11. helmikuuta 2018

Opetus, rangaistus



Moottoritien hurjastelijoilla ja V. Putinilla näyttää olevan sama piirre. Molemmat käsittävät saaneensa ”rangaistuksia”, esimerkiksi kansanväliseltä salaliitolta, ja jakelevat siksi ”opetuksia”.

Hiljan joku mustan auton kuljettaja oli Matinkylän paikkeilla kevyttä 140:tä ajaen melkein onnistunut kiilaamaan sillan pystypalkkiin toisen autoilijan. Kun tämä oli pelastautunut tien raviin, hän oli hölkännyt paikalle nyrkit pystyssä. Rangaistavan tihutyö oli ollut ajaa rajoituksen mukaista vauhtia, ja se oli sietämätöntä.

Yle kertoo, miten venäläisten mielestä länsi pelkää ja haluaa rangaista Venäjää. Uusin osoitus on puhe dopingista, jota kaikki muutkin harrastavat; uutisen mukaan sitä ei korosteta, Venäjän asiassa puhe on valtion johtamasta, salaisen poliisin teoin ja toimin toteuttamasta toiminnasta. Krimillä ei tehty mitään moitittavaa; Venäjä otti vain omansa eli sen, mikä sille kuuluu laillisesti. Ja siksi lännen, etelän ja idän on aika saada opetus. Pohjoista ei ole, koska se muuttuu navalla eteläksi.

Viime aikoina on varovasti ihmetelty, miksi Putin mainitaan samassa yhteydessäkin diktaattoreista verisimmät.

Esimerkiksi taloudellisesti mahdottomana pidetty Äänisen-Vienanlahden kanava toteutettiin pettämättömällä keinolla. Kansanvihollisia oli tuhottu jo runsaasti, ja nyt keksittiin, että kerätään sellaisia lisää. Sosialismin oloissa ei tietenkään makseta korvausta, vaan näännytetään nälkään. Kun koko kanava kaivettiin ja louhittiin käsin ilman kottikärryjä kummempia koneita, kaikkein lujatekoisimmat työläiset kestivät hengissä yhden vuoden.

Kuolleita tuli 50 000 – 60 000 alle kahdessa vuodessa, ja kanava valmistui. Tosin se osoittautui jokseenkin käyttökelvottomaksi. Kovin on pieni, oli Stalinkin huokaissut kanavan läpi kulkeneen Poika Tuomisen mukaan (”Kremlin kellot”). Selvästi alle neljän metrin syvyys ei riitä sota-aluksille (paitsi pienille sukellusveneille), joita alun perin oli ajatus siirrellä nopeasti ja joustavasti vesien välillä. Puun uittokin oli mainittu. Vankien kaatamat lähes miljoona järeää runkoa unohtuivat Uikujärveen, ja ovat siellä tänäkin päivänä.

Toisaalta oli opittu vankileirien saariston periaate, jota noudatettiin vuosikymmeniä, luultavasti edelleenkin.

Ennenaikaisen kuoleman tilastointi kertoo paljon. Maanpiirin myrkyttyminen on vaikeampi tilastoida.

Putinin edeltäjiltään oppima järjestelmä on valtionpopulismia. Vallassa eivät ole asiat, eivät varsinkaan tosiasiat, vaan pelot ja uhkakuvat. Niitä toistellaan.

Vertaansa hakevan Tony Judtin hänen kuolemansa jälkeen julkaistun esseekokoelman nimeksi on otettu Keynesin sitaatti ”When Facts Change”, kun tosiasiat muttuvat. Keynes oli sanonut, että sellaisessa tilanteessa hän muuttaa mielipiteitään.

Judt, mies jonka talo oli täynnä George Orwellin kuvia, sanoo sangen suoraan, että populismin menettelytapa on toinen. Kun tosiasiat muuttuvat, muutetaan tosiasioita. Usein se onnistuu jättämällä tosiasiat huomiotta ja jatkamalla puhetta vanhaan malliin. Seurauksena on myrkyttyminen, jonka vaikutus jatkuu yksilön kuoleman yli.
 

