27. syyskuuta 2017

Kenraalit



Väärinkäsitys selvisi. Olin ihmetellyt ohimennen, mitä eversti ja tohtori Pekka Visuri räyhää saksalaisesta kenraali Erfurthista ja Mannerheimista. Kirjahan tuli vuosikymmeniä sitten ja tiedossa on, että Erfurth oli ammattimies ja saksalaiseksi kenraaliksi siivo.

Puhe onkin kenraalin vuoden 1941 päiväkirjoista ja kysymyksistä, joihin nuo merkinnät antavat aihetta. Kiirehdin kirjakauppaan. E. oli koulutettu historiantutkija ja se on aina kiinnostava kysymys, miten Saksa toteutti Barbarossa-suunnitelmansa niin huonosti, että ainakin eräät käsittivät jo vuoden 1941 lopulla, ettei kaikki ole kohdallaan.

Suomea ajatellen on aina kiinnostavaa, että meillä parlamentarismi meni pahasti mutkalle. Eduskunnalla ei sotavuosina ollut kovin paljon sanottavaa, eikä se paljon sanonutkaan.

Erikoisen kiinnostavaa nykyaikaa ajatellen on, etteivät Mannerheim ja Ryti tunteneet tarvitsevansa sen suurempaa parlamentaarista tukea. Kummallakaan ei ollut perinnettä kansanvallan kannattamiseen. Mannerheim oli sotilas ja Ryti pankkimies. Usein hiukan vähätelty parlamentaarikko Kyösti Kallio oli siinäkin asiassa fiksu että piti Talvisodan aikana näppinsä irti tärkeistä asioista.

Historiallisiin mielikuviimme on muuten vaikuttanut pitkä Kekkosen kausi. Sekä Mannerheim että Ryti pitivät itsestään selvänä, ettei Kekkosta voi ottaa hallitukseen sodan uhatessa ja sodan aikana. Siitä on tutkimus tekemättä, tiedettiinkö, että sisäministeri Kekkosella oli vilkkaat suhteet eräisiin venäläisiin, jotka aikanaan osoittautuivat huomattaviksi tekijöiksi tiedustelupuolella (Rybkina ja muutama muu).

Palaan asiaan erehdyttyäni Visurin käsityksiin. Etukäteen sanon, että maalle saattoi olla onneksi Mannerheimin hyvin viileä perussuhtautuminen saksalaisiin sotilaisiin yleensä ja Hitleriin erityisesti.

Televisiossa Visurin mainitsemaan voi joka tapauksessa yhtyä. Suomi oli neuvostovastainen ja saksalaismielinen ja ties mitä, mutta ennen kaikkea opportunistinen. Aatteiden tai periaatteiden sijasta yritettiin välttyä hautautumasta ajan aaltojen alle.

Tuomo Polvinen esitti jo kauan sitten kielikuvan, joka jäi heti mieleen, varsinkin meille, jotka muistamme hyvin vanhojen junienvaunusillat eli vaunuja yhdistävän heiluvan ja kolisevan virityksen, jossa kunnon miehet kävivät ryypyllä, jos veesee oli varattu.

Polvisen mukaan Suomi oli ainakin kaksi kertaa, 1918 ja 1944, suhteessaan Saksaan kuin junassa vaunusillalla hoiperteleva humalainen, jolle käy arvattavalla tavalla. Putoaa junasta, pää edellä. Ja selviytyy ihmeen ja ehkä paksun lumen ansiosta hengissä ja ilman hirvittäviä vammoja tai luunvikoja.
Jälkeenpäin ajatellen, Mannerheimin ja Rytin ansioita kiistämättä tai vähättelemättä, voi vain ihmetellä, että siitä rytäkästä ja sen seurauksista selvittiin.


Tiettävästi Mannerheim ja Paasikivi eivät pitäneet sellaista vaihtoehtoa varsinaisesti todennäköisenä. (Ettei kenenkään tarvitse erikseen huomauttaa, niin kyllä aikakauden keskeinen suurmies oli myös Tanner, jonka ansiota ehkä oli jatkosodan henki, tuo kivenkova opportunismi.

52 kommenttia:

  1. Opportunismi kuulostaa nykyihmisen korviin kielteiseltä. Kuitenkin se opportunismi, jota Suomi noudatti viime vuosisadan melskeissä pitääkseen päänsä pinnalla, oli opportunismia parhaimmillaan.

    Yhdyn bloginpitäjään siinä, että vieläkin on syytä taivastella sitä miten Suomi selvisi niissä rytinöissä niinkin hyvin. Päteviä johtajia, epäilemättä, mutta myös aimo annos onnea.

    Tanneria olen suuresti arvostanut, vaikkei se aina muodikasta ole ollutkaan.

    Ah noita aikoja, jolloin minäkin kunnon miehenä kävin ryypyllä milloin missäkin soveliaassa paikassa. Nyt lääkäri on moiset nautinnot kieltänyt.

    VastaaPoista
  2. Johan sen Darwin sanoi: "Henkiin eivät jää vahvimmat eivätkä edes älykkäimmät, vaan ne, jotka ovat ketterimpiä sopeutumaan." (survival of the fittest).

    Ts. opportunismi maan perii ja toisaalta puhtaan periaatteen vuoksi on tehty ja tehdään suurimmat typeryydet.

