Digitaali ja digitalis

Lähes kaikki tädit ja surin osa mummoista ovat tätä nykyä nuorempia kuin minä.

Kun ET-lehti osoitti jotain mielenkiintoa, jäin tuijottelemaan. Suomen paras blogiyleisö on tässä. Jos harrastetaan luovaa tilintarkastusta, te olette myös Suomen suurin blogiyleisö. Tottahan lukijamäärä on tuo otsikossa ilmenevä, näinä aikoina 9 miljoonaa vuodesta 2005.

Jos joku haluaa nillittää, ettei Suomessa edes ole niin paljon ihmisiä, niin kai siellä on näitä kirjoituksia kahteenkin kertaan lukeneita. Tai kolmeen.  

Mutta ajatuksia herätti kuitenkin se, että puoli miljoonaa mahdollista lukijaa on tavoittamattomissa.

Suomessa oli tämän vuoden alussa 1,5 miljoonaa eläkkeensaajaa ja lähes 600 000 kansaneläkkeen ja työeläkkeen saajaa.

Ainakin kolmesataa tuhatta suomalaista suhtautuu raivokkaan kielteisesti kaikkeen digitaaliseen.

Maito oli parempaa ja terveellisempää, kun kannoin sitä hinkillä Luoman kaupasta. Silti kai muutkin ovat tottuneet siihen, etteivät tonkat kolise eikä irtomaitoa myydä tiskin takaa.

Jos joutuisin myymään liian kalliita laitteita, kuten puhelimia tai iPadejä vanhainkotiin, saisin potkut ja porttikiellon ensimmäisestä lauseestani: ”Ilman digitaalisuutta kukaan teistä ei olisi enää hengissä.” Siis kukaan meistä.

Ihmisten on vaikea tunnustaa, että olot ovat hyvät ja toimeentulo useimmilla parahultainen. Elektroniikkaa karsastavat eivät huomaa käyttävänsä paristolla toimivaa kelloa, mikroaaltouunia ja kahvinkeitintä.

Valmistajat eivät ota uskoakseen, että tietokoneiden ja puhelinten käyttöliittymä on huono. Näppäimistö on vähän niin kuin vapaussotaa –ammutaan kirjain kerrallaan siinä toivossa, että välillä osuisi. Vanhoille on nimenomaan vaikeaa löytää oikea nappula ja painaa sitä oikein.

Miksi kouluille ei ole räiskimispelejä, joissa saisi pisteitä siitä, että päättelee ja sitten kirjoittaa koodin, esimerkiksi ”abrakadabra”, nopeasti ja virheettömästi. Miksi kognitiotieteilijät ja äidinkielen opettajat eivät heti huomaa, että sanojen rakentuminen kirjaimista ja lauseiden sanoista ei ole itsestään selvää?

Jos opettaisin äidinkieltä peruskoulussa, saisin ensimmäisenä päivänä potkut. Panisin lapset kirjoittamaan (tietokoneella) sanelusta. Joku muu ryhmä saisi oikolukea toisten kirjoittamaa tekstiä. Jokin kolmas ryhmä saisi esittää kuunnelman tai videoitavan näytelmän pätkän tukeutuen käsikirjoitusliuskoihin.

Toivon suuria puheentunnistukselta. Ainakin ”Siri” alkaa olla siinä vaiheessa, että käytän sitä välillä itsekin (tosin englanniksi). Odotan kiihkeästi eläkeläisille tietokoneohjelmaa, joka pitäisi lokia ja jolle voisi sanoa: korjaa tämä kone. Melkein kaikki toimintahäiriöt ovat käyttäjän tekemiä virheitä. Mikään ei estäisi tekemästä ohjelmaa, jota käyttäen voisi soittaa omalle tietokoneelleen ja kysyä: ”Miksi et käynnisty?”