1. syyskuuta 2017

Julkisista asioista



Politiikka ja kaunokirjallisuus ovat toistensa vastakohtia. Politiikka on kuvittelua. Kaunokirjallisuus on totta.

On hätkähdyttävän hieno asia, että tasavallan presidentti Niinistö haastattelee Paul Austeria kirjakaupassa Suomessa Helsingissä. Lehdet kertovat, että Niinistö on suuri Austerin suosija. Sitä en olisi uskonut.

Vaikka kysymys on kai osasta hänen vaalikampanjansa, tämä on taitavaa, koska asia voi olla tottakin.

Mietimme noin kymmenen vuotta sitten, jolloin muuten kirjoitin tässä blogissa Austerista ensimmäisen kerran, onko hän todella selvillä aika vaikeasta verkko- eli graafiteoriasta. Rinnakkaisten maailmankaikkeuksien hypoteesi taas oli hyvin tuttu ja ainakin säieteoria oli paremmassa hapessa kuin nyt. New York –trilogiassa mentiin vitsin varjolla aika syvälle koodauksen peruskysymyksiin, ja yksi teemoista oli hiukan ilkikurisesti suoraan vaikeammasta matematiikasta, random walk eli satunnaiskulku. Päähenkilö kulkee sinne tänne Manhattanilla, ja kysymys on, onko kysymyksessä satunnaisuus vai piilevä järjestelmä. Paljon tärkeämpiä kysymyksiä ei olekaan olemassa.

Edeltävä henki oli ollut Italo Calvino. Englaninkielinen esseekokoelma kirjallisuuskone, ”Litterature Machine” on kiinni juuri samoissa aiheissa, joilla Auster tuli yhtä kuuluisaksi. ”Kirjoittamisen tulee olla nopeaa, kevyttä, tarkkaa, näkyvää ja moninkertaista”, Calvino kirjoitti viimeisiksi jääneissä kirjoituksissaan tulevalle eli nyt alkaneelle vuosisadalle.

Terveisiksi Niinistölle ja Austerille, joka ilmoitti viihtymättömyydestään Yhdysvaltain poliittisessa järjestelmässä jo kauan sitten, viittaan kuuuisaan edeltäjään.

Cicero keskusteluttaa teoksessaan ”De re publica” kuuluisia ja kokeneita henkilöitä valtiomuodosta, sen taustasta ja tarpeista, ja päätyy hätkähdyttävään tulokseen. Valtio – tai kansa - ei ole mikä tahansa joukkokunta, vaan sellainen ryhmä, jota yhdistää käsitys oikeudesta.

Tiettävästi kukaan ei ole enää myöhemmin ottanut tuota kantaa.

Muuttumaton laki ja muuttuva laki… Fas – ius. Me sanoisimme ehkä ”luonnonlaki” ja ”laki” tai ”säädös”.

Roomalaiset poliitikot koulutettiin kirjallisuuteen yhtä huolellisesti kuin valtiomiehet myöhemmin Kiinassa runouteen. Ei ollut toivoakaan kohota konsuliksi, ellei hallinnut perinteisiä ja varsin vaikeita kirjallisia muotoja. Esimerkki tästä perinteestä on Caesar. Väite voi yllättää, mutta parinsadan sukupolven piina, koulukirjana aina käytetty ”Gallian sota”, on erittäin hyvä.

Edellä mainittu moninkertaisuus, Calvinon kaipaama ja Austerin toteuttama tekniikka, tarkoittaa oikeastaan valintoja. Romaani ei toimi, ellei siinä ole yllätyksiä ja vaikeasti selitettäviä kohtia. Siinä asiassa se on kuin elämä.

Tiettävästi Auster aikoo syöstä Donald Trumpin vallasta. Hän ei kannata ihmisiä, joilla on tapana puhua sanomatta mitään.

Itse vähän arkailen Austerin uutta, paksua kirjaa. Hänellä on tuotannossaan myös epäonnistumisia.


19 kommenttia:

  1. Jospa onkin näin, koska niin on jos siltä näyttää, kuten UKK siteerasi italialaista kirjailija Luigi Pirandelloa.

    Suomen turvallisuuspoliittinen doktriini perustuu ns. Hammurabin lakiin: silmä silmästä, hammas hampaasta. Siksi 900 000 reserviläistä sai kirjeen kotiinsa.

    Asteekeilta lienee peräisin sanonta "Jos ette voi olla varmoja mitä tulee tapahtumaan, olettakaamme että käy hyvin". He nylkivät sotavankeja elävältä. Siitä tulee sanonta "Tavataan nahkurin orsilla!"