    VastaaPoista
  3. On eri asia, jos onnistuu lärvimään itsensä linnaan (Tanner); heh, se oli kuin lätkän sm-liigajoukkueen päävalmentaja, joka siinä heti pelin alussa lärväisee tuomarien suuntaan jotain sellaista, että hepä sitten "käyttävät harkintaa" ja jättävät vastapelurin jäähyt viheltämättä.
    mutta pääasia tässä tri Visurin syventävässä raapaisussa nyt olis, että siinä siivotaan parit termit historiankielestä - niit, joit'käytetään sotasyyllisten rehabilitoinnissa.
    Suomessa sotasyyllisten rehabilitointi eli heidän maineensa palautus on ajatussuunta, jota on myös kutsuttu fasistiseksi.
    Suomen liittäminen natsilaiseen tuhoamissotaan Neuvostoliittoa ja sen kansoja sekä juutalaiskansaa vastaan oli maanpetos, sanoo AnFa,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jos ajatus oli vakavasti heitetty, unohdat että Suomen armeijassa palveli myös juutalaisia sotien aikana, jopa rinta rinnan saksalaisten kanssa joillakin rintamilla. Se oli tietenkin saksalaisille pieni järkytys muta eivät sille mitään mahtaneet.

      Poista
    2. Kovasti koskee vieläkin neuvostoliittolaiseen sieluun kun Tannerin nimi mainitaan.

      Niin suuret olivat hänen ansionsa vihollisvaltion katalien suunnitelmien tyrehdyttämisessä.

      Poista
    3. Anonyymi vaikuttaa Stalinin kätyriltä - sieltä synkimmästä päästä.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. ei ollut natsi - vastusti aivan julkisesti räyhä-äärioikeistoa, mm Lapuanliikeen toimintaa meillä.
      Eri asia, tiesikö natsijohto aivan kaikesta?
      Syy miksi sill Marskin kanssa natsasi, saattoi osin olla tuo, oikeistohihhulismin karsastus.

      Poista
  5. Ehkä vuoden hauskin lyöntivirhe: "Palaan asiaan erehdyttyäni Visurin käsityksiin."

    vuorela, tampere

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ootko Vuorela varma, ettei Kemppi vedätä?
      Terv. aina valpas Pekka s-to.

      Poista
  6. Hmmm, ymmärtääkseni Mannerhein oli hyvin informoitu mm A. Paasosen ja koko tiedusteluorganisaation kautta. Omasi omia korkean luokan yhteyksiä sodan eri osapuolten vaikutushahmoihin sekä omakohtaista kokemusta ja näkemystä. Lopputulemakin tästä oli kohtuullinen. Ainakin vahtoehtoihin verraten...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mannerheim oli pikkutarkasti informoitu lähes kaikesta mitä rintamilla tapahtui ja tarkisti luultavasti jokaisen esikuntien ratkaisn ja päätöksen vaikkei olisi itse sitä tehnyt. Periaatteessa kaikki asiat menivät hänen luettavikseen ja hän puuttui epätavallisen moneen asiaan talvi- ja erityisesti jatkosodan aikana. Lisäksi oli eri tiedusteluyksiköt joiden raportit menivät hänelle. Se ei johtunut siitä että olisi ollut kontrollifriikki, sitä hän ei varmaankaan ollut. Hän oli raskaimman jälkeen velvollisuudentuntoinen ja tiesi mitää seuraisi jos tekisi virheitä sotavoimia johtaessaan. Virheitä tuli kyllä tehtyä mutta ne on painettu villaisella, koskivathan ne vain suomalaisia joukkoja. Kardinaalivirheitä olisivat olleet hyökätä Leningradiin tai ryhtyä pommittamaan muita Neuvostoliiton suurempia kaupunkeja.

      Poista
  7. JK: "Palaan asiaan erehdyttyäni Visurin käsityksiin."

    Onkohan tämä nyt niitä vanhanaikaisia freudilaisia lapsuksia eli paljastavia lipsahduksia...

    Katsoin teeveestä viikon alussa ohjelman nimeltä "Mannerheimin kotinatsi", jossa asiaa käsiteltiin. Erehdyttävän otsikon lisäksi ohjelma ei sisältänyt muuta kuohuttavaa, eikä oikein mitään sellaistakaan, mitä ei olisi jo kauan tiedetty.

    Yliampuva oli myös ohjelman väite, että Erfurthin päiväkirja lopullisesti pyyhkisi erillissotateorian pois ja todistasi Suomen ja Saksan liittolaisuuden. Turhaa semantiikkaa. Liittosopimus on voimassa vasta, kun on nimet paperissa, piste.

    Suomen kannalta sota oli erillissota, ja siksi sopimusta ei solmittu. Itse asiassahan termi paljastaakin meikäläisten opportunistisen asenteen Saksaan. Siitä otettiin irti kaikki hyöty, mutta ongelmien ilmaannuttua aloitettiin vetkuttelu ja irtaantumisen valmistelu. Tästä näyttönä vaikkapa suurlähetteliläs von Blücherin muistelmat.

    On ihan turha spekuloida natsikytköksillä (Erfurth tai Blücher eivät edes olleet natseja), jos ei ymmärrä Suomen asemaa 1940-41. Suomi oli kusessa ja joutui lyöttäytymään erittäin epäluotettavan Saksan kanssa pelastaakseen olemassaolonsa.

    Totta helvetissä Suomessa muistettiin erittäin hyvin, mitä Hitler teki syksyllä 1939. Kalavelkaa ei unohdettu, vaan maksettiin sitten syksyllä 1944.

    Sota oli erillissota siksikin, että Suomen sodan päämäärä oli aivan erilainen kuin Saksan. Suomessa toivottiin länsivaltojen myöhemmin, kun Neuvostoliitto oli kukistettu, lyövän Saksan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapsa ei näissä sota-asioissa käytä älyään, jota kyllä olisi, vaan toistaa vain vanhaa virallista mantraa.

      Poista
    2. Hesarissa eilen arvostettu Hämäläisen Unto käsitteli tätä kirjaa ja esitti aivan samankaltaiset arviot, joten älyn käytössä olen hyvässä seurassa.

