Lithub

Verkko-osoite on http://lithub.com/bookmarks/

Voi olla, että näitä on aika vähän. Verkkopaikkoja, joista on suurta hyötyä ja hupia sekä ammattilaisille että muuten vain vinksahtaneilla. Jälkimmäiseen ryhmään luen itseni. Ihmiset jotka hankkivat kirjoja ja lisäsi lukevatkin niitä.

Kuvan kirja esimerkiksi kertoo latvialaissyntyisen lehtimiehen elämästä Putinin Venäjällä ja siitä, miten reippaasti rimpuillen suurvalta kutistuu pienvallaksi.

Keski- ja Itä-Euroopan sodan jälkeiset vaiheet alkavat hahmotta muun muassa Appelbaumin kirjoista. Ehkä kerran on Suomenkin vuoro.  Vaikka pääsimme niin paljon vähemmällä, kaava on hätkähdyttävän sama Puolasta Balkanille. Kaikki tietävät, miten Länsi lupasi tukea ja julisti sodankin Puolan takia syyskuussa 1939 ja mitä sitten tapahtui. Tukea ei tullut, koska sitä ei ollut. Kaikki eivät tiedä, että Länsi teki saman uudelleen 1945. Tietäminen ei olisi haitaksi nyt kun yhteistoiminta EU:ssa on menossa murusuksi.

Lithub on agregaattori. Se kerää luultavasti täysi laillisesti ja luvallisesti linkit valikoimiinsa uutuusteoksiin, niiden arvosteluihin, ja mainitsee, onko kritiikkkien sävy sekalainen, hyvä vai ”rave” eli riehuen ylistävä.

Arvosteluista esitetään lainaus, mutta mikä kummallisinta, klikkaamalla pääsee itse tekstiin, joka on sitten luettavissa kokonaisuutena.

Tyypillisesti kritiikkejä on sellaisista lehdistä kuin NYRB, New York Times, Washington Post, The New Yorker jne.

NYRBin (The New York Review of Books) lisäksi tuossa maassa muillakin lehdillä on sellaista tapaa, että pannaan joku huipputason asiantuntija tai esimerkiksi sopivan joutelias nobelisti kirjoittamaan laajahko ja perusteltu esseen arvioitavasta kirjasta.

Olin myytyä miestä luettuani esittelyt aiheesta, jonka tunnen erittäin hyvin, nimittäin runoilija Wallace Stevensin elämäkerroista tulkintoineen.

En muuten ollut tiennytkään, että myös tämä pönäkkäpankkiiri eli Stevens saattoi hörpätä hanakasti virvokkeita niin että kerrankin Key Westissä seurauksena oli nyrkkitappelu ihmisenä lievästi sanoen hankalan Hemingwayn kanssa ja kaksi mustaa silmää Stevensille. Stevens tai Pound olisivat monin kerroin ansainneet sen englanninkielisen runouden nobelin, joka meni Eliotille, vaikka tämäkin on mainettaan paljon parempi kirjoittaja. Ja Pound tietenkin oli hullujenhuoneessa, mikä olisi ollut juhlallisuuksien järjestelijöille ongelmallista.

Ei sillä. Nobel-komitea joutui soittamaan tutkimusmatkailija Sven Hedinin hätiin Sillanpään palkintoa juhlittaessa – poikkeuksellisesti Grand- hotellissa, tällä kun oli kokemusta villi-ihmistenkäsittelemisestä ja Mestari oli saatava sänkyyn ennen kuin hotelli menee rikki.

Lithub esittelee sekä kaunoa että tietokirjallisuutta.

Antti Majander, Jukka Petäjä ja talon nuoriso: pankaa tuo kirjallinen hubi muistiin, niin kustantaja lähettää kappaleen Pohjankirjaani, josta on kuulemma löydetty lystillisiä juttuja. Ja yhteiskunnallisesti suuntautuneet toimittajat: kyllä mielestäni esimerkiksi hakusana ”Trump” tuottaa kiinnostavia tuloksia. ”No is not enough”, kuten Naomi Klein sanoo.