Muurmanni

(Jakso äidinisäni Martti Nurmen nuoruusvuosien muistelmasta - tulo Siperiasta Muurmannille 1917. Teksti on Pekka Kemppisen isoisän kynällä kirjoittamasta muistelmasta kopioima ja painettu omakustanteena pienelle piirille. Kysymys johon en osaa toistaiseksi vastata, on mahtaisiko tällainen kiinnostaa. Tekstiä on yli 200 sivua. Jatkossa jalkamatkaa, sitten Pietari ja vallankumous, ennen pitkää kapina eli kansalaissota. Ja muuta.)

Gehennan voimat päästetty irti. Oli alkanut ensimmäinen syysmyrsky, joita näillä main uusiutuu lyhyin väliajoin – talvi teki tuloaan.

Pojat ryhtyivät käskemättä, muiden mukana tarpeellisiin varotoimenpiteisiin ja kiinnittivät irtotavaroita kannella. Martti meni keittiöön sullomaan keittiökalustoa lokeroihinsa. Eihän koskaan tiedä, mitä tällainen myrsky voi saada aikaan.

Kipparikin oli vetänyt öljykangashaalarin ylleen ja tuli kannelle, jossa jo pärskeet löivät vettä laivan yli. Oli tiivistettävä lastiruuman aukot, oli kiinnitettävä irtokalusto ja oli kiinnitettävä kannella savupiipun vieressä olevassa aitauksessa ollut nautakarja, jotteivät kannen yli lyövät aallot huuhtelisi niitä mereen.

Työtä riitti ja sitä tehtiin. Pojat tiesivät, että jos myrskyllä asettuu hyttiinsä levolle, on meritauti väistämätön. Jos taas pystyy olemaan liikkeellä keinuvassa laivassa, voi säästyä ikävältä meritaudilta. Helander yritti poistua hyttiin, vaan Martin väliintulo ja tiukka määräys sai hänet pysymään työssä. Ei edes tarvinnut oksentaa, kuten muutamat laivan miehet joutuivat tekemään. Heillä oli kyllä jotain vastalääkettä, jonka piti lieventää meritautia niin, että pystyi täyttämään tehtävänsä, mutta siitä oli ikäviä jälkiseurauksia. Sitä pojat eivät tarvinneet, sillä he ottivat työstä ja toiminnasta vastalääkkeen. Laivan koneet oli pantu puolelle teholle, koska suunta oli hankavastainen ja näin veden tuloa kannelle saatiin vähennettyä.

Onneksi myrskyn voima ei lisääntynyt, vaan hetken raivottuaan se antoi periksi. Toverukset tunsivat jo laivansa ja tiesivät sen olevan paremman kuin venäläiset merenkyntäjät, joita usein upposi myrskyissä joko kaatumalla tai saatuaan pahan vuodon. Tieto antoi heille turvallisuuden tunteen, joka piti mielialan korkealla. Aallot kävivät pienemmiksi ja matalammiksi. Tuuli muuttui puuskaiseksi. Taivaalla ajelehtivat pilvimöykyt pudottivat silloin tällöin lunta ja rakeita.

Laivan vauhtia oli hieman lisätty. Vasemmalta alkoi häämöttää Muurmannin ranta, joka on Kuolan niemimaan pohjoisranta. Kuola on 400 kilometriä pitkä ja 200 kilometriä leveä eli noin 10 000 neliökilometriä laaja. Niemi on etupäässä havumetsän peitossa, mutta on siellä myös tundraa ja tyviosassa korkeita tuntureita. Asukkaita on vähän, mutta kansallisuuksia useita. Venäläiset ovat enemmistönä, mutta on suomalaisia, karjalaisia, kolttalappalaisia sekä vähän syrjäänejä, joita ihme kyllä oli hajaantunut koko Venäjän Jäämeren rannikolle.

Kuollan vuononsuu alkoi tulla esille. Oli vielä käytävä läpi suunnitelma, jonka mahdolliset aukot tuli paikata.

Vuonon suulla oli vilkas laivaliikenne, sillä tämä reitti oli turvallinen kaikille laivoille, jotka olivat Venäjän kanssa kaupankäynnissä tai sodassa liitossa. Täällä oli vartiossa venäläisiä sotalaivoja turvaamassa vuonon suurta liikennettä.

Sivuutettiin Poljarni, joka on vuonon itärannalla. Pian alkoi näkyä vasemmalla Murmanski. ’Kaupungit’ muodostuvat muutamasta harmaasta tönörähjästä. Alkoi avautua Tulomajoen suu, johon mm. Suomesta alkava Luttojoki eri haarana laskee.