      Mutta millainen on Anonyymin oma älykäs tulkinta asiasta, sen kuulisin mielelläni. Kiittämätön Suomiko hurahti natsismiin ja hyökkäsi hurttana itään ryöstääksen rauhantahtoisen sosialismin hedelmät viattoman Äiti-Venäjän rinnoilta?

      Poista
    3. Kappas! Hesari julkaisee näemme eri versioita jo kirja-arvioistakin, koska minun kappaleessani tuo tiettävästi ex-kokoomusnuori Hämäläinen kirjoitti ihan eri lailla kuin tämän palstan älyniekka, mikä Hämäläisen kunniaksi todettakoon. Mutta hyvää jatkoa vain "älyn" käytössä!

      Poista
    4. Unto Hämäläinen ei käytä termiä 'erillissota', eikä sille artikkelista perusteluja löydykään. Tottahan sille hakemalla jokin perustelu saadaan, mutta termi on aivan liian vahva käytettäväksi operaatioille tässä "de facto-sotilasliitossa".
      Älykästä olisi selvitellä ilman asenteita ja kanonisoitua 'totuutta' Suomen vaihtoehtoja hankalassa tilanteessa.

      Poista
    5. Sanonkin tuossa yllä, että kiista termeistä on turhaa semantiikkaa. Se pätee myös siihen asenteeseen, jota arvon vastaväittäjät edustavat, eli että Suomi oli Saksan kuuliainen liittolainen ja suomalaiset lähtivät sotaan koska olivat natseja.

      Unto Hämäläinen: HS 27.9.17:

      "Oliko Suomi todella sotilasliitossa Saksan kanssa vai kävikö Suomi sittenkin omaa erillissotaansa Saksan rinnalla?"

      "ERFURTHIN päiväkirjan pohjalta minulle muotoutui seuraavan kaltainen käsitys. Suomi ei ajautunut, vaan pyrki voittajan vankkureille."

      "Suomi ei solminut oikeudellisessa mielessä ( de jure ) sotilasliittoa Saksan kanssa, mutta käytännössä ( de facto) Suomi meni sotilasliittoon."

      "Toki sekin tulee päiväkirjassa todistetuksi, että Suomella ja Saksalla oli erilaiset sodanpäämäärät. Se aiheutti hankauksia jo kesällä 1941."

      Summa summarum - en näe oleellista eroa oman ja Unton näkemyksen välillä. Oleellista on nimenomaan se, että sodan päämäärät olivat erilaiset.

      Kysymys anonyymiälyköille: Olisiko Suomi lähtenyt Saksan kanssa tähän sotaan, jos Venäjä ei olisi hyökännyt Suomeen 1939? Olisiko lähtenyt edes siinä tapauksessa, jos Venäjä ei olisi koko ajan havitellut uutta hyökkäystä?

      Poista
    6. "Olisiko Suomi lähtenyt Saksan kanssa tähän sotaan, jos Venäjä ei olisi hyökännyt Suomeen 1939?"
      Vaikea sanoa. Riippuu siitäkin, miten kovasti Saksa olisi painostanut. Innokkaita kolmen kannaksen rajan vetäjiä ei ainakaan olisi puuttunut korkealtakaan tasolta.

      ".. asenteeseen, jota arvon vastaväittäjät edustavat, eli että -- suomalaiset lähtivät sotaan koska olivat natseja."
      Voiko tällaisten heittojen tekijää pitää vakavasti otettavana keskustelijana?

      Poista
  8. Arvelinkin, että vieläkin pitää selitellä sitä, että Suomessa tapatettiin suuri määrä nuoria miehiä natsien kanssa vehkeillessä Suur-Suomi silmissä kiiluen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on puolet kyllä totta. Jatkosodassa olivat osaksi huonot tavoitteet joita onneksemme joukot eivät päässeet toteuttamaan. Perustavoite oli palauttaa Suomen alkuperäiset v. 1939 rajat. Se saavutettiinkin pääosin vuoden 1941 loppuun mennessä.

      Sitten oli näitä Suur-Suomi-intoilijoita jotka painostivat hyökkäämään siitä eteenpäin valloittamaan Venäjää. Se oli suuri virhe ja maksoi tuhansien suomalaisten miesten henget. Sotilaat kaiken lisäksi itse eivät sinne halunneet vaan määrättiin. Hyökkäyssota oli aluksi rynnistystä mutta vähitellen neuvostoarmeija tuli vastaan niin kovalla voimalla ettei eteneminen enää onnistunut ja jouduttiin asemasotaan pitkällä rintamalla. Kauhistuttavia taisteluja käytiin Kiestingissä ja monilla paikkakunnilla. Sotatilanteet olivat hirvittäviä, sekavia ja verisiä. Suomalaiset miehet joutuivat taistelemaan, itse motteihin joutuen, ilman ruokaa, monet hyvin sairaina, haavoittuneita ei voitu kuljettaa minnekään eikä heitä juurikaan voitu auttaa. Sen on täytynyt olla maanpäällinen helvetti sekä suomalaisille että neuvostosotilaile joita kaatui ja haavoittui niissä taisteluissa jopa 30-kertainen määrä suomalaisiin verraten.