    Valta on lainassa, sanoo iso kirja. Eikä sitä kukaan vie mukanaan, siitä pitää lainanantaja huolen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sotasukujen Suomi. Kenraaleja monessa polvessa Klenbergit, Hägglundit, piispoja Wikströmit, vuorineuvoksia Ehrnroothit ja Ahlströmit sekä Herlinit. Niinistöjä Sauli, Ville ja Jussi vikisemässä siellä seassa.

      Poista
    2. Siis näytelmäkirjailijaa, jonka sutkaus esitettiin Viipurin kaupunginteatterissa 1930-luvulla.

      "Jospa onkin näin, koska niin on jos siltä näyttää, kuten UKK siteerasi italialaista kirjailija Luigi Pirandelloa."

      Poista
    3. Englanninkielisestä Wikipediasta käänsin Pirandellosta Googlella:

      "Hän ilmaisi julkisesti poliittisen uskonsa sanoen "olen poliittinen, olen vain ihminen maailmassa ..." [7] Hänellä oli jatkuvia ristiriitoja kuuluisten fasistien johtajien kanssa. Vuonna 1927 hän rikkoi fasistisen jäsenkortinsa fasistisen puolueen hämmästyttävän pääsihteerin edessä. [8] Loput hänen elämänsä, Pirandello oli aina tarkka valvonta salaisen fasistisen poliisin"

      Poista
    4. Right You Are—If You Think You Are, play in three acts by Luigi Pirandello, produced in Italian in 1917 as Così è (se vi pare) and published the following year. The title is sometimes translated as Right You Are (If You Think So), among other variations. This work, like almost

      ***all of Pirandello’s plays, contrasts art and life, demonstrating that truth is subjective and relative.***

      No one has ever seen Signor Ponza’s wife and her mother, Signora Frola, together. Councillor Agazzi, Ponza’s employer, investigates Ponza’s private life. Ponza claims that his wife is really his second wife, the first having died in an earthquake that destroyed all verifying documents. Too, his wife only pretends to be Signora Frola’s daughter to humour Signora Frola, who, he claims, is insane. Thoroughly bewildered, Agazzi demands to meet Ponza’s wife, who arrives, heavily veiled, proclaiming herself as both the daughter of Signora Frola and the second wife of Ponza. The “truth” of the matter remains a mystery.

      Poista
  2. Austerin vähättelemä Trump totesi Niinistölle Suomella olevan maailman vahvimmat sotavoimat suhteessa väestönkokoon. Somessa on arveltu jenkkien panevan Suomen samaan koriin Israelin ja P-Korean kanssa?

    VastaaPoista
  3. Puoliso on tutustuttanut sen Austeriin.
    Onko arvokkaampaa "löytää ihan itse"?
    Onko Jumala suurempi, jos se on luonut viikossa?
    kysyi taas Junkkaalla fundamentalisteilta.

    VastaaPoista
  4. Auster on oikeilla jäljillä, samoin blogisti.
    Ennaltamääräytymistä voi horjuttaa, mutta se on hyvin vaarallista. Horjuttavan teon täytyy olla täysin yllättävä, vaikutukset ovat vielä yllättävämpiä.

    Kokeilin teoriaa seuraavasti: Pysähdyin automatkalla Kemissä, mikä sinänsä on jo horjuttava teko. Kävelin sisään purkutaloon ja irroitin valaisimen. Arvoin vastaantulevan auton rekisterinumeron perusteella matkani seuraavan kohteen Oulun, Tornion ja Rovaniemen välillä. Rovaniemi voitti.

    Siellä menin Valtakadulla pidettyyn asuntonäyttelyyn ja ruuvasin purkutalosta ottamani lampun paikalleen. Tämä horjutti ennaltamääräämistä ja vaikutukset olivat välittömiä ja dramaattisia. Eräänä vähäisenä sivu- ja jälkivaikutuksena voin mainita tulvan aavikolla.

    Eilisen blogissa joku kyseli syitä Venäjän sotaanlähtöön. Syynä on erään venäläisen anarkosyndikalistirunoilijan koe. Hän yritti vastaavalla yllättävyydellä horjuttaa ennaltamääräytymistä ja kun ei heti tunnistanut vaikutusta, hän teki toisen horjuttavan pikkuteon heti perään.

    Näiden kahden pienen satunnaisteon yhteisvaikutus aiheutti Venäjän liikekannallepanon ja sitä kautta hyökkäyksen Saksaan ja edelleen vallankumouksen ja pari maailmansotaa ja n. 50 miljoonaa kuollutta.

