Kannatuksen kauppiaat

Se vaikea ongelma on julkisen ja yksityisen taloudellisen toiminnan rajapinta. Viimeksi tämä tuli vastaan käytännön ongelmana Esko Rekolan muistelmateoksessa. Rekola kuuluu näihin poikkeuksellisen eteviin henkilöihin, jotka ovat varsinaisesti politiikkaan antautumatta hoitaneet erittäin merkittäviä tehtäviä. Rekola selvitti erilaisten valtionyhtiöiden asemaa ja kehitti uusia käytäntöjä. Siellä oli mietittävänä todella mutkikkaita rakenteita, kuten Valtion viljavarasto.

Tästä ja parista muusta teoksesta pystyy lukemaan, miten myös Suomessa siirryttiin alamaisuudesta kansalaisuuteen 1917 ja mitä sitten tapahtui.

Olisin nyt valmis kyseenalaistamaan populismin käsitteen. Ilmiönä alhainen demagogia on niin vanha, ettei pahakaan tyranni tullut toimeen ilman sitä. Munaisen Ateenan kansankokouksissa se rehotti siinä määrin, että väittelyjen käänteitä tutkitaan edelleen. Siihen toimeen esteetön ja halukas voi perehtyä esimerkiksi Sokrateen oikeudenkäyntiin.

Xenofon näyttää kirjoittavan Donald Trumpista ja Vladimir Putinista; ainakaan tiedossa ei ole parempaa analyysiä johtajuudesta moraalisena johdonmukaisuutena.

Hänellä oli itsellään hyvä koulutus filosofian opiskelijana ja ratsuväen upseerina. Ehkä ainoana aikalaisistaan hän löysi sekä harvainvallan että kansanvallan heikot kohdat ja käsitteli etevästi myös meritokratiaa eli eliitin valtaa.

Diogenes Laertes väittää, että entinen palkkasoturi Sokrates pysäytti polulla nuoren Xenofonin ja kysyi häneltä ensin, missä myydään hyviä tavaroita ja sitten, mistä saa hyviä ihmisiä.

Tämä on nähty tyypillisenä Sokrateen kikkailuna, josta Platon teki nii suuren numeron.

Xenofonin Anabasis eli Kymmenen tuhannen paluu on ensimmäinen antiikin kreikkalainen kirja, jonka luin alkukielellä. Taisin totta puhuen opetella kieltä ahkeroimalla Loebin kaksikielisen laitoksen ja kieliopin parissa. Jollain kumman tavalla se on kaiken proosatekstin ihanne, vaikka yleensä sen yläpuolelle korotetaan Thukydideen selvitys Peloponnesolaissodista.

Joskus parikymmentä vuotta sitten, kun Gadamer ja Habermas olivat saaneet kirjoitetuksi laajat filosofiset tutkimuksensa kansalaisyhteiskunnasta, kansalaisyhteiskunta loppui.

Tämän nykyisen nimeksi sopisi asiakasyhteiskunta. Viimeksi eilen eduskunnassa joku pohti äänestäjien ”kuluttajansuojaa” perussuomalaisten myllerryksen johdosta.

Termin käyttö ei ollut pelkkää tyhmyyttä. ”Kuluttaja” tarkoittaa täsmälleen samaa kuin asiakas, ostaja. Kuluttajansuojalaki koskee yksityishenkilön oikeussuojaa markkinoilla.

Kansalaisyhteiskunnassa äänten kaupitteleminen valtiollisissa ja kunnallisissa vaaleissa arvioitiin törkeäksi rikokseksi ja rikoslaki määräsi siitä rangaistuksen. Kymmenen vuotta sitten Suomen poliittisia oloja väritti vaalirahakiista, joka johti lainmuutoksiin.

Miten köyhä saa oikeutta, ellei sitä voi ostaa äänestämällä?

Kun äänten myyminen oli kielletty, vaihtokauppa tuli tavaksi. Me annamme teille kannatuksemme sitä vastaan että te toimitatte meille siltoja, siltarumpuja ja tarvittavaa rahallista tukea.

Edelleen on hiukan epäsuosittua selvitellä, oliko 30-luvun liikehdintä isänmaan miesten hanke vai esimerkiksi metsäteollisuuden ja parin pankin, ja vastaavasti minkä aatteen miehiä ja naisia olivat kommunistien aatteen miehet ja naiset.

Tällä hetkellä ainoat aatteiden edustajat oat vihreät ja perussuomalaiset. Ovatko he kuitenkin aatteiden tukkukauppiaita tai jotain muuta, sitä joutuu miettimään.

Kun kerran puhuin pitkään ja vilpittömästi vankileirilläkin koulutetun entisen punakaartilaisen kanssa, tahdoin tietää, mitä se sitten oli se sosialismi, jos kaikki eivät olleet samaa mieltä, että riitti kun työnnettiin herrat ja muuta upseerit pää edellä avantoon.

”Rahan ja tavaran tasaaminen”, oli vastaus.