      Tämä on tietenkin jälkiviisautta. Kuitenkin pelkästään karttaa katsomalla voi nähdä että suomalaisten Suur-Suomi oli täyttä hulluutta. Suomalaisten sotavoimat olivat jonkin verran yli 100 000 miestä aktiivisina taistelijoina. Neuvostoliitolla oli moninkertainen ylivoima miehistössä ja aseistuksessa ja loputtomat tuotantoresurssit. Ei siinä laskukonetta tarvita arvioimaan kuinka monta kylää ja pientä varuskuntaa olisi ehditty vaivoin valloittaa kunnes sotavoimat olisivat olleet loppuunkulutetut kun melkein jokaisessa merkittävämmässä taistelussa menehtyi kymmeniä tai satoja suomalaisia. Suomalaiset sotapäälliköt eivät tienneet etukäteen mitä rajan takana oli, ei ollut edes karttoja eikä tiedustelua ollut tehty koska se oli Ylipäällikön kieltämä. Rajan takana odotti syvä venäläisrintama porrastettuna yhä vahvempiin muodostelmiin raskaasti aseistettuna kriittisissä sotilaskohteissa. Entä mitä olisi tapahtunut jos olisimme päässeet jotenkin hullujen kartoille piirtämiin alueisiin? Millä sotavoimilla olisimme ne pitäneet? Suomen armeija ei tämän hyökkäysvaiheen aikana tahtonut edes omiensa huoltoa kyetä ylläpitämään ja hyökkäsykiilojen sivustat olivat enimmäkseen aika suojattomia. Olisi ollut lyhyen ajan kysymys että NL olisi kaiken takaisin ottanut ja samalla Suomen tuhonnut. Rivisotilaat olivat tästä kaikesta tuskallisen tietoisia eivätkä halunneet vanhaa rajaa ylittää (isäni kertomaa). Olisimme menestyneet jos olisimme pysähtyneet vanhalle rajalle; nyt vain jälkiviisauden etäisyyteen haihtuva kaiku.

      Poista
  9. "aikakauden keskeinen suurmies oli myös Tanner, jonka ansiota ehkä oli jatkosodan henki, tuo kivenkova opportunismi."

    Toisaalta Tannerista löytyi periaatteen miestäkin, kun kuntoa kysyttiin:

    Väinö Voionmaa 22.6.1941: "Hän [Tanner] kuohui vihaa Venäjää vastaan ja arveli, että Leningrad olisi nyt hävitettävä maan tasalle - -."

    Väinö Voionmaa 3.9.1941: "Mutta on niitäkin, jotka arvelevat, että [- -] Pietari tulee hävitettäväksi maan tasalle. Siitä on minulle vakavissaan sanonut mm. Tanner --."

    Erfurthin nyt julkaistun pvk:n kanssa ainakin yhtä mielenkiintoinen lähdejulkaisu on siis täysin syrjäytetyn eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajan Väinö Voionmaan kirjeet pojalleen. "Kuriiripostia" julkaistiin suuren kohun saattelemana vuonna 1970 mutta nyttemmin, jo vuosikymmeniä, kirjasta onjostain syystä on vaiettu toisin kuin suunnilleen samanaikaiset Linkomiehen muistelmat. Jopa Lasse Lehtiseltä Voinmaan teos on epähuomiossa jäänyt ottamatta lähteenä lukuun äskettäisessä kirjassaan.

    Niin, Tanner oli siis, kuten kuulimme, suuri "opportunisti". Eikä yksin sitä, vaan myös hallituksen suurin "realisti" syksyllä 1941, kuten kerran kuulin Markku Jokisipilän luonnehtivan. Olisiko muuten sillä jotain tekemistä näiden asioiden kanssa, että suomalaisten asetoverien odottaessa Syvärillä ja Lotinapellossa Leningradin ulomman saartorenkaan sulkemista Heeresgruppe Nordia odottikin myöhässyksyn 1941 pimeys ja Tihvinä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tanner koki syvän järkytyksen 1939, sillä hän uskoi vakaasti, että sotaa ei tule. Vielä samana päivänä, kun pommitukset alkoivat, hän oli vakuuttanut kokouksessa, ettei Venäjä hyökkää.

      Ei siis ihme, että hän "kuohui vihaa Venäjää vastaan".

      Samankaltainen kokemus oli isällänikin. Hän oli kotiseudullaan aktiividemari ja kertoi kuinka vielä syksyllä 1939 oli vakuuttanut kaikille, ettei "maailman ainoa työläisvaltio takuulla halua tuumaakaan vierasta maata!"

      Kuten Tannerilla myös hänellä oppi meni laakista perille. Erehdyksensä hän korjasi kesällä 1944 pysäyttäessään muiden jänkäjääkärien kanssa puna-armeijan rynnistyksen Ihantalan kirkonmäelle. Kommunistien ja muiden neukkunuolijoiden järkeä ja moraalia hän ihmetteli loppuun asti.

      Poista
    2. Voionmaa ja Tanner eivät tulleet henkilöinä toimeen. En ole koskaan oikein ymmärtänyt, miksi Tanner olisi halunnut hävittää Leningradin, kun hän kuitenkin syksyllä 1941 pakotti hallituksen äänestämään vanhalle rajalle pysähtymisestä (tietäen toki häviävänsä).

      vuorela, tampere

      Poista
    3. "Voionmaa ja Tanner eivät tulleet henkilöinä toimeen. En ole koskaan oikein ymmärtänyt, miksi Tanner olisi halunnut hävittää Leningradin"

      Ilmeisesti Väinö Voionmaa siis kuriirin mukana kulkeneissa VALEHTELI SYSTEMAATTISESTI kirjeissään pojalleen Tapiolle,joka työskenteli diplomaattitehtävissä Sveitsissä. Ovela mies. Tulee mieleen lukiolaisena mieleen jäänyt kasku Keijo Korhosen kirjan esipuheesta, jossa turkiskauppias Arkangeliin matkaavalle toiselle kauppiaalle:"Älä sie hyvä ristinveli minulle valehtele - sie MENET Arkangeliin turkiksia ostelemaan."

