa laatua.

      Poista
    2. Pitääkö sinun tunkea vainoharhasi joka asiaan? Kirjoitat saman kommentin tuhanteen kertaan, Käsittelee Kemppisen kolumni sitten ruoanlaittoa tai filosofiaa.

      Poista
    3. "On vain yksi sallittu poliittisesti korrekti, punaviherfeministinen ajatussuunta. Muu on vihapuhetta, josta sakotetaan."

      Eivätkös juuri tällaiset löysät yleistykset eri mieltä olevista ole sitä vihapuhetta? On myös suorastaan huvittava ajatus, että vallassa olevat oikeistolaiset miesparat olisivat jonkinlainen kaltoin kohdeltu ryhmä.

      Poista
    4. Tähän se johtaa..

      Vihapuhe rajoittaa tutkijoiden ilmaisunvapautta – poliisille kerrottu häirintä on vain jäävuoren huippu
      Vihapuheen kohteeksi joutuminen tai sen pelko on saanut jotkut tukijat vähentämään julkisia esiintymisiään. Häirintää yritetään nyt kitkeä, jotta se ei jäisi yksittäisten tutkijoiden murheeksi.
      ...
      Osa tutkijoista on jo vähentänyt julkisia esiintymisiään tai pelkää kertoa mielipiteitään, selvää Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan kyselystä. Moni myös miettii entistä tarkemmin, missä kanavassa esiintyy.

      - MTV 11.2.2018

      .. siis se rajaton vihapue jota "sananvapauden" nimissä harjoitetaan.

      Jos rajaton vihapuhe sallitaan sananvapauden nimissä niin tutkijoiden suut sulkeutuvat kuin jossain diktatuurisessa "banaanivaltiossa" kuten Venäjällä. Eli rasistisen vähemmistön vihapuhe rajoittaa tutkijoiden ja naisten (enemmistön) sananvapautta.
      Sitäkö te vihanpuhaltajat tahdotte?

      M

      Poista
    5. Onkohan tässä nyt menossa yritys rajoittaa sanan- ja ajatuksenvapauttani ns. poliittisen korrektiuden ja punaviherliberaalien vain itselleen omiman ainoan totuuden nimissä? ;)

      Olenko kokemassa noiden tutkijaparkojen kauhean kohtalon siinä, että heidänkään ideologioitaan ja oppejaan kaikki eivät purematta ja kritiikittä niele?

      No, blogi-isännän vierainahan tässä ollaan. Hän päättäköön.

      Poista
    6. Tutkijoilta toivoisi palkkansa eteen faktaa, vihervasemmistolaisesti vääristyneet mielipiteensä voivat pitää ominaan.

      Poista
    7. Pahoittelen, mutta pakko laittaa vielä tämä:

      http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201802132200740409_ul.shtml

      Tutkijoiden sanaa epäillään ja heitä painostetaan rajusti siis myös Ruotsissa. Ja jopa niin, että raastupa odottaa. Till tdernapas har man levat ;)

      Ja syyksi rittää se, että kertovat vain aivan ilmiselvän faktan.

      Poista
    8. Anonyymi kirjoitti:"Tutkijoilta toivoisi palkkansa eteen faktaa...".

      Tuntuu vähän oudolta, kun juuri tutkijoiden puheenvuorot ovat niitä joiden pohjalta tämä maailma kuitenkin parhaiten jäsentyy, ei mielipidekirjoittajien. Siksi tutkijoiden sananvapaus lienee erityisesti vaalittava asia.

      Poista
  5. Kiitos hyvästä kirjoituksesta!

    VastaaPoista
  6. Briljantti kirjoitus, loppuhuipennuksineen kaikkineen. Vaihteeksi myös varsin selkeä. Kiitän jyrkästi. Nämä auttavat jaksamaan kaaoksen keskellä vaeltavaa keskinkertaisuutta karttamaan kyynisyyden syntiä.

    VastaaPoista
  7. Tuo viimenen kappale oli herkkua sille, joka on perehtynyt ZEN-buddhalaisuuteen ja sen helmoissa kasvaneisiin tieteentekijöihin, joita ainakin USA:sta löytyy useita.

