Kieli ihmettelee

Hammaslääkärini sanoi aamulla, että kieli aikansa ihmettelee korjattua hammasta. Se entinen hammas oli mennyt eriä poikki, mutta syvältä.

Pakkoruotsi on hyvä ja tehokas nimitys. Itse olen pakkosuomalainen. Kukaan ei ole koskaan kysynyt mielipidettäni siitä asiasta.

Pakkoruotsalaiset eivät ole keksineet kampanjaa ”on hienoa osata ruotsia”.

Olisiko se pakkosaamea, se kieli, jolla luetaan uutisia televisiossa ennen viittä iltapäivällä? Ajatus on peräisin pakkovenäjästä, joka tuli oppikouluihin vähän yli sata vuotta sitten. Vielä minunkin tuntemani vanhat miehet kehuivat, miten he kieltäytyivät oppimasta sanaakaan keisarin pakottamaa kieltä ja paiskoivat opettajaa venäjän kielioppikirjoilla.

Pakkosaksa ei nostattanut tunteita. Käytännössä saksa oli ainoa pitkä kieli vuoteen 1944. Se aloitettiin toisella luokalla ja sitä luettiin seitsemän vuotta. Saavutettu kielitaito oli yleensä vaatimaton. Jos ranskaa tai englantia oli tarjolla, niitä ei suosittu. Pitkä latina oi muutamassa klassisessa lyseossa.

Tuo venäjän vastaisuus ei ole ainakaan helpottanut asioita. Poliittisista syistä siinä mentiin niin pitkälle, että venäjän osaamista pidettiin epäilyttävänä maanpetturuuden oireena.

Luultavasti pakkoruotsin vastustajat ovat oikeilla jäljillä. Se on pitkä perinne, että kieltä käytetään poliittisen vallan ja myös sorron välineenä. Tuo äsken mainittu pakkovenäjä oli sitä avoimesti. Sotien välisen ajan kiistelty ruotsin kielen asema yliopistoissa sisälsi ainakin vihjauksen, ettei suomen kielellä voi esittää mitään riittävän tieteellistä.

Uskonpuhdistus merkitsi Saksassa, Alankomaissa ja Skandinaviassa kansankielen murtautumista kirkkoon ja hengelliseen kirjallisuuteen. Englannissa tuo kehitys oli alkanut oikeastaan jo hiukan aikaisemmin.

Katolisen kirkon latina on oikeastaan erikoinen valinta. Raamatusta pätkääkään ei ole kirjoitettu sillä kielellä. Toinen kirja on hepreaa ja toinen hyvinkin kansanomaista kreikkaa. Silti paavinkirkko piti yli tuhat vuotta kiinni ajatuksesta, että Jumala kuulee vain latinan kielisen huokauksen.

Juutalainen uskonto käytti hepreaa vuosisatoja itse kielen kadottua muusta käytöstä. Heprea elvytettiin toisen maailmansodan jälkeen poliittisena tekona. Ei Koraanikaan mene toteen muilla kielillä kuin arabiaksi, vaikka esimerkiksi Turkista tuli suuri ja Persiasta muuten merkittävä uskontokunnan jäsen. Hindulaisuudessa ja buddhalaisuudessa monet erikoisen pyhät kirjat ovat sanskritiä, jonka merkitys on ollut viime vuosisadat lähinnä seremoniallinen.

Tulkitsisin että meillä eli Ruotsissa ja sen Itämaassa Suomessa kansankieliin kääntyminen oli poliittinen teko. En usko Kustaa Vaasan edes suosineen tai kaikin ajoin sallineen Lutherin tähdentämää henkilökohtaista hurskautta. Vielä 1800-luvulla sellaista pidettiin Suomessa pahana. Oli uskottava niin kuin pappi ja piispa käskevät, ja pulinat pois.

Kansankieltä käyttävä papisto oli uusi poliittisin perustein valittujen hallintovirkamiesten luokka, jonka turvin ainakin täällä saatiin aikaa hyödyllisiä valloituksia ja muutettiin yhteiskunnan toimintatapoja perinpohjaisesti. Rinnalla tulivat kansankieliset lakitekstit, jotka nekin korvasivat entisen latinan. Näin ajatellen tähdentäisin, että pakkosuomi on sekin läpikotaisin poliittinen ratkaisu, ja edelleen toimiva.