    Runoilija surmasi itsensä, kun tajusi tekonsa seuraukset - olisiko ollut alkuvuodesta 1915.

    VastaaPoista
  5. Ehkä monikerroksisuus on parempi termi kuin moninkertaisuus. Moninkertaisuus on samaa kuin monta kertaa kirjoitettu toisto.
    On se yhtä pirua, että nykykirjailijoiden pitää olla selvillä graafiteorioista ja fissiofysiikasta.
    Linna kirjoitti aikanaan melkoista tekstiä, kansakoulupohjalta. Hänen kirjojensa henkilöt kuolevat samalla lukeneisuudella, ja silti heitä yhä rakastetaan.
    Särähti. kun blogistin mukaan Linnalle tuli kiire Pohjantähden kolmannessa osassa tappaa kaikki päähenkilöt.
    Eihän se ihan niin mennyt. Pohjantähti ja Linna kertovat tärkeistä aikakausista. Tuolloin miehet vain kuolivat 55-70 -vuotiaina. Naiset jäivät kannattelemaan elämää ja sen jatkumista. Koskelan Alma, Elina, Leppäsen Aune... kaikki Pohjantähden perusihmisiä alusta loppuun.
    Ei Linna tehnyt hätäratkaisuja. Hän nyt tunsi suvereenisti sen kansan ja aikakauden, jota kuvasi.
    Onneksi Linna oli niin syvästi, keskustellen ja eri arkistoja tutkien, perehtynyt aikakautwnsa ihmisiin. Hän kirjoitti ihmisistä, joita tapahtumat, aatteet veivät mukanaan.
    Onneksi Linnalla ei ollut hajuakaan graafi- ta fissioteorioista.

    Niinistön Auster-haastattelut ovat huomattavia mediatapahtumia.
    Tärkeämpää on se, että hänellä on kirjallisuuteen syvästi perehtynyt ja syvästi tunteva puoliso Jenni Haukio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Linnan lukeneisuus ollut pelkkään kansakouluun jäänyt. Asiasta muuta tiedä, mutta olen lukenut hänen esseekokoelmansa. Kyllä hänellä oli myös teoriat hallussa, ja taito soveltaa niitä.

      Poista
  6. https://www.svtplay.se/video/14933536/babel/babel-sasong-26-avsnitt-1?start=auto
    Edellä olevastahan Sauli voisi vilaista vähän mallia. Jessica haastattelee sekä Siriä että Paulia.
    Minullakin on ollut epäilyksiä tähän 4321:seen, mutta em. haatattelun myötä kiinnostukseni virisi.

    VastaaPoista
  7. Liian korkealentoista, en ymmärtänyt artikkelista yhtään mitään.

    VastaaPoista
  8. Mitkä olivatkaan ne epäonnistuneet tuotanteet? Olen kyllä pitänyt kaikista "tuotanteista", mutta enpä olekaan kirjallisuuden tuntijaksi, saatikka kriitikoksi asetettu. Mutta Austerin tavasta laittaa ajatuksiaan paperille kirjan muotoon, pidän. Taidanpa mennä katsomaan henkilöä!

    VastaaPoista
  9. En ole Austeria lainkaan lukenut. Tämä "Hänellä on tuotannossaan myös epäonnistumisia" on kuitenkin niin vahva suositus, että täytynee tutustua.

    VastaaPoista
  10. Vuoden 2012 vaaleissa ehdokas Sauli Niinistö vastasi kysymykseen, mitä kirjoja suosittelisi ”tavalliselle ihmiselle” luettavaksi.

    - Yksi Paul Auster, että innostuu häneen. Vaikka Sattumuksia Brooklynissa.

    - Kari Hotakaisen Ihmisen osa ja Mikko Rimmisen Nenäpäivä, mieluiten peräjälkeen. Syyn kerron jäljempänä.

    - Veikko Huovinen saa aina hyvälle mielelle. Annetaan Havukka-ahon ajattelijalle tilaa.

    - Laila Hirvisaaren Imatra-sarjasta Vuoksen helmi, vie meidät sortokauden ympäristöön.

    - Italo Calvino on Italian suosikkeja. Halkaistu varakreivi tekee lyhyesti tutuksi.

    - Otin uudelleen esiin Truman Capoten. Kesän taittuessa tai Aamiainen Tiffanylla.