    VastaaPoista
  8. Varmat päivät on tärkeitä!

    VastaaPoista
  9. Monet aatteet ovat vähän pelottavia. Ei niiden tietenkään tarvitsisi olla, mutta niihin niin kovin helposti kytkeytyy kiihkomielisyyttä, ja sellainen pelottaa.

    Uskontojen nimissä, esimerkiksi, on tehty paljon pahaa, kuten Richard Dawkins meitä jaksaa säännöllisesti muistuttaa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että uskontojen nimussä tehdään myös paljon hyvää. Tai että paljon pahaa tehdään ilman erityistä uskonnollista motiivia.

    Mikä ihme tavallisessa tevejärkisyydessä on niin vaikeaa, että joiltakin se ei millään onnistu?

    VastaaPoista
  10. Poliittiset puolueet myös ovat tuossa poissulkevuuden mielessä uskontoja. Tässä oli juuri TV:ssä puhe yhdestä Pavesta, jonka ei sallittaisi olla sekä kepulainen että kansalaispuoluelainen.

    Kuitenkin muistelen erästä jo aikoja sitten edesmennyttä jyväskyläläistä matematiikan lehtoria, joka siirryttyään muihin hommiin, kehuskeli että sai aina hyvin kaikki kouluhankkeensa luistamaan, kun oli hankkinut kaikkien tärkeimpien puolueiden jäsenkirjat.

    Puolueisiin kuulumisella on siis kyllä puolensa.

    VastaaPoista
  11. Mennäkseni kirjoittajan virittämään ansalankaan sanon että mielikirjailijoitani kristinuskon saralla on Geza Vermes, joka selkeästi todistaa että Yeshu ha-Nosri oli juutalainen kohtuullisen tavallinen herätyssaarnaaja, ja että kristillisyys syntyi ihan muualla kuin juutalaisten keskuudessa. Se oli eksoottista tuontitavaraa Aleksandriasta ja vähästä Aasiasta. Sen levittämiseen tarvittiin Rooman koko Euroopan kattanut mediaverkko, tai siis sen jäljelle jääneet riekaleet.

    Havaitakseen tämän juutalaismahdottomuuden tarvitsee vain mennä ehtoolliselle ja ryypätä ristuksen verta. Ajatus veren juomisesta on juutalaisuudelle kauhistus.

    Totalitäärisäärisyys, aihetta vaihtaakseni, taas henkilöityy valtioissa enemminkin päivän Kiinassa, jossa seuraavaksi saavutettanee se aste jossa televisiota ei kodeissa saa sulkea, koska isoveli tarkkailee. Onneksi Kiina on välimatkallisesti kaukana, joskin teknologiat matkustavat kiireen vilkkaa. Kiinan pyrkimys jokaisen kansalaisensa tarkkailuun tekniikan keinoin on.. niin no, vavahduttavan todellista. Enkä usko etteikö tarvetta tunneta tälläkin puolella palloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "...jossa seuraavaksi saavutettanee se aste jossa televisiota ei kodeissa saa sulkea, koska isoveli tarkkailee."

      Kapitalistinen tiedemies on tässäkin jo edellä. Samsung-televisiosi, android-kännykkäsi ja kohta myös aktiivikaiuttimesi kuuntelevat sinua, vaikka ne olisivat "pois päältäkin".

      Läppärin kameraan näkyy moni vetäneen laastarilapun päälle, kun aamuisin aina ei ole esiintymiskunnossa.

      Kummallisinta tässä on, että tämä ei ole salaliittoteoriaa vaan aivan jokapäivästä arkea, joka on tuttu juttu kaikille, jotka tekniikaa seuraavat. Asiasta jonkin verran myös jo uutisoidaan, mutta koska asialle ei mitään voida, ollaan pääosin vain nolosti hiljaa.

      Orwell on täällä jo tänään.

