Öljyn laineilla

Minun oli määrä sanoa, että ruotsalainen Wilderängin toimintajännäri ”Tähtikirkas” (Stjärnklart) vaikuttaa aivan tavattoman hyvältä ja jännittävältä niin että epäilen suomalaisten seuraavan ruotsalaisten mallia ja joutuvan ostoraivon valtaan.

Sanon kirjasta jotain selvempää luettuani sen loppuun. Joka tapauksessa kansallinen alemmuudentuntoni heräsi jos. Miksi aina ruotsalaiset? Onneksi meillä on Remes, jonka parhaita kirjoja tämä uutuus muistuttaakin kovasti. Näppituntumani mukaan Remes on keski-ikäisempi. Tässä pahan kuvioon takertuvat toimijat ovat nuoria ja heidän asenteensa ja tapansa herättävät uteliaisuutta.

Esimerkiksi nämä joilla on halu selviytyä myös kaupunkioloissa mahdollisimman vähillä välineillä mutta niin ettei heitä hevin kaada edes suuronnettomuus. Onko heillä päässä vikaa? Kirjoittajan uskottava vastaus on että ei ole, päinvastoin.

Panin merkille, että television Lappi- ja eräsarja sai jonkin palkinnon. En muista, mikä palkinto se oli. Kultainen kinkkuvoileipä? Sarja ei ole erikoisen hyvä, mutta harkitsin oikeaksi hätkähtää siitä, että luonnossa liikkuminen kasvattaa kannatustaan, ehkä kovastikin.

Tiedän kustannusliikkeen, joka harrastaa umpihankihiihtoa. Ajatus tutuu aluksi omituiselta. Miksi hiihtää johonkin Siinain korpeen, missä ei ole latuja eikä autiotupia? Sama kokemus.  Kun miettii uudestaan, ajatus alkaa tuntua mainiolta, koska koneladun kaluaminen on jollain tavalla sukua kuntosalilla kolistelun kanssa.

Viimeksi päädyimme tässä blogissa öljyyn. Rommelin erämaasota kaatui lopulta polttoainepulaan, joka taas johtui sitä, että englantilaiset nuuskivat tietoonsa tankkilaivojen tiedot Välimereltä ja ampuivat ne sukellusveneestä pohjaan.

Paljon vaikeampi kysymys on Romanian ja Kaukasian Bakun öljy toisessa maailmansodassa. Uusin tutkimus väittää, että Stalin säikähti tosissaan länsiliittoutuneita talvisodan loppuvaiheessa. Isku mereltä Narvikiin ei ollut se iso asia, vaan pelko, että britit ryhtyisivät pommittamaan öljykenttiä Turkista käsin. Suomessakin käytetyn englantilaisen Blenheimin lentomatka yhdellä tankkauksella oli 2 300 km. Ainakin 80 prosenttia Neuvostoliiton öljystä tuli Bakusta.

Väittäisin että ajatus on mielenkiintoinen, vaikka en mene sanomaan mitään sen toteuttamiskelpoisuudesta.

Nimenomaan englantilaisten pommituskohteet olivat outoja ja kovin usein mahdottomia. Jos he lensivät rikkomaan jotain tehdasta, tyypillisesti noin 10 prosenttia pommeista osui kohteeseen. Mutta etenkin amerikkalaisten päiväpommituksista Saksan kolmannen valtakunnan ilmavoimien vastaavat ja lisäksi talousmies A. Speer sanoivat, että öljy- ja bensiinkohteiden tuhoaminen ja ilmeisesti Hampurin satama, joka oli erikoisesti varusteltu öljykuljetuksiin, oli isku suoraan sydämeen.

Eräs havainnollinen esimerkki öljytuotteista ja sodasta voisi olla Ruotsi. Käytännössä kukaan siviili ei saanut bensaa. Häkäpytty on ruotsiksi gengas. Sillä siis ajeltiin  minkä ajeltiin. Ja anekdootti: Englannin ilmasotaan tarvitsemansa lentokonebensiinin saksalaiset ostivat väitteen mukaa välikäsiä käyttäen Shelliltä (Royal Dutch Shell). Ja kaupat tehtiin Sveitsissä…