      Poista
  10. Erfurtin kirjoja on suomennettuna kolme ja tuo Sotapäiväkirja vuodelta 1944 on harvinaisempi divareissa, mutta löytyy kyllä. Toivottavasti tuo 1944 vuotta kädittelevä kirja saadaan uudestaan toimitettuna, sillä tuo on W. E. Tuompon toimittama...

    Erfurth Waldemar Suomi sodan myrskyssä 1941- 1944
    Wsoy, 1951, 294 s., 1. painos

    Erfurth Waldemar Muurmannin radan ongelma
    WSOY, 1952, 61 s., 1. painos

    Erfurth Waldemar Sotapäiväkirja vuodelta 1944
    Wsoy, 1954, 292 s., 1. painos

    Erfurthin kerrotaan tulleen huonosti yoimeen sodan jälkeisessä Saksassa ja duomalainen kustantaja halusi auttaa julkaisemalla hänen kirjojaan.


    Toki toinenkin Suomessa pitkään ollut saksalainen, kuulemma oikein natsikin, julkaisi muistelmiaan.

    Blücherin teoksista Suomen kohtalonaikoja -kirjaa löytyy hyvin divareista.

    Wipert von Blücherin teoksia suomennettuna:

    Wipert von Blücher: Suomen kohtalonaikoja. Muistelmia vuosilta 1935–1944, suomentaja Lauri Hirvensalo
    Wsoy, 1950, 429 s., 1. painos 

    Todellinen diplomaatti. Esseitä ja aforismeja, Wipert von Blücher, 1953, WSOY 

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mihin perustuu luulo, että von Blücher olisi ollut natsi?

      Poista
    2. Natsi tarkoittaa samaa kuin saku. Saku on saku vaikka voissa paistaisi.

      Poista
  11. Niinpä. Suomalaisen nerokkaan valtiomiestaidon ydin on opportunismi. Se sama asenne, joka ohjasi kauppiaan pienikokoisen pojan tarjoamaan välitunneilla karamellejä korstoille.

    VastaaPoista
  12. Erfurth piti päämajan tapahtumista tarkkaa päiväkirjaa, jota kertyi kolmelta vuodelta 1 081 sivua. Päiväkirjaa säilytetään Kansallisarkistossa. Erfurth julkaisi vuonna 1954 päiväkirjan loppuosan suomeksi nimellä Sotapäiväkirja vuodelta 1944.

    Kirja on jo vuosikymmeniä sitten myyty loppuun, mutta nyt siitä on otettu uusi painos.

    "Se on yhä ajankohtainen, ehkä paras kertomus Suomen päämajan toiminnasta jatkosodan ratkaisuvaiheessa", arvioi kirjan toimittaja, tohtoriPekka Visuri esipuheessa.

    PÄIVÄKIRJASSA on varsin tarkka, peräti 160 sivun mittainen kuvaus kesän 1944 tapahtumista. Kesäkuun ensimmäisenä päivänä Erfurth välitti Mannerheimille Adolf Hitlerin raivostuneen kirjeen, jossa Hitler moitti suomalaisia rauhantunnusteluista Neuvostoliiton kanssa.

    Vaikka rauhantunnustelut olivat epäonnistuneet, Hitler oli kostoksi kieltänyt asetoimitukset Suomeen. Hitler vaati Suomea pysymään Saksan rinnalla. "Ken ei voita, se tuhoutuu ja häviää maan pinnalta", hän muistutti.

    Kirje varjosti marsalkan syntymäpäivän viettoa. Hermostunut Mannerheim kyseli Erfurthilta, mitä pitäisi tehdä. Marsalkka myönsi, että Suomi häviää sodan, jos Saksa ei anna aseapua.

    Keskustelun jälkeen Erfurth tapasi lounaalla myös presidentti Risto Rytin.

    Kenraali oli sijoitettu pöydässä arvokkaalle paikalle, presidentin viereen ja vastapäätä marsalkkaa. Ryti, pääministeri Edvin Linkomies ja puolustusministeri Rudolf Walden olivat tulleet Mikkeliin onnittelemaan Mannerheimia.

    KIRJAA lukiessa täytyy välillä nipistellä itseään ja kysyä: Voiko tämä olla totta?

    Erfurthille kerrottiin pienimmätkin Suomen valtiolliset salaisuudet. Hän oli paremmin perillä Suomen poliittisesta ja sotilaallisesta tilanteesta kuin suurin osa ministereistä, kansanedustajista nyt puhumattakaan. Erfurthilla oli Mikkelissä oma esikunta ja radioasema. Hän lähetti päivittäin raportin Hitlerin päämajaan ja sai sieltä ohjeita.

    VastaaPoista
  13. Kirjan toimittaja Pekka Visuri arvioikin, että "saksalaisen kenraalin rooli yhteydenpidossa kohosi keskeiseksi samalla kun maiden ulkoministeriöiden suhteet olivat lähes jäissä".

    Suomen ja Saksan ulkoministeriöiden yhteydenpito oli vaikeutunut sen jälkeen, kun saksalaisille oli paljastunut, että Suomi oli vaivihkaa neuvotellut talvella 1944 aselevosta Neuvostoliiton kanssa.

    Erfurthin merkitys kasvoi entisestään, kun Neuvostoliitto aloitti 9. kesäkuuta suurhyökkäyksen Karjalan kannaksella. Mannerheim pyysi häntä välittämään avunpyynnön Hitlerille, ja Erfurth myös huolehti aseavun järjestämisestä.

    Ulkoministeri Joachim von Ribbentrop puolestaan kiristi Suomelta lupausta pysyä Saksan rinnalla. Presidentti Ryti ei voinut muuta kuin kesäkuun lopulla sitoutua siihen, että yhteistyö Saksan kanssa jatkuisi.

