Todellinen valtiomies

Otsikosta näkee, että kysymyksessä on Donald Trump. Kuka muukaan?

Vastaan tuli seuraava kuvaus.

Ennen kaikkea – siis sen ohella, että kysymys on psykopaatista, hän on autoritaarinen.

Hakuteos kertoo käsitteestä seuraavan:

”Autoritaarinen persoonallisuuden tutkimuksen aloittivat 1940-luvulla joukko Saksasta Yhdysvaltoihin paenneita niin sanotun Frankfurtin koulukunnan tutkijoita Theodor W. Adornon johdolla. Adornon lisäksi tutkimusta tekivät Else Frenkel-Brunswik, Daniel J. Levinson ja R. Nevitt Sanford. Tuloksena oli kaikkien aikojen kuuluisin persoonallisuustutkimus The Authoritarian Personality (1950). Tutkimus toteutettiin osittain kyselynä, osittain haastatteluina, joiden kohteena oli suurehko otos keskiluokkaisia, valkoisia ja ei-juutalaisia yhdysvaltalaisia. Asenteita pyrittiin mittaamaan juutalaisvastaisuuden, yleisen oman ryhmän suosimisen ja ennakkoluuloisuuden (esimerkiksi mustaihoisten, homoseksuaalien, ateistien ja ulkomaalaisten torjunta), poliittisen vanhoillisuuden ja piilevän demokratian vastaisuuden osalta.

Tutkimuksen tuloksena oli niin sanottu F-asteikko. Sen mukaan autoritaarinen persoonallisuus on todettavissa ja tutkittavissa yhdeksän ominaisuuden yhdistelmänä, jotka ovat:

Sovinnaisuus: jäykkä sitoutuminen sovinnaisiin keskiluokkaisiin arvoihin

Autoritaarinen alistuminen: alistuva ja kritiikitön suhtautuminen ihannoituja moraalisia arvovaltoja kohtaan

Autoritaarinen hyökkäävyys: pyrkimys etsiä, tuomita ja torjua epäsovinnaisia ihmisiä

Anti-intraseptio: mielikuvituksellisuuden ja helläluontoisuuden vastustaminen

Taikauskoisuus ja stereotyyppisyys: usko kohtalon taianomaiseen määräytymiseen ja taipumus jäykkien luokittelujen käyttämiseen ja huonoon moniselitteisyyden sietämiseen

Valta ja kovaluontoisuus: liioiteltu kovaluonteisuus, kiinnostus vallan, voiman ja hallinnan leimaamiin suhteisiin ja niiden perusteella tehtyihin erotteluihin, joissa samaistutaan nimenomaan voimakkaampaan osapuoleen

Tuhoavuus ja kyynisyys: yleistynyt vihamielisyys ja inhimillisyyden pilkkaaminen

Heijastavuus: taipumus heijastaa tiedostamattomia tunneyllykkeitä maailmaan siten, että tuloksena on epäily vaarallisten ja hillittömien asioiden tapahtumisesta maailmassa

Sukupuolisuus: liioiteltu kiinnostus toisten sukupuolielämään.”

Tuo kuuluisa lista tuli vastaan jo aika vanhassa kirjassa, jonka nimi on suomennettuna ”Sotilaallisen epäpätevyyden psykologia”, ja kirjoittaja Norman Dixon. Teos on oikein valaiseva. Adornon ja muiden luokitusta pohditaan kirjassa Hitlerin yhteydessä.

Trumpiin soveltaen tuo diagnostiikka tuo mieleen monia askarruttavan kysymyksen, mihin ollaan menossa.

Sotaäijissä on mielenkiintoisia eroja. Stalinia ei liene koskaan kuvattu ymmärtäväiseksi ja ystävälliseksi ihmiseksi. Silti tuo lista ei oikein sovi häneen. Stalin oli siviiliammatiltaan pankkirosvo, ja nykyisin toistellaan usein, että hän vähät välitti auktoriteeteista, kuten Leninistä. Lisäksi hän lienee käynyt läpi vaikean henkisen romahduksen kesäkuussa 1941, kun Saksan hyökkäys sekä melkein tuhosi Neuvostoliiton että teki naurunalaiseksi Stalinin itsensä ja hänen jatkuvasti toistamansa perustelut, että ei Hitler vielä hyökkää.

Hän nousi tuosta tilanteesta, ja ehkä juuri sen takia antoi jatkossa hämmästyttävän paljon painoa etevimmille sotilaille. Zhukovia on sanottu sodan ehkä parhaaksi sotilaaksi. Tsuikov sai johtaa Stalingradin taistelua oman harkintansa mukaan. Sodan loppuvaiheessa Konev nousi näkyvään asemaan.

Yleensä autoritaarinen persoonallisuus ajaa itsensä ja seurueensa tuhoon. Niinpä juuri nyt voi vain jännityksen tuntein odottaa, miten tehokkaasti Trump kykenee kostamaan arvovaltansa uhmaajille eli monille puoluetovereilleen. Republikaanien johtomiehissä on kokenutta väkeä. Emme tiedä, ovatko tikarit terässä, mutta luultavasti ovat.

Päädyn sanomaan minäkin jotain nyt edesmenneestä Mauno Koivistosta. Koska olen ollut itse sillä asialla, voin esiintyä todistajana. Koivisto oli taivuteltavissa, myös järkiperustein.

Suomen Pankin ”bunkkerissa” eli työhuoneessaan hän sanoi, kahden kesken siis, suunnilleen näin:” Minä olen nähnyt elämässäni niin paljon väkivaltaa, sodassa ja rauhassa, että olen oppinut olemaan hyvin tarkka. Kun minä isken, se tapahtuu tavalla ja hetkellä, jolloin vastapuolella ei ole pienimpiäkään mahdollisuuksia selviytyä.”

Tämä oli sitä, mitä nyt muistellaan ”fundeeraamisena”. Se tulkittiin silloin ja nähtävästi edelleenkin ääneen ajattelemiseksi ja kukaties epävarmuudeksi.

Sitä se ei ollut. Pikakiväärimies oli erittäin taitava liikehtimään peitteisessä maastossa ja valitsemaan asemansa ja vaihtoaseman itselleen. Sen jälkeen tarvittiin usein taitoa harhauttaa ja sen jälkeen hyvin paljon kärsivällisyyttä.

Oikean hetken huomaaminen edellyttää lahjakkuuden ja vaiston saumatonta yhteistoimintaa, joka puolestaan merkitsee hyvin voideltua ja huolella puhdistettua persoonallisuutta. Ja kun on oikea aika, fundeeraaminen loppuu kuin seinään.

Niin se on aina. Lahjakkuuden lisäksi vaaditaan luonnetta. Koivisto tunsi yksityiskohtaisesti Kekkosen elämäkerran. Taitava ajoitus ei ollut hänen vahvuutensa, vaikka hän oli etevä ja kokenut valtiomies. Hän ei osannut edes käyttää vihollisiaan edukseen. Koivisto osasi.