Hyvä veli

Juha Hurme piti juhlapuheen. Aihe oli Turun kaupungissa koetut ongelmat vikuroivien urkureiden ja omintakeisesti säädeltyjen urkujen johdosta. Tausta oli Isonvihan tapahtumien keskellä 1700-alussa, kunnes päädyttiin 1800-lukuun.

Hurme on mielestäni esseenovellin kirjoittajista paras. ”Nyljetyt ajatukset” miellytti aivan tavattomasti. Miellytti se muitakin. Hyvin kirjallisuusviritteinen avovenesoutu Kustavin luota Vaasan pohjoispuolelle. Soutaessa rantaviivaa myötäillen tapahtuu ja myös nousee mieleen monenlaisia ajatuksia.

Toissa vuonna minulla olisi ollut mahdollisuus kävellä mukaan katsomaan Hurmeen näytelmää Ravadaskönkäälle. Lemmenjokea Karigasniemen tieltä pääsee jonkin matkaan moottoriveneellä, eikä sitten jää käveltävää osittain hankalassa maastossa kuin 20 kilometriä. Parempaa paikkaa näytelmälle voi tuskin kuvitella.

En ehtinyt ehdottaa hänelle esimerkkiä Canterburyn tarinoista. Sellainen näytelmä, että näyttelijät ja katsojat vaeltaisivat yhdessä esimerkiksi 500 kilometriä ja kertoisivat toisilleen asioita. Joku voisi mielellään olla vaikka kinkkupaperista käärittyyn haarniskaan sonnustautunut ritari ja joku toinen mylläri ja joku kolmas huorahtava leskirouva.

Olen kai sanonut ennenkin, ettei pidä olla raukkis ja lukea Chauceria nykykielelle ”käännettynä”. Ihan hyvin voi opetella ensin anglosaksia niin että pääsee käsiksi Euroopan parhaisiin runoihin, ja jatkaa siitä keskienglantiin. Kyllä siitä selviää.

Hauskaa että minulla on kokematta ”Hullu”, Hurmeen teos suljetulle osastolle mielisairaalaan joutumisesta. Se kuulemma perustuu alkuperäiskäsikirjoitukseen, josta ohjaaja poisti 95 prosenttia ja kirjoitti sitten itse jonkin verran lisää. Taustalla ovat Hurmeen kertoman mukaan omat kokemukset.

Tuomari Nurmio soitti ja lauloi, molempia paremmin kuin koskaan ennen. Juttelimme finanssioikeuden tentistä ja muistelimme edesmenneitä yhteisiä ystäviä.

Etsin katseellani J.-P. Sarastetta, joka oli kuitenkin liuennut johonkin. Olisin maininnut, että kun Hurme kertoi poliittisen tahon suuttumuksesta saksalaisiin muusikkoihin ja etenkin urkureihin, jotka panevat kaikenlaisia krumeluureja sekaan, juuri tästä samasta asiasta joutui aikoinaan tappelemaan raatiherrojen kanssa J.S. Bach.

Kaiken kukkuraksi Bach sävelsi esimerkin saksalaisten muusikkojen turmiolliseksi luullusta vaikutuksesta Ruotsin musiikkiin. Muuan hänen ihastuttavimmista kappaleistaan on nimeltään Kapriisi rakkaan veljen pitkän matkan johdosta, Capprioccio sopra la lontanza del suo fratello diletissimo BWV 992. Se löytyy Spotifystä. Jos haku vikuroi, aina voi kokeilla englanninkielistä nimeä Capriccio on the departure of a beloved brother .

Aivan ihastuttava on viimeinen osa, jäljittelyfuuga postitorven teemasta, joka vähä vähältä katoaa kohti pohjoista ilmansuuntaa. Suosittelen pianolla soitettua versiota, vaikka cembalo saattaisi olla alkuperäisempi. Mutta en jaksa pitää lukua klaveerin ja näppäilysoittimien välillä. Ja kitarallakin tämä on levytetty, eli Hande Nurmiolle vain tiedoksi…

Tilanne oli se, että Johan Sebastian Bachin veli lähti soittajaksi Kaarle XII:n hoviin Tukholmaan. Missä määrin siellä todella soitettiin, se jää hiukan arvailujen varaan, koska kuninkaalla itsellään oli muita menoja, milloin Pultavassa, milloin missäkin. Mutta orkesteri piti olla.

Tällä viikolla asiana ollut Frans G. Bengtson julkaisi myös laajan kirjan Kaarle XII:n elämästä. Toisin kuin monet aikalaisena ja kaikki nykyaikaiset tutkijat Bengtson suhtautui Kaarleen hyvin suopeasti, kohdittain ihaillen.

En ihmettele. Lainaukset karoliinin kielenkäytöstä järisyttävät. Kerran kenraalit yrittivät tulla haukkumaan jotain joukkoihin kuuluvaa upseeria. Kaarle vastasi ”Ni hafva misstagit Eder. Vi känna honom. Det är en bra karl.”  Olette erehtyneet. Me tunnemme hänet. Hän on hyvä mies.

Maailma on pohjoinen paikka. Eilisen illan ihanuudessa ei äkkiä muistanut, millaista täälläkin voi kesken kaiken olla. René Descartes kertoi, millaista oli Tukholman linnassa, siis siinä joka tuhoutui tulipalossa Kaarlen aikaan.

Hän oli ottanut tehtäväkseen varmaan kunnon korvausta vastaan opettaa kuningatar Kristiinalle hyödyllisiä asioita.

Ja niin sitten noustiin talviöisin viimeistään kello viisi aamulla harjoittelemassa geometriaa. Mieleen saattoi tulla, tekeekö kokkipoika tulet, ja mitä hyötyä siitäkin on, kun tulisijasta oli suora hormi katolle, harakoiden iloksi.