    RYTI kuitenkin erosi elokuun alussa, ja eduskunta valitsi Mannerheimin presidentiksi. Samana päivänä Erfurth täytti 65 vuotta. Päämajan kenraalit järjestivät Mikkelissä juhlan, ja marsalkka muisti päivänsankaria lämpimällä sähkeellä.

    "Iloitsin siitä, että marsalkka ei ollut unohtanut minua huolimatta omasta suuresta päivästään", Erfurth kiitteli.

    Pian tämän jälkeen Erfurth kuitenkin ennusti, että Mannerheim mitätöisi Rytin Saksalle antaman sitoumuksen. Erfurth oli oppinut tuntemaan suomalaiset poliitikot niin hyvin, että hän aavisti Suomen pyrkivän nopeasti erillisrauhaan Neuvostoliiton kanssa.

    Lauantaina 2. syyskuuta Erfurth oli illallisella Helsingin Seurahuoneella, kun hänelle tuotiin Mannerheimin kirje Hitlerille. Mannerheim ilmoitti Suomen katkaisevan yhteistyön Saksan kanssa. Erfurthin piti välittää kirje Hitlerille.

    Lopussa Erfurth kuvaa viimeistä tapaamista Mannerheimin kanssa. He söivät lounaan Tamminiemessä 5. syyskuuta 1944. Kaatosateesta huolimatta Mannerheim seurasi ulos hyvästelemään ystäväänsä.

    Erfurth kirjoitti: "Erosimme toisistamme sydämellisen ja liikuttuneen tunnelman vallassa."

    Marsalkka lähetti vielä Erfurthille muistoksi valokuvansa. Kenraali lähti Suomesta 13. syyskuuta ja päätti päiväkirjansa ylevästi: "Tiemme eroavat nyt, mutta ystävyytemme jatkuu!"

    Waldemar Erfurth. Sotapäiväkirja vuodelta 1944. Toimittanut Pekka Visuri. Suomentanut Eino E. Suolahti. Docendo 2014. 343 s.

    Viikonloppuna HS aloittaa juttusarjan, joka kertoo miten sotakesä Suomessa koettiin.

    Saksa piti Suomea pihdeissään kesällä 1944

    http://www.hs.fi/paivanlehti/kotimaa/Saksa piti Suomea pihdeissään kesällä 1944/a1401772064368


    Osa 2/2

    VastaaPoista
  14. Pari kirjaa tähän lisäksi: Mikko Uolan Petsamo 1939-1944 sekä Antti Hietalahden "Talvisodan salainen strategia: nikkelillä Saksan rinnalle" saattavat olla asiaa täydentävää. Saksan joukoista ja niiden sijoittumisesta juuri pohjoiseen, sekä Petsamon nikkelin ratkaisevasta merkityksestä Saksan sotataloudelle ei juuri olla meillä kirjoiteltu. Ehkei teollisuus tai sodan budjetointi juuri ole populaaria.

    Tausta on että Saksa oli I maailmansodan aikoina materiaaliltaan lännen kuristuksessa juurikin nikkelisaarron kautta -- nikkeliä tuotettiin suuresti Kanadassa mutta sitä ei Saksa saanut. Nikkeliä ilman ei tehdä luoteja tai muuta, myös sotaterästä. Tästä tuli Saksalle trauma jota kolmas valtakunta yritti kovasti välttää, ja kaupan Neuvostoliiton kanssa ollessa vaarassa -- koska sinne oli hyökkääminen -- nousi sen tarve ensisijaiseksi ja Todt pantiin hermostumaan. Vastaus oli Petsamo.

    Saksa tarvitsi Petsamon nikkelin juuri venäjälle hyökkäykseen, ja sen vuoksi Suomen kumppanikseen. Sinisten silmiemme tähden emme joutuneet myötäsotijoiksi. Kuinka kauas kontrahti ulottuu talvisodan aikaan on debatoitavaa, mutta vuonna 1941 se ainakin oli selkeää. Ja Suomea vietiin kuin litran mittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. miksi Suomea ei sitten vain yksinkertaisesi valloitettu?

      Poista
    2. Tämä tuore nikkeli-teoria kompuroi pahasti.

      1) Jos Saksa tarvitsi nikkeliä hyökätäkseen Venäjälle, niin miksi se teki elokuussa 1939 sopimuksen, jossa se luovutti Suomen - ja samalla tietysti nikkelin - Venäjälle?

      2) Sitten kun Venäjä sopimuksen mukaisesti parin kuukauden kuluttua hyökkäsi Suomeen, niin Saksa tajusikin tehneensä tyhmyyden, niinkö?

      3) Ja aloitti salaiset neuvottelut Suomen kanssa, että nyt emme auta teitä yhtään, päinvastoin estämme kaikki avustukset, mutta jos satutte selviämään hengissä, niin seuraavalla kerralla autetaan, jos saadaan nikkeliä?

      PS. Hiukan enemmän johdonmukaisuutta kaipaisin raflaaviinkiin teorioihin. Epäilen että tämänkin teorian juuret johtavat Putinin trollitehtaaseen.


      Poista
    3. Eiköhän sovita,että kaikkien Suomen historiaa koskevat uusien tutkimustulosten, jotka eivät käy yksiin perinteisten "isänmaallisten" pitämysten ja uskonkappaleiden sekä valkopesuyritysten, kanssa, voidaan a priori katsoa juontuvan "Putinin trollitehtaasta".

      Poista
    4. Kaipa Saksa oli kasvattanut nikkelivarastoa pitkin 30-lukua niin, ettei siitä ollut välitöntä pulaa. Niinpä Suomi saatettiin väliaikaisesti jättää Neuvostoliiton armoille senhetkisten tärkeimpien etujen varmistamiseksi. Tottakai Petsamoa olisi sitten alettu hyödyntää, kun hyökkäys itään olisi edennyt tarpeeksi.