Vasemmalla näkyy jo Kola eli Kuolan kaupunki. Laiva ajetaan sotatavaralaituriin.

Oli ilta. Matka laivalla oli toverusten osalta päättynyt. Vain viimeinen yö japsin riippumatossa.

Aamulla olivat vintturimiehet paikoillaan ja ensimmäinen tarakka jo tehty. Ylös-komennus kajahti, ja toverukset olivat varuillaan. Kun tarakka oli saavuttanut lakipisteensä, toverukset kipusivat alas laiturille ja antoivat alas-merkin. Koukku irti, ylös-merkki ja heti nostamaan laatikoita verkon päältä sivuun, jonne ne sopivasti kasattiin. Taas tuli tarakka, koukku irti ja tyhjä verkko koukkuun.

Työ oli alkanut ja lastin purkaus sujui toveruksilta suunnitelmien mukaan.

”Ei kai pojat tänään syödä, kyllä me yhden päivän syömättä jaksamme, ja japseilla on kiire. Eivät he ruokataukoa pidä, vaihtavat vaan välillä miehiä.” Pojat sen kun pyysivät laivalta lisää tavaraa.

Venäläinen upseeri tuli laiturille ja alkoi merkitä papereihinsa laatikkojen laatuja ja määriä, eikä kiinnittänyt huomiota muualle. Paikalle tuli myös työryhmä, jonka piti siirtää laatikot varastosuojaan. Martilla välähti, että koitetaanpas estää tuo alkuunsa, jotta saisimme arvonantoa upseerin taholta. Martti meni rohkeasti upseerin luo ja selitti, että tavaraa ei saa poistaa laiturilta ennen kun kaikki on laiturilla ja tarkastettu. Täydestä kävi. Upseeri lähetti miehet pois, ja työ jatkui.

Martti ehdotti vielä upseerille, että tämä järjestäisi vartion yöksi ja aamulla alettaisiin siirtää lastia varastorakennukseen, sekä osoittaisi toveruksille ruokailu- ja yöpymispaikan. Upseeri lupasi järjestää asiat.

Iltamyöhällä oli lasti laiturilla, ja upseeri meni toverusten kanssa laivaan. Upseeri meni kipparin hyttiin selvittämään paperit. Toveruksille kippari ojensi kätensä ja kiitti antaen jokaiselle 0 ruplaa. Pojat hakivat tavaransa hytistään, ja Mart-ti ehdotti, että annetaan upseerille salaa 10 ruplaa mieheen. Martti pisti nipun seteleitä erilleen, jotta voisi tilaisuuden tullen sujauttaa ne upseerille. Hyvästeltiin parin viikon matkaseura ja lähdettiin reippaasti upseerin mukaan.

Upseeri näytti pojille majoituspaikan ja kehotti heitä seuraamaan itseään. Kävellessä Martti sujautti upseerille 40 ruplaa, joka äkkiä hävisi upseerin taskuun. Nyt olivat asiat tolallaan, Martti oli saanut tarkoituksensa toteutetuksi. Upseeri kutsui toverukset vaatimattomalle kasinolle ruokailuun, mutta Martti yritti varovasti estellä.

”Siellä on kuitenkin santarmeja, jotka tulevat ryypättyään röyhkeiksi. Emme oikein halua seuraan, jossa on santarmeja, haluamme välttää riitaisuutta.”

Upseeri arveli, että siinä on perää, joten onkin parempi mennä miehistön ruokalaan. Sinne santarmi ei pistä nokkaansa, pelkää näes, kun on saanut napsauksen nenälleen.

Upseeri lähti järjestämään vartiota, mutta lupasi tulla takaisin, kun pojat vielä ruokailevat.

Ruokaa tuotiin pöytään, paljon ja hyvää. Oli miellyttävää taas saada vaihteeksi tutumpaa ruokaa kuivalla maalla. Oli oltu pari viikkoa japsien muonalla, joka on omalaatuistaan. Nyt oli oikea pöytä ja oikeaa ruokaa ja tarpeeksi hyvää nälkää. 

Toverukset kehuivat Martin tempaisua laiturilla ja natsajuesitystä. Oli saatu heti alussa hyvä ystävä, johon voisi vaikka hädän tullen turvautua. Syötiin turhia vilkuilematta.

Upseeri palasi ja istui poikien pöytään kysyen kelpaako vodka. Pojat selittivät olevansa kovan päivätyön jälkeen väsyneitä, eikä muutenkaan ryyppymiehiä, joten ”pasiipo, ehkä joskus toisten.”

”Mitähän minä teille tarjoaisin”, päivitteli upseeri.

”Katsotaan huomenna”, vastasivat pojat.