Julkisista asioista

Politiikka ja kaunokirjallisuus ovat toistensa vastakohtia. Politiikka on kuvittelua. Kaunokirjallisuus on totta.

On hätkähdyttävän hieno asia, että tasavallan presidentti Niinistö haastattelee Paul Austeria kirjakaupassa Suomessa Helsingissä. Lehdet kertovat, että Niinistö on suuri Austerin suosija. Sitä en olisi uskonut.

Vaikka kysymys on kai osasta hänen vaalikampanjansa, tämä on taitavaa, koska asia voi olla tottakin.

Mietimme noin kymmenen vuotta sitten, jolloin muuten kirjoitin tässä blogissa Austerista ensimmäisen kerran, onko hän todella selvillä aika vaikeasta verkko- eli graafiteoriasta. Rinnakkaisten maailmankaikkeuksien hypoteesi taas oli hyvin tuttu ja ainakin säieteoria oli paremmassa hapessa kuin nyt. New York –trilogiassa mentiin vitsin varjolla aika syvälle koodauksen peruskysymyksiin, ja yksi teemoista oli hiukan ilkikurisesti suoraan vaikeammasta matematiikasta, random walk eli satunnaiskulku. Päähenkilö kulkee sinne tänne Manhattanilla, ja kysymys on, onko kysymyksessä satunnaisuus vai piilevä järjestelmä. Paljon tärkeämpiä kysymyksiä ei olekaan olemassa.

Edeltävä henki oli ollut Italo Calvino. Englaninkielinen esseekokoelma kirjallisuuskone, ”Litterature Machine” on kiinni juuri samoissa aiheissa, joilla Auster tuli yhtä kuuluisaksi. ”Kirjoittamisen tulee olla nopeaa, kevyttä, tarkkaa, näkyvää ja moninkertaista”, Calvino kirjoitti viimeisiksi jääneissä kirjoituksissaan tulevalle eli nyt alkaneelle vuosisadalle.

Terveisiksi Niinistölle ja Austerille, joka ilmoitti viihtymättömyydestään Yhdysvaltain poliittisessa järjestelmässä jo kauan sitten, viittaan kuuuisaan edeltäjään.

Cicero keskusteluttaa teoksessaan ”De re publica” kuuluisia ja kokeneita henkilöitä valtiomuodosta, sen taustasta ja tarpeista, ja päätyy hätkähdyttävään tulokseen. Valtio – tai kansa - ei ole mikä tahansa joukkokunta, vaan sellainen ryhmä, jota yhdistää käsitys oikeudesta.

Tiettävästi kukaan ei ole enää myöhemmin ottanut tuota kantaa.

Muuttumaton laki ja muuttuva laki… Fas – ius. Me sanoisimme ehkä ”luonnonlaki” ja ”laki” tai ”säädös”.

Roomalaiset poliitikot koulutettiin kirjallisuuteen yhtä huolellisesti kuin valtiomiehet myöhemmin Kiinassa runouteen. Ei ollut toivoakaan kohota konsuliksi, ellei hallinnut perinteisiä ja varsin vaikeita kirjallisia muotoja. Esimerkki tästä perinteestä on Caesar. Väite voi yllättää, mutta parinsadan sukupolven piina, koulukirjana aina käytetty ”Gallian sota”, on erittäin hyvä.

Edellä mainittu moninkertaisuus, Calvinon kaipaama ja Austerin toteuttama tekniikka, tarkoittaa oikeastaan valintoja. Romaani ei toimi, ellei siinä ole yllätyksiä ja vaikeasti selitettäviä kohtia. Siinä asiassa se on kuin elämä.

Tiettävästi Auster aikoo syöstä Donald Trumpin vallasta. Hän ei kannata ihmisiä, joilla on tapana puhua sanomatta mitään.

Itse vähän arkailen Austerin uutta, paksua kirjaa. Hänellä on tuotannossaan myös epäonnistumisia.