16 kommenttia:

  1. Niin ... Ne rauhan ohjukset, jotka eivät uhkaa ketään. Luovat vain rauhaa ja rakkautta ympärilleen. Olen tainnut kuulla niistä ennenkin? Nyt niissä vain on toinen leima kyljessä.

    Jos siis Kiina tai Venäjä toisivat laivasto- ja ohjustukikohtansa esim. Kuubaan, se ei olisi mikään ongelma USA:lle? Kuubahan on huomattavasti kauempana Washingtonista kuin Sevastopol Moskovasta.

    VastaaPoista
  2. Putinin PGUn huippuvirkamiehenä, jonka erikoisala oli Saksa ja muu Eurooppa piti ymmärtää miten ja miksi Länsi oli vihollinen. Jos hän näkee salaliittoja, niin niissä puheissa saattaa olla faktaa taustalla. Hänellä on todennäköisesti selkeämpi käsitys Saulin NATO kannasta, kun Saulilla itsellään.

    https://thesaker.is/professor-stephen-f-cohen-rethinking-putin-a-critical-reading/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Islanti on Nato-maa. En luottaisi siihen mitä sieltä kirjoitetaan.

      Poista
  3. Tällaisia lukiessa aina joutuu miettimään, miksi mennä menneisyyteen, kun nykyhetkessäkin on aivan riittävästi kauheuksia meneillään. Esim. tuon aktiivimallin rinnastaisin samaa juurta olevaan mutta tietenkin livempään tekojen kategoriaan kuin noi Stalinin teot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä tuollainen Stalinin ja aktiivimallin rinnastus vaatisi vähän enemmän perusteluja auetakseen.

      Poista
    2. Miettimällä vähän lisää ja menemällä ilmiön perusteisiin siitä selviää.

      Poista
    3. Ok. Siis tyhjää heittelyä, ilman, että osaisit mitenkään perustella.

      Poista
  4. Vihjailujournalismista sinäkin ravintosi saat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa kuka saa ravintonsa? JK pitää tätä hienonhienoa palstaa tietääkseni ilman palkkaa.

      Suosittelen katsomaan YleAreenasta tuoreen dokumentin, joka kuvaa aikamme Venäjää ja venäläisiä kiihkoilematta, heidän itsensä tekemä kokonaisuus. Nimi on The Road Movie (k-16), siis dokumentti. Kun totuus on tuo, ei ole tarpeen kiihkoilla...

      Poista
  5. Matti Klinge on korostanut, että valtiomiehenä Putin vertautuu Kekkoseen ja de Gaulleen, maansa pelastajana ja nostajana rappiotilasta menestykseen ja kunniaan. Suuresti arvostamani Klinge tekee hyvää työtä kiinnittäessään huomiotamme niihin asioihin, joissa näkemyksiämme ohjaa angloamerikkalainen ajatustapa.

    Silti en voi välttää vaikutelmaa, että myös Klinge ajoittain sortuu liioitteluun, vain toiseen suuntaan. Venäläistä meininkiä joutuu ajoittain seuraamaan hiukset pystyssä, vaikka kuinka pyrkisi rajaamaan ajattelustaan pois länsimaisen hapatuksen.

    Nuo teiden hirviöt ovat pelottavia. Itsekin nopeusrajoituksia pääsääntöisesti noudattavana olen joskus joutunut koulutuksen kohteeksi. Sellaisesta pitäisi rangaista erityisen ankarasti, sillä meitä on paljon sellaisia, jotka emme korkean iän, vähäisen kokemuksen tai muun syyn takia oikein edes uskalla hurjastella. Puhumattakaan siitä, että joillakin meistä on ehkä vähän erikoiselta kuulostava periaate: säännöt on tarkoitettu noudatettaviksi.

