Käpistely

Tähän kirjoitukseen olisi kuvakin, mutta häveliäisyys estää sen käyttämisen. Kustantaja on mahallaan kynnykselläni, pyöräilykypärä päässä. Siitä oli irronnut lyhyt kynnyslistan palanen ja yksi kolmesta teräsnaulasta oli vääntynyt. Alle minuutti, eikä kynnykseni ole korkea, vaikka maja on matala.

Tämän jälkeen suutun aina, jos joku yrittää puhua ikävää sävyyn kirjankustantajista.

Kun viimeksi kiinnitin saunan oveen Abloy-lukkoa itse, kaikki kävi kuin tanssi. Katsoin kellosta ajan. 11 tuntia ja joitakin minuutteja päälle.

Voi olla että olen esimerkki turhalla kirjojen lukemisella pilatusta yksilöstä. Sen kyllä käsitin, että lukon kara oli lovettu, jotta sen voisi pihdeillä katkaista sopivan mittaiseksi. En käsittänyt muuta.

Sitten iskivät varhaiset muistot. Kun kysymyksessä oli taatusti aito, rautakaupasta ostettu asennettava lukko, olihan kaikki paketin sisältämät palat saatava paikalleen. Mutta se ei onnistunut.

Tuo aika meni ennen kuin käsitin, että ovia on kahta paksuutta. Nyt tiedän, että se saunan ulko-ovi on paksumpi. Ohueen levyoveen tarkoitetusta lukosta ylimääräiset renkaat, joiden tarkoitus on lisätä komeuden korkeutta, voi viskoa kanervikkoon.

Kyläläisiltä kuulin, että keskioluella elänyt ja nyt jo kauan sitten kuollut Hanski tai mahdollisesti hänen sukulaisensa ja lajitoverinsa Ansu, hänkin nyt vainaja, olivat jalkamatkoillaan auttaneet omakotirakentajaa ja että heiltä tuo edellä kuvattu oivallus oli vienyt alle minuutin ja lukon kiinnitys kaksi. Toivottavasti talossa oli Lahden Erikoista tai vähintäänkin Koffin kolmosta. Tekomies on palkkionsa ansainnut.

Tämä kaikki kävi mielessä, kun Jaakko K. viimeksi vaihtoi autokorjaamollaan autooni ajovalon. Oli tilaisuus kysyä, oikeinko on totta, että eräissä automerkeissä tai malleissa polttimon vaihtaminen edellyttää ellei moottorin irrottamista niin etumaskin poistamista ja niin edelleen. Joissakin toisissa autoissa sinänsä surkuteltavan huokean lampun sijasta on ostettava koko umpio (lyhty), joka sitten maksaa toista tonnia.

Hänkin muisti Saab 96:n. Polttimo oli tyyppiä H 4, ja vaihdoin ne kyllä itse, mutta en kertaakaan ehjin käsin. Siinä toisen polttimon luona piti työntää käsi kulmaraudan ja pellin välistä ja sitten jollain sirkustempulla kammeta jousi paikaltaan ja hivuttaa polttimon kantaa milli milliltä. Kun palanut lamppu oli poissa, alkoi vaikeampi vaihe eli uuden polttimon nuljuttaminen paikalleen.

Muutkin kuin lakimiehet miettivät mielessään, että miksi tehdä asioista helppoja, kun niistä saa niin hurmaavan mutkikkaita.

Enoni Aku korjasi kellon silmät sidottuna, kädet selän takana tai vaadittaessa makuullaan. Epäilen hänen poikiaan samanlaisesta taikuudesta ja voi olla, että yksi veljistäni kuuluu tähän samaan lajiin.

Jos haluaa olla epämiellyttävä itselleen, voi suorittaa älykkyyskokeen. Usein kauppaliikkeiden halvimmat pahviset muuttolaatikot myydään levyinä. Yksi levy ei maksa paljon. Tehtävä: kokoa laatikko.

Lopputulos on hiukan yllättää. Oikein koottuna pahvilaatikko kestää vaikka kaksi naapurin kissaa, vaikka siinä ei ole liimaa eikä teippiä eikä oikein uskottavan näköisiä ulokkeita.

Muistaakseni onnistuimme Partiopojan kirjan ohjeen mukaan kiehuttamaan vettä paperista taitellussa astiassa. Sen ei tarvitse olla taiteltua ”maalarin hattua” kummempi. Sisällä oleva vesi estää kuumanakin kattilaa leimahtamasta tuleen. Mutta sopivat pidikkeet astian pitelemiseksi sopivalla etäisyydellä nuotiosta saa tehdä.

Tästä en ole erikoisen varma. Se on muistikuva.

Jotenkin tämä käpistely tuo mieleen armeijan puolijoukkueteltan, sissiteltan ja itse asiassa myös kupoliteltan. Kaikkien näiden kanssa olen nähnyt jonkun yrittävän kuristaa itsensä ja päätyvän käyttämään telttaa lakanana. Tuohon pellolle pystytimme kerran ison katoksen juhlatilaisuutta varten. Rakenne oli aivan selvä, putkia ja holkkiliitoksia, mutta en ole ihan varma, miten olisi käynyt, elleivät Unto ja Lasse olisi olleet paikalla. Siinä oli katoskankaan pujottamista, vetämistä ja työntämistä, joka on toisille yhdellä katsomisella selvää, toisille ei.

Rauman merimuseo jäi nytkin käymättä. Oli muita tilaisuuksia. Mutta olen käynyt siellä. Minulla on iso kirja. Ehkä se on kadonnut. ”Merenkulun tietokirja”? Se oli mahdottoman iso. Tammi 1967? Käänsi silloin Aarresaaren ja muuta vanhaa ja valmistauduin suomentamaan Conradia. Tuossa kirjassa oli kuvin ja tekstein osoitettu ne noin tuhat asiaa, jotka on tiedettävä, että parkkilaivan, fregatin tai klipperin navigoinnin osaisi selvittää suomeksi. Eräässä romaanissa kapteeni on itsetuhoinen ja ajaa paluumatkalla päiväntasaajan takaa purjeilla Lontoossa satama-altaaseen ja laituripaikkaan. Olen kysellyt. Viisimetrisellä huviveneelläkin se on vaikeaa ja tiettävästi aina kiellettyä tai hengenvaarallista.

Tänäänkin blogin kirjoittaminen venähti. Tuossa on toisena tietokoneena iMac. Näkö vaati sen ison ja tolkuttoman terävän näytön.

Mutta tuli asennetuksi Parallels ja Windows 10. Viimeksi mainittua sai etsiä – USB-tikulla siis, kun meillä on niin tolkuttoman hidas verkkoyhteys, että ostaminen ja lataaminen verkosta olisi vienyt jouluun asti. Onnistui ensi yrittämällä. On neljä tai viisi ohjelmaa, joita haluan Mikkisoftan ja Adoben ohella käyttää jatkossakin. Tärkeimpiä ovat pienet tekstieditorit, joilla voi nopeasti ja tehokkaasti poistaa skannausvirheitä.

Kuvassa käpistelytaitoinen kansalainen, jolla on silmin nähden tilanne hallussaan. Kuva ei ole aivan uusi. Se tuli vastaan, kun siirsin Maciin 6711 omaa uutta ja vanhaa valokuvaani, mikä on paljon.