      Poista
    2. Niin tämä valvonta vakoilu tekniikalla on jo toiminut pitkään mutta tavalliset pulliaiset tajuavat sen hitaaasti kun on jo täysin myöhäistä tehdä mitään sen estämiseksi. On vain surkeinta se että valtiovalta on näistä asioista täysin ulkona kuin lumiukko. Pääsin näkemään valtioneuvoston olemattoman asiantuntemuksen ja kauhistuin joku vuosi sitten. Nykyihmisen pyhin jumala on tietokone ja netti eikä kukaan uskalla asettua pitämään monia seikkoja huippuvaarallisina, ajetaan vain huppu päässä eteenpäin. Hyvä esimerkki mm. kaikki alustat joihin tietoja kerätään. Lapsiraukat laittavat kaiken tiedon mm. sukupalvelimiin ja saavat aikaan valtavan tietojen varastelukaupan. Mutta hölmölässä on oltava hölmöjä

      Poista
  12. ”Kun ihminen kieltäytyy uskomasta järkeään, hän tekee sen soveltamalla aatetta. Joistakin tulee mainioita aatteen miesten ja naisten hyväksikäyttäjiä.”

    Millä ihminen tuon vaikean päätöksen kieltäytyä uskomasta järkeään tekee muulla kuin järjellä?

    Jos hän havaitsee järkiperustaisen toiminnan mahdottomaksi, niin kuinka hän pystyy aatteitakaan käyttöönsä soveltamaan jos päässä ei ole lainkaan järkeä?

    Entä millä järjettömien eväillä järjettömille sovellettaviksi tarjotut aatteet on synnytetty?

    Naisten ja miesten hyväksikäyttöönkään ei kukaan kykene ilman järkeä.

    Näille kykenemisille täytyy olla jokin muu selitys, tai järjellisen Kemppisen järjellä selitettynä kokonaan eri nimitys.

    Mutu-nimitys ei kelpaa.

    Psykopaatillakin on jokin, joka häntä ”johdattaa” tekemään taitavia harhautuksiaan, mutta jos se ei ole järjen johdatusta asioiden päättelyyn ja toimintaan, niin mitä se on?

    Onko ihmisen järjellisiksi nimittämissä toimissa yleensäkään koskaan ollut kyse järjestä?

    Äly voisi olla osuvampi selitys, ollaanhan siitä valmiita jo luopumaan robottien ja koneiden hyväksi koska aivomme ovat kasvaneet niin suuriksi, että ne ovat vaarassa räjähtää.

    Kun tämä älykäs prosessi on loppuunsaatettu, voisimme sitten lähteä älystä vapautuneen järkemme kera vaikka marjaan jos ei oltaisi annettu älyn riipiä tätä planeettaa sellaiseen kuntoon, ettei marjametsiä enää ole.

    VastaaPoista
  13. Tarinan mukaan Augustus kieltäytyi rankaisemasta jumalien pilkasta, koska jumalat pystyivät itse parhaiten rankaisemaan, jos halusivat, ja jos jumalat olivat päättäneet armahtaa pilkkaajan, siihen ei kuolevaisen sopinut sekaantua.
    Se non è vero, è ben trovato.
    Tietysti joku huumorintajuttomampi uskova voi keksiä, että on itse juuri se jumalten kostolleen valitsema välikappale...

    VastaaPoista
  14. Sanassa 4 §:n 5 kohdassa sanotaan, että jos olet kansanpuoluelainen, et voi olla kepulainen, lausuivat fariseukset. Mitä Profeetta Alkio lausuisi kunniapuheenjohtajalle, jos tämän tapaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ai, sinäkin se sitten kumminkin kuolit."

      Poista
  15. Muistissa on vielä se viranomaiskehotus Ruotsissa, olikos se nyt 70-luvulla, joka meni jotenkin siihen tapaan että "Socialstyrelsen vill att du äter sex skivor bröd om dagen", elikkä että Sosiaaliministeriö haluaa (!), että syöt kuusi siivua leipää päivässä. Kuulosti määräykseltä. EG

    VastaaPoista
  16. JK: "Kun ihminen kieltäytyy uskomasta järkeään..."

    ...hän keksii suhteellisuusteorian ja kvanttifysiikan.

    VastaaPoista