    - Kurt Vonnegutia ei pidä unohtaa. Siniparta.

    https://penjami.wordpress.com/2012/01/08/presidenttiehdokkaiden-kirjasuositukset/

    VastaaPoista
  11. Niinistöhän on kirjailija itsekin. Siitä kertoi äskettäin joku kanadalaislehtikin, joka vertasi Suomen ja USA:n presidenttejä, että heti näkee, kumpi on sivistynyt. Muutama vuosi sitten Niinistö haastatteli kirjamessuilla Jörn Donneria, joten kokemusta on. Kyllä hän lukee varmasti "ihan itsekin", ei tarvitse vaimolta kysyä.

    Austerin uusimman päätin siirtää tuonnemmaksi, kun on viime aikoina tarttunut käteen monta tuhatsivuista, viimeisimpänä Hanya Yanagiharan Pieni elämä. Amerikkalaiset kirjailijat näyttävät ajattelevan, että täytyy minunkin sellainen järkäle kirjoittaa, kun muutkin suosioon päässeet. Iso maa, iso kirja.

    4321:ssä on englanniksi 866 sivua, suomeksi 937 ja saksaksi 1260! Siitä näkyy sanojen pituus. Saksassa Auster on erityisen suosittu, esittelylukuja on ollut viidellä paikkakunnalla ja kirja näyttääkin saaneen siellä kiittävät arvostelut, kun muualla on ollut varauksellisuuttakin: ei se huono ole mutta vähän tylsä. On siinä varmasti paljon mielenkiintoista, viitauksia muuhun kirjallisuuteen ja historian tapahtumiin, kirjailijan omiin kokemuksiinkin, mutta päähenkilön neljä erilaista kohtaloa kuulemma sekoittaa helposti toisiinsa, että oliko tämä nyt numero 1, 2, 3 vai 4. Ehkä sillä ei ole niin väliäkään. Kirjailija antaa kohtalon aina puuttua peliin eri tavoin.

    Erikoista on, että Austerin väitetään kirjoittavan kirjansa käsin, ja tähän viimeiseen meni seitsemän vuotta, aktiivista kirjoittamista kolme vuotta kuusi päivää viikossa! 80 prosenttia materiaalista hylättiin, pitkä prosessi siis. Ehkäpä siitä sukeutui timantti?
    EG

    VastaaPoista
  12. Austerin keksintö kirjoittaa samalle henkilölle 4 eri kohtaloa (luin tämän tiedon arvostelusta, kirjaa en aio näillä näkymin lukea) on sinänsä kiva jippo, mutta muuten täysin merkityksetön.

    Tokihan jopa historiassa harrastetaan tällaista vaihtoehtoista tulkintaa, mutta siinä on sikäli järkeä, että siinä yritetään visioida sitä mitä erilainen merkittävä ratkaisu olisi ehkä merkinnyt - kuten vaikkapa jos Suomi olisi 1939 suostunut Neuvostoliiton tarjoukseen.

    (Jos niin olisi käynyt, Suomi olisi todennäköisesti miehitetty samalla metodilla kuin Baltian maatkin, ja nyt pidettäisiin erittäin todennäköisenä, että kieltäytyminen olisi johtanut sotaan, jossa NL olisi murskannut ja miehittänyt Suomen. Eikös vain?)

    Austerin tapauksessa viittaaminen monimaailmateoriaan, jossa jokainen mahdollisuus toteutuu jossakin maailmankaikkeudessa, on silkkaa liioittelua. Jippo mikä jippo. Voihan kirja siitä huolimatta olla hyväkin, sillä Auster kirjoittaa kyllä sujuvasti. Mutta viihteellisesti, kuten liian moni muukin.

    Minua aina niin harmittaa, kun hyvä kirja pilataan juonella. Elämässä ei ole juonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Elämässä ei ole juonta". Näin on, koska vastaväite mahdoton yleisesti todistaa.
      Mutta kun olen lukenut vain Austerin arvosteluja lukeneitten blogikirjoituksia, tulin käsitykseen, että Austerin "vaihtoehtoiset totuudet" heijastavat juuri elämän satunnaisuutta ja johdonmukaisen juonen puutetta.
      Viihteellisyys taas, se on aikamme sairaus ja suuri väärinkäsitys kun viihdettä luullaan huumoriksi.

      Poista
    2. On elämässä juoni. Alku, loppu ja kaikki mitä tapahtuu siinä välillä. Sekä se, mitä elämään vaikuttavaa on tapahtunut aikaisemmin, ja mitä jää jälkeen.

      Vaatii näkökulmaa, että sen ihmisen elämän juonen tajuaa. Ja vaatii Veikko Lavin tiivistämään: Jokainen ihminen on laulun arvoinen.

      Poista