Lapualaisuus

Olen kai lukenut kaikki Anssi Sinnemäen kirjat. Posti toi uusimman, ”Trifonovin syndrooma”. Sinnemäki on selvästi kaikkein parhaita esseistejämme ja erinomainen kirjallisuudesta kirjoittaja.

Lukeminen on minulle jännittävää, koska on mahdollista, etten ole koskaan edes taannut Sinnemäkeä, jokseenkin varmasti en kahdestaan tai muuten tilanteessa, jossa puhutaan muutakin kuin tyhjänpäiväisyyksiä.

Hän on kaksi ja puoli vuotta minua nuorempi ja olemme opiskelleet samaan aikaan, hän maisteriksi. Kun hän kirjoittaa, kuten nyt, itse tuntemistaan ihmisistä, minäkin tunnen käytännössä kaikki. Välillä yllätyn, välillä voisin esittää lisäyksiä, jotka vaikuttaisivat asiaan.

Aika paljon selittää se, että hän oli aikoinaan johtava kulttuurityöntekijä eli siis näkyvästi erittäin vasemmistolainen ja minä taas en kuulunut kuin Eino Leino Seuraan, jonka toiminta perustui sitoutuneiden, yleisvasemmistolaisten ja muuten vain vapaamielisten tapaamisiin, mutta kyllästyin siihenkin aika pian. Joskus 60-luvun lopulla kokoukset ja keskustelut Hotelli Helsingissä olivat innostavia. Arvo Turtiainen ja Jarno Pennanen kommentoivat vastikään valkeuden nähneiden todistuksia. Eino S. Repo oli ilkeä. Mirjam Polkunen kertoi olevansa syntyperältään kauhavalainen; löytyi ainakin muutamia yhteisiä tuttavia.

Sinnemäki on lapualainen, ja esimerkiksi hänen murheellisen perhetarinansa tiesin jo koululaisena – kuolemantapaukset ja sairaudet tekivät tuhoja papin perheessä. Onneksi hän on kertonut siitä itse kirjoituksissaan.

Suur-lapualaisista minulla on ennakkoluuloinen käsitys. Sieltä lappoi koulusta tulevia professoreita ja suurmiehiä ja –naisia sata vuotta, varmaan edelleenkin. Me kauhavalaiset olimme entisen kappeliseurakunnan puolelta. Useimmat yrittävätkin olla vastaavasti nöyriä, jos paikalla on lapualaisia.

Sääli ettei maakunnan historiaa ole kirjoitettu. Tietysti minulla on kaikki Etelä-Pohjanmaan historian niteet ja olen ne lukenut, mutta kun ne eivät minulle kelpaa. Vanhimmasta päästä tieto ei ole enää ajantasaista. Paikallishistorioista Lapuan historian I osa on erittäin laaja ja huolellista työtä, eikä II osassakaan ole moittimista. Ylikankaan Ylihärmän historia (”Tervasta teollisuuteen”) on hyvä.

Ongelma on asiallisuus. Kun epäasiallisuus puuttuu, jää vastausta vaille, miksi juuri tämä seutu on kummallinen, erilainenkin. Miksei ei menneisyydensuur miesten lisäksi kerrota menneisyyden pienmiehistä.

Olen jupissut tästä Antti Tuurillekin, mutta ei hän innostu, minkä ymmärrän hyvin. Historia olisi hienoa, jos siinä olisi seassa puolet valetta.

Elämäkertaansa Sinnemäki ei ehkä voi kirjoittaa. Itsensä kirjoittaja voi häpäistä ja yleensä häpäiseekin, mutta kun ilmiöissä – tässä tapauksessa 70-luvun äärivasemmistolaisuudessa, on aika paljon sellaista oleellista, ettei siitä oikein ilkeä kirjoittaa. Interpoloin: tunnen siis paljonkin entisiä stallareita, mutta en välitä keskustella menneisyydestä. Tunsin erittäin paljon entisiä AKS:n valajäseniä, iikolleja ja muutaman muiluttajankin, mutta en halua esittäytyä asiantuntijaksi, koska muistan heidät ”kaiken jälkeen” Kekkosen kaudelta. Mukana oli vain muutama kiilusilmä, ja heitä pidin jo silloin jotenkin vioittuneina.

Mutta Sinnemäeltä odotan edelleen lisää, koska hän kirjoittaa niin hyvin.