      Poista
    5. Jotenkin tuntuu, että kaikkien näiden "uusien tutkimustulosten" (= mielikuvituksellisten spekulaatioiden) tavoite on todistaa, että Suomi sittenkin oli syyllinen myös talvisotaan.

      Nythän Venäjällä "uudet tutkimustulokset" paljastavat, että Mainilan laukaukset ammuttiin sittenkin Suomen puolelta!!!

      Neuvostoliitto sortui, mutta Venäjän Imperiumi porskuttaa. Valitettavasti.

      Poista
  15. Hyvä tarkistaa tietoja henkilöstä. E. oli syntynyt 1879, ja jatkosodan syttyessä siis 61-vuotias, sotilaaksi aika iäkäs. Hän kuoli v.1971

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Televisiossa Visurin mainitsemaan voi joka tapauksessa yhtyä. Suomi oli neuvostovastainen ja saksalaismielinen ja ties mitä, mutta ennen kaikkea opportunistinen. Aatteiden tai periaatteiden sijasta yritettiin välttyä hautautumasta ajan aaltojen alle."

      Sama koski Ruotsia. Ehkä ruotsalaiset tekivät sen kompetentimmin, mutta en osaa varmaa sanoa tästä.

      Poista
  16. Pohditaanko kaikella tällä taas, oliko jatkosota ollenkaan tarpeellinen? Jos oli, mistä auttajia oli saatavissa? Onko pohdittu, olisiko välirauhaan tyytyminen turvannut rauhan ja itsenäisyyden? Moskovan tuntijat, mitä suunnitelmia Neuvostoliitolla oli välirauhan jälkeiselle ajalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tiedetään varmasti, että välirauha ei tyydyttänyt Venäjää, vaan se halusi saattaa loppuun marraskuussa 1939 aloittamansa valloitussodan.

      Tästä on todisteena mm. Molotovin ja Hitlerin keskustelu marraskuussa 1940, jossa Molotov hakee Saksan suostumusta asialle, mutta ei sitä saa, koska Saksa olikin jo syystä tai toisesta kääntänyt kelkkansa.

      Faktaa esim. täältä: http://www.histdoc.net/historia/NaSo1940-11-13.html

      Poista
    2. Eipä tiedetä - ei "varmasti" eikä muulla tavalla. Molotovin Berliinin-käynnin syyynä oli se, että Suomi oli Moskovan rauhan jälkeisinä lyhyinä kuukausina ehtinyt tekemään sen, minkä Neuvostoliitto juuri sodalla oli pyrkinyt estämään: päästänyt Hitlerin joukot Suomeen ja siten rikkonut Moskovan rauhan 3. artiklan, joka NL:lle oli tärkein. "Piste."

      Poista
    3. Höpö höpö, se tiedetään aivan varmasti, jopa anonyymin trolliverstaassa. Ensin tehtiin Molotov-Ribbentrop-sopimus, sitten vasta hyökättiin.

      Berliini, 13.11.1940:

      "Johtaja aloitti keskustelun maininnalla Molotovin huomautuksesta eilisessä keskustelussa, minkä mukaan Saksan ja Venäjän sopimus on täytetty "lukuunottamatta yhtä kohtaa, nimittäin Suomea". "

      "Molotov tarkensi, että tämä huomautus ei koskenut vain itse Saksan ja Venäjän sopimusta vaan ennen kaikkea myös salaisia pöytäkirjoja."

      "Johtaja vastasi, että salaisessa pöytäkirjassa Saksan ja Venäjän väliset vaikutusvyöhykkeet ja intressialueet on määritelty ja jaettu. Siltä osin kun kysymys on ollut tosiasiallisesta voimaansaatosta, Saksan puolelta on pysytty sopimuksessa, mikä tilanne ei Venäjän puolelta ole absoluuttisesti näin ollut. Joka tapauksessa Saksa ei ole miehittänyt mitään Venäjän etupiirin sisälle kuuluvaa aluetta."

      Tässä kaksi rikollisvaltiota neuvottelee siis siitä, että onko pienten maiden ryöstössä ja miehityksissä pysytty sopimuksessa. Molotov itkee nyt sitä, anonyymin tavoin, että Suomi pani niin kovasti hanttiin, ettei ryöstömurha onnistunutkaan.



      Poista
  17. Miksi Tuompo muutti sodan jälkeen Tukholmaan? Pakeniko hän jotain juttuja? Oloko hän sekaantunut asekätkentään tms.? Eipä ole Tuompon osuus mahdollisissa rötöksissä tullut aiemmin missään esille.

    Tuompo, W E Sotilaan tilinpäätös, WSOy, 1967 -kirjan esipuheessa kirjan kustantaja valittelee kuinka Tuompo joutui Tukholmassa kirjoittamaan muistelmansa ilman asianmukaisia lähteitä. Muistelmat tarkistettiin kuitenkin eräiltä osin ennen julkaisua ja tämäkin julkaistiin 10 vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Jälkimäinen osa eli päiväkirjat julkaistiin toimitettuna parin vuoden kuluttua. Tuompo W E Päiväkirjani päämajasta 1941-1944, WSOY, 1969 

    Tuompo, W E Sotilaan tilinpäätös, WSOy, 1967 -kirjan erikoisin juttu löytyy kuitenkin kappaleesta Rajavartiostojen päällikkö, jossa hän kertoo tekemästään vierailusta Puolaan ollessaan Suomen Rajavartioston päällikkönä.