    Mieleen tulevat ns. kirjoittamattomat liikennesäännöt, joista joskus kauan sitten olen lukenut. Kaikki ne tuntevat, vaikkei niitä mihinkään ole kirjoitettu eikä niitä missään suoranaisesti opeteta. Yksi on alin sallittu nopeusrajoitus, joka on viisi kilometriä tunnissa enemmän kuin ylin sallittu nopeusrajoitus. Toinen on halvemman auton ohituspakko, joka tulee tehdä välittömästi ja liikenneturvallisuudesta piittaamatta.

    VastaaPoista
  6. Ei tässä raportissa uutta ollut kuin tuo 140 km/h ajava autoilija. Stalinin teot on tuttuja, ja tutuksi on tullut Putininkin teot, vaikka niistä tietysti vain murto-osa julki tulee. Siksi..."tyynesti tyynyyn painamme päämme"... Luulen kumminkin että tämän Kolumnin jälkeen tähän kommenttiosioon on odotettavissa itä-kaakosta sankka suriseva trolliparvi selittämään että eivät asiat näin ole, ne ovat ihan toisin. (Ja Kemppiseltä ei kannata ostaa käytettyä puukkoa.)

    Mutta miten populismin toisen kukkasen (jos Trumpin vaalivoitto on se toinen) eli brexitin käy? Saas nähdä, kun neuvottelevat. Kun tämä toinen liehuvatukka (jos Trump on se toinen), Boris Johnson, on kova äijä keksiin "uusfaktoja" kans... ja taas me ..."tyynesti tyynyyn painamme päämme"... Tai mistäs minä sen tiedän en mistään että tottako hän puhuu? Minusta vaan koko hässäkkä vaikuttaa (brittien kannalta?) ihan Sotelta. (Sote = suomalainen terveysjärjestelmä joka takaa kaikille kansalaisille – viuh, viuh - erikoissairaanhoidon + kovasti lääkäreitä + päteviä troppeja, ym ym, mutta on 1-2 miljardia halvempi systeemi kuin jos ei näitä tarjoaisi. + pahanmakuisempia troppeja vaan.)

    Mikäs siinä, vastaanotetaan, kaikki mikä tulee. Mutta

    voi olla että nuo molemmat järjestelmät astuvat voimaan vasta huhtikuu 1n päivä, jolloin kansalaiset juovat kuravettä ja syövät silliä. Mutta minä vuonna, se on taas jo toinen juttu, kuten Rudyard Kipling sanoi. (Tai jollei ollut ipling niin joku kumminkin.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksuvatukka on melko yleinen koristepensas, liehuvatukasta en ole kuullut.

      Poista
  7. Venäjän tragedia on sen historian lantakerros. Kun lehmä paskantaa ja kukaan ei siivoa, lannasta tulee uusi lattia ja lehmät vaan nousevat kattoa kohti. Lopulta ollaan niin niin korkealla, että lannan siivoaminen ei ole mahdollista ilman tallin tuhoa. Mitään kerrosta ei saa koskea ilman että lehmät putoaisivat (ja ehkä nousisivat ja olisivat onnellisia laidulla). Siksi yritetään pitää kaikesta kiinni, sekä tsaarista, että Stalinista. Ja lehmät vaan nousevat. Lypsää on vaikeaa, ruokkia on vaikeaa, Lypsykoneet eivät mahdu lannan ja katon väliin. Lantaa on paljon, siitä voisi olla paljon hyötyä kasveille. Mutta ei, mieluummin kuollaan nälkään, kuin hajotetaan talli ja paskat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stalinin lehmistä kirjoitti Sofi Oksanen. Ei tosin täysin samassa merkityksessä, tai miten sen nyt ottaa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Stalinin_lehm%C3%A4t

      Poista
    2. Kuvasta päätellen kaikissa kottareissa ei ole edes pyörää!
      (Uspatov ei ollut sitä vielä keksinyt...)

      Karnevaaleista palannut Kunnaksen Ilkka

      Poista