Saksan kenraali

Pekka Visuri on julkaissut kenraali W. Erfurtin vuoden1941 päiväkirjat ja laatinut niihin johdannon ja viitteitä.

Lukijalla on erehtymisen mahdollisuuksia. Erfurthin ”Suomi sodan myrskyissä” ja päiväkirja 1944 on julkaistu kauan sitten. Erfurthin ja von Blücherin sekoittaminen ei ole vaikeaa. Jälkimmäinen oli täällä lähettiläs, kun taas Erfurth oli yhdysupseeri Mannerheimin päämajassa.

Toisen maailmansodan merkittävät saksalaiset nimet Suomessa on oikeasti vaikeita. Kirjassa mainitaan amiraali Canariksen pistäytyminen maassa; hän johti Saksan vakoiluorganisaatioista tavallisinta ja värjäytyy myös tässä kirjassa epäilijäksi. Täällä toimi Cellarius, jonka todellinen rooli on muiden ohella minulle edelleen epäselvä. Ei pidä olla äkkiä varma, onko käypäläinen diplomaatti, sotilas, asekauppias, päätoiminen vakoilija, puoluemies, kulttuurihenkilö, jolla on näkymätön lieka…

Tämä kirja on kaiken runsauden keskellä mielenkiintoinen ja antoisa. Jos kirjan lukee hyvin tarkasti, se on erittäin antoisa.

Päiväkirjan pitäjä oli pitkän linjan esikuntamies, tohtoriksi täysin ansioin väitellyt sotahistorian tutkija ja lisäksi taustansa ja ympäristönsä huomioon ottaen sivistynyt ja miellyttävä henkilö, ehkä lievän henkisen näivettymisen vaivaama eli siinä mielessä enemmän sukua yliopistoväelle.

Muutamat raittiushenkilöt ärisevät kommenteissaan aina kun mainitsen sodan. Ymmärrän asenteen. Sotahistoria ja etenkin eräät Suomen sodat muodostuvat joskus pakkomielteeksi, joiden suoltaminen on tietysti raskasta lukea. Tässä tapauksessa toistan taas neuvon: ei pidä lukea.

Itse olen toisella kannalla. En välitä taistelukuvauksista, mutta esikunnan johtaminen ja tässä tapauksessa saksalaisen kenraalin kirja olisi mielestäni onnen omiaan kauppakorkeakoulun (Aalto-yliopisto) tenttikirjaksi, johtamisen oppiaineessa ja yhtä hyvällä syyllä muutaman muun aineen.

Historia-oppiaineen kannalta esitän kärjistyksen. En ole lainkaan varma mistään mutta kysyn, löytyisikö tästä vahva selitys arvoitukseen, jota Pekka Visuri ei tällä kertaa sivua.

Viime vuosisadan suuria kysymyksiä on, miksi suomalaiset hyökkäsivät Syvärille ja Ääniselle ja kärsivät Jatkosodan ensimmäisten kuukausien aikana raskaammat miestappiot kuin koko talvisodassa. Mitä tekemistä meillä oli siellä? Mannerheimin mainitsema ”pantti rauhanneuvoteeluissa” on tietoinen ja törkeä vale.

Saksa oli laskenut aivan oikein, että Suomi joutaa Neuvostoliiitolle, ja tuo kanta tuli heille selväksi viimeistään 1937. Vuonna 1940 Saksa oli muuttanut mielipidettään samanlaiseksi kuin se oli alkuvuodesta 1918: valloitetaan Suomi ja tehdään siitä nöyrä siirtomaa. Suomalaisista voi olla apua kaivosmiehinä Outokummussa ja vaihdemiehinä Saksan rakentamalla rautatiellä Rovaniemi – Petsamo. Muutoin: suomalaiset ovat alempirotuisia verrattuna esimerkiksi suomenruotsalaisiin ja etenkin ruotsalaisiin.

Erfurth esittelee, dokumentoi ja perustelee, että sodassa suomalaiset voivat vaikean maaston vuoksi varmistaa sivustaa Saksan hyökätessä pohjoiseen, Vologdaan ja Arkangeliin. Puheet Kannaksen takaisin valloittamisesta sivuutettiin hyväntahtoisesti.