    Sivu 162:

    "Varsinaisesta rajamatkasta en käy tässä yksityiskohtaisesti kertomaan. Raja on aina raja. Rajaseudun venäläisasutuksesta johtui, että sen tehokas vartioiminen eteläisissä naapurimaissamme oli vaikeaa. Puolan itärajalla oli sitä paitsi valtavan suuria juutalaiskyliä, kurjempia kuin missään muualla olin milloinkaan nähnyt, köyhiä ja sanomattoman likaisia. Ymmärsin vasta nyt, miten vaikea juutalaiskysymys oli Puolalle. Laskettiinhan heitä olevan maassa yli 3 milj."

    -

    Erfurth Waldemar Suomi sodan myrskyssä 1941- 1944
    Wsoy, 1951, 294 s., 1. painos

    Siis tämä on Tuompon suomentama.


    VastaaPoista
  18. Tämä menee jo syvälle filosofiaan.

    Olen koittanut muotoilla henkilökohtainen antrooppista periaatetta.

    Antrooppinen periaate: Maailma vaikuttaa hienosäädedetyltä, dinojen kato 65 Ma, jääkausista selviytymiset jne suurelta tuurilta jne koska emme muuten olisi havaitsemassa tätä jos noita onnekkaita ei olisi tapahtunut.

    Henkilökohtainen antrooppinen periaate: Sodan tapahtumat ja Suomen kohtalonkäänteet vaikuttavat suurilta onnenkantamoisilta (tai Suuren Käden säätämältä) vain sen takia että en olisi tätä jälkikäteen historian aikakirjoista tarkkailemassa koskei minua olisi syntynyt jos Suomi ja esi-vanhempani olisi tuhottu Siperiassa tai sotien "holouuneissa".

    M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikään kuin historian leivänmurusarja johtaisi katsojan silmään.

      Poista
    2. Nimenomaan, juuri näin.

      Poista
  19. Katsopas niitä filmejä joissa Hitler saapuu Marskin 75v -päiville ja kun H lähtee takaisin. Mies mustissaan on Blucher ja hän kävelee etu-ja takaperin käsi rasitukseen saakka ojossa. Ainakin näyttäisi olleen wannabee-natsi.

    http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/index.php?id=1746

    》Yksi mielenkiintoisimmista Blücheriin liittyvistä kysymyksistä on hänen suhteensa Adolf Hitleriin ja kansallissosialistiseen ideologiaan, jota Jonas pohtiikin mittavasti. Siitä huolimatta, että lähettiläs vuonna 1934 anoi NSDAP:n jäsenyyttä (turhaan), 《

    Tapsalle: "Oliko Blucher natsi ?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut Michael Jonasin kirjan von Blücherista. Kirjan mukaan hän ei sitä ollut, mutta Saksan suurlähettiläänä joutui tietysti toimimaan protokollan mukaan. Jonasin mukaan hän oli tuolloin Hitlerin epäsuosiossa, mikä tietysti aiheutti paineita.

      Mutta mitä itse asiaan tulee, niin kaikkein vähiten painoa panisin näille rituaaleille kuten käsitervehdyksille. Ne ovat hieman samankaltaisia kuin länsimaiden naisjohtajien huivit vieraillessaan vanhoillisissa arabidiktaruureissa - ovatko ne kannanottoja naisten sorron hyväksymisestä?

      Poista
    2. juuri näin. Saksalaiste joukosa oli paljon fiksuja ihmisiä jotka olivat rintamilla vasten tahtoaan. Monet saksalaiset upseerit, miehistöstä puhumattakaan, olivat pahassa raossa kun joutuivat mielipuolen Johtajansa hullutuksia toteuttamaan ja siitä koituvat laskut kaikin mahdollisin tavoin maksamaan. Sodan jälkeen saksalaiset kirosivat Hitlerin alimpaan helvettiin ja kiristivät hampaitaan kaiken sen emotionaalisen ym. kuorman kanssa jonka sota jätti heidän niskoilleen. Kesti vuosia ennenkuin sota tässä mielessä heidän osaltaan loppui. Vasta nykyiset nuoret saksalaiset ovat kadottaneet tämän yhteyden Hitleriin eivätkä lainkaan käsitä mistä on ollut kyse.

      Poista
  20. Blucher erottuu korpinmustassa asussaan koppalakki päässä ja käsi ojossa vähän väliä. Häärii taustalla ja pyrkii kameraan. Kävelee Rytin ja Hitlerin jäljessä jne.

    https://youtube.com/watch?v=UAQoD9RMivE

    https://m.youtube.com/watch?v=UAQoD9RMivE

    VastaaPoista
  21. Toisen maailmansodan tapahtumista on vaikea saada selkoa, sillä historiamme on tarkoituksellisesti vääristelty. Marski olisi halunnut julkaistavaksi johdannon muistelmiinsa, jossa hänen tarkoituksensa oli kertoa totuus. Marski kuoli ennen kuin muistelmat julkaistiin. CIA:n palveluksessa tuolloin ollut Aladar Paasonen määrättiin mukailemaan uudelleen Marskin muistelmat. Asiasta voi lukea Helsingin Suomalaisen Klubin Marski sivuilta.

    Nyt on tärkeää, että sotamme päättyi vuonna 1947 Pariisin rauhansopimuksella. Olemme vain pettäneet vastapuolemme Liittoutuneet vallat. Maa, joka ei kunnioita tekemiään kansainvälisiä sopimuksia, kuuluu paarialuokkaan. Suosittelen lukemaan juttuni oheisissa linkeissä.

    https://vastavalkea.fi/2017/06/29/vuoden-1947-pariisin-rauhansopimus-ja-nykytilanne/

    https://vastavalkea.fi/2017/07/22/vuoden-1947-pariisin-rauhansopimus-ja-nykytilanne-dokumentit/

    Jali Raita

    VastaaPoista